On se aika vuodesta kun jalat alkavat näyttää hervottoman mielenkiintoisilta

Ja meinaan törmätä ihmisiin kävellessäni

Kun tuota näkökenttääkin tuntuu olevan ruhtinaaliset kaksi senttiä pipon alta. Ja viima käy.
Mutta lunta ei tule.

Tänään kouluun tallusteltuani kohtasin vallan mielenkiintoisen historianopettajan sijaisen.
Tutun oloinen...
   Ja puhui Natsizombeista.

Ja niin, kuulemma olikin ollut Animeconin cosplayvastaavana. Ilmankos.

Aloitimme siis toisen maailmansodan. Meidän tuli tehdä sarjakuva maailmansodasta. Otsikkoni vamettaa. Ja sain jopa ensimmäisen ruudun valmiiksi. Puola, ja sen jakaneet Saksa ja Neuvostoliitto karttoina ja maan lipun värillä höystettynä.
Punaista.

Matikka on taas alkanut tuntua mukavalta, koska kirottujen polynomien jälkeen olemme alkaneet päätellä omenien painoja. Eli hieman hienommin sanottuna olemme yhtälöitä aloitelleet.

Äidinkielessä saimme sen verran hienon ''runo'' tehtävänannon että tottakai ''runosta'' piti angstinen väsätä, kyyneleen muotoon. Hmm, lehdistä leikkely ei mielestäni luovuuden symboli ole laisinkaan.

Ja lopuksi se biologiankoe. Olen tottakai peruna, joten en osaa sanoa menikö se hyvin vai huonosti. Kukkien piirtämisestä esseeseen toivottavasti jotain saa... Liittyihän se näin periaatteessa aiheeseenkin.

~En sitten suoraan lähtenyt kotiin, koska mieleni teki kovasti nukkua lattialla. Olisi mielenkiintoista nukkua koulussa. Tai pyörtyä lattialle ja katsoa tuleeko kukaan auttamaan.
Tosin siinä vaiheessa saattaa katsominen olla poikkeuksellisen työlästä.
  Mjutta. Jäin siis sinne sitten odottelemaan että bussi tulisi noutamaan kaverini.
Koulussa on pelottavaa, kun on tyhjää.
  Ja kello on pelottava, se yrittää estää oppilaita myöhästymästä.

Kun olin viimeinkin törmäilyreissultani kotiinselviytynyt, toivoin että olisin muistanut laittaa aamulla pitkikset. Sulamiseen kesti kauan.

Olimme saaneet tiedon siitä, milloin kynttilät tulisi noutaa. Tänään. Siispä pummin kyydin, kun oli jo pimeää en enää lähde yli kuuden kilometrin lenkille.
     Kävimme kaupassa myös joulukalenterit. Olin unohtanut että sellaisiakin oli olemassa.
Koska en enää ole siinä iässä missä joulukalenterissa tärkeintä on se kuva prinsessasta, valitsin Dumle-kalenterin. Fazerin kalenteri kun on ollut niin monena vuonna.

Nyt sitten kamppailen jälleen syntymäpäiviin liittyvien ongelmien kanssa. Hämyllä on huomenna syntymäpäivä ja paremman lahjan puutteessa olen päättänyt piirtää kuvan hänen vesilohikäärmeestään. Ikävää vain, etten kykene tekemään siitä upeaa, hyvä jos edes hienoa.