sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Yhden hengen hikipajan viimeaikaiset vaatetuotokset

Heti aluksi voisin vähän venyttää otsikossa mainittua sanaa viimeaikaiset, sillä tämä postauksen kronologisesti vanhin vaate on viime vuoden heinäkuulta. Tajusin tässä vain, että en ole kertonut siitä vielä täällä blogin puolella ja onhan se sentään vielä alle vuoden vanha, joten miksipä en pistäisi sitä tähän samaan.

40-luvusta inspiroituneen vihreän paitamekon oli alun perin tarkoitus valmistua jo vuoden 2019 kesällä, mutta yliarvioin silloisen intoni. Olin tuona kesänä töissä bunkkerimuseon oppaana, ja ajattelin, että olisi hauskaa olla tietyllä tavalla teemaan sopiva. Toki olin kiinnostunut historiallisesta muodista muutoinkin, eikä se olisi jäänyt pelkäksi työvaatteeksi. 

Aloitin tekemällä yläosan, johon myöhemmin kiinnitin helman

Muun muassa näitä kuvia käytin inspiraationa

Etsin inspiraatioksi kohdeajan vaatepiirroksia, joista sovelsin sitten oman versioni. Esimerkiksi vyön sitomista rusetille en nähnyt aikalaisvaatteissa, vaan se oli oma sovellukseni. Päätin tehdä sen osin helppouden (minulla ei ollut sopivaa vyönsolkea) vuoksi ja osin tekemään asusta hieman söpömmän. Yksittäinen lempiasiani mekossa ovat suuret taskut, joihin mahtuu vaikka mitä. Erityistä vintagefiilistä taas tuovat olkalaskokset, paneelimuotoinen kaavoitus ja taskujen metalliset napit. Historiallisesti epäaitoa on muuten nappien suuri määrä, sillä sota-aikana mitään ei ollut tuhlattavaksi asti. Muistan, että kulutin varmaan vartin kaivelemalla noita nappeja kangaskaupan painon mukaan myytävien sekalaisten nappien laarista.

Ilman vintage-tyylin tukkaa kokonaisuus on vähän modernimpi 

Aiemmin kokeilin tehdä vähän erilaisen kampauksen. Liian pitkiä hiuksia on vaikea stailata 40-luvun tyyliin, mutta yritin jotain.

Joulukuussa tekaisin pari yksinkertaista pitkähihaista trikoopaitaa. Inspiraationa tälle toimi se, että onnistuin tahraamaan valkoisen pitkähihaisen paitani helmasta ja muutoinkin se, että suurin osa pitkähihaisistani on joko useaan kertaan kyynerpäistä paikattuja tai muutoin sellaisia, joista en vain pahemmin välitä. Ostin valkoista ja punaista trikoota ja ensimmäiseksi korvasin vanhan valkoisen paitani. Se istui hyvin, joten käytin sitä kaavana uutta varten. Valmista tuli alle kolmessa tunnissa.

 

Valkoinen paita ei näyttänyt enää niin valkoiselta. Kananmunat ovat vitsi liittyen erään ompelutubettajan mittayksiköihin (arvaatteko kenen?)

 

Ihana ylivalotus mutta valkoisessa peruspaidassa nyt ei ole mitään ihmeellistä nähtävää

Seuraavaksi tein samalla tyylillä punaisen paidan, mutta siinä jujuna oli pyöreän pääntien sijaan V-kaula-aukko. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut kunnollista punaista paitaa ja yllätyin itsekin siitä, miten paljon tästä tykkäsin. Se nousi heti suosikkipitkähihaisekseni.

En hirveästi hymyile näissä kun keskityin liikaa itselaukaisijan ajatteluun


Molemmista trikoista jäi jonkin verran yli, joten päätin käyttää jämät hyödyksi. Kokonaista paitaa ei yhdestä saanut, mutta yhdistämällä se onnistui. Päätin tehdä jotain hieman erilaista ja käyttää raglan-mallia. Pohjana käytin aiemmin tekemääni Yurion raglanhihaista maajoukkuetakkia. Hihoista ei saanut ihan täysimittaisia, mutta 3/4 riittää oikein hyvin. Kaula-aukon kohdalla tapahtui jotain jännää, ja se aaltoilee hieman ärsyttävästi. Ehkä jossain vaiheessa jaksan vielä korjata sen.

Tajusin etten kuvannut tätä vasta kun lisäsin muita kuvia postaukseen enkä millään jaksanut vaivautua enää kuvaamaan tätä päällä

Viimeisen vuoden tai parin aikana olen uudelleen alkanut innostua vaaleanpunaisesta (yläasteella ja lukiossa se oli pannassa lapsellisuuden vuoksi, mutta nyt olen riittävän vanha olemaan välittämästä moisesta). Pohdin pitkään, kehtaisinko tehdä vaaleita pöksyjä, koska minulla on muuhun vartalooni nähden aika paksut reidet ja pohkeet ja vaalea värihän vain korostaa sitä. Lopulta totesin että mitä väliä, parempi vain tehdä ja pukea mitä haluaa eikä miettiä turhuuksia ja ryhdyin tuumasta toimeen. 

Malli, jonka halusin tehdä oli korkeavyötäröinen paperbag. Ajattelin tehdä housut väljinä joustamattomasta kankaasta, mutta sellaista en oikeassa värissä löytänyt. Sen sijaan ostin sitten joustavaa, hieman paksumpaa polyesteria. Joustavuuden takia päätin tehdä housut ilman vetoketjua ja sen sijaan väljällä vyötäröllä, jonka vyöllä kiristäminen saisi aikaan paperbag-efektin. Käyttömukavuuden ja estetiikan vuoksi lisäsin tottakai toimivat taskut sekä taakse että eteen. Lisäksi tikkasin etusauman näyttämään siltä, että siinä olisi vetoketju. Lahkeet tikkasin niin, että ne pysyvät ylös käärittyinä. Kangas venähti käytössä vähän, ja jouduin pian hieman kaventamaan housuja sisäsaumoista. Myös vyötärö taisi venähtää hieman ylemmäs, mutta sille on vähän vaikeampi enää tehdä mitään. Tämän takia en erityisesti rakasta korkeaelastaanisia kankaita.




Olin jo pidemmän aikaa, useamman vuoden siis, haaveillut vähän pidemmästä, ihanasti hulmuavasta kukkakuosisesta hameesta. Himo johtui siitä, että käytin paljon äitini nuoruudesta peräisin olevaa herkkää vaaleanpunaista hamosta, joka kuitenkin kului hiljalleen niin ohueksi, että siitä alkoivat paistaa alkkarit läpi. Halusin siis sille korvaajan, ja kaikki loksahtikin kohdilleen viime kerralla, kun kävin Eurokankaassa. Ihana vaalea kukikas kuosi pisti silmään heti ovesta sisään päästyäni.

Kangas oli rakkautta ensisilmäyksellä

En ollut vielä ostovaiheessa päättänyt täysin tarkempaa kaavoitusta, joten ostin kaiken varalta kangasta kahden metrin verran. Myöhemmin päätin, että toteutan mallin puolikellona, eli siis puoliympyrän mallisesta palasesta. Tein vyötäröaukosta hieman suuremman kuin vyötäröni, jotta mahduin pujottautumaan hameen sisään. Kangas oli hieman venyvää, joten en halunnut turhaan käyttää siihen vetoketjua. Tein erillisen suoran vyötärökaitaleen, johon ompelin kolme kuminauhakujaa. Yksi leveämpi olisi varsin hyvin kelvannut myös, mutta minulla sattui olemaan valmiina vain kapeampaa kuminauhaa. Yhdistin vyötäröaukon mukaan mitoitetun kaitaleen helmaan ja tikkasin helman.

Suunnitelma kahden hameen tekemiseksi. Kangas on kuvassa yksinkertaisena, taitos katkoviivalla keskellä



Kuminauhakujien ompelua. Ihanan dramaattinen otos

Yksikseen kangas oli hieman läpinäkyvää, joten tein sen kanssa käytettäväksi myös saman mallisen alushameen. Normaalin vuorikankaan sijasta käytin ohutta joustavaa neulosta, jonka myyjä kehui maasta taivaisiin. Viskoosipolyesterisekoite tuntui iholla melkein kuin vedeltä ja on tähän asti ollut käytössä oikein mukava.

Vyötäröstä tuli kuminauhasta huolimatta sen verran kireä, että se mahtuu päälle vain yläkautta


Kivasti hulmuaa

Koska hameen teosta jäi yli sekä itse kangasta että alushamekangasta, tekaisin myös toisen hameen. Tämän lyhyemmän version tein suorasta palasesta ja erillisestä vyötärökaitaleesta. Helma oli leveämpi kuin vyötärökaitale, joten rypytin sen pitkän tikin avulla ennen yhdistämistä. Samalla tyylillä tein jälleen myös alushameen.

Tämä hame on vähän söpömpi, kun pidempi taas on elegantimpi

Pussittavat hihat ovat hiljalleen hiipineet muotiin jo parin vuoden ajan. Ne huokuvat kivaa vintagefiilistä muun muassa 1890- ja 1930-luvuilta. Muutaman viime kuukauden aikana olenkin alkanut haaveilla omasta upean runsaasta puserosta naisellisella rusetilla varustettuna. Yksi suuri vaikuttaja, joka sai minut erityisesti himoitsemaan 30-luvun tyylistä vaatekaappia on ollut k-draama Hotel del Luna.

Mietin erilaisia värivaihtoehtoja puserolle, mutta päädyin klassiseen puhtaanvalkoiseen. Kankaaksi valitsin superpehmeää ja melko ohutta viskoosia. Muutama viikko ostoksen jälkeen inspiraatio sitten iski. Kello oli jo lähempänä kahdeksaa illalla, mutta se ei menoa hidastanut. Lopulta pusero oli valmis hieman ennen kello kolmea aamuyöstä. Olin riemuissani.

Pohjakaavana käytin tavallista kauluspaitaa. Etu- ja takaosista tein hieman leveämmät kuin tavallisesti. Pidentyneet olkasaumat lyhensin takaisin alkuperäiseen mittaansa tekemällä niihin kaksi täyslaskosta. En tiedä, onko täyslaskos olemassa oleva termi, mutta tarkoitan siis sellaista, missä kangas laskostuu molemmilta puolilta keskelle, eikä taitu vain kerran.

"Hieman" tavallista leveämpi hiha

Hihoista tein rohkeasti kaksi kertaa leveämmät kuin kaavassa. Madalsin myös hiha-aukkoja. Rypytin hihat sekä ylhäältä että alhaalta. Tein alas rannekkeet ja sovitin hihat niihin. Rannekkeet ovat istuvat ja napeilla avattavat, eikä käsi siis mahdu läpi ilman niiden avaamista. Jätin siksi hihojen sivusaumaan lyhyet halkiot. Napit olivat alun perin mustat, mutta päällystin ne kankaalla.

Tein puseron etupuolen kaula-aukkoon lyhyen halkion. Ompelin kaulurin kiinni niin, että sauma osui kohdilleen halkion kanssa. Rusetin tein leikkaamalla kankaasta kaksi kravatin muotoista palasta. Kiinnitin ne kauluriin, taitoin ja tikkasin.

Harkitsen vaatehöyrystimen hommaamista, sillä saisi tämänkin sileäksi paljon helpommin kuin silitysraudalla

Tein helmasta vähän pidemmän, että sen saisi helposti pistettyä alaosan alle ilman, että se alkaisi sieltä kurkkia

 

Tykkään puseron vintage/piraattifiiliksestä


Toimii myös äskeisen hameen kanssa

Muistatteko sen äsken mainitsemani entisen valkoisen paidan? Se sai kokea pienen muodonmuutoksen, kuten oikeastaan kaikki vanhat yksiväriset trikoopaitani. Tällä kertaa en maalannut siihen eurobeat-aiheista tekstiä vaan saniaisia. Käytin niiden runkoon vapaalla kädellä piirrettyä kontaktimuovisapluunaa, lehdet maalasin käsin siveltimellä. Jos olisin jaksanut leikellä sapluunaan jokaisen pienen lehden erikseen, olisin saanut siistimmän lopputuloksen, mutta enpä vain jaksanut. Meni miten meni. Maalauksen lisäksi croppasin paidan, koska alaosassa oli niitä pieniä kivoja tahroja, ja uskoin, että paita voisi näyttää hyvältä crop topina. Korkeavyötäröisten housujen kanssa ainakin näyttää oikein hyvältä.

Lähtötilanne
Lopputulos


 

Kunhan tulee vielä hieman lämpimämpää, pääsee tämä look kirpparilta ostetun takin kera käyttöön
 

Ostin tämän lyhythihaisen kauluspaidan kirpparilta kolmesta syystä. 1) Se oli oikean kokoinen 2) Se oli ainoa kokeilemistani vaatteista joka oli oikean kokoinen 3) Siinä oli kivat hiuslaskokset. Huolimatta näistä todella järkiperäisistä ostokriteereistä en ole käyttänyt sitä vielä kertaakaan. Miksi? Se on liian virallisen oloinen olovaatteeksi. Se näyttää vaatteelta, jossa mennään työhaastatteluun. Se ei myöskään vain jotenkin tunnu sopivan yhteen hameitteni kanssa. En kuitenkaan suostunut myöntämään tehneeni harha-ostosta, vaan päätin turvautua ensin pieneen tuunailuun.

Paita ennen muodonmuutosta, ostohetken jälkeen kesäkuussa
 
Suunnitelma muutoksesta

Aloitin muokkaamisen leikkaamalla paidalle uuden, syvän ja neliskulmaisen kaula-aukon. Yritin saada hihat menemään olkapäiden yli, mutta kun se ei onnistunut, jatkoin kaula-aukon suuremmaksi nakertamista ja tein myös selkäosan aukosta neliskulmaisen. Kun olin jotakuinkin tyytyväinen, pyöristin kaula-aukon loivaksi sydämeksi. Siksakkasin ja tikkasin avoimet reunat ja kavensin paitaa hieman. Lopuksi lisäsin eteen ja taakse kangaspalat, jotka pitävät hihat käärittyinä. En ole vielä ihan varma rakastanko vai vihaanko lopputulosta mutta tulipahan tehtyä. 

Entisestä paidasta, nykyisestä topista tulee jotenkin ohuesti mieleen korsetti

Olkaimet voi myös pudottaa alas

Tällä hetkellä haaveilen siitä, että olisi enemmän kivan näköisiä kesätoppeja. Saa nähdä, käykö vielä ennen kesää siis jotain, vai mennäänkö näillä.