lauantai 29. kesäkuuta 2013

Jokerit, kuka antoi luvan lähteä



KalPafanin katkeruus

Tiedän kyllä olevani jonkinasteinen muutospelkoinen. Kun tästä KHL-jupakasta ensiksi kuulin pidin sitä vitsinä. Ikävä kyllä se ei ollut.

EI näin edes voi käydä

Ei se SM-liiga ole enää entisensä.

Miten tähän voi muuten reagoidakaan?

Oikea
Väärä
Sain sätkyn jo siitäkin, kun KalPa vaihtoi logonsa tästä, mikä oli ollut niin turvallinen ja tuttu tähän uuteen, pelottavaan ja kylmään. Myös kun Lukko, Blues ja HIFK ovat menneet omiaan muuttelemaan se on aina ollut pieni loppu.




Kertakaikkiaan. Se on ollut niin selvä juttu. SM-liigassa on neljätoista joukkuetta. Siellä on huonosti menestyvinä KalPa ja Ässät jotka kilpailevat keskenään viimeisestä sijasta. Menestyviä ovat Kärpät ja Jokerit. KalPa voittaa aina Ilveksen ja karsii Jukureita vastaan, jotka kuitenkin voittaa.

Toinen suosikkijoukkue liigasta oli Jokerit, koska vanhemmat olivat nuorina sen fanaattisia faneja. Meillä on Jokerit-pyyhettä, mukia ja pinssiä ja myös 15 osaketta. Isä oli mukana Jokerien hallituksessa ja olipelastamassa sitä ajautumasta vararikkoon.

Helskatin ruplaäijät. Helskatin rahanhimoinen Harkimo. Hiivattiin ne, joiden mielestä tämä tekee hyvää.

Katkerat vihansekaiset kyyneleet nielen. Jääkiekko muodostaa lohkon elämästäni, eikä mikään tule olemaan samoin. Suurella todennäköisyydellä jokin mestis- joukkue täyttää paikan.

Silloin kun KalPa ja Jukurit taistelivat liigapaikasta, oli sellainen hieno spekulaatio, että jos Jukurit nousee liigaan tulee Jokerit-Jukurit Otteluita.

Se mahdollisuuskin on nyt mennyttä. Iäksi.
R.I.P Jokerit




tiistai 25. kesäkuuta 2013

(Kaikki) on sittenkin hyvin

Eeerittäin onnistunut päevä

Aamulla sitä herää ihanaisen Blue Highwayn ääneen.
Edessä on lyhyehkö työpäivä sekä kaupungilta tärkeähköjen cossinosien metsästystä.

Muutama tunti siellä, onneksi ilmastoidulla pääkonttorilla.
Sitten pääsemme siskon kera ''shoppailemaan''.

Käherrystarvikkeeseen peruukkeja katsomaan. Tarvitsen pitkän, mustan ja suoran peruukin. Kun myyntihenkilö ilmoittaa käsissään olevan peruukin olevan pisin mustista ehdin jo miettiä mistä ihmeestä löydän sopivan. Onneksi kuitenkin pituudesta tokaistuani hän ilmoittaa, että huomenna olisi saatavilla pidempiä.

Varausta tekemään.Jostain kumman syystä ihmisillä on vaikeuksia sukunimeni kanssa. Ei ole -nen päätteinen mutta ihan suomalainen on. Sain toistaa sen kolmasti. Ei tosin niin hienosti miten hotellissa, jolloin nimen o muuttui i:ksi ja toinen o sai pisteet päälleen.

Kun mukanamme on siskon peruukki sekä kaksi peruukkisukkaa on tullut aika löytää kengät. Tuollaiset mustat nilkkurikorkkarit. Kookengästä löytyy. Hinta on koomisesti  41,93 €. En kuitenkaan näitä osta.
Käymme hakemassa kolmet legginnsit/sukkahousut kaksien hinnalla. Tulee hauskaa olemaan kun ompelen niihin yön pimeinä tunteina kolmekymmentäkaksi vinoneliötä.
Käymme vielä toisessa kenkäkaupassa katsomassa kenkiä mutta mielessäni kummittelevat vain ne täydellisehköt kengät siellä. Käyn sitten hakemassa ne pois sieltä. Olen onnessani, kun kokoan lompakonpohjan hilut. Niistä tulee juuri euro ja yhdeksänkymmentäviisi senttiä. Hei hei viisisenttiset <3
Tästä riittikin hilpeyttä toviksi.

Kun kotiin suunnataan uudet kesärenkaat alla on rattoisaa. Ja köpöttelyn kaupassa elämäni ensimmäisillä korkkareilla on hilpeää.
-_-__-_--
Pääsemme vielä saareenkin. Saan ajaa koko menomatkan itse. Tietenkin vieressä isä antaa ohjeita, että tuo saari pitää kiertää kaukaa siinä on paljon kiviä rannassa. On se muuten vaan hienoa sekin, että veneilijöiden kuuluu tervehtiä toisiaan. Kohottaa kätensä toisensa kohdatessaan. Se on hyvien tapojen mukaista.

Vedestä ei voi suoraan sanoa lämpötilaa. Lämpimän ulkokuoren alta paljastuu kylmiä, jäätäviä ja lämpimiä alueita. No, päivä olikin kuuma. On se vaan mukavaa.

Paluumatkalla oivallankin hienon asian. Hieno tunne se on.


Minä olen juuri tässä juuri nyt.


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Laiminlyöjä


 File:HomuraSoulGemTransformed.png

Suunnitelmia?

On niitä suunnitelmia ollut. Lähinnä sitä, miten sen cossin voi aloittaa ajoissa ja miten pitää nauttia ja miten pitää liikuskella Petosella.
Pahimmin kuitenkin sattuu se, miten vähän olen ollut ihmisiin yhteydessä. Laiminlyön jok' ikistä ihmissuhdettani. Haluaisin pyytää anteeksi, mutta se olisi tekopyhää. Itsehän olen tekemisistäni vastuussa. Pitäisi olla aktiivinen. Pitäisi.

Eilen oli harvinainen päivä. Sain jotain aikaan cosplayn suhteen. Jostain on aloitettava, ja tapoihini näköjään kuuluu aloittaa siitä osasta joka on se merkityksettömin. Aloitin tuosta käsiväkkyrästä. (niin mistä)
Paperille luonnos, maalia siihen ja sitten kuumaliimaa. Siitä tuli se lopullinen versio. Näytti pysyvän ihoteipillä hyvin kiinni, mutta olen varma että ensimmäisen tilaisuuden tullen se hyppää turmioonsa.
Aloitin oikeastaan kokeiluversiolla, joka oli vaan kuumaliimaa ja jotain sinne päin. On tämä vähän parempi.
     Tämän lisäksi pihistin siskolta hiuspannan ja pujotin sen kankaanpalan sisään, onneksi löytyi juuri oikean väristä.
     Ne itse vaatteet sitten ovat vielä aloittamatta, joskin suurta hilpeyttä herättivät äitini ompelemat huousut vuodelta 95. Ovat juuri oikean väriset ja nykyään liian pienet. Kyllä niistä kaventamalla pitäisi saada kelvot. Mutta ovat ne huvittavat.

Huomenna olisi tarkoitus mennä kenkiä katsomaan ja peruukkia etsimään töiden jälkeen. Sitten voisi vielä hommata jostain halvat sukkahousut ja ommella niihin salmiakkikuvioita. Kuulostaa yötöiltä.


Juhannus oli ja meni. Vietin nekin päivät boolia litkimässä.

Booli <3

Jonkinverran Spritea
Jonkinverran Juissia
Sitruunaviipaleita
Limettiviipaleita
Kirsikoita
Kiivejä
Mansikoita

Ruokaisaa ja ainakin kuulostaa terveelliselta <3

__________________________________________________________________________________


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kuvakeko

Sain käteeni kameran mutta oikeastaan ''työkeikalle''

Haluan valokuvata enemmän. Näinkin arkiset asiat ovat inspiroivia. Tahtoo kuvata. Nyt.

Olihan se mukavaa rämpiä umpeenkasvaneella tontilla ja yrittää ottaa arviokirjoihin kelpuutettavia kuvia kun nokkoset pistelivät legginssien läpi ja naapurin mukulat huutelivat että mitä te siellä teette.
Ainakaan ei ollut turhan kuuma, mutta ukkonen vaani.
Kuitenkaan se ei ikinä suvaitse saapua oikeaan paikkaan.

En ole näiden lasien omistaja


Osaan todistetusti koukuttua asioihin muutamassa päivässä niin, etten enää muista miten pärjäsin ennen kun ne olivat elämässäni. Musiikin puolella aluksi Dingoon, sitten Alice Cooperiin. Nyt on meneillään kuume, jonka aiheuttaja näyttää tältä. 
 
 

Ei tälle voi lakata nauramasta. Tottakai sitä itsekin piti yrittää saada tuollainen ilme naamalle samalla kun lauloi, mutta se kaatui siihen repeämiseen. Kuva on Flesh for Fantasyn musiikkivideosta.
Eli tosiaan, Billy Idol. Jonka musiikki on uutta aaltoa, sekoitusta popista, rockista, tanssibeatista punkin asenteella. Jännää kamaa. Ja Billyllä on herttaisen naaman lisäksi upea ääni <3

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Minne meni

Ihania nämä uudelleenlöydetyt kappaleet.


Luin tuolta sitten artikkelin puhekielen käytöstä kirjoittamisessa. Kyllä se on moneen kertaan pannuun ottanut kun on nähnyt miten kamalaa vängerrystä täältä netistä löytyy. Miten alkukirjaimien koon kasvattaminen on ajan tuhlausta, vaikka ajasta ei puutetta pitäisi olla. On typerää ajatella, että kirjakieli on kuollut. Puhekieli on murhaaja, sitä käytetään tylsästi ilman mitään elävöihdyttämistä. Helpoimman ja nopeimman kautta.


Nyt sitä sitten kesälomalle päästiin. Tai jouduttiin. School's Out.
Ja todistus.

Käyttäytyminen                                       9
Äidinkieli                                                10
Ruotsi                                                     9
Englanti                                                   9
Matematiikka                                          9
Fysiikka                                                 10
Kemia                                                   10
Biologia                                                  9
Maantieto                                               9
Terveystieto                                            9
Uskonto                                                10
Historia                                                   9
Valokuvaus                                             H
Liikunta                                                  8
Kotitalous                                               9
Venäjä                                                   10

Säästääkseni teidät laskemiselta, keski-arvo oli kaikissa aineissa 9,28 ja lukuaineissa 9,41.
Kotitalouden numero on masentava.

Olen ontto. En usko että olen lomalla mutten toisaalta tunne olevani koulussa. Nyt ei ole kesäkuu. Nyt ei ole toukokuu.

Mitä tapahtui peruskouluni kahdeksannella vuodella?
Liityin vastoin kaikkien ja omien odotuksien oppilaskunnan hallitukseen. Tämän takia päädyin juontamaan pikkujouluissa ja sählyturnauksessa.
Aloitin venäjän ja löysin lauman uusia idiootteja ryhmästämme.
Aloitin katkeroitumisen väärälle vuosikymmenelle syntymisestä,
laitoin musiikkimakuni remonttiin.
Hankin ensimmäiset värikkäät farkkuni, nyt niitä on viidet. Käytin muutenkin asusteita vähän rohkeammin.
Tajusin jotain todeksi mikä oli kytenyt pidemmän aikaa.
Käväisin Desucon Frostbitessa kahden muun alaikäisen kanssa.
Aloin murehtia sitä, saanko paria ysiluokan tansseihin.
Tuijotin selkää,
aloin ajatella että selkä kertoo paljon ihmisestä.
Kehitin Windancen. Unohdin sen.
Ostin ensimmäisen epänappi-kuulokkeet.
Tuhertelin tehtäväkirjat täyteen epämääräisiä tekstejä ja rumia naamoja.
Punastelin ruotsintunnilla.
Tunsin itseni vanhaksi.
Vihasin jalkojani.
Leijuin aina jonkin aikaa pilvissä kunnes joku ampui minut alas.
Minut täytettiin uudestaan heliumilla.
Niin, ja
Aloitinhan minä tämän avautumisenkin tänne.