Ilman nettiä

JA NIIN PALJON ASIAA

Mitäs sitä ihminen kaipaakaan.

Ei, en kaipaa facebookkia vaikka puolitoista viikkoa ilman sitä.
Niin moni asia josta olisi ollut kirjoitettavaa ei ole enään niin tuoreessa muistissa että olisi terävää kirjoitettavaa.

Jos nyt sitten ilkeästi ingnoorataan ne tapahtumat.


Oli se sitten tällä viikolla tai viime viikolla, niin kuitenkin... Taisinpa lupautua sitten juontamaan sählyturnauksen finaalia yhdessä tuon sairastelevat mursusen kanssa. Hh. Tulee kuitenkin kipeäksi... Ja olen kuitenkin taas siellä vain yksikseni mitään järkevää tekemättömänä...
Ei piruja seinille.
Vielä.

Matiikankoe oli maanantaina. Ei ihan putkeen mennyt, mutta tuli sentään 9-. Ei kuitenkaan hyvä suoritus.
Historia sitten tuntui paremmin luonnistuvalta, ja jos mitenkään osasin arvioida niin 26/30.

Mutta se niistä kokeista.
Torstaina pääsin viimeinkin kokeilemaan niitä uusia luistimiani. Lojuivat terottamattomina sen kaksi viikkoa.
Nyt sitten koulun talviliikuntapäivän johdosta pääsi ice-marathon radalle. Kaksitoista kilometriä, pari rakkoa jalassa ja mukavasti pehmeää mehua. Luistelusta tuli oikein hyvä olo, ja olin ilahtunut siitä miten nopeasti hokkareilla pääsi. Tahtoo luistelemaan, nyuu.

Lauantaina aamulla minua kehotettiin soittamaan Duracell-pupulle ja kysymään haluaako tämä lähteä lätkämatsiin. Mikäs siinä. Oikein innoissaan oli. Ja saan kuulemma voittamansa lipun Puijon kisoihin, koska ei itse paikalle pääse.
On se muuten hienoa, miten mielenkiintoinen paikka monttu on sellaisen silmissä, joka ei ole siellä monesti käynyt. Monttupubi on pelottava ja nurkkaan ahdettu fanikatsomo naurattaa.
No, kyllä siinä itsekin vähän naurattaa, kun fanit huutavat ''Kalpa'' mutta alkaa ajatella että huutaisivat ''Jalka'' Siltähän se kuulostaa alkaa. Vastaavasti kerholaiset karjuivat verhoa. Juu, tuota.
Vaikka KalPa menikin häviämään kotonaan ties kuinka monetta kertaa, pääsin kuitenkin stalkkaamaan erästä kausikorttipaikkalaista, josta en mitään tiedä, mutta jonka olen itse kyllä nimennyt.
Nauran tai itken sille, en oikein tiedä miksi.

V-V-V-V-V-VINYY-Y-Y-YY-YLIH

Ja alustus päivälle.

Ensinäkin tässä ja tässä teille se, mitä olen tänään kuunnellut. Vähän ulkomaistakin kasaria siis.

Varasin kirjastosta Kunnian Kentät- kirjan lähikirjastooni. En muistanut, että ei- nuorten aineistosta menee varausmaksu. Pff... No, on sen paras sen arvoinen kirja olla. Tosin katsoin huuto- netistä että monet myyvät kyseistä kirjaa muutamaa euroa kalliimmalla ja ihan omaksi. No, hitto.
Mutta löysinhän sieltä huutonetistä jotain muutakin mielenkiintoista.
Kyllä, minulla ei ole vinyylisoitinta.
Kyllä minä sellaisen vielä jostain hankin.
Sillä ostin LP- version Kerjäläisten Valtakunnasta.
Alkuperäisyys kunniaan. Minulla on CD- versio, ja voin sitä kuunnellakkin.
Mutta SILTI.
Se on alkuperäinen, upea, suoraan 80- luvulta.
Purr.

Teidän täytyisi olla kaltaisiani hulluja että ymmärtäisitte minua.

Mutta oli siellä sen yhden ostamani lisäksi muitakin vinyylejä, joita halajan. Ne vaan olivat kaikki nimenomaan ainoastaan huutokaupassa, ja jos jotain tarjoan joku kyllä menee ohi. En halua yllättyä sitten suuresta hinnasta. Katson sitten viimeisenä päivänä, jos kukaan ei tarjonnut ole, että saisinko ajoitettua tarjouksen viime minuuteille.

MUTTA
Saan pian. Aidon. Oikeann~~

Desucon Frostbite

Ja yhtäkkiä oletkin Lahdessa

 Minkälaiset tunnelmat ennen lähtöä?

-Perjantai-iltana sain viimein yhden haaveilemistani asioista. Värikkäitä klemmareita. 500 kappaletta. Yhdistelin ne kaikki. Tuli sitten oikein oivan näköinen kaulakoru. Purr.

Aamulla olisi se herätys neljän aikoihin, mutta ei sitä aiemmin nukkumaan mennyt siltikään.

Piti katsoa mitä matkaansa ottaa. Aikaa kuluu. Hyvästi, hyvät yöunet.

Jännittävää.

Mites matka sujui?

-Lauantai-aamulla herätessä ei voi ajatella järkevästi.

Miltä tuntuukaan olla sitten kello viideltä liki tyhjällä Kuopion ''rautatieasemalla''

Joka on säälittävä pieni rakennelma. Mutta ainakaan ei sinne eksy.

Siinä istuskellessa alkaa ihmisiäkin enemmän paikalle valua. Pian olisi aika.

Juna. Se saapui. Sisään vaan.

Paikkoja etsimään. Oikein miellyttävä juna. Ei liikaa ihmisiä.

Voihan niitä syyttää niitä vähäisiä yöuniakin siitä, että naurattavat vuohet ja se, että netti ei toimi junassa ja Hämy itkee ja se, että haluan vain ottaa stalkkerikuvia matkakumppaneistani nyt kun on järkkäri mukana.

Nauran. Ja muut matkustajat istuvat vain eteenpäin tuijottaen.

Saavumme kolmen tunnin jälkeen Lahteen. Pimeä on kaikonnut ja päivä paistaa.

Hotellille kävelemme. Sisään kirjaudumme. Huoneen etsimme.

Ja onneksi pääsimmekin hotellille ennen coniin menoa. On paljon hylättävää. Laukku ja takki ja kaikki.

Sitten vaan sinne sibeliustalolle.

Millainen oli lauantai?

-Lauantaina tosiaankin kaikki paikanpäällä oli uutta ja ihmeellistä. Heti kun conpaikalle olemme päässeet (ulkopuolelle) Alkaa niin kovasti tehdä mieli ottaa niitä valokuvia. Muutama stalkkeriyleiskuva. Sitten löydän pihalta aivan upean Connor- cosplayn. Ensimmäinen, jolta pyysin lupaa kuvan ottamiseen.

Pian sitten sisään alamme valua. Silmiemme eteen avautuu sibeliustalo parhaimmassa käyttötarkoituksessaan. Ihmiset käyvät jättämässä takkinsa narikkaan- itse säästyin tältä kohtalolta koska minulla oli siskon ''kimonotakki''

 Avajaiset alkavat tuota pikaa.

Niissä otetut kuvat ovat ala-arvoista laatua. Kuin pokkaritasoa. En salamaa käytellyt.

Sitten on runsaasti aikaa tehdä mitä lystää. Ainakin tätä yleistä kiertelyä. Ja sitä tunnetta, kun potentiaaliset kuvattavat karkaavat käsistä. Tosiaan, myyntipöytäsalista löydän ostettavaa. Shinkaiden 1, eli Hopeanuolen sivutarinoita. Lisäksi myöhemmin jotenkin ostan uusimman Naruton, Soul Eater 5 ja heräteostoksena Chrono Crusadesin osat 4-8. Olisin kernaasti ostanut ensimmäisetkin osat, mutta olivat jo ne loppuun kerenneet ostaa. Muutakin kuin mangaa tarttui mukaan. Animecon X: n ranneke oikein hyvissä ajoin ostettuna.

Jossain vaiheessa päivää sitä pitä jotain mennä haukkaamaan. Koska con, niin se on se helpoin vaihtoehto; hampurilainen. Eikä mitään McDonaldsia vaan Hesburger. Kyllä siihen kävelemiseenkin aikaa upposi.

Nassua naamaan. Viereisessä pöydässä istui joku pieni poika. Katsoi minua pitkään. Kääntyi isänsä puoleen ja sanoi ''joulupukki'' Niin, no...

Punainen kimono, musta vyö sekä punaiset housut. Mutta silti.

En minä Ole mikääN joulupukki...........

Ohjelmaa oli sitten lisääkin.

AMV-kisa, eli Anime music video.

Neljään osioon jaettu; Draama, toiminta, romantiikka sekä huumori

Draamaa... Sen osion voitti ihan ansaitusti eräs video, jonka taustalla oli Within Temptationin Angels, koska musiikki sopi siihen paremmin kuin muiden musiikit.

Toimintaan taas oli tungettu kaikkea. Eniten ärsytti, ja muuten sairaasti ärsyttikin se, miten joku oli tunkenut videonsa taustalle Dubsteppiä. Voi luoja, vihaan sitä päänsärkyä tuottavaa roskaa. (muuten, jostain luin jonkun komentin dubstepistä; This is not music, this sounds like two transformers makin love)

Romantiikka oli sitten sitä tasoa että homoja. Ei nappaa. Tosin lopuksi siellä oli tälläinen valopilkku.

No, se huumoriosio oli sitten vähiten naurattava. Vain se Alladin kävi siellä vetämässä selkeästi voiton kotiin.

Sen jälkeen siskoni talutti minut katselemaan Sword Art Online- paneelia. Kyllähän se panelisti muisti mainita jotain aiheestakin, mutta eksyi kyllä turhan usein ihan muihin sarjoihin. Sainpahan jotain osviittaa siitä, millainen sarja on kyseessä.

Sitten oli Cosplay- kisan vuoro. Desuconeissa on sillai hassusti, että kisaajat vain poimitaan käytäviltä.

Juontaja taisi olla sama kuin viime vuoden Animeconissa. Hyvin veti. Ja oli sitten pukeuunut samoin kuin vähintään kaksikymmentä muutakin. Niitä ''keppityyppejä'' oli ihan järjettömän paljon paikalla. Lienee sitten sen ''Frost'' sanan syytä.

Kun ensimmäinen kisaaja on päässyt lavalle loppuu kamerasta akku. Perhana. No, kyllä muutkin kuvia ottavat. Ja paremmasta kulmasta. Yläparvi ei ole niin maan paras katselupaikkainen.

Toisessa osiossa on sitten iloksemme kasvoton. Kaasvotoon~

Jonkin ajan kuluttua oli sitten aika mennä hotellille tutumaan. Käymme matkanvarrella Siwassa ostamassa ''sapuskaa'' jota edes jenkit eivät kutsuisi terveelliseksi iltapalaksi.

Sitten sinne. Luen ostamaani Soul Eateriä ja kun olen kaivautunut läpimien vällyjen alle nukahdan lukiessani. Varsin aikaisin, yhdeksän aikoihin.

Entä sitten sunnuntain tunnelmia?

Aamulla sitä herää ja muistaa missä on.

Pian sitä käydään mussuttamassa herkullista hotelliaamiaista. 

Kaikkiaan päivä alkaa nysväilevästi. Ei ole tiedossa paljoa ohjelmaa ja väki on selvästi harventunut aiemmasta. Me vain sitten passiivisesti olemme. Toki otan edelleen niitä kuvia.

Kunniavieraan haastattelua menemme kuitenkin katselemaan. Etuajassa lähdemme katselemaan jotain parempaa. Pokemon VS Digimon.

Eli siis tosiaan, kumpi on parempi. Pisteitä jaellaan, mutta tasapeliksi menee. Tyydymmekö tähän? Emme.

Siispä julistetaan että Pokemon on parempi peli, Digimon parempi anime. Tyydymmekö vieläkään? Emme tietenkään!

Katsotaan totuutta silmiin. Kuka tuntee Digimonin? Ja jos tuntee se on ''se joka matkin pokemonia ja oli huonompi'' Eli. Kyllä se Pokemon voitti. Ja kirkkaasti.

Oli hyvin tehty esitys. Tykkäsin.

Sunnuntain loppua kohden olisi vain yksi kiinnostava ollut; päättäjäiset.

Ja katsoimme parhaaksi kuitenkin ehtiä mielummin junaan.

Sielläkin oli kyllä niin paljon conittajia että taas tuli ajateltua miltä näyttää normaalien silmissä.

Odotellessa junaa on hyvä pohtia, miten voi olla että mitään ei sillä aina on jotain mutta mistä se jokin on tullut ja mitä oli kun ei ollut mitään mutta entä jos oli ja tämä on ties kuinka mones kerta kun jotain on ja aina on...

Kyllä siinä menee solmuun.

Junassa oli ahdasta. Olimme varanneet kolme paikkaa niin, että kaksi yhdelle puolelle ja yksi yhdelle. Mutta neljännellä paikalla istui massateini. Uskon tietäväni, mitä meistä ajatteli. Hahaha.

JA VOI LUOJA MAANANTAI

Värikästä kirkkoa hunajalla

Pimeää.

Tuo äskeinen sunnuntai. Mitenpäs sen voisi viettää paremmin kuin kirkossa istumalla?
No, oikeastihan minulla olisi ollut se perhekirkko vasta tämän viikon sunnuntaina. Eihän se nyt käynyt. En jätä Lahtea väliin kirkon vuoksi.
Ainahan olisin voinut valita jonkun muunkin sunnuntain korvaavaksi käynniksi. Tämä vain sopi... Erityisen hyvin.
Ja on niin mukavaa se, että yrittää ottaa yhteyttä kirkkohiippariin kysyäkseen toimintamallia. Ei vastaa aikoihin, ja kun vastaa niin menee sitten jyrkästi aiheen vierestä. Huokaus.

Sinne sitten kuitenkin raahauduttiin. Läpyskä epäilyttävään laatikkoon ja messuun.
Vieressä istuu sukkapuikkoja kilisyttävä äitini. Toisella puolella kaikista kovaäänisimmin veisaava kiihkouskovainen. Lähistöllä myös kokoajan yskivä ja niistävä tyyppi, ja huomionkerjääjä joka rukouksissa puhuu kovalla äänellä puhe kirjoitusvirheitä vilisten ja eri tahtiin kuin kaikki muut. Käytän kuitenkin suurimman osan ajasta toivoen, että kolme edessäni näkyvää niskaa väistyisi sen mielenkiintoisemman niskan tieltä. Jumalaa palvellessa aika vierähtää nopeasti... Ei, tylsää. Emme saa karata edes jumalanpalveluksen loputtua. Naamaamme isketään hieman pullaa ja pääsemme kuuntelemaan nuhaista kerrontaa urkujen ihmeellisestä maailmasta.
Ainoa, mikä siinäkin kiinnosti oli se, että kaikki saivat käydä soittamassa muutaman sävelen. Siitä vähän hakkaamaan niitä. Huomaa, kenellä on edes alkeellista rytmitajua ja kuka näkee sen vain asiana, josta lähtee hakattaessa ääntä.

Ja sitten leivoin kotona laskiaispullia.


Korvat lukossa. Nenä tukossa. Kurkkua kuivaa.
Ja aamulla herään tunteeseen, että näivetyn fossiiliksi.
Mutta tiedän kyllä vaistomaisesti avun.
Hunajaa. Teetä. Karpalo-kerma-teetä johon hunajaa niin paljon kun sielu sietää.
Se auttaakin huomattavasti.

Hiihtoa on, ja kun lähdössä olen panen merkille, että suksien side repsottaa aika nätisti.
Kuuluu asiaan, kaikki tässä talossa on jotenkin vinksallaan.

Kolme ensimmäistä tuntia menee sitten ihan hienosti. Mukavia väritystehtäviä ja repeämisiä ihmisten kirjoituksille aiheesta kaamos. On nimittäin aina silloin tällöin pitänyt kirjoittaa nimimerkin takana aina tietystä aiheesta ajatuksia paperille äidinkielentunnilla. ''Pimeässä tulee sellainen olo, että joku pimeä tyyppi tulee ja puukottaa'' ''Kaamos on suolesta'' ''Pimeästä voi saada juustotaudin'' ''Kannattaa muuttaa Italiaan'' ''Osta kirkasvalolamppu''
Kertovat oivasti ihmisten henkisen tason. Positiiviseksi määrittelimme viisi lappua, joista kaksi omaamme.

Ja sitten pääsemmekin hiihtelemään.
Kun kaikki ovat saaneet tavalla tai toisella ilmaistua hiihtoa vihaavansa, tikut ovat jaloissa ja käsissä alkaa se passiivinen eteneminen. En minäkään siitä erityisemmin nauti. Monot tuntuvat haluavan leikata varpaani irti.
Koululla päätän sitten raahata näitä hyödyttömiä hiihtimiä loppupäivän mukana. Mutta loppupäivä ei ole pitkä.

Valokuvauskurssitunnilla pääsemme vihdoin pimiöön, mitä on lupailtu jo pitkään.
Onnistun imbesillisesti valottamaan ensimmäisen kuvan väärin inhimmillisen erehdyksen takia. Se mustenee. Ja mustenee. Juu.
Mutta loput kuvat ovat ongelmattomia, kunhan ne kirotut sormenjäljet on saatu lähtemään negatiiveista.
Kaikenmaailman kehitteitä ja pysäytteitä ja kiinnitteitä haistellessa on aika mukaava siellä pimeässä kuluttaa puolitoista tuntia.

Pääsen huomenna sitten KalPa- Pelicans matsiin <3

Miten kaikki edes voi naurattaa

Eikä mitään tieteellisiä selityksiä

Katson ulos ikkunasta. Näen pallon. Pienen, keltaisen jalkapallon. Joku on viskannut sen varastomme katolle. Puoliksi on kinokseen hautautunut. Päässä sillä on luminen hattu.

Ulkona kävellessäni mp3:ni liukui pois otteestani ja nykäisi mennessään kuulokkeet korvista pois. Kuulokkeessa ollut ''pehmuste'' tai jokin oli hävinnyt. Ei sitä maasta löytynyt. Ei mistään.
Takaisin korvaan kuuloke vaan. Jospa pysyisi ilman sitä.
Ja mikäs se siellä olikaan... Kätevää etsiä jotain mikä on korvassa.

Aamunavausta pitämään ei ehkä olisi kannattanut päästää niitä kahtaa jonnea.
Nenästänsä määkivät, joka väliin ''kovia'' kommentteja heittelevät pellet eivät naurattaneet. Olisi tullut myötähäpeää, mutta ovat liian säälittäviä siihenkin.

Tällä kertaa säästyttiin merenneidoilta. Mutta kyllä osa näistä ammattiesitelmistä oli kanssa aikas huvittavaa seurattavaa. Jos pääni sisällä räkätinkin kuin porsas onnistuin ulospäin näyttämään ehkä edes jokseenkin välinpitämättömältä. Ovat ne power-point animaatiot kyllä aika upeita.

Miksi löydän itseni aina jostain naamallani pingottunut naurunpidätyhymy? Miksi kihisen?
Miten onnistuu nauramaan asioille jotka eivät naurata, jotka eivät koske minua?

Kaipa se on hyvä että osaa löytää elämästä huvittavia puolia, mutta taidan näyttäytyä toisten silmiin melkoisena idioottina.
Ja kyllä, ihmisten mielipiteistä ei pitäisi välittää. En välitäkkään kaikkien.
Mutta-kun.

Taidan tasapainoilla tässä optimismin ja pessimismin rajamailla. Saa nähdä kuka tulee tökkäisemään minut alas nuoralta ja kummalle suunnalle kaadun.

Kiitän.

Error- title not found

Ja siinä teille kummitus->

Paras paikka piirtää on pulpetti. Tai jos ei pulpetti, niin ainakin tehtäväkirjan sivu. Jos ei sekään, niin ainakin tehtävämonisteen kääntöpuoli.

Tunnistaisiko kukaan tätä kummitusta, ilman että sitä täytyisi teille kertoa?


Puhuvat randomit ovat pelottavia. Ja miksi niiden pitää aina puhua, kun on kuulokkeet korvissa?
  Eilen bussipysäkille saapui tupakanhajuinen puliukoksi määrittelemäni pelottava mies. Joka kysyi minulta, että meneekö ''kaksykämmen'' tästä. Pisteet selkeästä puhumisesta.
  En nyt tiedä tarkoittiko kaksikymppistä vai kaksiykköstä mutta jotain vastasin.

Yy. Oli sitten melko mysteerinen tapahtuma siinä tienvarressa. Joku henkilöauto. Vilkut näyttivät lumipenkkaan. Yritti päästä etenemään. Painoi kaasua ja yhä vain sinne penkkaan päin. Pysähtyi ja kaasutti taas. Kummaa. Liittyi se sitten siihen tai johonkin muuhun, bussimme pysähtyi toisen bussin kylkeen. Kuskit nousivat ulos ja jotain puhuivat. Pian toisesta bussista marssitettiin väki meidän bussiimme. Kummaa.

Kaupunki on kuvauksellinen ja sormet jäätyy. Liput liehuvat ja tekisi mieli olla kamera.

 Tännään oli ruotsinkoe. Oli todella ystävällistä laittaa sellainen sana siihen, jota ei ollut koealueella <3
 Äidinkielessä tuli kirjoitettua arvostelu. Tuoretta aihetta etsiessä tuli sitten mieleen se Assanssin's Creed III.
Tekstini laadusta voi olla montaa mieltä, mutta sinne lipsahti asiavirhe. Se Ei ilmestynyt marraskuussa. Se ilmestyi lokakuussa. Pff.
Ihmiset. Osa niistä on säälittäviä olentoja.
Ja kuvittelee ettei jää kiinni.
Sehän nähdään.
Haha.
Lähinnä huvittaa.

Esihistoriallisia hevos-possuja

Ja mahan täydeltä masentelevia ihmisiä

Eikunsiis.

No tähän nyt alkuun sellainen osuus että
ÄLKÄÄ MASENNELKO

Ihmiset. Te kaikki siellä. Miksi elätte masennuksen keskellä? Eikö sitä teiniangsia voisi vähän vähemmälle jättää?

Se-on-turhauttavaa
Että ihmiset vain.
Luulevat ettei kukaan välitä heistä
Sulkeutuvat kuoreensa
Ovat niin saakelin pessimistisiä
Ovat itsetuhoisia

Te-senkin-
Pienet asiat ovat pieniä ja ne menevät ohi
Turha murehtiminen ei auta
Ajattelu on yliarvostettua

Ja jos verta haluatte nähdä katsokaa muutama jenkkileffa, älkää kaivako veistä esille.

Ihmiset, ette ole yksin
 Muutkin masentuvat jos koko lähiympäristö haluaisi vain sulautua maahan muiden tallottavaksi.
Kohta koko ihmiskunta ei löydä mistään mitään hyvää

Te ette ole kaikki forever aloneja samperi.
Aika kulkee eteenpäin joten ei paineita.
Rentoutukaa.

Juokaa teetä.

 ________________________________________

Ja niin alkusaarna oli sitten siinä.

Joten nyt sitten noihin esihistoriallisiin, upeisiin elämänmuotoihin.

Nyt kun sitten on jälleen tämä viikonloppu.

Eikä mitään muuta kuin olemista.

Niin Jurassic Park 3 tuli siinä ensin tillitettyä.

Ja kyllä, sinun on syytä varoa jos olet kauhuelokuvassa ja olet musta- käsikirjoittajat ovat tuominneet sinut kuolemaan ensiksi. Rasistista.

Ja myös vähän uskottavampaa dokumenttia.

Muinaisten petojen matkassa.

Ei dinosauruksien. Niiden valtakausi on ohitse.

Nyt ovat muodissa kahden metrin kalkkunat, kävelevät valaat, rotta-kengurut ja tottakai hevos-possut.

Ne hevos-possut olivat niin herttaisia.

Mutta kova hävikki tuntui olevan kalkkuna pisti poskeensa ja kaasujärvi hoiti sitten homman loppuun.

Juu, hauskaa oli. Eli ei.

Tätä olen viimeaikoina kuunnellut.

 

Päätä särkevää elektroniikkaa

Ja kolmet tuhotut kuulokkeet neljään kuukauteen

Mikäpäs sen ihanampi tapa aloittaa päivä kuin pyrkiä jo aamusta saamaan päänsärkyä.
Edelliset kuulokkeeni kuolivat juuri. Kahdet sellaiset on nyt manalan majoilla.
Minulla on kuitenkin ''varakuulokkeet'' eli Nokian sellaiset, jotka olen onnistunut rikkomaan jotenkin erilailla. Ääntä kyllä kuuluu. Mutta niin puuroisena ja metallinsointisena että laulujen sanoista ei saisi selvää ellen muistaisi niitä ulkoa.
      Eli siinä ensimmäinen päänsärkyelementti.

Ja, ah. Tietenkin koulun sopukista löytyy vielä yksi TV mallia tajuttoman laatikko.
Ja tietenkin se piti mennä laittamaan päälle. Siinä sitten luokka kiemurtelee tuskissaan kun sirisevä ääni poraa läpi pään. Mutta autuaita olkoon nuhaiset; koska nenäsi on tukossa korvasi eivät kuule.
     Toinen päänsärkyelementti.

Muutenkin koko päivän tuntunut aivoissa ikävältä. Huono ilma vielä auttaa asiaa.
No sittenhän meidän on viimeisteltävä homma. Kielistudioon, siis. Ainoa paikka missä on vielä kasetteja. Se olisi iloista, ellei kielistudio olisi niin ankea paikka. Ja elleivät ne päähän laitettavat vekottimet puristaisi päätä.
     Tässä kolmas päänsärkyelementti.

Kotiin potemaan.