Tuulee kuin saavista kaatamalla

Ja taasen säätä

Ei, pitäisi kyllä osata kirjoittaa jostakin muusta.

No kuiteskin. Tuulee. Mutta on lämmin.
Ja nyt sitten eteenpäin.

Aiemmassa tekstissä oli tosiaan asiavirhe; ei, ei ole vielä junalippuja Lahteen.

No nyt tämä koko alku meni sitten lörpöttelyksi.

*************************************************************

Tosiaan, videopelejä syyllistetään turhaan. Jokaisen ampumatapauksen yhteydessä käännetään katse yhden ajanvietteen suuntaan. Kyllä se media ja televisio ja netti on se suurempi sylttytehdas.

  Äidinkielentunnilla tosiaan piti se mielipideteksti kirjoittaa. Tietokoneella, joten kaikki eivät suinkaan yksin olemaan mahtuneet. Joten tuo videopelien puolustusteksti ei ole kokonaan omaa käsialaani. Se nyt kumminkin pian taitaa ilmestyä tänne nettiin, että laitan sitten sen tännekkin.

======================================================

Vain tahroja paperillaaa

Ei, minulla oli kyllä jotain sanottavaakin

Valmiiksi valmistettuja lauseita

Mutta joku lisäsi aivoihini puuroa

Ja tästä tuli taas tälläinen teksti ilman päätä ja häntää

Pitäisi varmaan muuttaa ulkoasua keveämmäksi, tämä on jotenkin raskas.

Niin, niin.

Tarvitsen opetusta pokan pitämisessä.

Mutta koko maailma on vaan niin läppä asia että

Ei sitä voi ottaa tosissaaaaaann

Yy

Pian on jo viikonlopunpentele

-Taas

Ja kyllä kyllä kyllä ja ehkä vielä kyllä

AAAAAAAAAAAAAGH

Nyt kyllä tuli tosiaan ajatuksia paprikalle

Ei-kun-siis paperille

Ei kun...

YYYYY en tiedä

En osaa lopettaa

Jajajajajajaja

....

Valonevia iltoja

Kevät tekee tuloaan

Mutta siihen on vielä pitkä aika, joten eipäs hymyillä siellä.
Linnut eivät laula.

Aikas loogista tuo otsikon sisältö jos hakee inspiraatiota pimeästä ulkoilmasta.
Logiikka on niin, ah ihana asia.


Desucon Frostbite tekee tuloaan. Enää alle kuukausi aikaa. Liput ja junaliput Lahteen on hommattu jo aikapäiviä sitten, mutta ei majoituksesta vielä tietoa. Yritetään nyt sitten jotain hotellin kattoa saada pään päälle, ettei taritse ojassa yöpyä tai yrittää väkisin hereillä pysyä.
  Minulla on täällä sellainen oikeasti pelottava ''auringonkukkahattu'' jonka äiti teki joskus kun alle kouluikäisiä oltiin. Ajattelin laittaa sen sinne ja pelotella ihmisiä.

Mutta noista vanhoista naamiaisasuista tuli mieleen niin ihania asioita että.
Kun olin esikoulussa, tiedossa oli naamiaiset. Halusin tietenkin itse suunnitella asuni. Halusin olla lohikäärme.
Jostakin syystä halusin vetoketjun poikittain puvun keskelle. Äiti toteutti sen, mutta eihän se toiminut. Siihen tuli sitten erikseen paita ja housut, joissa oli ihana täytetty häntä. Ja irtokommandopipo. Ja vaaleanpunaisia selkäkolmioita. Siipiä en saanut, ja ehkä sen takia kaikki luulivat minua krokotiiliksi. Olin näreissäni.
  Tuli sitten ängettyä viime viikonloppuna itseni siihen pukuun. Kommando meni päähän ihan helposti. Paitakin, joskin jäänyt melkoisen pieneksi. Housut sitten eivät ihan mahtuneet. Haha, ehkä viimeinen asia joka siitä tuli mieleen oli lohikäärme.
  Samalla sitä tuli tongittua muitakin mukavuuksia tuolta jännästä kaapista. Löysin viitan kokoa teltta. Ja Leijona- paidan yhdeksänkymmentäluvulta. Numerolla 5. On se vaan mukavaa tämä tutkiskeleminen.

**
Tänään sitten tein pitkästä aikaa sushia. Hyvää sushia. Sekä jotain kuivakakkua.
Ihan yksikseni.
Joten onnistuin sitten tekemään muutaman pikkuisen asian.
Ensinnäkin käräyttämään riisit pohjaan, koska unohdin hämmentää.
Onneksi vain pohjimmaisista tuli käyttökelvottomia.
Ja kun piti laittaa vuokaan korppujauhoja, havaitsin niiden lähteneen lomille.
Käytin sitten vehnäjauhoja mutta tarttui silti hieman vuokaan kiinni.
Ja jotenkin siitä kakusta tuli littana... Liian littana.
Mutta siihen tuli sitruunaa. Siitruunaa~
Sitten pyörittelemään makeja. En löydä bambumattoa.

Ihan hyviä tuli.
Joskin pieniä.
Ja liian vähän, mikä voisi johtua riisiongelmasta.
Mutta hyviä.

Ajatustoiminta

Takaisin tulleita pohdintoja

Hahahahaha.

Ei

Ei taas

Taas päädyin tänne

Ei, en halua kirjoittaa


No tuota. Taas jotain ympäripyöreää liian merkityksellistä tai merkityksetöntä.

Joo, tuota. Laitoin nyt tuon tuohon vähän paikkaamaan tekstin puutteita.

Taloni <3

Niin ihanan yksinäinen, masentava ja sateinen että oikein itkettää.





Miten sen nyt sanoisi niin yksinkertaisesti ja viattomasti että uneliaat stalkkerit eivät löytäisi mitään.
  Tuossa joulun ympärillä oli sellainen kuorrutusaika että oli kuin ei mitään. Kuorrutus, eli molemminpuolin.
Tai itse asiassa se alkoi paljon ennen joulua. Mutta nyt sitten taas niin että viikonloput. Mitä silloin piirtelenkään. Yksinäisiä savuavia talosia. Juu.

Rupesin nyt sitten miettimään, että en ole oikeastaan kertonut mitään ajatustoiminnastani.
Se toimii kuin kolme kanaa jolle heitetään jyviä. Tai leijonia joille heitetään gaselli. Kinastelin pääni sisällä siitä, kumpi vertaus on osuvampi. Eivät ole vielä laatineet päätöstä.

Tottahan toki ihmisellä täytyy päässään olla useampi persoona. Useampi ääni.
Näin tosi kökösti kutsun omiani realistiksi, optimistiksi ja pessimistiksi.
Nuo eivät edes kuvaa kaikkea.
Pessimisti on se, joka tunkee päähäni mielikuvia joita en kaipaisi. Ja on sarkastinen vielä päälle.
Optimisti sitten hokee rasittavuuteen asti sitä, miten hyvä olen ja riitelee jatkuvasti pessimistin kanssa.
Realisti ei ole puolueeton, mutta on niin hiljainen että jää usein huomiotta. Yleensä potkii yhdessä optimistin kanssa pessimistin pervot mielikuvat nurkkaan.

Ja sitten on se kovaäänisin ääni, joka usein sooloilee ja jota kutsun minuksi. Joskus raja realistin ja minun välillä on häilyvä. Vaikka kyllä kaikki persoonat ovat omiani. Oman mieleni tuotetta. Minua on turha passittaa psykiatrille näiden äänien takia.
Mutta viihdyn yksin mainiosti. En ole ikinä yksin, kun voin heittää jonkin syötin näille kanoille. Ne nykivät sitä eri suuntiin ja siinäkös itse saa nauraa.


Älkää epäilkö minua hulluksi. Kaikki tuntuvat jo valmiiksi pitävän minua vähintäänkin outona.

Otsikko ei kerro mitään

Ainakaan tällä kertaa

Kiitän ymmärryksestä, ihminen.

Ja eteenpäin vie tie.
Ja joskus taaksepäin. Riippuu siitä, miten päin kävelee.

Mutta tänään eteenpäin lähinnä.
  Eilisestä liikuntatuntirääkistä oli jokainen lihas kipeä, aina kieltä myöten.
Enää eivät jalkani tärisseet niin kuin eilen, mikä johtui siitä että yritin tehdä lentokuperkeikkaa mutta vedein vahingossa puolivoltin tai jotain sensuuntaista ja tulin alaselkä rysähtäen alas.
Sisulla vaan. Jalat tärisevät ja sattuu. Minä mitään jäätä tarvitse.

Tänään oli vallan mukavia aineita. Muutamastakin syystä.
  Historiantunnilla sain viimein ikuisuusprojekti Toisen Maailmansodan sarjakuvana valmiiksi.
Tai eihän mikään piirros ole valmis. Aina löytyy varjostettavaa.
  Ja tällä kertaa jaksoi ruotsinkin tunti kiinnostaa. Järjestyslukuja ja niihin liittyvä...
Harjoitus...
Ehehee

Koulusta pääsin. Sain valkosipulisämpyläisen sillä ehdolla että annan huomenna takaisin yhden. käy minulle, sillä oli nälkä ja kotiin en päässyt ennen kuutta.

Ja sitten sinne kaupunkiin.
En halunnut mennä ihmisiä sillittävään bussiin.
Halusin tilaa hengittää ja lämpötilan olevan astetta alhaisempi.
Minun oli tarkoitus mennä normaalilla bussillani.
  Viimeeksi sain odottaa ikuisuuden.

Nyt sitten kuitenkin katsoin pysäkillä olevasta aikataulusta, että aiempi bussi menisi myös kaupunkiin.
Päätin kokeilla, uskaltaisinko avartaa maailmaa nousemalla siihen.
Nousin.
Aina välillä paniikki, että josko tämä ei nyt sittenkään mene sinne.
Sitten tuttuja maisemia.
Ja ei elämä jos en nousekkaan ajoissa pois.
Tuttuja näkymiä.
Pitäisikö nousta?
-Pitäisi.

Kiitän tuota kehotuksen tuottanutta pientä ääntä päässäni.

Osasin nousta pois niin, että tiesin missä on määränpääni.
  Ja minulla oli aikaa.
    Aikaa ajatella.
      Asiaani.

Taksvärkkiä, rippiä ja jäätyneitä jalkoja

Ja álá myöhässä oleva päivitys

Keskiviikko. Herää aamulla. Kello hipoo kahdeksaa.
  Nousee ylös. On pimeää.
Pukee. Syö.
Ja sitten alkaa työ.

Tai sitten käyn hakemassa radion. Koska täysi hiljaisuus häiritsee.
Kytken sen kiinni ja laitan musiikit päälle. Tekisi mieli kääntää volyymit korvanrikkomistasolle, olenhan yksin.
Mutta tämä on paritalo ja seinät ovat pahvia.

Ja sitten alkaa työ.
En siis mennyt taksvärkkinä mihinkään kauppaan, kouluun tai hautaustoimistoon. Olisin mennyt vanhempien työpaikalle mutta ovat molemmat työmatkalla.
Käytän siis alisuorittajien ja narkkareiden vaihtoehdon ja jään kotiin siivoamaan.
Siivoaminen. Sitä tämä huusholli kaipaa.

Kuusi tuntia on se aika mikä minun pitää siivota. Ja tuntuukin siltä, että saan siivottua.
Vaikka en löytänytkään mopinvartta ja käytin jalkaani siihen tarkotukseen.
Imuroin. Hinkkaan neuroottisesti tahroja. Syön appelssiinin.
Kärrään laatikoita täynnä papereita pois silmistä.
Suihkuttelen kaikkialle kesäntuoksuista pesuainetta. Syön appelssiinin.
Kello on kaksi.
Talo on ihan hyvässä kunnossa. Ainakin julkisivu. Syön appelssiinin.
Yritän vielä tehdä jotain järkevää.

Siinä puoli viiden aikaan lähden appelsiinihuuruissa kävelemään. Pakkasta on. Matkaa on.
Ja jäätyneitä jalkoja on. En sitten ottanut pakkasta aamulla huomioon.

Siellä se häämöttää. Seurakuntatalo. Tahdon sisälle lämmittämään rautakankiani.
Hienoa. Näen kaverini. En ole yksin.

Mutta hullujen seurassa kyllä.
Tunnin se kestää, ja sinä aikana päässäni ääni alkaa huutaa että nämä tyypit eivät ole järjissään.
''Kuka haluaa testata Jumalaa?'' Kukapa siinä viittaamaan menisi.
''Ja nyt taputetaan'' Eihän kukaan niin tee.
Vetävät jotakin teatteria. Kun viimeisinkin järkeväksi arvioima ihminen kertoo jumalan kutsuneen häntä olen vakuuttunut siitä etteivät ole järjissään.

Pääsemme karkuun mukanamme paperia ja kivi, johon on teipattu ristinmuotoinen tarra. Tosi pyhää sekin.
Sitten enää puoli tuntia takaisinpäin. Matkalla ei ole mielessä jumala. Taitaa olla vielä kylmempi.
On tähdet yksin rooleissaan. On pimeä. Matkalla on monta simahtanutta katulamppua. Pelkään jonkun ahdistelijan hyökkäävän.
Ja tunnen, kuinka tunto häviää asteittain jaloista. Tahtoo kotiin.

-Ei tainnut olla selittäväistä.

Mutta pahempaa on luvassa.
Nimittäin sekavaa tekstiä.
Joka on parempi jättää tulkkaamatta.


Taisin tuossa eilen huomata jotain. Ajatukset. Siellä ne pyörivät. Siinä.
Taisin myöntää. Niin kävi.
Taas sitä mennään.
Kaipa se tuntui orvolta ilman.
Mutta nyt on erilaista. Jotenkin.
Mutta oireet ovat samankaltaiset.
Tuijottaminen. Stalkkaaminen. Ja se ajatusten äänensävy.
Mutta tämäpä ei ole niin samanlainen.
Tämä ei ole niin helppo. Eikä niin monimutkainen.
Toivon että kukaan ei lue tätä.

Et etenkään sinä, joka istut sinisellä tuolilla.

Uskonnontunnilla ajatukseni eivät osaksi olleet julkaisempiskelpoisia.
Mutta ihmisten selät.
Se selkä.
Pitäisi hankkia itsensä aika tukevaan humalaan.
Että voisi toteuttaa sen ajatuksen siitä selästä.

Ja Helvetti. Miksi Edes Kirjoitan Tämmöisiä Kun Haluan Ettei Kukaan Lue?




Tai sitten haluan. Ihminen. Sinä. Juuri sinä.
Et sinä.
Vaan sinä iHminen.
Sinä, auta.

Luistimia

Ja pahasti myöhässä oleva päivitys

Mikä saattaa johtua siitä, että tietokone on oikeastaan vain rämisevä näytöllinen purkki, joka vie liian suuren palan elämää nykyisin.
Yritän siis keskittyä elämään. Elämässä.

Mutta otetaan pieni flashback viime viikon lauantaihin.

Oli päivä. Ei kovinkaan kylmä sellainen.
Ja talvi. Talvena toiset jäävät lukkojen taakse hytisemään, toiset menevät ulos stä tekemään.
En väitä olevani talvella kovinkaan ulkoilmariippuvainen, mutta minut kiskottiin luistelemaan, kiitos siskoni.
Kartoitettuani luistinkaappimme sisältöä muistin, että viimekin vuonna nuo koon 39 luistimet olivat liian pienet olleet. Yhtä kokoa isompia ei ollut. Kaunoja oli vain äidin vanhoja tarjolla.
Ja Vanhoja ne olivat. Siinä sitten taas repeää sille, että niissä lukee Made in Tsekkosslovakia.
Onhan meillä muutakin sellaista; Shakkilauta on tehty Neuvostoliitossa ja vohvelirauta Länsi-Saksassa.
Mitään Itävalta-Unkarilaista ei tosin ole.

Emme menneet lähimmälle kentälle. Se olisi ollut ala-asteen pihalla. Menimme vähän pidemmän matkaa uutuuttaan hohtavalle ulkoilualueelle.
Talvi kun on niin hämärä tulee pian. Valotolpat siellä kuitenkin on.
Liukastelimme jään poikki parakkiin, tai mikä Helvetti se nyt onkaan, sinne kuitenkin. Luistimien laittaminen on hankalaa. Ne joko estävät verenkierron tai pyrkivät irrottamaan laskuvarjonsa hetkenä minä hyvänsä.
Kun olimme sitten luistimien kanssa jäällä, havaitsin että nuo Tsekkosslovakialaiset luistimet olivat pahuuden riivaamat. Jalkapohjiin ilmestyi kamala kipu, joka ei sitten lähtenyt. Sattuu. Ei ole mukavaa.

Koska isosiskoni on kaunoluistintenvihaaja hän yrittää käännyttää minutkin käyttämään hokkareita. Niin ainakin olen tulkinnut. Kävimme uudestaan mörskässä ja vaihdoimme luistimet. Hokkarit olivat vielä hankalammat pukea. Minun uhkailtiin liukastuvan. Sitten jäälle.
Ensimmäinen ajatus oli että enhän minä kaadu.
Toinen oli, että näissä ei ole piikkejä.
Kolmas oli, että kaadun pian.
Haparoivaa. Mutta etenemistä kuitenkin. Ei satu, nämä eivät ole pahat.
Liukastelen. Kohti kinosta. Ylös. Lennän. Takaisin ylös.
Mutta ei satu.
En tiedä. Ehkä voisin harkita niitä.

Aika vaihtaa kengät. Ja lähteä lätkämatsiin.
KalPa- Ilves.
Erikoisuutena kaksi Kapasta.
Tällä kaudella olen ollut aivan liian vähän matseissa.
Kolme KalPan maalia tuntuvat ihanilta.
Mutta ei saa milloinkaan luottaa siihen, että niin se päättyy.
Ilves. Minä luulin että olet ihan hyvä tyyppi.
 Ja tulevat tasoihin.
   Kolmas erä. Jatkoaika häämöttää.
Perkele.
Ilves. Perhana.
Menitte sitten tekemään sen.
Viisikymmentä sekuntia aikaa. Aikaa tasoittaa.
Olisi ollut mahdollisuus. Yksi, upea tilaisuus. Varma maali.
Menivät sitten möhlimään sen.
 Maalivahti on poissa ja viimeisellä sekunnilla sitten suolaa haavoihin.
Jäi paha maku suuhun.

Kaksi mehukasta mandariinia ja yksi mehuton

Eikä maksanut kuin kolmekymentäyhdeksän senttiä

Ensin sellaiset pikkuiset maininnat eiliseltä, että aiempaa tietoa vastaan sotii jokin. Kyllähän sinne toiselle koululle eilen taivalleettiin. Mutta kaikki oli väärinkäsitystä. Jatkossa nämä tunnit ovat omalla koululla.

Tänään siis marssin kouluun tietoisena siitä, että en kävisi ennen kurssia.
Koska kolmelta vasta päästetään tämä lammaslauma ulos riehumaan.

  Olisinhan minä aina kotiin juosta voinut. Minulle olisi jäänyt kymmenen minuuttia tehdä kaikki ennen kuin olisi bussipysäkillä olla pitänyt.
Valitsin nyt kuitenkin sen kiireettömämmän vaihtoehdon.

  Kun olimme päässeet uskonnontunnnilta pohdiskelemasta Jeesuksen ihonväriä, olin yhä epätietoinen toimintatavoistani. Olin tosin jokseenkin varma bussistani. Siispä ajattelin, että minulla on kyllä aikaa käydä kaupassa hakemassa jotain narskutettavaa nälkääni, joka alkoi salakavalasti hiipiä esiin.

  Saavuttuani kauppaan edessäni avautui laaja hedelmätiski. Hedelmät ovat halpoja, helppoja syödä ja herkullisia. Päätin oivalliseksi ratkaisuksi poimia muovipussiin kolme kiinteää yksilöä.
Ymmärsin kuitenkin, että kolme mandariinia ei ehkä täysin täyttäisi energiantarvettani. Seuraavan etapin valinta olikin hankalampi. Mietin jo suklaata, mutta päätin etten aio omia rahojani siihen sijoittaa. Syön jos sitä nenän eteen tuodaan, enkä vapaaehtoisesti siitä aio maksaa, nyt kun uusivuosikin on uudenvuodenlupauksineen käyntiin lähtenyt.

  Ja minulle tulikin mieleen, että voisin ottaa pehmeiden hedelmien lisäksi jotakin kovempaa.
Suuntaan keksihyllyille etsien halpoja leimoja hintalapuista. Kriteerini toteutti muuan ES- suklaakeksirasia. Poimin sen mukaani.
Maksan, ja huomaan että en ole vieläkään omaksunut oikeaa tapaa vinguttaa plussakorttia. Taidan näyttää melko onnettomalta.

  Kun olen päässyt ulos lumisateeseen vilkuilen kelloa. Näihin aikoihin bussin tulisi olla kotini lähellä, mutta tiedän sen olevan myöhässä. Koska olen vainoharhainen ihminen, en mene lähimmälle pysäkille, koska en ole muka aivan varma siitä, että bussi pysähtyy siinä. Mutta kyllä se siinä pysähtyy oikeasti. Päätän siis jatkaa matkaani hieman pidemmälle paikkaan, josta jokaisella aivolohkollani on muistikuvia pysähdyksestä. Pysäkillä on ala-asteikäinen pikkupoikalauma joiden viljelemät kirosanat saavat minut lähinnä nauramaan heidän pikkuvanhuudelleen.

  Odotan pitkähkön ajan. Ohi menee lukuisia busseja, joista jokainen näyttäisi suuntaavan keskustaan. Vaikka voisin nousta niistä mihin vaan pelaan varman päälle ja odotan sitä, mihin nousen joka tiistai.
Huomaan sen olevan normaalia täydempi, mihin varmasti vaikuttaa puolta tuntia aiempi ajankohta. Ikäväkseni huomaan muutaman tutun, jonka kanssa en samaan bussiin mielisi. En lähde seikkailemaan sen pidemmälle, vaan jysäytän laukkuni etupenkille. En ymmärrä, miksi se on matkapahoinvoiville kun tuntuu tärisevän enemmän kuin muualla autossa.

  Olen onnellinen, kun tulee päätepysäkki ja hyppään tuttuihin maisemiin. Minulla on puoli tuntia ylimääräistä aikaa, ja siinä on minulla aikaa mussuttaa kauniit evääni. Lähden etsimään jonkinlaista penkillä varustettua katosta, koska yhä näitä kiteytyneitä vesipisaroita taivaalta tippuu.
En viitsi lähteä eksymään, mutta lähiympäristöstä en löydä penkkiä. Löydän katoksellisen pyöräparkin, jossa on vain yksi yksinäinen pyörä. Lämäytän laukkuni kiveykselle ja kaivan esiin mandariinini. Huomaan, että olen maksanut kuivakasta mandariinista. Ärsyttävää. Loput kaksi ovat kuitenkin mehukkaita. Hyvä niin. Silloin ei se juoma olisi tarpeellista ollut. Kun katson itseäni ulkopuolisen silmin saan itseni näyttämään irtolaiselta. Mussuttaa tuolla yksinäisessä katoksessa mandariineja ja aina vaan sataa lunta. Päätän lähteä liikkeelle, koska en pidä mielikuvasta.

  Kävelen vain eteenpäin, etten varmasti eksy ja tungen samalla naamaani niitä suklaakeksejä. Ne hajoavat helposti eivätkä ne omaa mitään erityistä makuelämystä. Tekee mieli mennä sisätiloihin. Edessäni avautuu kauppakeskus, jonka kutsuvat ovet avautuvat puhtaita ja lämpimiä sisätiloja lupaillen. Kävelen sisään. Siinä heti vasemmalla on Suomalainen kirjakauppa, johon päin askeleeni kääntyvät.
Kuljeskelen siellä hetken hypistelemässä tavaroita. En kuitenkaan jaksa kauaa olla siellä, joten poistun takaisin ulos. Syön loput keksit kulkiessani kohti kansalaisopistoa.

  Se puisto, joka on opiston edessä näyttää osiltaan talvella hieman koomiselta. Se on täynnä roskakoreja. Mutta yhteenkään ei voi laittaa mitään, ellei sitten rakasta umpihangessa kahlaamista.
Tunnin alkuun on vielä vartti, kun olen sisällä. Kävelen luokan ulkopuolelle ja näen, että osa kurssilaisista on jo saapunut. Liityn joukkoon. Kukaan ei sano minulle mitään, mutta se kelpaa minulle hyvin. On helpompaa vain olla nurkassa ja tarkkailla.

**Tässä sitten vähän enemmän tarinatyyppistä kerrontaa, kun viimeaikoina on ollut vain noita roskapäivityksiä.

Kauppahalli on keltainen

Ja se on ilmeisesti sen alkuperäinen väri

Eilen oli viimeinen päivä neljään kuukauteen kun pikkuinen oli auki.

Siellä oli lauantaina aika vähäsen porukkaa, mutta eihän se mikään ostoskeskus olekkaan.
Ja tosiaan. Ennen niin vaaleanpunainen rakennus oli muuttunut. Se keltaisuus on vain niin... Luonnotonta.
Eihän se toki neonväreissä loista, mutta kun aina se on vaaleanpunainen ollut. Muistoissa.

Juusto on hyvää.
Ei nyt mikään sellainen todella löyhkäävä monta vuotta kypsytetty alas mene, mutta miedompi.
Gouda on hyvää. Ja sinihomejuusto on taivaallista. Aura.

Ja sitten tuli se sunnuntai. Taas on sekin hukattu.
Olen unohtanut palauttaa taksvärkki- lapun. Se olisi pitänyt palauttaa viime vuonna.
Taitaa olla niin, että joudun tulemaan kouluun... Masentavaa.
    Ja samana päivänä on ensimmäinen rippikouluun liittyvä tapaaminen.
Onneksi en sinne yksin mene.

Huomenna on sitten se maanantai, jota olen kironnut siitä lähtien kun käteeni ilmestyi nykyinen lukujärjestykseni.
Ja on tosiaankin hienoa työtä jättää kertomatta, missä luokassa se siellä toisella koululla se valokuvauskurssi on.



Suosittelen muuten lämpimästi näiden katsastamista.

Tarvitset aivot, että ymmärrät niitä.

Se on lämmin

Kelihän on kuin heinäkuussa

Mutta silti jotkut ihmiset jaksavat täristä pihalla.

Pihalla meillä oli jäisiä lyhtyjä. Nyt ovat sulaneet pieniksi läjiksi.

Vaikka olin tuossa illalla teipannut kännykkäni takalistoon tulostetun kuvan Nokia 3310: sesta päätin sittenkin repiä sen aamulla pois. Tuntui kädessä ikävältä.

Perjantaihan se sitten.
Uuden lukujärjestyksen perjantai ei ole perjantai. Se on enemmän... maanantai.
Mm.
Siinä se koulupäivä sitten meni.

Olin muuten aamulla järkyttynyt siitä, että joku randomi puhui minulle. Kysyi, missä on Kielorannankatu.
En tainnut auttaa yhtään.

Kotiin päästyäni ihminen ehdotti, että lopettaisimme Potterin. Eli siis viimeisen elokuvan katsoa voisi.
  Muuten, Harry oli kuudennen elokuvan kuvauksissa kännissä.
Voisiko joku ystävällinen sielu kertoa, miksi Voldemortista tuli kuollessaan hilsettä.

Ja sitten tulee lätkää.
Vaikka se matsi oli Kuoipossa oli tupa sen verran täynnä, että ei sinne olisi kuin seisomaan mahtunut.
Katsoimme sen sitten netistä, jonka kautta televisiosta.
Ensin on peli, sitten siitä otetaan videokuvaa, sitten se ohjataan nettiin, josta se heijastettiin televisioon, josta se heijastui laseihin, joiden kautta pystyi seuraamaan peliä katsomatta televisiota.

^Yksi maailmanhistorian turhimmista selitteistä

Mutta

Vihaan niitä tuomareita
  Et tee mitään ja saat jäähyn.
Mutta älä huoli, jäähytasapaino.
Kyllä se vastustajakin pian istuu penkillä.

Mutta jos jotain tapahtuu oikeasti se joko ingnoorataan tai anneetaan jäähy hyökkäyksen kohteelle.

Ei saa siis tulla hakatuksi tai taklata seinää.

Minun pitäisi olla nukkumassa.

Mutta tänne tulin runoja kirjoittamaan

Äidinkielentehtävä oli tämä.

Viisi runoa.


Ja tämä, tämän minä kirjoitin vuosia sitten, englanniksi.

Tyhjä pähkinä

Minä kärsin,
Mutta en tunne tuskaa.
   Haluaisin itkeä mutten voi.
   En muista kuinka itkeä, olen vain tyhjä pähkinä.
      Yksin aina vain.

Ja sitten runo, jonka jo julkaisinkin aiemmin.

Talvi-ilta

Ei ikkunasta ulos nää,
         lasin peittää jää
Hetken päästä pimeää,
                 valo häviää


Aiempi syvällisyys täällä vähän muuteltuna

Aika kuluu

Joskus
tuntuu sille, ettei koskaan liikkuisi eteenpäin.
 jäisi ikuisesti tähän näin.

Vasta huomaa etenemisen
Kun käsittää jatkumisen.

Muutama vuosi,    kuukausi,   päivä   taikka   tunti
     On jo nostalgiaa.
Aika on tullut kymien väreiden;
         Ei enää lapsi, mikä sitten?

Ja tämän jälkeen kaksi jotain roskaa.

Erilaisuus

Jos on avoin mieli,
sen huomaa miten kaunis on jokainen kieli.
Kaikki veistetty on samasta muotista
mutta annettu erilaisuudelle mahdollisuutta.
Väri oli mikä vaan
kaikki kauniita ovat tavallaan.

Yö

Sulkee silmät.
Kukannuppu käy nukkumaan.
Karhu pesään vetäytyy.
Etana kuoreensa sulkeutuu.
Kuu taivaalla loistaa,
pöllöjen aika koittaa.


Tekisi mieleni kirjoittaa pidemmin, mutta huomenna on aikainen herätys.