lauantai 23. elokuuta 2014

Asiaa koulusta, busseista ja ihmisistä

Olen nyt sitten virallisesti opiskelija. Kouluun paluu on tiennyt sitä, että vapaa-aika on todella käytettävä hyödyksi. Lukujärjestys on täysi, aina kahdeksaan ja neljältä loppuu. Hyppytunnit siellä välissä ovat välillä siunaus,välillä kirous.

Samaan lukioon päätyi kolme ystävää ja paljon tuttavia. On välillä hämmentävää, kun ei tiedä kuka on sellainen ihminen, jolle voi sanoa hei. Olen nyt puhunut myös joidenkin aiemmin etäisiksi jääneiden ihmisten kanssa. On helpompaa olla puolituttujen kanssa, kun siinä on yhdistävänä tekijänä joku, joka tuntee kaikki, mutta yksin se on kummallista. Ei tiedä mistä puhuisi, tai pitäisikö puhua ensinnäkään. Yläasteelle lähdin ajatuksella, että saan sieltä uusia kavereita. Nyt en ole enää varma, mitä haluan tästä uudesta oppipaikasta. Olisiko vain luontevampaa vahvistaa tuttavasuhteet kaverisuhteiksi? Haluavatko nämä tuttavanikin minut kaverikseen, vai olenko vain joku jolle sanotaan moi, koska on samoja ystäviä? En tiedä, miten suhtautua näihin kaikkiin ihmisiin, joita yhtäkkiä on kaikkialla.

Ihmisiä tuppaa olemaan kaikkialla myös ihanissa ruuhkabusseissa. On yllättävän mielenkiintoista havainnoda ihmisten käytöstä tuolloin. Tuntemattomien ihmisten viereen istuessa kenenkään ilme ei värähdä, mutta mitkä mahtavat olla ajatukset? Mitä itse ajatelen jonkun istuessa viereeni? En vain ajattele, että jaa. Mietin, mikä sai hänet valitsemaan juuri sen paikan, oliko se hyvä sijainniltaan vai näytinkö tarpeeksi neutraalilta? Eivätkö ihmiset istu viereeni niin helposti, jos minulla on kuulokkeet korvillani, vai kokevatko jotkut sen helpotuksena? Mitä miettivät ihmiset, jotka menevät seisomaan vaikka istumapaikkoja on vielä? Näitä kysymyksiä pohdin ja niihin vastailen mielessäni.

Kerran en pohtinut ihmisten käytöstä, vaan mietin taloutta. Tulin siihen tulokseen, että ruuhkainen bussi kuvaa erinomaisesti Suomen taloutta. Suomella olisi varaa tiettyyn rahanmenoon. Kun kaikki istumapaikat on täytetty, varat on käytetty. Siitä ei kuitenkaan välitetä, vaan seuraavalta pysäkiltä nousee lisää ihmisiä, jotka päätyvät seisomaan. He kuvaavat sitä, miten Suomi elää velaksi, yli varojensa. Matkalla kohti kaupunkia lähes kukaan ei nouse pois. Jos joku pyrkiikin ulos, se on menoleikkaus. Tietenkään tähän ei suhtauduta myönteisesti. Kun käytävä on täynnä, ja joku pyrkii ikkunapaikalta ulos, siitä seuraa vain harmia. Se on niin hankalaa. Olisi parempi, jos menoleikkauksia ei tehtäisi.

Loppukevennys. Aloitin Fairy Tailin katsomisen.

torstai 14. elokuuta 2014

Sananen lastenohjelmista

Viime aikoina on tullut katsottua tukku Muumeja ja kaikki Hopeanuolen suomidubit. Löysin Demin keskustelusta listan nostalgisista lastenohjelmista. Poimin sieltä itseäni koskevat.

Anniina Balleriina

Tästä sarjasta pidin. Ballerinahiiriä. Suosikkini oli se päähenkilö niinkin ylväästä syystä, kun vaaleanpunainen balettimekko.


Barbapapa

Tästä pidin todella paljon. Eräs varhainen muisto on, kun tätä katsoin ja pelkäsin että sauna syttyy palamaan. (ihan suotta)  Oli hienoa, miten nämä muuttuivat vaikka teltoiksi. Lempijakso oli se, missä olivat suuren kraaterin lähellä.


Hamtaro


Tämä tuli lauantaisin. Oli söpöjä hamsuja. Suosikkihahmo oli se kaikista pienin.
En ole koskaan tullut ajatelleeksi, mutta eikö Hamtaron ääni ole sama kuin Pokémonin Mistyn?


Himpulat

Eräs inhokeistani. Kertakaikkiaan. En pitänyt yhtään mistään tässä sarjassa.


Hopeaharja

Tämä lukeutui suurimpiin suosikkeihini. Mieleen syöpynyt on se, miten upea Hopeaharja hyppää rotkon yli. Upea alkulaulukin. Tuntui silloin todella jännittävältä sarjalta. Nyt katsoin englanninkielisen ensimmäisen jakson, ja voi että. Niin jähmeää.


Hopeanuoli

Suurimpia suosikkeja ja traumojen aiheuttajia. Alunperinhän tämä ei ole lastensarja. Leikattu versio leikkaa väkivaltaa, mutta ei pelottavia, yllättäen tulevia muistutuksia karjuvista karhuista. Pelottavinta  oli harppuunakarhu. Saan kiittää sarjaa nyt jo laantumaan päin olevasta karhupelostani. Sarjan musiikit ovat upeita. Oli todella hienoa kuulla alkulaulu joskus 11- vuotiaana, kun olin jo sarjan kerennyt hautaamaan mieleni syövereihin. Sarjassa on luokaton dubbi, mutta se ei laimenna katselukokemusta, vaan tuo huumorielementin.


Kaapo

Kaikki tiesivät tämän alkulaulun, eikä kukaan laulanut sitä oikeilla sanoilla. ''Oon nelivuotias, pääni on puolikas, sain nimen tyhmimmän, Kaapo...'' Muistan jonkun leppäkerttukohtauksen.


Kattokassinen
 

Inhosin tätä. Pääasiallinen syy oli kai kassisen rumuus. Ei istu pikkutyttötyyliin.



Kids Top 20
 

Oli se hienoa katsoa lasten omaa musiikkilistaojelmaa. Kerran ainakin listalta löytyi Lordi, koska Euroviisut.



Mutanttininjakilpikonnat

Ihana. Tätä kävimme muistaakseni naapurissa katsomassa. Lemppari oli pizzanhimoinen oranssiin naamioon sonnustautunut Michelangelo. Ainakin se jäi parhaiten mieleen.


Muumilaakson tarinoita

Kestosuosikki. Mitä olisi lapsuus ilman muumeja? Kaikki tietävät. Yksi lempijaksoistani oli, kun Nipsu rakastuu Houskaan. Katsoimme juuri myös sienijakson, missä itiöt väsyttävät väkeä. Naurattaa. Hyvin mieleen jäi myös suuri kurpitsa- jakso ja oikeastaan miltei kaikki jaksot. Mörkö oli pelottava, mutta ei kuitenkaan niin traumaattinen kuin Hopeanuolen karhut.


Myyrä

Musta myyrä, joka asuu maan alla. Tykkäsin. Taisin olla aika pieni tätä katsoessa.

 


Olipa kerran elämä

Katsoinkohan edes muita Olipa kerran- sarjan ohjelmia? Salmonellabakteerit ja happea kuljettavat punasolut. Todella opettavaista ja mielenkiintoista. Näitä katsottiin välillä ylä-asteellakin.


Paavo Pesusieni

Katsoin tätä vasta ala-aste ikäisenä. Johonkin ystäväkirjaan kirjoitin tämän lempiohjelmani kohdalle. Ei se kyllä ollut pitkään se jakso. Tämähän oli muistaakseni englanninkielinen.


Peukaloisen retket

Ihana ohjelma, Nils Holgersson. Suomenkielisen äänen alta kuului alkuperäiskieli. Mukana oli hamsterikin, mahtavaa.


Pingu

Tässä ei paljon puhuttu. Ei ollut mikään suosikki, mutta katsottua tuli silti.


Pokémon

Tätä ''roskaa'' emme saaneet katsoa kotona. Taidettiin sitten katsoa tuttavaperheen lasten kanssa. Siellä leikimme sitten lelupokemoneilla. Ainakin ensimmäinen ja kai myös toinen elokuva tuli katsottua.  Jäin hieman paitsi pokekorttisukupolven riennoista.


Postimies Pate

Tämäkin oli inhokkini. Taisi tulla perjantaisin. En pitänyt Patesta. Miksihän tuli silti katsottua?



Richard Scarryn touhukas maailma 


Tämä oli laadukas ja opettavainen. Muistan, kun siinä toinen söi vesimelonia ja toinen banaania. Vesimeloninsyöjä valitti siemenistä, totesi että banaanissahan ei ole. Siinä kerrottiin sitten, että siemenet voivat olla myös erilaisia.


Rölli

Täältä tulee hirmuinen Rölli... Puhdasta lastenpelottelua. Miksi? Sellainen elokuvalippu on todisteena siitä säilynyt, että Rölli ja metsänhenki on käyty katsomassa vuonna 2002.


Smurffit

Tätä katsottiin mummolassa. Smurffiina oli luonnolisesti suosikkini, koska oli tyttö. Velholla oli upea ääni. Lukeutui suosikkeihini. Smurffilimu oli kanssa hyvää. Näiden laululevyjäkin saatiin joululahjaksi.


Staraoke

Haaveilin joskus siitä, että osallistuisin tähän, mutta ujouteni takia ei sellainen olisi ikinä onnistunut.Oli kiva katsoa, mutta mitähän vanhemmat ovat olleet mieltä kuunnellessaan nuotin vierestä vetäviä lapsia?

Teletapit
 
Uudestaan! Tappivanukasta! Äidin tekemä vispipuuro kelpasi tappivanukkaasta. Pienin, Pai oli suosikkini tai välillä se oli Laa-laa, koska isosisko vei Pain. Imuri oli kanssa söpö.
Vaaleanpunainen pantteri

Lyhyitä piirrettyjä. Osasin hyräillä tunnussävelmän jo pienenä. Pidin, koska se oli hauskaa ja vaaleanpunaista. Mummolassa oli suuri kirja täynnä tätä sarjakuvana, jota piti aina selata.


Vili Vilperi

Taisi olla Australialainen sarja, kuten Hopeaharjakin. Täynnä jänniä eläimiä, kuten päähenkilö, joka oli koala.  Pidin tästäkin.



Winx

Aivan ykkönen yhdessä vaiheessa. Selvästi tytöille suunnattu, ja ai että ne vyötäröt olivat niin kapeita että hyvä etteivät keijut siitä kohtaa katkenneet. Leikimme nitä laittamalla aina tietyn kankaan hiuksiksi ja minä en ikinä saanut olla Bloom.


Kyllä ennen olivat lastenohjelmat parempia, kun ei ollut tyhmää 3D- tekniikkaa.

perjantai 8. elokuuta 2014

Kerrankin ajoissa a'la cosplay

Olen jo päättänyt ensi vuoden Animeconin cossini. Olen jopa sitä aloitellut. Peruukki on tilattu joltain /ilmeisesti/ suomalaiselta joka asuu Shanghaissa, Huutonetin kautta. Siskokin on samasta sarjasta, peruukki hällekin tilattuna, ihan Suomesta tosin.

Minulla on sitten häntä. Kieritin rautalankaa kaksinkerroin ja ompelin siihen päälle jotain vaahtomuovin tapaista, mitä satuin löytämään kaapista. Tarvitsen sen päälle mustaa teddykangasta. Muutaman tilkun sopivaa löysin kotoa, mutta eivät ne riitä. Kiinnitän sitten kuminauhalla vyötärölle, ja jos tarpeen niin rakennan vaikka valjaat, että pysyy kiinni.

Ostaa minun tarvitsee terävät korvat ja terävät kulmahampaat (kaikki neljä)

Vaatteista housuihin, takkiin ja paitaan uupuu kankaat, kravaatin saan värkättyä kotimateriaaleista.
Jos olisin niin taitava voisin kokeilla kankaanpainantaa miekkapussiin, mutta pelkkä punainenkin jo kelpaisi. Miekkaa itseään taidan miettiä vähän myöhemmin. Huotraan ainakin pahvia ja sinista kangasta... Minulla on sattumalta kaapissani sellaisia rinkuloita, joita tarvitsee sitten siskon proppiin.

Jokos joku arvaisi kestä on kyse?


Traconiin kun taidamme päästä, niin sinne ei vielä tätä, vaan eräs vanha cossi. Joka ei kylläkään ole omani <3





Pohjoisen Norjan ja Suomen visiitti

Viime kerrasta oli jo kaksi vuotta.

Käväistiin sitten pohjoisessa, tarkoitus oli paeta hellettä ja rentoutua.

Viikon matkalla rähjääntyi. Kuopiosta lähdettyämme päädyimme ensin Sallaan uinumaan. Majapaikan vieressä oli kesäinen hiihtokeskus. Kiipesimme rinnettä ylös ja siskoni sai otella valokuvia, mitä tuo tykkääkin tehdä. Maisemat korkealta katsottuna ovat aina hienot. Ja siellä oli poro. Tämän majapaikan suihku sylki vettä tosi kummasti.

Emme toisenakaan päivänä vielä ylittäneet rajaa. Kilpisjärvi on ihan Norjan ja Saanan tuntumassa. Kävimme vaivaiskoivikossa syöttämässä itsemme tajuttomalle määrälle hyttysiä ja mäkäriä. Puro, joka siellä soljui oli soma, mutta ei paljon lohduttanut kun ötökät hyökkäsivät joukolla.

Kolmantena päivänä pääsimme Norjaan. Mitään selkeää suunnitelmaa ei ollut. Ajoimme ensin Narvikiin. Kävimme paikallisessa kalakaupassa ostamassa turskaa ja mysteerikalaa. Lisäksi kypsennettyjä katkarapuja. Katkaravut katosivat tästä maailmasta viileässä suihkulähteellisessä puistossa.
     Emme jääneet Narvikiin pidemmäksi aikaa, vaan siirryimme Harstadiin. Sieltä löysimme leirintä-alueen. Mökkejä ei ollut jäljellä mutta sen varaltahan meillä oli teltta. Läheiseltä rannantapaiselta löysimme kotilon, joka valikoitui mannekiiniksemme. Nimekseen se sai Louhi Hermo Raunio.

Aamulla heräsimme teltasta, joka oli hieman alaspäin viettävässä rinteessä. Ruoho oli kosteaa. Aamupala syötiin ulkosalla. Kävimme tutustumassa uuteen virveliimme laiturilla. Yhtään heittoa ei kyllä saatu aikaseksi. Ajoimme lautalle, joka vei Harstadin itäpuoleiselle saarelle. Oli harmi, ettei kannelle päässyt tällä lautalla.
     Saari oli täynnä mutkaista pikkutietä. Matka eteni hitaasti. Toiselle saarelle siirryttiin vedenalaista tunnelia pitkin. Navigaattorimme ei käsittänyt juotuneensa maan alle, vaan näytti korkeudeksi ihan niitä näitä.
     Tromssassa majoituimme samalle leirintä-alueelle kuin kaksi vuotta sitten. Saatiin ihan kiva ''mökki'' Taso oli hieman eri kuin teltassa. Mökissä oli moderni keittiökin, joskin tiskikone aiheutti hieman päänvaivaa. Kuvauksellisia virtoja löysimme alueen liepeiltä.

Päätimme pysyä koko seuraavan päivän samassa paikassa, mikä on epätyypillistä Norjan matkailullemme. Kävimme oikein museossakin. Matkaesite lupasi dinosureja, mutta juuri se osio taisi olla kiinni tuolloin. Kaupungin saarella kävellessä silmään pistivät jättiputket. Samoja pirulaisia oli Venäjälläkin. Luulisi että Norja olisi tässä asiassa järkevämpi ja ymmärtäisi kitkeä nuo pois, ennen kuin valloittavat kaiken. Koska oli lauantai, ja sunnuntaina kaikki on kiinni Norjassa, piti käydä kaupassa hamstraamassa kaikki mitä halusi kotiin viedä. Eli toisinsanoen Hockey Pulveria. Sitä ei tahdo juuri löytää Suomesta, ja se on koukuttavaa.

Sunnuntaina palasimme Suomeen. Enontekijällä oli mökkejä. Vastaanottorakennuksen maali hilseili pahasti ja alue oli muutenkin hieman rapistuneen oloinen. Mökissä oli sisällä vuoden 2005 puhelinluettelo. Vieraskirja oli täynnä ylistäviä kommentteja koko paikasta. Yöllä parvella oli tajuttoman kuuma, ja jos oven aukaisit raittiimman ilman toivossa päästit samalla sisään tukun inisijöitä.

Viimeinen etappi ennen kotia oli Puolangalla. Paritalonpuolikkaan parvelle vievät tikkaat olivat jyrkät ja ylhäällä odotti muovinen hämähäkki. Ainakin talossa oli yöllä ihan mukavan viileä, harmi vain että ei ollut mukana pussilakanaa joten ilman peittoa joutui nukkumaan. Kotiinpaluu maistui makealta.

tiistai 5. elokuuta 2014

Minua ei huvita kirjoittaa

Kävin Norjassa, mutta aiheesta kertova kirjoitus lojuu keskeneräisenä.

Kesäloman viime viikko on pian käsillä. Jännittävää.

Sain oman tietokoneen. Se on punainen <3