keskiviikko 20. toukokuuta 2015

All Work And No Play Makes Kristian a Dull Boy

Olen yrittänyt viimeisten tuntien aikana saada aikaan filosofisia pohdintoja. Syynä on filosofian oppimispäiväkirja, mitä olisi toki pitänyt kirjoittaa pitkin kurssia. Ajattelin aina, että ensi viikonloppuna aloitan. Tuli kuitenkin kiireellisempiä töitä. Aina.

Joten nyt olen ollut tämän parissa useita tunteja.
All work and no play

Kristian on sivupersoonani. Oikealta nimeltään Keijo-Kristian. Kristian on nuori, joka tahtoo Vasemmistoliiton kansanedustajaksi. Kristian on kasvissyöjä ja sivari. Kristian tahtoo muuttaa Helsinkiin. Kristianilla on komea sänki.
Makes Kristian a dull boy


Koska tämä on liian lyhyt, saatte roskapätkän pohdintaa siitä, milloin saa valehdella.




Mielestäni valehtelu ei ole aina moraalisesti väärin. Joissain tapauksissa esimerkiksi oman mielipiteensä suora kertominen voi aiheuttaa ikäviä seurauksia. Jos joku kysyy mielipidettä uudesta hiustyylistään, mistä ei itse pidä, ei sitä silti kannata tokaista tökerösti rehellisyydenkään nimissä. Vähemmän harmia aiheutuu siitä, jos hieman kaunistelee; ”ihan kiva”. Nämä valkoiset valheet ovat sosiaalisissa tilanteissa liki välttämättömiä. Liian kauas omasta mielipiteestään ei tulisi silti eksyä, koska eihän siitä tulisi mitään jos ihmiset jatkuvasti puhuisivat jotain, mitä he eivät tarkoita.


Valehtelu tosiseikoista onkin eri asia. Ei ole mielekästä valehdella käyneensä Kreikassa, jos näin ei ole. Vaikka tallaisesta valheesta ei olekaan suoraan kellekään haittaa, on se silti alentavaa kuulijaa kohtaan. Valehtelulle pitää olla erittäin hyvin perusteltu syy, sellainen, että ilman sitä olisi peruuttamattomia seurauksia. Parempi on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan jättää kertomatta totuus, kuin puhua palturia.


Yksittäinen ihminen saa joissain tapauksissa valehdella, mutta virallinen taho ei. Jos uutisissa kerrottaisiin perättömiä tietoja, ei enää tietäisi, mihin voi luottaa. Joissain maissa virallisten tahojen tietoihin ei voi luottaa, mikä aiheuttaa ongelmia.


On vielä aivan ehdoton pakko lisätä tähän virke eläinten oikeuksia käsittelevästä filosofisesta tekstistäni.

On selvää, että jos joku tappaa hyttysen, kukaan ei inahdakaan.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kivi-kivempi-kivin

"Pitäisi tehdä koulujuttuja"

Kyseistä lausetta ja sen eri variantteja tulee viljeltyä usein. Tottahan se on. Niitä pitäisi tehdä. Ikävä kyllä ne harvoin ovat mielenkiintoisia (poislukien kuviksenjutut) jolloin sitä tekee mitä tahansa siirtääkseen ne vaivihkaa viimeiseen iltaan. Kun jotain pitäisi koulujutten saralla saada aikaan, alkaakin mieleen muistua kaikkea muuta kivaa mitä voisi tehdä.

Sain tänään valmiiksi hameen. Aloitin sen tekemisen perjantaina koulusta tultuani ja ompelin hartaasti monta tuntia. Vetuketjuongelmat viivyttivät sen valmistumista tähän päivään. Pointti tässä oli siis se, että jos johonkin on inspiraatiota niin se kyllä valmistuu nopeasti ja hyvissä tunnelmissa. Etenkin, jos ei ole pakko.
Hameet ovat ihania. Olisi kivaa, jos housuja ei tarvitsisi lainkaan käyttää.

Cossi sen sijaan etenee hitaasti. Etenee kyllä, mutta pistos kerrallaan. Kankaat pitäisi ostaa, jotta ompeleminen voisi kunnolla lähteä käyntiin.


Voiko kaikista substantiiveista käyttää komparatiivimuotoja?
Voiko jokin kivi olla enemmän kivi kuin toinen kivi? Entä kaktuksempi?