Mistä näitä ihmisiä oikein ilmestyy

Eikä yksikään päivä ole mikään ''normaali''

Sarjassamme epäonniset aamut
Ei, en onnistunut herättämään talon väkeä aamulla. Olivat jo valmiiksi hereillä.
Sitä ottaa maitopurkki kädessä lasia kaapista. Tökäisee samalla karahvia, se alkaa pudota. Ei sitä ymmärrä, ennen kuin se on sirpaloitunut monen muunkin astian kohtaloksi koituneeseen keittiön laattalattiaan.
Se olisi sitten vartti siihen, että poimii ja imuroi sirut pois kulkuväylältä.

Yhteiskuntaoppia.

Kotitaloutta, omenapaita. Tästä pääsee pain kautta teletappeihin. Lastenohjelmien ruodintaa, miten niiden taso on laskenut. Eeppisesti dubattuja lastenohjelmia.

Matiikkaa.

Ruotsia, viimeinen verbikoe. Ei mennyt kovinkaan hyvin. Ensimmäinen meni hyvin, toinen ei, kolmas täysillä ja nyt oli onneksi viimeinen.

Uskontoa.

Aika lähteä koulusta. Jäädä odottamaan bussia. Kello tulee viisi yli. Bussi on myöhässä.
Aika jatkaa kulkuaan.
Sieltä se bussi saapuu. Nousen kyytiin, matkalippu tyhjenee. Tämä vuoro on tapansa mukaan täynnä. Pääsee sitä istumaan kuitenkin.

Katsoisiko ulos ikkunasta vai tuijottaisiko roskaa lattialla?

Päätepistettä lähestyttäessä vilkuilee kelloa. Kello viisitoista kolmekymmentäkolme pääsee karkaamaan paikalta.

Kauppahalliin. Lähden tottakai kiertämään väärään suuntaan. Patonkipaikka. Jonoa. Alan huolestua ajan riittämisestä. Olen siinä juuri maksamassa kun päivän ensimmäinen ihminen ilmestyy yllättäen paikalle. Sehän on sisko. No hei, kiva että pääsit etuajassa. Läikytänpä tässä vahingossa hieman kokista lattialle.

Kyllä minä kerkeän. Löydän puistosta hyvän istumapaikan saaliini tuhoamiseen. Päivän toinen ihminen ilmestyy paikalle. Tyyppi japaninkurssilta, jonne olen siis menossa. Varmistelee siinä että, onhan kurssi olemassa, kun ei ole saanut viestiä.

Kun olen saanut nälän lannistettua jatkan matkaani kohti kansalasopistoa. Liikennevaloissa vastaan kävelee päivän kolmas ihminen. Moi! Oletko TET- paikkaa kysymässä? -Ei kun mulla on japaninkurssi. -Ai jaa, okei.

Sisällä yritän sitten aloitella matikanläksyjä. Tunnenpa oloni epäsosiaaliseksi.

Meidät päästetään sisään. Otan paikkani vaikka tuosta kohtaa. Edellisvuoden kanssani istunutta ei näy. Harmillista. Viereeni istuu teollisuusvakoilija. Ihan mukava porukka. On neljäkin uutta ihmistä. Tunnen sen hieman ahdistavaksi, että olen ainoa alaikäinen paikalla.

Pääasiassa tunti koostuu kertaamisesta, esittelyista ja siitä, miten kukaan ei oikein ymmärrä miksi opettajamme ei yhtäkkiä enää suomenna puheitaan. Me emme ole niin hyviä, että ymmärtäisimme.

Positiivinen yllätys on ulos käveltyäni päivän neljäs ihminen. Lähti keväällä koulustamme, vuotta vanhempi. Se jälleennäkeminen saa olotilan ponnahtamaan monia asteita ylemmäs. Harmittavaa, että pitää keretä bussiin, olisin mieluusti jäänyt siihen sössöttämään vielä pidemmäksi aikaa.

Se olisi sitten kotia. Onneksi huomenna on kymmeneenmeno.