maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi Meni Vuosi Tuli

Ja kaikki kaatuu päälle

Ei mitään hätää, se on vasta ensi vuonna.
Vasta tammikuussa.
Loman jälkeen.

Jaahas.

.
.
.

Ei helvetti.

Olisihan se mukavaa, että muistaisi mitä pitäisi muistaa.

Se rentouttaisi.



I hate it when my pillow suddenly turns into a piraija and bites me.





 Taas jotain randomeja töherryksiä.
Jotenkin tuo tuo mieleen intiaanin. Omalla tavallaan.

Minun oli tarkoitus piirtää jotain aivan muuta mutta se alkoi vaivihkaa luonnostella itseään paperin nurkkaan. Siksi se on noin... kesken.


Tänä vuonna olen oppinut piirtämään paremmin. Tai ainakin kiinnittänyt enemmän huomiota, jakanut piirroksiani enkä ole niin usein jättänyt luonnoksen tasolle. Olen iloinen.






Ja mitä muuta tältä vuodelta?

A-a-a-animecon.
Se, oli ehdottomasti yksi ihanimpia asioita <3

  Haluan hillua useamminkin cossissa. Mutta kun hiukset pitäisi aina leikata jos Hidania haluan vielä cossata.
<- Boku.

Niin, tuota. Oletettavasti Desucon Frostbitessa olen ihan itseni. En ole siihenmennessä saamassa uuttakaan cossia valmiiksi.

Seuraavaksi suunitelmissa olisi Homura Madoka Magikasta.

Kesä oli muutenkin... kiintoisa.
Välillä oli oikeasti hirveän ikävä ihmisiäni.
Mutta toisaalta loma on aina jotenkin niin...

Pyöreää mutta soikeaa
Kirkkaan sinisen vastavalotusta
Ja omenaa.

Osaan kuvailla.........

Tämä koko teksti meni kyllä nyt jaaritteluksi.

Tänä vuonna ei ole tapahtunut mitään mutta on tapahtunut kaikenlaista. Pientä.

Selvisin maailmanlopusta ja hankin uusia kiinnostuksenkohteita.
  Päästin irti.
Opin.

Ja nyt olen täällä. Uuttavuotta odottamassa.


Tähän loppuun teille pätkä tekstistäni jonka kirjoitin aiemmin.

''Uusivuosi on mitä parhainta aikaa ampua rahansa taivaalle. Ja mikä parhainta, muut vielä katselevat kovalla työllä ostamiasi raketteja ilmaiseksi.
Halvempikin vaihtoehto raketeille toki on. Tähtisadetikut. Mutta ilmeisestikin ne ovat hyvin vahingollisia. Alkoholi on K18, tupakka on K18 ja tähtisadetikut myös.''

Ja vielä lopumpaan mysteeri;

TÄHTISÄDETIKKU vai TÄHTISADETIKKU?



Ja jotain, joka ei sovi vuodenaikaan.
Juhannustanssit

torstai 27. joulukuuta 2012

Mutta miltä se Tuntuu?

Jaa mikä tuntuu?

Ei mikään?
Kyllä jokin.
Tai jotkin.

Miten sitä ilmaisi itseään jos ei tiedä itsekkään.
Miten siitä mitään sanoisi jos ei tiedä mitä se on.
Miten ikinä voisi mitään ymmärtää,
                                    olettaa?
Ei voisikaan.
Mutta silti se tuntuu sille ettei koskaan liikkuisi eteenpäin.
Jäisi ikuisesti tiettyyn olotilaan.

Ja kaiken huomaa, etenemisen
Vasta kun käsittää jatkumisen.

Aika kuluu, aika kulkee mutta miksi se kuluu, miksi se kulkee.

  Muutama vuosi,    kuukausi,    päivä,   tunti
On jo nostalgiaa.
Aika on tullut kylmien väreiden.
Aika siirtyä taakse.
Jolloin koitti valoisa eilinen.
Jolloin kaikki oli niin erilaista.
  Minä vanhenen.
    Ei enään lapsi, mikä sitten?





Syvällisyyskohtauksesta saatte kiittää sitä, että luin elokuisia tekstejäni ja muistan kyllä miksi tuli sellaista kirjoiteltua.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Kadonnutta joulumieltä etsimässä

Ja mikä on joulu

Pipareita teimme, taikina ilmestyi keskuuteemme torstaina.
Ja alustam asti itse, kaupan taikinat eivät vain ole... kelvollisia. Kouluun ehkä, mutta ei kotiin ikinä.
Se klöntti näytti niin pienoiselta viiden litran kattilassa.
Mutta mausteet kyllä ovat ihana asia. Se on erona kaupan pikkuisissa lisäainepipareissa ja kotikuteisissa- nämä maistuvatkin joululle.

Ja sitten haetaan kinkku.
  Kuten joka joulu
    Lähdemme matkaan
      Ei kauppaan
      Vaan matkaan
    Kinkkumme on ollut jo kauan varattuna
  Ja kahdeskymmenestoinen päivä on aika hakea se.
Kylmää on ilma

Kotona päästämme piparitaikinan tuskistaan.
  Muutama normaali pipari livahti joukkoon, mutta...

Sain ideaksi muokata hevosesta dromedaarin
Ja siitäkö ilo irtosi
  Koska ideoita tuli lisää...

Kuvassa ylhäältä alas, vasemmalta oikealle;Kyuubi, kirahvi, mäyrähevonen, tappajahai, virtahepo, Hidan, leijona, norsu, dromedaari, koira ja sarvikuono.

Näiden lisäksi oli vielä monta muuta mukavaa...
Kuten Mjölnir, hakaristi, viikatemies, Jashin- symboli, Captain Amerika- logo, De- tavu, naamari, sieni jonka sisällä on kala ja kaikkea muuta mukavaa.

Pipareita tuli kyllä ihan tarpeeksi runsaasti, onneksi ne paistaa hetkessä.

Aatonaattona oli tarkoitus etsiä joulukuusi.
  Minulle ja siskolle annettiin hieman rahaa kouraan ja lähetettiin noutamaan kuusta.
Ikävää oli, että pihi setä ei myynyt kuusta tarpeeksi halvalla. Tai... Olisi siellä ollut kaksi ruipeloa kuusta sopuhinnalla mutta olisivat ne näyttäneet todella säälittäviltä kotonamme. Palaamme kotiin tyhjin pulkin.

Kotona huomaan iloisen yllätyksen; en ole laittanut kännykkäni näyttöä lukkoon. Se on eksynyt nettiin.
Minulla ei ole kiinteää nettiä.
Yksi päivä maksaa kaksi euroa.
Kiroan.
Mutta...
Koska maksu on sama  sekunnilta tai koko päivältä aion nauttia koko rahan edestä.
Lataan pari ilmaista demopeliä.
Lataan kuvia.
Otan tuon piparikuvan ja laitan facebookkiin.
Huomaan, että luulin nettiä kännykässä nopeammaksi.
Huomaan netin kännykässä mukavaksi.
Itken.

Lähdemme hakemaan uudestaan kuusta, on jo hämärää.
Menemme erään tyypin tilalle, mistä olemme jo monen vuoden ajan hakeneet kuusen. Aina silloin on pimeää.
(kyllä se laillista on)
Pihassa on käypä kuusi, ja hintakin on puolet pienempi kuin aiemmin päivällä tavattujen.
Köytämme kuusen katolle ja viritelmät ovat jotakin kaunista. Naurattaa, kun kuusimyyjä puhuu, että jotain tälläistä on nähty ennenkin.
Taitaapa olla tyyppi unohtanut että me siellä olemme käyneet ja aina on kaunis köyttämisseremonia.

Olemme saaneet onnellistesti kyydittyä kuusen uuteen kotiinsa.

Kinkkumme on aika jytky, joten se täytyy laittaa ajoissa uuniin. Kello neljältä. Minä ja sisko valvomme pelaten Assanssins's Creediä. Vähän väsyttää, vain vähän.
  Tulee aika.
Sitten ylös. Ja ainiin ne lahjat voisi paketoida. Damn.
Pääsen sitten nukkumaankin.

Ja jouluaatto on.
  Kinkku on vielä uunissa.
Mutta sitä odotellessa on aika pistää kuusi pystyyn.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Jokin ottaa vastaan.
Siinä on möykky.
Puukko, missä puukko?
Tässä.
Ei se auta. Hae oksasakset.
Ei näillä mitään nyrsitä.
Kokeillaan sahata se.
No nyt.
Je...
Eikun tässä on vielä jotain.
Oksa, poistetaan.
Josko nyt?
Se on vinossa.

Mutta kyllä se on ainakin pystyssä. Toisin kuin lapsuudessa, jolloin kuuseen ripustettiin kaikki mitä löydettiin, nyt laitettiin koristeita kaikella kohtuudella.
Pari nauhaa ja punaisia ja hopeisia palloja seuranaan muutama olkikoriste. Ja tähti.

Paistu, paistu pikku kinkku.
Ja niin se paistui.
Oli aika ahtaa massunsa täyteen.
Sen jälkeen tuntui tiiliskiveltä. Ja nukutti.

Mutta on aika tullut avata ne lahjaset~

Mitä paketeista paljastuukaan...
-suklaata, suklaata ja vielä vähän suklaata
-rahaa sekä elokuvalippu
-mörkömuki
-L-muki
-punaiset farkut
-japanilaista paperia; origamipaperia, lehtiö ja jostain kumman syystä pala kanji-tapettia
-unicef-avaimenperä... Miksi...
Ja ehkä jotain, minkä unohdin mainita.

En oikeastaan tänä jouluna toivonut juuri mitään. Ehkä siksi saalis jäi laihaksi. Mutta ei se mitään. Näille pöksyille on käyttöä ja tuo L-muki on ihana<3 Ja kukapa vihaisi suklaata?
Ja rahaa...<3 Origamipapereiden ja moninmutkaisten taitoksien kanssa taisin rageta.

Näillä mennään.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kiteytettyä viikkoa

 Jokin este on aina tullut tielleni, kun olen yrittänyt kirjoittaa...

Ja yksityiskohdat alkavat hämärtyä...
Viiko kiteytettynä romaaniksi.

Maanantai

Maanantaiksi ei ollut mitään hermoiltavaa.
Olin edellisenä viikonloppuna onnistunut siis rikkomaan kenkäni. Onneksi löysin kumminkin toisen talvikengät. Nekin tosin vaikuttivat kovasti siltä, että hajoavat pian.
  No maanantai
Koulussa oli sittenkin ohjelmassa jotain. Näin periaatteessa ''lintsasimme'' kahdelta tunnilta kun säädimme blogiksi muutetun lehtemme ulkoasua jouluiseksi
  Ja... Tajuntani pimenee
Aa, niin.
Koska keskiviikoksi oli pikkujoulut ja sinne oli saatava juonnot.
Tein ne juonnot sitten ystäväiseni kanssa
Mutta, jotain pielessä. M-e-n-i s-i-t-t-e-n k-e-t-a-l-e t-a-a-s s-a-i-r-a-s-t-u-m-a-a-n
Kyllä. Törkeää.

 

Tiistai, säveliä

Ja täksi päiväksi oli ohjelmassa sävelradio.
Ja juurikin niitä tervehdyksiä ja jouluista musiikkia. Loppujen lopuksi meitä oli enää kolme lukemassa.
Ja tottakai kappaleihminen.
Ja eikun kailottamaan oma äänensä koko koululle.
Se-pelottaa.
Kun tietää että (melkein) kaikki tässä rakennuksessa kuuntelevat ääntäni juuri tällä hetkellä ja nauravat jos aivastan.
Tai... Jotain.
Mutta lukuunottamatta äänen tukkoisuutta meni hyvin. Olisi tosin ollut mukavaa tietää ihmisten reaktio omaan tervehdykseeni.

''Ei ikkunasta ulos nää
Lasin peittää jää
Hetken päästä pimeää
Valo häviää

Rauhaisaa joulua kaikille mielenkiintoisille persoonille toivottaa Nahkatakkinen Lammas''

Ja lopuksi kerroin ihmisille, että kouluun on piilotettu yllätyksiä.
Vasta siinä vaiheessa ihmiset tajusivat, että seuraava välitunti, jolla niitä oli määrä etsiä oli ulkovälitunti. No, kerkesin jo sanoa... Onneksi ihmiset saivat luvan jäädä sisälle.
  Ja sitten fysiikantunnilla.
Ensimmäinen kerta, kun kuulee oman nimensä kuulutuksessa.
Se on pelottava tunne.
Kuin olisi astunut
Rajan tuolle puolen.

 

Keskiviikko, salissa nysväilyä

Saavuin onnellisesti kouluun tietäen, että...
Argh
Tänään sitten ihmiset, olkaa hyvä, tässä olen.
  Dissatkaa rauhassa.
Ja minun olisi sittenkin se tonttulakki ottanut pitää mukaan.

 No, koska ohjelmassa oli hahmokisa meidän piti käydä näytelmävarastossa.
Se on täynnä kaikkea hienoa, osittain rikkonaista kamaa.
Ja nelikielinen, huiman epävireinen kitara lyö laudalta omanikin.
Rikkonainen matkalaukku tungetaan täyteen hattuja, huiveja, housuja, kukkia ja teippitomaatteja siellä olikin ennestään.
Nämä rahdataan saliin.
  Sali on niin mielenkiintoinen paikka kun siellä on kamaa, muttei ihmisiä.
Harjoitellaan muutaman kerran ja säädetään kamojen paikkoja.

Sitten syömään.

Ja ei, en ole menossa kymmeneksi minuutiksi kotsantunnille syömään muiden tekemiä ruokia.

Siispä metsästämään opettajaa...
  Jolla on glögiä.

Tämäkään ei taida aueta. Menimme siis muistamaan keittiöväkeä pipareilla, suklaalla ja glögillä. Minä kannoin sangen sarkastista korttia.
  Siinä keittiöväki sitten meitä halaili.

Juu, nyt karkuun.
  Vedetään vielä kerran läpi. Aika kuluu
Ja ihmiset (lähtee pois) virtaavat saliin tuoden kylmän pohjoistuulen mukanaan.

Okei, ne täyttävät katsomot.
  Nyt jo jännittäää

Alkujuonto. tarina.

Aika astua esiin varjoista.
  Tunnen tuttujen silmäparien katsovan, tunnistavan.
No terve teillekkin, verenimijät.
    Tähän pätee sama sääntö kuin lankulla kävelemiseen.
Älä katso alas -> Älä katso yleisöä

Joo, tuota itse asiassa ei pelota. Niin paljon kuin voisi. Pian ohjelmanumero ohi, lampaan on aika painua takaisin varjoihin.

Esineenarvauskisa.

Takaisin. Tuntuu, että ihmisistä on kaikkein hauskinta kuulla kanssaihmistensä nimi. Sehän tarkoittaa että kyseinen ihminen joutuu tulemaan osallistumaan ''mukaviin'' kilpailuihimme. Etenkin nyt, koska parinpaketointikisa.
Pff.
Sätkivät paketit lavalla.

Pian on sekin ohi.

Ihmiset lähtee pois.
  Aika siivota.
     Aika mennä takaisin tunneille...

 

Torstai, korttiprojekti

Olin aikonut antaa vain kolme joulukorttia, mutta
Sitten sainkin yhden tänään. Ihmiseltä, jolle en aikonut antaa mitään.
  Ja ajattelin...
Teenpäs sitten useammankin, ilman nimiä ja annan ihmisten itse arpoa mitä saavat.

Mutta vielä sitä ennen piti joulukirkkoon mennä. Samat vanhat virret ja kirkkojumppaa
''Nouskaamme ylös kuulemaan....  Nouskaamme ylös laulamaan...  Nouskaamme viimeisen laulamaan säkeistön...''
Ja karkuun kirkosta.
  Sitten minulla oli tarkoitus aloittaa korttiprojektini, mutta kävikin niin, että

Hikottelua kaupungilla feat kolme kenkää

Siinä kävikin sitten niin, että toinen varakengistä rikkoutui. No, kävelin eriparisilla kengillä.
Sain tietää, että suutari oli saanut kenkäni korjattua.
  Minut vietiin sinne hakemaan kenkääni. Otin sen, kannoin näkyvästi kädessä.
Ja siihen päälle vielä hikka.
Kaulahuivini yrittää kuristaa minut ja nyvin sitä jatkuvasti. Näytän ja kuulostan järkevältä.

En pääse vielä kotiin. En syönyt mitään koulun jälkeen joten nälkä on.
Tuhlaan aikaani vanhempien toimistolla etsien turhaan lisää klemmareita.
  Äiti lupasi ostaa minulle. <3

Sitten, lähdemme viimein.
Pääsenkin sitten kiusaamaan kortteja.
Piirrän jokaisen kanteen erilaisen kuvan, mutta samanlainen teema.
Näitä tulee kahdeksan.
Sitten vielä neljä personoidumpaa korttia, joihin laitoin erilaiset toivotukset ja sisälle muutakin kuin sitruunan.
Paketoin kolme lahjaa. En löydä teippiä, joten paperiliima ja minä saamme aikaan jotain hienoa....









 

 

 

 

 

Ja tässä on yksi kortti,
Jolle en löytänyt ketään ottajaa.
Nyt se jää tänne luokseni ja itkee itsensä unelmiin.
On se surullista. Hukkasin nimittäin pari potentiaalista tilaisuutta tyrkätä tämä vastaantulijalle


Perjantai, maailmanloppu, todistus ja lomahan se sieltä

Heti aamulla saan annettua lahjat kortteineen. Sitten minulla on vielä ne kahdeksan pienempää.
Luokanvalvojan tunnin aikana menemme syömään, jonne otan mukaan kortit.
Se kannattaa, sillä luovun heti ensialkuun neljästä.
Ihmiset näyttävät aika nättiä naamaa.
Sitten puurot lautaselle ja vielä yksi menee.

  Söin aamullakin puuroa, ei maita enään.
Kun lähdemme meillä on vielä aikaa etsiä ihmisiä.
Mutta kivenkolossa ne ovat.

Palaamme luokanvalvojan luokkaan. Ja siellä on youtubella leikkivä peruna.
Sori. Mutta ei kukaan voi olla niin peruna netin käyttämisessä.
  Muutama ulkolainen imelä joululaulu. Tekisi mieleni laittaa ''Oikein Surullista Joulua'' Päälle.
Mutten.
  Sitten on aika mennä joulujuhlaan. Raahaan sinnekin kolme korttia.
Päädymme istumaan tilanpuutteen takia portaille, ihan alas.
Näämme hyvin kaikki joulupukit.
  Ihan hienoa oli. Aika kaksimielisiä juttuja olivat ysiluokkalaiset järjestäneet. Tahallaan.
Enhän minä siell' salis' kellekkään mitään saa annettua.

Takaisin luokkaan ja todistus.
Keskiarvoksi sain 9,24
Olen tyytyväinen. Mutta liikunta on masentava kahdeksikko.

Yhden joulukortin tungen ihmiselle, joka siitä vuolaasti kiittelee ja pahoittelee ettei minulle ole mitään.
Jään vielä toivomaan että kaksi viimeistä saisivat kodit.

Ei, taidan sittenkin toteuttaa aiemman suunnitelmani ja antaa vastaantulijoille joulumieltä.
Lähdettyäni vastaani kävelee mummo.
''Hyvää joulua haluatko joulukortin''
Häkeltynyt ilme''Kiitoksia''

Näin jäi yksi.
Jonka kanssa kävelin kotiin asti.

Maailmanloppua ei kuulu, vaikka sen piti tulla kello 13.11
Ikävää niille jotka möivät talonsa voidakseen elää täysillä/ tekivät itsemurhan

MUTTA
Itse asiassa 23 päivä on myös maailmanloppu

Ja
Tietokoneet sekoavat vuonna 2038.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kauden viimeiset synttärit

Niin, tänään on sunnuntai. Kello 01:28.

Mutta puhutaanpa perjantaista.

 Näitä syntymäpäiviä on nyt ollut tässä syksynmittaan useita. Keväällä ei sitten olekkaan yhtään.

Perjantaina oli tarkoitus jäädä koulun jälkeen valitsemaan sävelradiossa luettavia joulutervehdyksiä.
No, päätettiinkin sitten että otetaan hommaan viimeinen oppitunti.
Parempi niin, en myöhästy.

Ihmiset
Ovat joskus todella rasittavaa porukkaa
Moni tervehdys hyllytettiin koska nimimerkit olivat epäselviä, ovatko ne sisäpiirin vitsejä vai jotenkin törkeitä.
Ja ah, ne ihmiset jotka laittavat puolenkymmentä viestiä.
Tavallaan se oli silti hauskaa yritä tulkita ihmisten hieroglyfejä paperilta.
Kello oli siinä kahden maita kun olimme saaneet kaikki epäselvätkin tapaukset sijoitettua.

Oli aika karata...

Saapuessani hiipparin asuntoon piti kulkeman tuolla pelottavalla hissillä. Ja pimeässä.
Tökkäsin jo melkein jotakin outoa pimeässä hohtavaa nappia ennen kuin älysin sen olevan väärä. Ja sitten veräjän ovi auki, lattia tippuu pari tuumaa alaspäin kolautat kalterisi kiinni ja kuulet hissin viimeisiä vetelevän äänen.
On ne portaat aika kivat.
  Kun minut oli laskettu sisälle tyrkkäsin epämääräisen paketin ihmiselle.
Siirryin hänen huoneeseensa jossa oli jo ennestään kaksi aikaisessa saapunutta vierasta pelaamassa aataminaikaista kimbleä.
Ihminen ilahtui kovin antamastani siipikaulakorusta, kunnes ilmeisesti ainakin osittain rikkoi sen ja ärisi sille kun yritti saattaa sen takaisin ruotuun. Hopeakorvakorut jäivät pienemmälle huomiolle.

Kun ihmisiä alkoi saapua paikalle lisää lähdimme ''korkkaamaan kakkua''
Siinä ahtaassa keittiössä vietämme vähänaikaa.
Viimeinen ihminen saapuu.

Siirrymme olohuoneeseen.
Ihminen vetäisee netistä esiin ilmaisen karaoke- sivun. Ihmiset laulavat. Ihmiset kuuntelevat.
Minä menen tottakai laulamaan Levottoman Tuhkimon. Ihmiset eivät kuuntele.
Ehkä parempi niin?

Kaksi ihmistä on tuonut mukanaan kaksi suklaalevyä.
Siispä.
Pipo.
Lapaset.
Haarukka.
Veitsi.
Noppa.
Saadaan aikaan niin sekava ja naurattava seuraleikki...
Kun heität kutosen pue äkkiä pipo ja lapaset päällesi ja ala syödä suklaata haarukalla ja veitsellä kunnes joku toinen heittää kutosen.
EI-EI-EI
Se ei ole hyvä kun suklaa on ällömakeaa eikä jaksaisi syödä ja on vielä kiirekkin.
Mutta oli se ainakin huvittavaa.

Jossain vaiheessa ihminen ehdottaa, että alkaisimme pelaamaan jotain lautapeliä.
Haetaan Alias paikalle, mutta oikeastaan vaan selitetään sanoja.
Sekin oli mielenkiintoinen juttu.

Siinä vaiheessa kun alkaa olla sokerihumala niin parhaat noppapelit syntyvät.
Talossa on kuusi kerrosta. Heitä noppaa.
1- hyppäät ensimmäisestä kerroksesta
2- hyppäät toisesta kerroksesta...
  Upeat ideani...............................

Osa ihmisistä alkaa vielä pelaamaan Life- peliä, minä yhtenä heistä. Sitä ei oikein kukaan jaksaisi loppuun pelata, joten lopetamme pian.

Ja lisää karaokea. Menen mörisemään ''Olen suomalainen''
Sitten äiti soittaa ja ilmoittaa että on tulossa hakemaan.
Kun alan lähteä huomaan kenkieni olevan trollilla tuulella.
Vetoketju meni rikki.
EI MINULLA OLE MUITA TALVIKENKIÄ

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12.12.12

Oliko siinä jotain erityistä?

Jaa-a.

Kyllähän asiat olisivat tapahtuneet vaikka koko päivää ei olisi ollutkaan.
  Outoa, jälkeenpäin ei edes pelota. Vielä.

Tänään olisi ollut yhdeksäänmeno mutta kokous oli kahdeksalta.
  Sinne siis raahauduin, ulkona oli pimeää.
Ja luntakin on oikein mukavasti ilmestynyt maahan.
Eikä edes kylmä.

Olin jo aiemmin, maanantaina lupautunut olemaan yksi niistä ihmisistä jotka lukevat joulutervehdyksiä keskusradion kautta.
-Stressiä, pieleen se menee kummiskin.

Mutta nyt sitten taisin yllättää itsenikin, joulujuhla.
Sitä juontamaan.
Ei yksin laisinkaan, mukana on tottakai ihminen. Ja toinen. Ja yksi isolla Ii:llä.
Olisi tuon johdosta ehkä isompiakin murheita kun se, mitä puen päälleni.

Hmm~

No olihan meillä muutakin. Eilen meille oltiinkin ilmoiteltu asiasta. Kolmen normaalin viimeisen tunnin tilalla oli pienoinen reissu.
Saavuimme paikkaan, jossa meille esiteltiin metsä- ja teollisuusalaan liittyviä opiskelumahdollisuuksia.
  Ihmiset olivat keksineet vallan mainion idean, jolla meidät saatiin kuuntelemaan.
''Oikein vastanneiden kesken arvotaan Nokia Lumia 920''
Eli kaikki etsivät kiltisti vastaukset kysymyksiin.
Eri ammattipisteitä oli monia ja toiset antoivat vastaukset suoraan.
Mutta sitten siellä oli sinkitetustä teräksestä valmistettu laatikko, jolle olisi nimi keksiä täytynyt.
  En ole ollenkaan varma, mutta... Teräksinen lintulauta..?
Jotain siihen paperiin itkin etteivät vastausta antaneet ja näyttää lintulaudalta.
Close...?
  Kun olimme poistuneet ensimmäiseltä paasauspolulta saimme hieman toimintaa.
Kypärä päähän ja mökijän perävaunuun. Pieni lenkki ajettiin ja takaisin. Tärisi oikein mukavasti.
En mennyt uudestaan.
Sitten mysteeriopaikkaan joka vaikutti jo paljon ihmisystävällisemmältä. Metsä, luonto-opas ja muuta sellaista oli huoneessa. Oli siellä oikein metsäkonesimulaattorikin, mutta jätin väliin.
Kun ihmisille jäi vielä aikaa ja paikasta löytyi pingispöytä alkoivat pallot hyppiä pitkin seiniä.

 Kouluun takaisin.
    Ulos.
        Kotiin.

Ja siitä onkin pitkä aika kun olen viimeeksi lääkkeitä popsinut.
Mutta oli pakko se aspiriini sulatella elimistöön. Syytän metallikäryjä.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Rappiolla on hyvä olla

Olkaa kilttejä ja häätäkää tuo rallatus päästäni

Tosin kyllä tuntuu siltä että kuluneiden päivien aikana ajantaju on hämärtynyt. Keskiviikko alkoi keskiviikkona mutta muuttui perjantaiksi.

Sitten tuli kolme lauantaita.
 Ja huomenna on sunnuntai.

Ja minusta tuntuu etten tällä hetkellä ole kykeneväinen kirjoittamaan mitenkään kovin juonekkaasti.

Ingnoorataanpa perjantai.

Ensimmäinen lauantai, se oli itsenäisyyspäivä
  Ja koska Suomi.
Niin Linnan Juhlat.
Ja meillä nyt on ollut tässä jo useahkon vuodehkon ajan tapana käpertyä peiton alle katselemaan kättelyä ja maistelemaan After- eight laattasia. Ja koska olen niin älykäs käärin niiden kuorista ''tupakkaa'' jota sitten ''polttelen'' Kivat leikit lapsosella.
  Tänä vuonna olivat juhlat nopeasti ohitse. Jotenkin.

Hmm.

Sain ahmittua tässä
 Nälkäpelin
Ja sen jatko-osan.
 Olisi vielä kolmas osa, haluan lukea sen, janoan lisää.
Liian eeppistä.

Yyy, en osaa kirjoittaa tänään.
Heyhey

tiistai 4. joulukuuta 2012

Peruttuja kokouksia ja kebabmiehiä

Jotka muuten ovat todellisen pelottavia

Tämä viikko on ollut siitä mielenkiintoinen, että vaikka on kulunut vasta kaksi päivää oppilaskunnan hallitus on kerennyt jo perua kaksi kokousta. Mutta kuuliaisena jäin tietenkin molempina päivinä koululle roikkumaan.

Maanantai~

Minun oli määrä mennä koulun jälkeen sörkkimään tavaroita kirpputorille.
  Kesken koulupäivän tulee kuulutus, joka kertoo, että tulisi kello kahden kokous oleman.
Mutta minä kun yhdeltä olin koulusta karkaamassa.
  No, en halua pahistella ja jättää mitään väliin. Kotiin ei ole kiire.
Siispä yhdeltä kouluseni loputtua suuntaan ensiksi suunnitelmien mukaisesti kirpputorille. Allah-musiikki soi ja kuulen kahden kebabmiehen juttelevan kovaäänisesti keskenään. Sörkin tavaroita paremmin kuosiin, mutten huomaa mitään suurta edistystä tapahtuneen. Siellä sijaitsee edelleen vino pino roskaromaaneja ja lasten leluja sika säkissä- tyyliin.

Kun alan tuntea tuijotuksen selässäni lähden lätkimään. Minulla on vielä aikaa kulutettavana.
  Petonen on muuten siitä syystä hyvin kiehtova paikka, että kirjaston ja hammaslääkärin lisäksi sieltä löytyy lähinnä vain pizzerioita ja kampaamoja, suurinpiirtein 50/50 suhteessa.
  Ja suuntaan siis mieluiten näistä kirjastoon. Kun en muutakaan keksi poimin muutamaa päivää aiemmin käsistä laskemani pupumangan käsiini. Itken.

Kun kello alkaa hiljalleen lähestyä kahta lähden kipittelemään takaisin koululle. Tyhjää.
Linnottaudun pöydälle ja isken kuulokkeet korviini. Vilkuilen kelloa.

Kun kello on viittä vaille vaihdan paikkaani lähemmäs kokouspaikkaa.
Unohdun lukemaan chilien vahvuuksista kertovaa lehtileikettä. Sitten muutama ihminen saapuu paikalle.
  Mutta liian vähän ihmisiä. Emme pysty kokousta pitämään. Se seuraavalle päivälle siirretään.

Joten lähden kotiin tajuten että olen haaskannut tunnin elämästäni.


Tiistai~

Kokous siirrettiin tähän päivään, samaan aikaan. Mutta.
Minulla kun on se japani tänään. Ajattelin siis, etten kerkeäisi kotona käymään.
En siis kerkeäisi syömään.
En kuitenkaan halua olla kuutta tuntia ruoatta.
Tekaisen itselleni kaksi voileipää ja sijoitan ne laukkuuni lemuamaan.

Fysiikantunnilla sulattelemme jääkimpaletta. Ja koska asiassa on omat niksinsä saa fysiikanopettajamme maksaa sydänkohtauksista aiheutuvat sairaalakulut. Koska painot putoilevat rymisten lattialle.

Liikunnassa oli määrä olla käveleskelyä peliluokan kera.
Kävelyt ne jäävät pois. Peliluokkaan menemme.
Aivan samoin kuin Mysteeritalolla aiemmin järjestetyillä syntymäpäivillä, myös peliluokassa on muutaman vuosikymmenen takainen tunnelma.

Sieltä löydät
Pöytätenniksen, ilmakiekon, pöytäfutiksen sekä ylivoimaisesti suosituimman, tanssipelin.
Pelaamme aluksi pöytätennistä. Naurattaa, osun kyllä palloon mutta se kimpoilee minne saattuu, koska ajatuksenihan on, että palloon pitää osua. Ehkä tuota voimaa olisi vähän hillitymmin voinut käyttää.

Kun olemme miltei saaneet pallon hajotetuksi häivymme pingiksen luota.
  Minä ja ihminen menemme pelaamaan pöytäfutista kahta muuta ihmistä vastaan. Olen todella iloinen siitä, että voitimme koska en suoranaisesti pitänyt vastustajistamme.

Minulle jää vielä aikaa vetäistä yksi tanssi. Pidän tanssipeleistä. Meillä oli joskus sellainen kotona ja olen oikeastaan aika hyvä niissä.

Kun ovesta tuntuu alkavan ihmisiä pursuta katsomme parhaaksi siirtyä kuntosalille. Onneksi vain rentoutumaan.
Täytämme itsearvioinnin. Toivon saavani numeroni nostetuksi yhtä ylemmäs.

Sitten olisi sen aika...
Mutta puheenjohtaja ei ilmesty paikalle. Eikä varapuheenjohtaja. Peruttu.
  En siis tarvinnut eväitäni, kuljen kotiin ja musutan ne pois ennen kuin lähden.

Kun palaan, bussiin eteeni istuu kebabmies. Pizzaa kantaen. En ole rasisti, enkä tiedä oliko se nyt se pizza, mutta paha haju tukee kuitenkin nenääni. On pakko hengittää suun kautta. Ehdin jo hetkeksi huokaista helpotuksesta kun mies nousee bussista vieden osan hajusta mennessään. Mutta ei näistä kebabmiehistä niin vain eroon päästä. Seuraava nousee kyytiin. Ei haise. Mutta puhuu puhelimeen outoa kebabkieltään aivan tajuttoman kovaäänisesti.

YYY
Miksi...
Pääsen kuitenkin onnellisesti kotiin, tietenkin periaatteessa luvattomasti pihan poikki oikaisten. Hmm, pitäisi olla melko tyhmä että luulisi jälkiäni isokokoisen jäniksen aikaansaannoksiksi.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ruoka ei ole ruokaa jos siinä ei ole sipulia

Ja ''ruoanlaittoa''

Kun näitä syntymäpäiviä tuntuu kokoajan olevan.

Eli siis. Lahja.

Ei ihan lopullisin versio. Lisäsin vielä oranssia hehkua ja pastellivärejä.

Lauantaina lähdimme järkevännäköisesti bussilla viemään lisää roskaa tavaraa kirpputorille.
  Olimme erittäinkin iloisia huomattuamme että joku hullu oli käynyt ostamassa siellä lojuneen pussillisen kiviä.
Kirpputori on oikeastaan aika mielenkiintoinen paikka.

Kun olimme tämän saaneet pois alta hoidettua lähdimme tassuttelemaan kirjastoa kohti.
  Meidän oli määrä viettää hieman aikaa. Poimin luettavakseni ''Happy happy Cloverin (Tai joku sensuuntainen nimi) Ja sitä lukiessani oikein tunsin iloistenväristen sateenkaarien pursuavan korvistani. Aivan. Liian. Imelää.
  Sitten matkamme alkoi viettää kohti Hämyn luolaa.
Saavumme perille, kovin lumetonta vielä oli.
Annamme lahjamme. Ja menemme hänen huoneeseensa. En ole ennen ollut siellä, ja voin kertoa että se oli upea. Aika pieni, mutta ihat seinät. Ihana sateenkaarenvärinen kurkiputkiloinen(<-?) Ja yksi seinä tapetoitu piirrustuksilla, paperilamppuja ja lohikäärme-seinämaalaus.
   Suunnitelmana oli katsoa läpi Avengers- boksin elokuvat; Thor, Iron man 1 & 2, Captain Amerika, Hulk ja itse Avengers. Ei ainakaan puutetta supersankareista.
   Raahaamme huoneeseen kolme säkkituolia. Ne ovat aika kauniisti ahdettuina seinien väliin.
Aloitamme.

Kun kaksi elokuaa on selattu läpi ajattelemme laittaa vähän ruokaa.
  Ilkimykset eivät edes kerro minulle, mitä. Mutta jauhelihaa pitäisi paistaa.
Ja koko talossa ei ole öljyä.
Pelkkää margariinia.
Ja siinähän ei mitään paisteta, hyi.
  Onneksi,
Joku meistä kymppi-kotsasta-oppilaista on ollut hereillä tunnilla.
Eli keksin, että lihan voi paistaa vedellä. Vettä pannulle, levy kuumenemaan. Kun vesi alkaa höyrystyä heitetään se pois ja lihat pannulle.
 Maustetta. Hämy ''tekee'' salaattia.
Jotain kastiketta. Ja tortillapohjia. Ketaleet. Tortilloita olin siis tekemässä.

Ja muuten tuon paistamisen aikana aloin saada jotain ihan hysteerisiä naurukohtauksia. Muunmuassa sen takia, että puulasta oli niin pieni.

Kun olimme kärränneet ruoat Hämyn huoneeseen ymmärsin, mitä puuttui.
''Tässä ei ole yhtään sipulia''
Söin suurinpiirtein itkien, koska se ei ole ruokaa jos siinä ei ole sipulia.

Puolenyön jälkeen katsoimme Thoria. Aloin sammua. Nukuin puolitoista tuntia elokuvasta ja heräsin kun se loppui, ja kaksi muuta ihmistä alkoivat suunnitella nukkumaanmenoa.
  Mutta tyynyt olivat mysteerisesti kadonneet.
Patja, jonka sain oli melkoisen littana. Mutta kyllä siinä nukkui.

Ja heräsi.
Aamuksi oli meille jäänyt vielä yksi elokuva, Avengers.
 Aamupalan jälkeen sen katsoimme.
  Pian sen jälkeen koitti aika lähteä lipettiin.
   Kun astuimme ulos oli maassa lunta.
    Kävelimme tovin kunnes kyytimme tuli ja nousimme kyytiin.
     Menimme toimistolle
      Ja teimme ''töitä''
       Ja lähdimme
        Enkä löytänyt värikkäitä klemmareita nyysittäväksi.
On muuten todella kätevä toimisto. Siellä on aita joka ei jostain syystä aukea, eli jonkunon ryömittävä aidan ali avaamaan ovi muille. Minun. Tunnen itseni madoksi kun mönggertelen maassa.

Koti, koti.

perjantai 30. marraskuuta 2012

On se aika vuodesta kun jalat alkavat näyttää hervottoman mielenkiintoisilta

Ja meinaan törmätä ihmisiin kävellessäni

Kun tuota näkökenttääkin tuntuu olevan ruhtinaaliset kaksi senttiä pipon alta. Ja viima käy.
Mutta lunta ei tule.

Tänään kouluun tallusteltuani kohtasin vallan mielenkiintoisen historianopettajan sijaisen.
Tutun oloinen...
   Ja puhui Natsizombeista.

Ja niin, kuulemma olikin ollut Animeconin cosplayvastaavana. Ilmankos.

Aloitimme siis toisen maailmansodan. Meidän tuli tehdä sarjakuva maailmansodasta. Otsikkoni vamettaa. Ja sain jopa ensimmäisen ruudun valmiiksi. Puola, ja sen jakaneet Saksa ja Neuvostoliitto karttoina ja maan lipun värillä höystettynä.
Punaista.

Matikka on taas alkanut tuntua mukavalta, koska kirottujen polynomien jälkeen olemme alkaneet päätellä omenien painoja. Eli hieman hienommin sanottuna olemme yhtälöitä aloitelleet.

Äidinkielessä saimme sen verran hienon ''runo'' tehtävänannon että tottakai ''runosta'' piti angstinen väsätä, kyyneleen muotoon. Hmm, lehdistä leikkely ei mielestäni luovuuden symboli ole laisinkaan.

Ja lopuksi se biologiankoe. Olen tottakai peruna, joten en osaa sanoa menikö se hyvin vai huonosti. Kukkien piirtämisestä esseeseen toivottavasti jotain saa... Liittyihän se näin periaatteessa aiheeseenkin.

~En sitten suoraan lähtenyt kotiin, koska mieleni teki kovasti nukkua lattialla. Olisi mielenkiintoista nukkua koulussa. Tai pyörtyä lattialle ja katsoa tuleeko kukaan auttamaan.
Tosin siinä vaiheessa saattaa katsominen olla poikkeuksellisen työlästä.
  Mjutta. Jäin siis sinne sitten odottelemaan että bussi tulisi noutamaan kaverini.
Koulussa on pelottavaa, kun on tyhjää.
  Ja kello on pelottava, se yrittää estää oppilaita myöhästymästä.

Kun olin viimeinkin törmäilyreissultani kotiinselviytynyt, toivoin että olisin muistanut laittaa aamulla pitkikset. Sulamiseen kesti kauan.

Olimme saaneet tiedon siitä, milloin kynttilät tulisi noutaa. Tänään. Siispä pummin kyydin, kun oli jo pimeää en enää lähde yli kuuden kilometrin lenkille.
     Kävimme kaupassa myös joulukalenterit. Olin unohtanut että sellaisiakin oli olemassa.
Koska en enää ole siinä iässä missä joulukalenterissa tärkeintä on se kuva prinsessasta, valitsin Dumle-kalenterin. Fazerin kalenteri kun on ollut niin monena vuonna.

Nyt sitten kamppailen jälleen syntymäpäiviin liittyvien ongelmien kanssa. Hämyllä on huomenna syntymäpäivä ja paremman lahjan puutteessa olen päättänyt piirtää kuvan hänen vesilohikäärmeestään. Ikävää vain, etten kykene tekemään siitä upeaa, hyvä jos edes hienoa.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Synttäreitä taasen

Eilen.


Kuten olin jo aiemmin puhunut lahjoista
  Niin sinne ne menivät.
Koska paikka ei ollut mikään tuttu paikka
Ja se oli kaukana
   Minut tultiin hakemaan kotoa.
Paikka, jonne päädyimme näytti ulkoapäin rapistuneelta
 Ja sisältäpäin rapistuneelta

Mutta tavallaan siellä oli upeaa, jotenkin muutaman vuosikymmenen takaa tullutta henkeä.
Siellä oli disko, jossa ei tosin ollut kunnon valoja
Mutta sehän on kuitenkin niin ysäriä.
  Sen kupeessa oli muuan pieni, violetti huone. Katossa oli sinistä valoa antava lamppu joka näytti valkoisen siistin sinisenä
Ja sinne sai kunnon musiikit

Paikassa oli myös liikuntasali, jonne menimme lahjoja aukomaan. Paikalla
Oli yhdeksäntoista ihmistä
Ja avaaminen oli hidasta
  Lahjoja oli paljon
      Ja aikaa meni liikaa

Kun avaamiset oli avattu olikin aika mennä mussuttamaan.
Tarjolla oli
Mausteisia sipsejä, jotka jätin suosiolla väliin, meinaan aina oksentaa kun yritän maistaa sellaisia.
Popcorneja
Vaahtokarkkeja
Irtokarkkeja
Toffeekarkkeja
Pikkuleipiä
Sekä juotavaa. Koska populaatiota oli, niin tarkoitus oli kirjoittaa omaan mukiinsa oma nimensä.
Suurin osa kirjoitti tai piirsi jotain ihan muuta.
Sherlockeja, valaita, Morsoja... Itse piirsin tietenkin sitruunan.

Pian alkoi kuulua hyvinkin mysteerisiä ääniä. Kuulosti sille, että joillakin oli vieressä bänditreenit menossa.
Ilmeisesti, koska aaveet eivät yleensä bassoa pahemmin soita.

Lammaslauma siirrettiin diskohuoneeseen. Musiikki laitettiin soimaan. Läppärin kautta youtubesta. Tilaisuuteni oli siis koittanut.
  Ajattelin kylläkin sitä, että nämä ihmiset eivät ehkä suomen kieltä niin arvosta, joten laitoin soimaan The House Without a Namen, eli Autiotalon englanninkielisen version.
Eivät ne sitä ainakaan vihanneet...
Tosin se oli häiritsevää kun joku kävi vilkaisemassa läppäriä, ilmeisesti siksi että halusi tietää kappaleen nimen.

Loppuaika menikin sitten jotain jumputusta kuunnellessa ja sain traumat kun soittivat Death Noten 2 alkulaulun ja pitivät sitä ihanana... Syvät traumat.

ILTA PIMENEE JA IHMISET LÄHTEE POIS

Tosiaan, tuo sopii täydellisesti tähän.
  Ajattelin sitten siinä vaiheessa ruveta miettimään poispääsyäni.
Soitin äidille, ja sain onneksi kyydin poikkee.

Vähenevän porukan kanssa pelasimme sitten pöytäjalkapalloa, tein kokoajan maaleja ja olin yksin kolmea vastaan. Hauskaa oli...

Äiti kilautti minulle ja muut kuulivat soittoääneni. Joka on tietekin Autiotalo.
Olin niin onnellinen.
Mukaan nappasin vielä mukillisen karkkia, koska sitä oli yli jäänyt.

Sitten autoon ja kotia kohti, kello oli vasta neljä mutta oli jo pimeää.

__Wut happened today'

Tänään ei sitten minnekään lähdössä ollut tämä eksynyt sielu.
  Meidän piti hinnoitella kirpputorille lähdössä olevaa roinaa.
Kuka-hullu-ostaa-niitä.

Meillä oli hauskaa.
   Aloin piirtämään jotain randomia norjalaista leirintäaluetta.
Ja leikin templaria.

Muistin juuri, etten ole syönyt tänään juuri mitään.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Se on perjantai.

Ja viikonloppu tulossa

Näiden sangen nerokkaiden faktojen saattelemina voinkin kertoa teille.

Päivästäni.

Perjantai aamuisin meillä on historiaa. Se on yksi lempiaineistani, mutta joskus vain käy siltikin niin että vain piirtelen koko tunnin. Istun muuten aivan eturivissä, lavuaarin ja roskakorin vieressä, joten ihmiset ravaavat siinä vieressä aina.
Siispä viattomalta näyttäminen on kätevä taito.
  Luulen nyt saaneeni valmiiksi tämän pari viikkoa aiemmin aloittamani piirrustuksen historianmonmisteen takana;

En ossaa piirtää ihmisiä luonnollisiksi...

Mutta tuota.
Saimme sitten matikankokeet takaisin. Tekisi mieleni jälleen itkeä, koska polynomit soivat minulle vain 8+'san. Siirryimme onneksi pois niistä.

Äidinkielessä olin tietenkin unohtanut kirjastokorttini, joten jäin ainoana oppilaana ja melko vaivaantuneena koululle. Päätin lukea pakollisena kirjana Nälkäpelin, koska elokuva oli hyvä ja se löytyy kirjana kotoa meiltä.

Biologiassa meillä ei taaskaan ollut mitään järkevää, mutta keskustelut ovat aina mielenkiintoista kuunneltavaa tällöin.

VIIKONLOPPU on siis tulossa. Aiemmin mainitsemani syntymäpäivälahjat löytävät tulevat omistajansa huomenna. Minun pitäisi vaan tehdä kortit, mutta... Ei ole inspiraatio riittävästi iskenyt.
  Juhlista tulee varmasti hienot, kun paikalla taitaa olla miltei parikymmentä mielenkiintoista persoonaa.
Sittenpähän kerron.