keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Yukicon 10-11.1 2015

Yukiconista on kulunut jo yli viikko ja tämä kirjoitelma on niin myöhässä ettei kukaan tätä lue.
*Pyydän anteeksi tätä pakollista anteeksipyyntöä*

Olin Natsu Fairy Tailistä. (Kuva vähän OOC)
Siskoseni oli Gintaman Okita.

Menossa oli mukana myös Sokka Avatar the last airbenderistä.
Yukicon oli Espoossa, joten majoitus oli helppo hoitaa Vantaalaisten sukulaisten avulla. Oli poikkeuksellisen mukavaa mennä coniin junalla niin, ettei tarvinnut herätä sitä varten neljältä aamulla. Cossikin oli valmis jo joulukuun Chibiconiin, eli siitäkään ei minulla ollut stressiä. Samaa ei voinut sanoa näistä toisista.

Con oli positiivinen kokemus. Conpaikka oli toki pienenpuoleinen, mutta ei sillä niin hirveästi väliä ollut.

Conin avajaiset olivat ikävä kyllä laimeat. Porukkaa ei ollut vaivautunut paikalle kovinkaan paljoa, ja jatkokertomuksenmainen tarina olisi varmaan vaatinut aiempaa tuntemusta.

Jäimme kuuntelemaan Huurteista pianokonserttia, jota sitäkään eivät monet olleet saapuneet kuulemaan. Kappalevalinnat olivat melko hyviä, joskin Shingeki no Kyojinin musiikin puuttuminen jäi vähän harmittamaan. Soitto oli paikoitellen hieman haparoivaa, mutta kuulosti siitä huolimatta hyvältä. Oli mukavaa että amatööri(?) oli uskaltautunut lavalle.

Myöhemmin lauantaina kävimme paneelissa Free! - Kakkoskaudella kaikki on homompaa. Se oli hauska koska kaikki sanottu oli niin totta. Free! on sarjana jotain hyvin... mielenkiintoista.

Cosplaydeitti oli onnistunut juonnon osalta erinomaisesti. Ihmettelen hieman sitä, miksi joku deittaa tuntemattomalla hahmolla. Suuren osan näistä kilpailijoista kyllä tunnistin ja hauskaa oli. Pidin etenkin heterokierroksesta. (vaikka oikeasti shounen-ai paritukset ovat parhaita)

AMV- kisassa oli hyvä huumorikierros, ja koska huumorikierros on syy siihen, miksi AMV-kisaa tullaan katsomaan niin se oli hieno juttu. Mies Vailla Vertaa - video nauratti vaikken edes animea tiennyt. Free! aiheinen Paha poika oli erinomainen, koska sanat sopivat niin hyvin. Poika nimeltä Päivi saa minulta kunniamaininnan ihanan kappalevalintansa takia. (Leevi and the Leavings 4ever)


Yukicon muuttui nimensä mukaiseksi vasta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Lunta oli satanut hurjasti, eikä pikkuteitä tietenkään ollut aurattu. Tuuli oli conipaikan ja K-kaupan välimatkalla aikamoinen. Positiivista, että ilmastonmuutos ei ole vielä täysin tuhonnut Etelä-Suomen talvea.

Sunnuntaina oli vähemmän ohjelmaa. Olimme ajoissa päästäksemme varmasti seuraamaan Haikyuu!! luentoa. Sarja on itselläni tällä hetkellä ihan in, joten oli ihanaa päästä kuuntelemaan puhetta aiheesta. Suosikkijuttuni saattoi olla Hinata- Piltti aurinkoinen, sekä puhujan tunnustus lempishippauksestaan.

Cosplaykisan kävimme vielä katsomassa. Aloittelijodenkin sarja oli todella tasokas. Katsoin hieman kaiholla Madoka magika- cossaajia ja etenkin Homuraa. Se, mitä minulta löytyy vaatekaapista ei pääse lähellekään samaa hahmonäköisyyttä. Ei olisi pitänyt kuunnella äitiä, joka sanoi että ei se haittaa jos se on hieman eri värinen.

Luokassamme conitarinat:
Chibicon 2014
Tracon 2014
Animecon 2014
Animecon 2013
Desucon Frostbite 2013

Kiitoksia teille kuvanpyytelijöille ja halijoille. <3