Mobiilipostia

Tai postaus, on Se ruma sana Se.

Tämän kanssa tappeluhan sujuu hyvin...
Tänään oli taas hyvä aamu, kun valo on kerennyt täyttää maailman. Oli jälleen koepäivä ja tämänkertainen oli englantia. Koesumalle ei näy loppua. Liikunta oli tänään uintia ja siinä on aina ylivoimaisesti suurin lintsausprosentti, huijaaminen kun on niin helppoa.

Kulmiin on ilmestynyt joulukoristeita. Niitä ei ole tarkoituskaan vielä levitellä ympäriinsä, kunhan ovat. Joukosta löytyi muutama muistorikas käsityö, kuten sininen eskimo päiväkotiajoilta. On Se ihana Se muisti.

Ajatusmaailma Se pysyy päivästä toiseen samana. Muutama aihe mitkä mielen valtaavat.

Ihmeen kauan kestää tämän tökkiminen tällä, kyllä Se on helpompi ilmaista itseään käsin tai tietokoneella kirjoitettaessa. Kirjoituskone olisi muuten aika ihana...

Pimeä, lumeton, kolea

Tahtoo että talvi tulee jo

Marraskuuhan on jo talvea vaikka joku menisi muuta väittämäänkin. Ja talvella tulisi olla lunta nurkissa. Kaksi ensilumea on jo satanut mutta vielä ei voi kaapista kaivettua takkia päälleen sovittaa.

Aamulla kahdeksaan lähtiessä katulamput ovat vielä päällä, mutta et voi luottaa siihen että ne turvallisesti kehystäisivät matkaasi. Ne sammuvat kyllä, ja se hetki kun ne sammuvat on aina ollut hyvin pelottava ja masentava hetki.
Kylmä sää tekee hallaa pienelle mp3-laitteellekin. Akku alkaa kääntyä laskuun jos pientä ei sujauta paidan sisään lämpimään. Mutta jos minä lämmitänkin sitä niin suurempi vaikutus on sen sisältämien tiedostojen valaisevalla, turvallisella ääniraidastolla. Ensimmäisen kahdenkymmenen mertin ajan on matka kylmä. Kun on saatu ääni kuulumaan, ilmapiiri muuttuu aivan toisenlaiseksi ja rytmittää askeleita. Sillä on kumman suuri vaikutus.


Haluan Norjaan. Omatoimisesti olen oppinut muutaman sanan. Näistä muodostuukin hyvin järkevä lause. Jeg er melk og fullkorn rugknekkebrød. Matkustin eilen Kilpisjärveltä Skibotniin Google Mapsin avustuksella.

Pettymys on kova, kun ruskeaksi luultu nahka osoittautuukin kirkkammassa valaistuksessa violetiksi. Kehtaakin.

Kaikenlainen kouluroska yrittää hypätä selkään tuomaan lisää painolastia. Ei jaksaisi kiinostaakaan vaikka päättöarviointi on sitten pian. Kyllä minä sinne Lyseoon pääsen ilman niitä kymppejäkin.

 

Veri joka liikuttaa ruumista

Kuinka inspiroivaa lausetta

Tuntuu siltä, että käsite ''minä'' asuu siellä pääkopassa. Sitten on tämä ruumis. Se kuljettaa minua. Nämä jalat kävelevät. Vaikka ajatustoiminta olisi kytketty pois päältä, ne vievät kotiin. Vaikka silmät tuijottaisivat taivaisiin, kädet tietävät kyllä miten paistaa kananmuna. Kaikki toimii. Tämä ruumis huolehtii siitä että minä eli ajatukseni liikkuvat ja toimivat. Tämä ruumis nukuttaa minut, huolehtii että saan unta.
Sitten on vielä ajatuksissakin hoivaajia. Varmistavat että yritän pärjätä. Tyrkyttävät minulle tietoa, neuvovat.
''Minä'' olen kun ruumiin ja ajatushoivaajan pienokainen. Ne toivovat vain parasta. Minä saan vain keskittyä katsomaan, mitä minulle tehdään.

No nyt on sydämeltä purettu tuokin.

Tällaisia aamuja on aina silloin tällöin. Näet jotain mukavaa unta. Herätys ei olekaan se ääni, minkä luulit kuulevasi. Se onkin ihmisen ääni, joka kysyy että moneltako se koulu alkoikaan. Hetken hengähdys. No yhdeksään, paljonko se kello on.
Kello oli jo senvertaa, että pitäisi olla jo taapertamassa kouluun.
En kerkiäisi ajoissa vaikka juoksisin. Siispä mietin, että samapa tuo olenko kymmenen vai kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Otan rauhallisesti. Minun piti vielä kerrata aamulla venäjänkokeeseen, mutta se jää nyt välistä.
Olen jo valmistautunut olemaan myöhässä, mutta äiti kertookin vievänsä minut. Jää puolet päivän liikunnasta väliin, mutta olen kuitenkin helpottunut.

Ulkona on satanut toinen ensilumi. Lämpö kuitenkin on avannut tiet.

Eilen oli ruotsinkoe, tänään oli venäjänkoe, ensi viikolla on kemiankoe ja englanninkoe ja kaksi viikkoa aikaa palauttaa kirjailijakansio. Luulisi, että on stressiä. Ei taida olla.