On se aika vuodesta kun jalat alkavat näyttää hervottoman mielenkiintoisilta

Ja meinaan törmätä ihmisiin kävellessäni

Kun tuota näkökenttääkin tuntuu olevan ruhtinaaliset kaksi senttiä pipon alta. Ja viima käy.
Mutta lunta ei tule.

Tänään kouluun tallusteltuani kohtasin vallan mielenkiintoisen historianopettajan sijaisen.
Tutun oloinen...
   Ja puhui Natsizombeista.

Ja niin, kuulemma olikin ollut Animeconin cosplayvastaavana. Ilmankos.

Aloitimme siis toisen maailmansodan. Meidän tuli tehdä sarjakuva maailmansodasta. Otsikkoni vamettaa. Ja sain jopa ensimmäisen ruudun valmiiksi. Puola, ja sen jakaneet Saksa ja Neuvostoliitto karttoina ja maan lipun värillä höystettynä.
Punaista.

Matikka on taas alkanut tuntua mukavalta, koska kirottujen polynomien jälkeen olemme alkaneet päätellä omenien painoja. Eli hieman hienommin sanottuna olemme yhtälöitä aloitelleet.

Äidinkielessä saimme sen verran hienon ''runo'' tehtävänannon että tottakai ''runosta'' piti angstinen väsätä, kyyneleen muotoon. Hmm, lehdistä leikkely ei mielestäni luovuuden symboli ole laisinkaan.

Ja lopuksi se biologiankoe. Olen tottakai peruna, joten en osaa sanoa menikö se hyvin vai huonosti. Kukkien piirtämisestä esseeseen toivottavasti jotain saa... Liittyihän se näin periaatteessa aiheeseenkin.

~En sitten suoraan lähtenyt kotiin, koska mieleni teki kovasti nukkua lattialla. Olisi mielenkiintoista nukkua koulussa. Tai pyörtyä lattialle ja katsoa tuleeko kukaan auttamaan.
Tosin siinä vaiheessa saattaa katsominen olla poikkeuksellisen työlästä.
  Mjutta. Jäin siis sinne sitten odottelemaan että bussi tulisi noutamaan kaverini.
Koulussa on pelottavaa, kun on tyhjää.
  Ja kello on pelottava, se yrittää estää oppilaita myöhästymästä.

Kun olin viimeinkin törmäilyreissultani kotiinselviytynyt, toivoin että olisin muistanut laittaa aamulla pitkikset. Sulamiseen kesti kauan.

Olimme saaneet tiedon siitä, milloin kynttilät tulisi noutaa. Tänään. Siispä pummin kyydin, kun oli jo pimeää en enää lähde yli kuuden kilometrin lenkille.
     Kävimme kaupassa myös joulukalenterit. Olin unohtanut että sellaisiakin oli olemassa.
Koska en enää ole siinä iässä missä joulukalenterissa tärkeintä on se kuva prinsessasta, valitsin Dumle-kalenterin. Fazerin kalenteri kun on ollut niin monena vuonna.

Nyt sitten kamppailen jälleen syntymäpäiviin liittyvien ongelmien kanssa. Hämyllä on huomenna syntymäpäivä ja paremman lahjan puutteessa olen päättänyt piirtää kuvan hänen vesilohikäärmeestään. Ikävää vain, etten kykene tekemään siitä upeaa, hyvä jos edes hienoa.

Synttäreitä taasen

Eilen.

Kuten olin jo aiemmin puhunut lahjoista
  Niin sinne ne menivät.
Koska paikka ei ollut mikään tuttu paikka
Ja se oli kaukana
   Minut tultiin hakemaan kotoa.
Paikka, jonne päädyimme näytti ulkoapäin rapistuneelta
 Ja sisältäpäin rapistuneelta

Mutta tavallaan siellä oli upeaa, jotenkin muutaman vuosikymmenen takaa tullutta henkeä.
Siellä oli disko, jossa ei tosin ollut kunnon valoja
Mutta sehän on kuitenkin niin ysäriä.
  Sen kupeessa oli muuan pieni, violetti huone. Katossa oli sinistä valoa antava lamppu joka näytti valkoisen siistin sinisenä
Ja sinne sai kunnon musiikit

Paikassa oli myös liikuntasali, jonne menimme lahjoja aukomaan. Paikalla
Oli yhdeksäntoista ihmistä
Ja avaaminen oli hidasta
  Lahjoja oli paljon
      Ja aikaa meni liikaa

Kun avaamiset oli avattu olikin aika mennä mussuttamaan.
Tarjolla oli
Mausteisia sipsejä, jotka jätin suosiolla väliin, meinaan aina oksentaa kun yritän maistaa sellaisia.
Popcorneja
Vaahtokarkkeja
Irtokarkkeja
Toffeekarkkeja
Pikkuleipiä
Sekä juotavaa. Koska populaatiota oli, niin tarkoitus oli kirjoittaa omaan mukiinsa oma nimensä.
Suurin osa kirjoitti tai piirsi jotain ihan muuta.
Sherlockeja, valaita, Morsoja... Itse piirsin tietenkin sitruunan.

Pian alkoi kuulua hyvinkin mysteerisiä ääniä. Kuulosti sille, että joillakin oli vieressä bänditreenit menossa.
Ilmeisesti, koska aaveet eivät yleensä bassoa pahemmin soita.

Lammaslauma siirrettiin diskohuoneeseen. Musiikki laitettiin soimaan. Läppärin kautta youtubesta. Tilaisuuteni oli siis koittanut.
  Ajattelin kylläkin sitä, että nämä ihmiset eivät ehkä suomen kieltä niin arvosta, joten laitoin soimaan The House Without a Namen, eli Autiotalon englanninkielisen version.
Eivät ne sitä ainakaan vihanneet...
Tosin se oli häiritsevää kun joku kävi vilkaisemassa läppäriä, ilmeisesti siksi että halusi tietää kappaleen nimen.

Loppuaika menikin sitten jotain jumputusta kuunnellessa ja sain traumat kun soittivat Death Noten 2 alkulaulun ja pitivät sitä ihanana... Syvät traumat.

ILTA PIMENEE JA IHMISET LÄHTEE POIS

Tosiaan, tuo sopii täydellisesti tähän.
  Ajattelin sitten siinä vaiheessa ruveta miettimään poispääsyäni.
Soitin äidille, ja sain onneksi kyydin poikkee.

Vähenevän porukan kanssa pelasimme sitten pöytäjalkapalloa, tein kokoajan maaleja ja olin yksin kolmea vastaan. Hauskaa oli...

Äiti kilautti minulle ja muut kuulivat soittoääneni. Joka on tietekin Autiotalo.
Olin niin onnellinen.
Mukaan nappasin vielä mukillisen karkkia, koska sitä oli yli jäänyt.

Sitten autoon ja kotia kohti, kello oli vasta neljä mutta oli jo pimeää.

__Wut happened today'

Tänään ei sitten minnekään lähdössä ollut tämä eksynyt sielu.
  Meidän piti hinnoitella kirpputorille lähdössä olevaa roinaa.
Kuka-hullu-ostaa-niitä.

Meillä oli hauskaa.
   Aloin piirtämään jotain randomia norjalaista leirintäaluetta.
Ja leikin templaria.

Muistin juuri, etten ole syönyt tänään juuri mitään.

Se on perjantai.

Ja viikonloppu tulossa

Näiden sangen nerokkaiden faktojen saattelemina voinkin kertoa teille.

Päivästäni.

Perjantai aamuisin meillä on historiaa. Se on yksi lempiaineistani, mutta joskus vain käy siltikin niin että vain piirtelen koko tunnin. Istun muuten aivan eturivissä, lavuaarin ja roskakorin vieressä, joten ihmiset ravaavat siinä vieressä aina.
Siispä viattomalta näyttäminen on kätevä taito.
  Luulen nyt saaneeni valmiiksi tämän pari viikkoa aiemmin aloittamani piirrustuksen historianmonmisteen takana;

En ossaa piirtää ihmisiä luonnollisiksi...

Mutta tuota.
Saimme sitten matikankokeet takaisin. Tekisi mieleni jälleen itkeä, koska polynomit soivat minulle vain 8+'san. Siirryimme onneksi pois niistä.

Äidinkielessä olin tietenkin unohtanut kirjastokorttini, joten jäin ainoana oppilaana ja melko vaivaantuneena koululle. Päätin lukea pakollisena kirjana Nälkäpelin, koska elokuva oli hyvä ja se löytyy kirjana kotoa meiltä.

Biologiassa meillä ei taaskaan ollut mitään järkevää, mutta keskustelut ovat aina mielenkiintoista kuunneltavaa tällöin.

VIIKONLOPPU on siis tulossa. Aiemmin mainitsemani syntymäpäivälahjat löytävät tulevat omistajansa huomenna. Minun pitäisi vaan tehdä kortit, mutta... Ei ole inspiraatio riittävästi iskenyt.
  Juhlista tulee varmasti hienot, kun paikalla taitaa olla miltei parikymmentä mielenkiintoista persoonaa.
Sittenpähän kerron.