Kappas. Täältä löytyi sellainen iloinen haasteentapainen.
Eiköhän tämä nyt sitten ala tästä.
Haasteen säännöt
1# Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2# Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen
3# Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille
4# Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5# Ei takaisin haastamista
11 Faktaa minusta
1. Minua ei ole ikinä voinut mieltää normaaliksi. Aina on jokin poikkeava seikka, liittyy se sitten mihin tahansa.
2. Minua ei juurikaan kiinnosta koulunkäynti, jätän kaiken aina viimeiseen iltaan, mutta saan silti hyviä arvosanoja.
3. Minulla tuntuu olevan useampi persoona. Aliarvioin itseäni, mutta toisaalta mielessäni on myös hyvin ylimielinen sopukka, mutta toisaalta olen hyvinkin suvaitsevainen mutta toisaalta en... Minusta on hankalaa
tehdä mitään yksiselitteistä selkoa.
4. Jos pitäisi valita, olisinko sokea vai kuuro, olisin varmaan mielummin sokea, koska äänet musiikista läheisten ihmisten turvallisiin ääniin ovat tärkeämpiä kuin se mitä nään silmälasien läpi.
5. Minun on vuosi vuodelta hankalampi yrittää keksiä, mitä haluan syntymäpäivä- ja joululahjaksi. Olen kuitenkin materialisti.
6. Aloitan usein innostuneena projekteja, jotka sitten jäävät lattialle lojumaan.
7. Pidän piirtämisestä, vaatteiden suunnittelusta ja kaikesta luovasta.
8. Haluaisin rummut. Ja basson. Samantien kaikki mahdolliset bändisoittimet. Mutta en missään nimessä enää haluaisi soittaa bändissä.
9. Mielestäni ihmiset, jotka halveksivat Suomea ja haluaisivat muuttaa pois täältä voisivat heittää itsensä roskiin.
10. Haluan kahdesta neljään lasta, mielummin neljä. Molempaa sorttia. Olen jo miettinyt nimiäkin, ehkä liian varhaista?
11.Ennusteeni hiusteni värin muuttumisesta on huono. Olin pienenä blondi, mutta aikuisena tulen luultavasti olemaan brunette. Nämä ovat jo siihen suuntaan kovaa tahtia tummumassa.
Haastajan 11 kysymystä:
1. Oletko syvällinen?
Olen. Monesti seinää tuijottaen mielessä pyörivät vähän suuremmat asiat kuin kynsilakka.
2. Mitä mieltä olet aaseista?
3. Käytätkö koruja?
Kyllähän minulla joskus kaulasta sellaisia roikkuu, jos vyöt menevät rannekoruista niin ne ovat sitten lempikoruni.
4. Montaako kieltä osaat, ja mitä?
No, ainakin olen opiskellut neljää ja sitten kotosuomi. Niistä osaan suomea, englantia, jotenkin sitä ruotsia, jotenkin sitä japania ja maistiaisia venäjästä.
5. Seuraatko jotakin sarjaa tvstä, jos seuraat, niin mitä?
MasterChef Australia näin ainoana säännöllisenä, toivottavasti Hayden pääsee pitkälle.
6. Tiedätkö mitä maanis-depressiivinen tarkoittaa?
Kuulostaa joltakin uppopaistetulta, eli masentuneelta.
7. Entäs kompensointi?
Tasoittamista?
8. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Perustele.
Jänis. Katoaisin maastoon, en tappaisi muita. Huolehtisin pienokaisistani. Lajitoverini olisivat siliteltävinä kodeissa, kun samaan aikaan jyrsisin omenapuita talvella ravinnon puutteessa.
9. Jos olisit jäätelö, mikä jäätelö olisit ja miksi?
Turkinpippurijäätelö. Toiset rakastavat, jotkut eivät voi sietää. Kuori voi antaa tyystin erilaisen mielikuvan, kuin mitä pehmeä sisus. Kun jatkat matkaa voit löytää jotain yllättävää, jos et ollut aiemmin tutustunut kyseiseen jäätelöön.
10. Uskotko Jumalaan tahi siihen että jokin ylempi voima ohjailee maailmaa ja määrää esim. moraalilain?
Oikeastaan en. Uskon siihen, että asiat tapahtuvat tai ovat tapahtumatta. Ei eläimillä ole moraalia, se on tämän isoaivoisen ihmisen keksintö. Ei ole oikeaa tai väärää, niin vain halutaan uskoa. Käsite ''Jumala'' on keino sulkeutua todellisuudelta.
11. Minkälaiset ovat lempisukkasi?
Sellaiset vähän paksummat missä on Suomen lippuset <3
11 kysymystä uusille haastetuille:
Haastan 10 bloggaajaa, niinhän sinä luulet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti