Vuosikertomus 2019 (en parempaa otsikkoa keksinyt)

Taas on vuosi elämää selvitty ja aika perinteisten mietintöjen. Tämä vuosi oli edellistä tasaisempi eikä tuonut mukanaan niin suuria muutoksia, mutta uutta tuli kyllä koettua.

Heti vuoden alussa kävimme siskon kanssa luovuttamassa verta ensimmäistä kertaa. Se oli ollut tavoitteena jo täysi-ikäistymisestäni lähtien, mutta nyt saimme viimein sopivan tilaisuuden. Etukäteen en tiennyt mitä odottaa mutta homma osoittautui harvinaisen hauskaksi. Tuntui vain niin koomiselta makoilla paikoillaan samalla kun vertani vietiin, että pidättelin naurua koko toimituksen ajan. Saimme samalla viimein tietää veriryhmämme, omani oli harvinaisinta eli AB-ryhmää, ja selvittelin huvikseni sen perusteella muun muassa "verityyppipersoonallisuuteni", jonka mukaan olen sekä ujo että varma sosiaalisissa tilanteissa ja lisäksi erikoinen tyyppi. Selvän teki.

Kunhan joulunvietosta selvittiin takaisin arkeen alkoi perinteinen talviconeihin valmistautuminen. Cossien kanssa haukkasin aika ison palan ja tein kahteen coniin yhteensä neljä uutta pukua, joista yhdellä mentiin vielä parikisaamaankin ja lisäksi pidettiin luentoa Initial D:stä. Liika on liikaa, se näkyi etenkin Yukiconissa. (surullista muuten että se lopetettiin ): Jotta tästä selvittiin edes jokseenkin kunnialla, piti opiskeluissa joustaa, ja meninkin suosiolla suoraan uusintaan yhdessä tentissä, mikä johti ketjureaktioon niin, että koulutöitä teinkin sitten toukokuun loppuun, kun muuten olisi tarvinnut tehdä vain alkuun asti.

Frostin lauantaille tein Winryn FMA:sta. FMA on ollut jo pitkään yksi suosikkisarjoistani, mutta jostain syystä en ollut oikein ikinä ajatellut vakavammin siitä cossaamista. Siskon innostuttua sarjasta uudelleen oli kuitenkin pakko valita joku hahmo cossattavaksi Olivierin kanssa, sillä emme enää selvästi osaa cossata eri sarjoista. Winry tuntui hyvältä vaihtoehdolta (sillä mikä voisi olla parempi vaate talveen kuin napapaita) ja tykkäänkin tästä cossista, vaikka se on hyvin yksinkertainen. Seuraavalle kerralle olisi hauska saada mukaan vaikka jakoavainproppi.

Frostin sunnuntaille tein sitten Yuri on Icen Yurion free skate -luisteluasun. Tykkäsin tästä todella paljon sen mukavuuden ja siistin ulkomuodon vuoksi. Olisi sinällään siistiä saada tästä oikeita luistelukuvia mutta satun omistamaan vain hokkarit enkä ole mitenkään erityisen hyvä luistelijakaan.

Yukiconiin valmistunut Ryuu Binan Koukou Chikyu Boueibu Lovesta oli pääpiirteittäin todella kiva cossi. Yksityiskohtia ja haastetta asusta löytyi, ja siksi kävimmekin siskon Enin kanssa parikisaamassa. Kiireessäkin onnistuimme tekemään melkoisen hyvää jälkeä, eikä tässä onneksi mitään peruuttamatonta tullut tehtyä, mutta muutamaa asiaa kyllä pitäisi parannella, kuten kengänpäällisiä ja peruukkia. Tämä on taas hyvä osoitus siitä, miksi kisamaan kannattaisi mennä mieluiten jo kertaalleen käytetyllä puvulla, sillä silloin nämä olisi kerinnyt rauhassa korjaamaan. Kokonaisuudessaan asu on kuitenkin kiva ja pääsee varmasti vielä käytettäväksi.

Initial D:n Keisuke valmistui osin jo Frostiin, mutta sen käyttö jäi perjantaina hyvin lyhyeksi. Yukiconissa se oli sitten suuremmassa roolissa sunnuntaina luentomme kanssa. En voi kyllin kertoa, kuinka paljon tätä hupparia rakastan, se on lämmin, ryhdikäs ja ihanan iloisen värinen ja onkin jo tärkeä osa arkivaatekaappiani. Nahkahousuilla taas on aika ohut canon-pohja, mutta tein ne syksyn Majima-cossi mielessä niin, että niitä voi käyttää molempiin. En tiedä tuleeko tälle heti uutta käyttöä, mutta ainakaan vaatteet eivät siis jääneet pölyyntymään.

Näiden parissa askaroidessani Suomessa tapahtui, ja tämän ajan uutisista jäi parhaiten mieleen Matti Nykäsen ja Olli Lindholmin poismeno. Nykäsestä en varsinaisesti ihmisenä ikinä välittänyt mutta oli kieltämättä outo tunne saada ruotsintunnilla tietää, että koko Suomen tuntema vitsien ja kohujen kohde on poissa - melkein kuin jonkin aikakauden loppu. Lindholm sitten suretti enemmän, kun olen kerta Yötä kuunnellut monen  vuoden ajan. Tavallaan nämä molemmat konkretisoivat sitä, että tuntemani maailma alkaa hiljalleen kadota. Kuulostaa dramaattiselta mutta tarkoitan tällä osin vain sitä, että alan oikeasti olla jo jonkin ikäinen, eli on kokemusta aiemmasta, mihin nykyhetkeä voi verrata.

Uutta oli myös se, että tietyistä syistä hain vasta tämän vuoden keväällä ensi kertaa oikeasti kesätöitä. Lyhyen CV:ni vuoksi en yllättynyt siitä, että pääsin haastatteluun vain yhteen paikkaan, mutta olen todella onnellinen että pääsin edes sinne ja sain paikan. Tulevana keväänä haku on varmasti helpompaa sen vuoksi.

Huhtikuun alussa muutin solusta ihanaan yksiöön. Ostin paljon tarpeellista tavaraa, kuten sohvan ja ruokaryhmän, ja nyt toivonkin ettei tarvitsisi enää vähään aikaan ostaa yhtään mitään tavaraa. Ensi vuoden tavoitteena onkin olla ostamatta mitään sellaista uutta, mitä en ehdottomasti tarvitse. Sain tänä vuonna uutta tietoa esimerkiksi pikamuodin ympäristöhaitoista, joten kiinnostus ostaa vaatteita uusina lakkasi täysin, vaikken todellakaan ole ikinä ollutkaan ylenpalttinen shoppailija, vaan vaatekaappini sisältö on tälläkin hetkellä keski-iältään varmaan lähempänä viittä vuotta. Panostan mieluummin kierrätettyyn, vanhan tuunaukseen tai oman yhden hengen hikipajani tuotteisiin.

Muuton jälkeen kaaottisuuteni on entisestään pahentunut, sillä toisin kuin solussa, ei kukaan nyt valita jos jätän tiskit lojumaan tai paheksu, jos kuljen koko päivän pelkässä kylpytakissa. Nyt on mukavasti tilaa ja se tietää sitä että erinäiset projektit saavat rehottaa vapaasti siellä, mihin ne sattuu laskemaan käsistään. Kämppä pysyisi varmasti siistimpänä, jos en jatkuvasti tekisi kaikennäköistä, mutta minulle tulee oikeasti hirveän hankala, sellainen jotenkin tunkkainen olo, jos en saa pariin viikkoon tehdä mitään käsilläni. Tarve luoda jotain on aina läsnä, tarve siivota ei.

Huhtikuun loppu oli hauskaa aikaa monien opiskelijatapahtumien vuoksi. Oli ihanaa kokea ensimmäinen oikea opiskelijavappu yhdessä kavereiden kanssa ja erityisesti nautin sellaisista tapahtumista, joissa tehdään muutakin kuin juodaan, itse kun en ole siitä puolesta kiinnostunut. Tehtäviin täysillä heittäytyminen on hyvässä seurassa helppoa, vaikka olenkin useimmiten porukan ainoa täysin selvin päin oleva.

Toukokuun alku olikin sitten jo synkempi ajanjakso, sillä pappani kuoli silloin. Hän oli jo 85 vuotta vanha, mutta kuitenkin täysin perusterve ja vielä kotona asuva, joten se oli tavallaan yllätys, mutta ei kuitenkaan asia, jonka mahdollisuuteen ei olisi uskonut. Vaikka pappa ei ikinä ollut mitenkään valtavan läheinen minulle, oli hän kuitenkin hyvä ja lempeä ihminen, ja menetys tuntui riipaisevalta. Hautajaispäivä oli erityisen vaikea, viimeksi tuli itkettyä niin vuolaasti kymmenen vuotta sitten mummin hautajaisissa. Pappa oli oikein kliseinen vanhus siinä mielessä, että hän jaaritteli paljon menneistä ajoista. Harvoin jutut jaksoivat oikeasti kiinnostaa, mutta olen iloinen siitä, että jaksoin kuitenkin kuunnella, että hän sai tuntea olevansa arvostettu.

Toukokuussa oli omat positiiviset puolensakin. Katsoin viimeksi Euroviisut varmaan vuonna 2009, mutta nyt halusin nähdä ne, ja se oli erittäin hyvä päätös. Ennakko-oletuksia ei juuri ollut, olin vain sattunut lukemaan, että Islantia edustaisi joku ihme BDSM-bändi. Alkupuolen esitykset eivät juuri vakuuttaneet, sellaista peruspoppia lähinnä, mutta Islanti kiinnosti juuri erikoisuutensa vuoksi, ja tarjoilikin sitä jopa enemmän, kun olin odottanut. Reaktiomme esitykseen oli sekoitus epäuskoa ja naurua. Viisujen jälkeen katsoin sen uudelleen, uudelleen ja uudelleen ja bändin muutaman haastattelun katsottuani koukku oli valmis. Hatari on aivan käsittämätön paketti alusta loppuun, täydellistä trollausta pokkanaamalla, antikapitalistista sanomaa feikkisponsonsoria jatkuvasti mainostaen. Jäsenillä on upea huumorintaju ja ne muutamat julkaistut kappaleet ovat jotain, mitä en ole aiemmin kuullut. Se, että ne ovat islanniksi, tekee kaikesta vielä parempaa. Pari viisujenjälkeistä päivää vietin lähinnä koko hommaan tutustuessa, haastatteluja katsoen ja lukien.

Toukokuussa pelattiin myös MM-jääkiekkoa. Jääkiekko on jotain, mitä olen seurannut enemmän tai vähemmän koko elämäni ja tiivistinkin hieman (tahallisen) melodramaattisesti tuntemukseni Suomen voittopelistä erään fikkini noteihin:
"Tämän kirjoittaminen oli osaltaan terapeuttista, sillä pääsin käsittelemään traumaani siitä, miten nukuin tämän nimenomaisen pelin ajan. Olin herännyt viideltä aamulla, käynyt korvasienestämässä, matkustanut kaupungista toiseen ja sinnitellyt valveilla yhdeksään illalla. Jaksoin katsoa ensimmäisen erän, erätauon aikana nukahdin ja havahduin välillä puoliunitilaan kuullessani Mertarannan iloista huutoa. Lopullisesti sain kiskaistua itseni hereille vasta kun peliä oli jäljellä enää muutama sekunti, ja ensimmäinen ajatukseni olikin "Eih, miks niitten piti mennä voittamaan just nyt". Siinä hetkessä olo oli katkera, ontto. Häpesin sitä, miten olin antautunut makean unen pauloihin niinkin tärkeällä hetkellä. Aikani katselin kultajuhlia, yritin imeä tunnelmaa, yritin tuntea sitä iloa, jota minun kuului tuntea. Lopulta luovutin, sammutin television ja painuin pehkuihin tuntien itseni huonoksi suomalaiseksi muiden lähtiessä toreille, iloitessa, juhliessa."

Kesäkuun alussa oli Desuconin ja kuun lopussa olin pari viikkoa Kuopiossa töissä perheen firmassa. Niihin aikoihin sain tietää, että Hatari oli tulossa syksyllä Suomeen. En ollut ikinä käynyt keikalla, mutta sinnehän oli aivan pakko päästä. Lievästi ironista oli, että perheemme Islanninmatkaa oltiin ajoittamassa juuri samaan aikaan, mutta onneksi lopulta kaikki järjestyi sopivasti.

Kesädesun perjantaille tekaisin Ashin Banana Fishistä. Tein vain vihreän ruutupaidan itse, paidan ostin uutena miestenosastolta ja farkut kirpparilta, revin itse. Molemmille on tullut käyttöä myös cossin ulkopuolella. Asu oli rento ja ihan kiva muutenkin.

Jo toinen FMA-cossi samaan vuoteen, eli Greedling, näki päivänvalon Desuconin lauantaina. Tätäkään en oikeastaan päättänyt itse, vaan myönnyin vain siskon, joka oli perus Ling, suunnitelmaan. Oli hauskaa olla tavallaan saman hahmon kaksi eri puolta, tai paremminkin eri hahmo samassa kehossa. Tässä harmittaa vain se, että peruukin otsatukka näyttää paljon huonommalle kuin Lingin peruukin, vaikka ne molemmat ovat omaa kädenjälkeäni...

Heinäkuu kului ollessani töissä ulkoilmamuseossa museo-oppaana. Työ jännitti etukäteen, koska sitä varten piti tietenkin omaksua paljon tietoa museosta ja sen historian laajemmasta kontekstista. Ensimmäinen opastus oli aivan hirveän jännittävä, sillä tutustumispäivästä oli jo hetki, enkä itsekään täysin muistanut, mitä kaikkea museossa oli. Ja jotta se ei olisi ollut liian helppo, sattui se olemaan englanniksi. Vedimme kierroksen poikkeuksellisesti yhdessä yhtä jännittyneen työkaverin kanssa, ja aika räpellystä se oli. Ainakin sen jälkeen oli helpompi taas lähteä vetämään normaaleja kierroksia, ja ajan myötä kaikki alkoi jo sujumaan automatiolla. Kävijät olivat pääpiirteittäin erittäin mukavia eikä hankalia tilanteita syntynyt, mikä johtui varmaan osin siitä, ettei opastuksista ja sisäänpääsystä tarvinnut maksaa. Joka tapauksessa kuukausi tarjosi arvokasta kokemusta ja lisäsi luottamusta omiin kykyihini, vaikka se ei pahemmin lompakkoani lihottanutkaan.

Heinäkuun aikana oli myös Nekocon Kuopiossa, jossa käytimme vanhoja asujamme. Olimme jälleen parikisaamassa saman sarjan hahmoilla, ja nyt sijoituimme toisiksi, oli kivaa <3

Elokuussa aloin hiljalleen palailla opiskelun pariin ja kävin yliopistolla lueskelemassa filosofiaa, sillä olin reputtanut pakkofilosofian tentin joulukuussa. Tentti meni tällä kertaa onneksi läpi ja herkulliset opintopisteet löysivät kotiin. Elokuun aikana käytiin myös siskon ja kaverin kanssa Linnanmäellä, mikä oli hauskaa. Edellisestä kerrasta oli jo kuusi vuotta, ja nyt minut pakotettiin uskaltauduin menemään niihin kaikista pelottaviimpinkin laitteisiin. Ukko oli aivan hirveä, Taiga oli hyvä.

Syyskuu alkoi jälleen Traconilla. Uutena sinne valmistui Majima Goro Yakuza-pelisarjasta. Ironista tässä oli se, että vaikka olen ihan inessä Yakuzassa, en ole pelannut juuri mitään, vain osan Zerosta... Nyt joulun alla sain vihdoin oman pleikkarin ja voin upota rauhassa mafiamaailmaan. Majimassa korjattavaa löytyy peruukista ja kengänkärjistä. Siirtotatuoinnit olivat uusi kokemus ja osoittautuivat käyttökelpoisiksi, joskin ärsyttäviksi irroittaa. Cossi on kiva kokonaisuus, kuvia siitä vain on vähänlaisesti. Kesällä on tiedossa lisää käyttöä.

Syyskuun 20 päivä koitti sitten vihdoin se, mitä oli kolme kuukautta odottanut, eli Hatarin keikka. Koko päivä tuntui aivan epätodelliselta jo senkin vuoksi, että kyseessä oli tosiaan ensimmäinen keikkani. Edes Nosturin surkeat järjestelyt eivät onnistuneet latistamaan tunnelmaani, vaan koko tapahtuma ja sen jälkeiset päivät olin yhtä hymyä. Nyt ymmärrän, miksi ihmiset käyvät keikoilla ja miten mahtavalta tuntuu nähdä suosikkinsa ilmielävänä, vain noin kymmenen metrin päästä. Wow.

Muutama päivä tämän jälkeen lähdimme Islantiin, jonka tarkempi matkakertomus upeine kuvineen löytyy täältä. Yksinkertaistettuna oli hauska matka ja lampaiden määrä jaksoi hämmästyttää aina uudestaan. Matkalla täytin 21 vuotta ja sen jälkeen oltiin jo lokakuussa menossa. Opiskelujutut eivät juuri edenneet mihinkään alkusyksystä, mikä johtikin tiuhaan aikataulutukseen loppuvuodesta. Lokakuun aikana käytiin shoottaamassa Ashia ja marraskuussa vietettiin siskon ja kaverin kanssa jo kauan suunnitelmissa ollut Twilight-maraton -viikonloppu. Oli hauskaa roastata leffoja yhdessä ja katsoa se viimeinen viimeinkin. Mielenkiintoista on, miten voidaan oikeasti käyttää joku kaksi tuntia elokuvaan, missä ei tapahdu yhtään mitään (eli kunniamaininta Epäilys-elokuvalle)

Marraskuun lopussa käväistiin vielä siskon kanssa Kumakumaconissa pitämässä cossiohjelmaa ja joulukuun alussa sisko tuli luokseni mafiateemaisille sitseille ja Linnan juhlia katsomaan. Aloimme samalla uudelleenkatsomaan Kuroko no Baskettia alusta ja yllätyimme siitä, miten se olikin niin hyvä. Nyt on sitten knb taas meillä in. Seuraavana viikonloppuna mentiinkin jo taas Helsinkiin keikaa katsomaan, tällä kertaa Beast In Blackia, jolla oli lämmittelijänä Lordi. Aloite tähän tuli siskolta, joka rupesi ensin bändiä kuuntelemaan, ja tartutti sen sitten minuunkin. Keikka oli mahtava tunnelmaltaan ja oli ihan hauska nähdä Lordikin. Nyt on sitten molemmat tärkeimmät Euroviisuesitykset nähty.

Joulukuussa aika meni muutoin kouluhommia tehdessä ja joululahjoja valmistellessa. Muutaman ostojutun lisäksi tein perheelle lautapelin ja kirjoitin kuusi satua sisältävän satukirjan. Lisäksi kirjoitin siskolle pari vähän toisenlaista juttua ja etenkin alemman kanssa oli vähän liian hauskaa. Uteliaille tiedoksi, että nämä löytyvät myös netistä, jos arvaa mistä etsiä.

Joulu sujui taas mukavasti ja nyt on jo mukavan huoleton olo, kun opiskelut ja muut eivät ole pyörineet päässä vähään aikaan. Uusi vuosikymmen kurkkii jo ovella, mikä on aika hurjaa. Se voi tuoda tullessaan ties mitä, mutta toivotaan parasta kaiken suhteen, sillä mitä muutakaan voisi.

Iltapuku jämäpaloista ja vuoden muita projekteja

Tänä vuonna en olekaan juuri kirjoitellut cossien ulkopuolisista käsitöistä, ja tämäkin jäi nyt tänne vuoden loppumetreille, osin siksi koska otsikossa mainitsemani iltapuku valmistui joulukuun alkupuolella järjestetyille mafiateemaisille sitseille. Sitsien teema herätti heti kiinnostukseni, mutta pukukoodina oli iltapuku, enkä omistanut yhtään sellaista. En halunnut ostaa pukua, ja toisaalta en halunnut ostaa uusia kankaitakaan sellaista varten. Pohdin siis, olisiko minulla jo valmiina mitään, mistä voisi puvun tekaista, ja pieni inventaario paljasti siihen mahdollisuuden.

Minulla oli rippimekkoni mukana tullut, täysin käyttämätön ja varsin suuri valkoinen hartiahuivi, ylioppilasmekkoni tekemisestä yli jääneitä punaisia duchess-kaitaleita, punainen Dio-cossin kravaatista ylijäänyt suikale tavallista satiinia ja isompi pala valkoista ylijäämämallorcaa. Niiden pohjalta päätin, että voisin värjätä valkoisista osista punaisia, ja tehdä kokonaan punaisen iltapuvun.

Innostuksissani kaivoin esiin ainoan punaisen kangasmaalini, joka oli suihkutettavaa laatua, ja aloin suihkutella hartiahuivia, jonka olin ensin jakanut keskeltä kahtia. Paha vain, että maali ei pelkästään loppunut kesken, mutta oli myös niin haaleaa polyesterillä, että siitä ei ollut oikeastaan mitään iloa. Uskoin, että perinteinen emo-kangasväri uppoaisi siihen paremmin, ja niin se näyttikin tekevän. Emopurkit muodostivatkin lopulta mekon koko hinnan, sillä kaikki muu löytyi valmiina. Jälkikäteen sain huomata, että vaikka maali näennäisesti toimikin, ei se silti kunnolla kiinnittynyt keinokuitukankaaseen, sillä valkoinen käsilaukkuni värjäytyi punertavaksi oltuaan illan kosketuksissa helmani kanssa. Käyttäkää polyesterille vain sille suunnattuja värejä etenkin jos haluatte vaatteen kestävän useamman käyttökerran ja pesun.

Ero suihkutettavan ja levitettävän maalin välillä oli huomattava

Värjäilyt loppuun saatuani aloin sovittelemaan paloja tarkemmin ja miettimään mekon mallia. Kangasta ei ollut tuhlattavaksi asti, joten kapea malli oli ainoa mahdollisuus. Hartiahuivipalojen korkeus riitti nilkkamittaiseen helmaan, mutta leveyttä ei ollut tarpeeksi. Onneksi sain puuttuvan leveyden ratkaistua duchess-suikaleella, jonka ompelin kiinni taakse, jossa se herätti vähiten huomiota.

Duchess tuli todella tarpeeseen

Alusta asti selvää oli, että halusin selästä avoimen, mutta yläosan tarkempi muotosuunnitelma kerkesi vaihtua pariin kertaan. Sitä miettiessäni tein taakse kiinnityksen hakasilla ja nepparilla sekä koristerusetin.

Rusetti oli hyvin suoraviivainen tehdä, keskellä keskisaumassa on kääntöaukko.

Nätti tuli. Tähän duchess sopi erinomaisesti.

Ajattelin lopulta tehdä yläosasta loivan u-kaula-aukon, jossa olkaimet ovat kaukana olkapäillä. Eteen tuli myös pari muotolaskosta ja selän avoimuuden takia ompelin siihen kiinteästi kiinni vanhat rintaliivini. Kaula-aukkoni ei kuitenkaan tuntunut asettuvan lainkaan sopivasti, ja sen kanssa tuskaillessani tein löydön. Muutama rypytys eteen ja siitä tulikin täydellisesti istuva v-kaula-aukko. Hupsista vaan.

Yläosa ja alaosa ovat mekossa eri materiaalia ja huolimatta samanvärisestä maalista niiden eron huomaa. Tein siis perussatiinisuikaleesta vyötärölle vyön, jonka ompelin kiinteäksi osaksi mekkoa. Jätin vyön päät takana vapaiksi roikkumaan, sillä ne näyttivät rusetin kanssa hyvin yhteensopivilta.

Avoin selkä aiheutti vielä lisäongelmia sillä, ettei se suostunut helposti pysymään kiinni selässä, vaan lärpäkkeet nousivat ilmaan. Jouduin tekemään niihin ylimääräiset saumat ja lyhentämään olkaimia, ennen kuin ne lopulta osasivat käyttäytyä. Mekko ei missään nimessä ole täydellinen, mutta mielestäni se on melkoisen hyvä siihen nähden, että se on kursittu kasaan sattumanvaraisista palasista.

Tuunasin jo viimevuoden Initial D -ja eurobeat -innostuksissani yhden paitani tekstillä Running in the 90's, ja tänä vuonna päätin jatkaa vaatekaappini kasvojenkohotusta. Minulla oli pari vähän kulahtanutta paitaa (ja kulahtaneitahan ne ovat edelleen, not gonna lie), joita päätin hieman piristää eurobeat-teksteillä. Teksteiksi valitsin suosikkikappaleeni, "Disconnected" ja "Night of Fire".

Disconnected-tekstiä varten löysin kivan fontin. Halusin kokeilla kirjainten liukuvärjäystä, ja jottei se olisi liian yksinkertaista, on kirjaimissa kahta eri liukuväriä.

Tämä löytyi hakusanalla "90's font"

Kopion ja sovitin haluamani tekstin kirjaimista paintilla, peilasin, ja piirsin sen sitten näytöstä läpi kontaktimuovin paperipuolelle. Leikkasin ensin avoimiksi kirjainten ohuemmat puolet. Pistin vaahtomuovitöpöttimen toiseen päähän valkoista ja toiseen violettia ja sekoitin ne keskellä. Sitten vain töpöttelin menemään. Sen jälkeen avasin kirjainten loppuosat ja peitin jo maalatut osat. Toistin käsittelyn eri väreillä ja lopputulos näytti kontaktimuovista jäävien liimajämien poiston jälkeen hyvältä.

Night of Fire -paidan tekstin tein yksinkertaisemmin valitsemalla kivan fontin paintista ja lisäämällä kiintopisteeksi tuli-emojin. Tein taas kontaktimuovisapluunan ja korostin liekkiä maalamalla sen reunat kultaisiksi.

Koko eurobeat-mallistoni esittelyssä, lol

Ostin viime talvena hienosti kirjailtua villakangasta ajatuksenani tehdä siitä syys- ja talvikäyttöön hame, mutta en saanutkaan sitä cossikiireiltä tehdyksi. Nyt aikaa löytyi paremmin ja kunhan olin saanut päätettyä hameen mallin se valmistui yhdessä päivässä.

Päätin tehdä hameen hyvin yksinkertaisella mallilla. Se koostuu suorasta tuubista, jonka laskostin tasaisesti vyötärön kohdalta istuvaksi ja jätin laskosten yläosan avoimeksi, niin että hame näyttää hieman säkkimäiseltä. Takasaumassa on vetoketju ja vyötärön päälle tuli vielä samasta materiaalista valmistamani vyö, joka kiinnittyy yhdellä isolla napilla. Kankaassa kirjontaa oli vain puolet sen koko korkeudesta, joten aion vielä mahdollisesti tehdä toisen eri mallisen hameen ylijääneestä tummanharmaasta villakankaasta.

Sukkia lukuun ottamatta kiva look

Sain viime vuonna ilmaiseksi korkkitaulun, joka olisi muutoin mennyt roskiin. En oikein välittänyt sen tylsän ruskeasta ulkomuodosta, mutta näin, että pienen tuunauksen avulla siinä olisi potentiaalia hienoksi sisustuselementiksi.

Terveiset muuttokaaoksesta - ainoa kuva jonka löysin taulusta ennen maalausta

 Maalasin aluksi taulun kauttaaltaan mattamustalla spraymaalilla.

Parvekkeen tärkein käyttötarkoitus

Mustaksi maalaamisen jälkeen otin kultaista akryylimaalia, ja sudin sillä taulun kehykset. Halusin pitää maalin kuultavana, joten maalasin vain yhden kerroksen. Lopuksi kiinnitin juuttinarua taulussa olleisiin ruuvireikiin ja ripustin sen narusta roikkumaan taulukoukkuun. Kiinnitin tauluun saamiani postikortteja, pari polaroidia Desuconista ja kesätyöpaikan yhteiskuvan. Sain hyvin vähällä vaivalla tylsästä toimistotarvikkeesta paljon kiinnostavamman koristeen seinälle, ja olen siihen hyvin tyytyväinen.

Naurattaa et tää suttu on ainoo kuva taulusta käytössä mutta ehkä siitä jotain näkee.

Toinen sisustukseen liittyvä homma tuli tehtyä sen jälkeen, kun olin epätoivoisesti yrittänyt kiinnittää kiviseinään ensin taulukoukkuja, sitten naulaa, ja onnistuin ainoastaan pinnoitteen tuhoamisessa neliösenttimetrin alueelta... En kestänyt katsoa epäonnistumiseni jälkiä, joten halusin peittää ne jollain. En halunnut siirtää mitään seinällä olevaa kuvaa tai julistetta paikoiltaan, joten ongelmaan ratkaisuksi keksin, että voisin tekaista jonkin maalauksen sitä peittämään. En ole ennen juurikaan maalannut akryylimaaleilla esittävää taidetta, lähinnä vain osia cosseissa, mutta koska niiden väri on mukavan intensiivinen ja peittävä, halusin kokeilla niiden käyttämistä. Kuva-aiheeksi valikoituivat viidakon lehdet ja kukat, sillä olin ajatellut hankkia samalle seinälle verhot jommalla kummalla aiheella. Verhoja ei minulla vieläkään ole, mutta nyt on ainakin tämä samaa tunnelmaa tuomassa.

Etsin kuvahausta ideoita ja referenssejä erilaisista lehdistä ja kukista ja sommittelin haluamallani tavalla. Maalaus valmistui yhden päivän aikana.

Tämä vuosi ei ollut mitenkään erityisen aktiivinen taiteiluvuosi ja tämän asetelman lisäksi piirsin vain yhden toisen maininnan arvoisen kuvan. Olin jo toukokuusta asti miettinyt, että haluaisin tehdä jonkinlaista Hatari -fan arttia, mutta ongelmana oli se, että halusin siihen väriä, ja koska en luota taitoihini muiden kuin mustavalkoisten ihmismuotokuvien luomisessa, uhkasi se jäädä idean tasolle. Hatarin keikan lähestyessä löysin kuitenkin uutta inspiraatiota ja keksin, miten voisin yhdistää väriä muuten mustavalkoiseen kuvaan. Hieman samalla viidakkoteemalla jatkettiin, ja piirsin lyijykynäpiirroksena tehdyn Matthías Haraldssonin seuraksi värikkään kameleontin. Kameleontti tuntui hyvältä valinnalta myös symboliikan perusteella, sillä se vaihtaa väriään tilanteesta riippuen samalla tavalla kuin Matti näyttää lavalla aivan erilaiselta kuin normaalissa elämässä.

Ensi vuonna haluaisin jatkaa tätä "sarjaa" ja piirtää myös bändin loput jäsenet, Klemensin ja Einarin, värikkäiden eläimien seurassa.

Kaikenkaikkiaan näitä esittelemiäni juttuja yhdistää se, etteivät ne juuri maksaneet oikein mitään, (paitsi edellisvuonna maksettu hamekangas) eikä uutta tarvinnut ostaa. Tykkään luoda uutta, mutta myös tuunailla sitä, mitä jo on olemassa. Viime aikoina olen entistä enemmän alkanut välttää ostamista silloin, kun ei ole pakko, mikä on monelta kannalta positiivinen asia.

Kumakumacon 30.11.2019

Päätimme siskon kanssa kesällä, että mennään huvin vuoksi pitämään cosplayaiheista luentoa pieneen Kouvolalaiseen Kumakumaconiin, sillä meitä motivoi halu päästä jakamaan omaa kokemuksen kautta karttunutta tietoa nuoremmille harrastajille. Tapahtuman sijainti oli kätevä, sillä siskon asuinpaikasta Lappeenrannasta pääsee kaupunkiin nopeahkosti ja matkakeskukselta tapahtumapaikalle oli alle puoli kilometriä matkaa. Cosseiksi valitsimme Bakugon ja Kirishiman Boku no Hero Academiasta, sillä ne ovat cosseistamme tunnistettavimmat nuoremmalle väelle (insert 'hello fellow kids'- meemi) ja kaipasivat muutoinkin ulkoiluttamista. Ennen conia korjailin asustani muutamaa asiaa ja tein lisäksi polvisuojat ja bootcoverit, joita en ollut kerinnyt tekemään aiemmin.

Coniaamu oli jännä, koska viimeksi kun heräsimme coniaamuna eri kaupungista oli vuosi 2014. Aamulla ennen lähtöä meikkasimme ja puimme päälle osan puvuistamme. Olimme Kouvolassa kello 12 jälkeen. Tapahtumapaikka oli helppo löytää, mutta sen ovella oli jono. Kyseessä oli siis ilmaistapahtuma, mutta rakennuksen turvallisuusrajoituksien vuoksi sisään pääsi vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan. Myöhemmin kuulimme, että tämä määrä olisi ollut 400. Kuuleman mukaan coniin joutui jonottamaan pahimmillaan lähes puoli tuntia, mutta me emme onneksi joutuneet jonottamaan kuin muutaman minuutin. Heti ensimmäiseksi haimme ohjelmanpitäjäbadgemme ja etsiydyimme greenroomiin pistämään loput osat cosseista päälle, koska paikan pukuhuone oli vain kisaajien käyttöön. Matkalla greeniin kävelimme läpi pienehkön, mutta sitäkin ruuhkaisemman myyntisalin. Tapahtumaa kohtaan oli siis selvää kiinnostusta.

Greenroom-selfie, greeni oli mukavan tilava ja plussana oli vessa ilman jonoa

Cossikisan lippuja alettiin jakamaan kolmannessa kerroksessa hieman yhden jälkeen, joten asut rauhassa puettuamme kapusimme sinne. Liput saatiin ongelmitta ja sulavasti, jonka jälkeen laskeuduimme takaisin tukikohtaamme nauttimaan luvatusta lämpimästä ruoasta ja piirtelemään vielä tatuoinnit olkapäihimme. Meininki oli melkoisen raukeaa ja toivoimme, että ohjelmamme olisi ollut aiemmin, että se olisi saatu pois alta. Nyt tekemistä ei oikein ollut, mutta ehkä olemme vain liian vanhoja pikkuconeihin.

Ennen cossikisaa käväisimme vielä kolmannessa kerroksessa ottamassa muutaman kuvan todisteeksi siitä, että oltiin paikalla. Mitään upeaa kuvauspaikkaa ei ollut, eikä se tuntunutkaan tässä tapauksessa järin tärkeältä, sillä emme edes muistaneet ottaa mukaan oikeaa kameraa ja näistä asuista on kumminkin hyvin kuvia viime vuoden Traconista.

Sisko oli tehnyt uutena asuun veitsen

Kaunis kukka taustalla

Valuimme kello 14 lähentyessä alimpaan kerrokseen kisaa katsomaan. Lava oli pieni ja söpö ja katsomo koostui erilaisista kokoon haalituista tuoleista. Kisa kuitenkin selvästi kiinnosti, sillä katsomo oli ainakin lähes täynnä. Ohjelma alkoi tunnollisesti tasan kello 14 juontajan kertoessa katsojille, mitä cosplay on. Se oli ehkä ihan paikoillaankin tapahtumassa, jossa kävijäkaarti oli nuorta ja osalla oli huoltajia mukana. Alkujuonnon jälkeen otettiinkin heti kisaajat yksi kerrallaan lavalle. Heistä kerrottiin nimet, hahmot ja sarjat, referenssikuvia ei ollut näkyvillä. Kisaajia oli yhteensä kokonaiset kuusi kappaletta, eikä kulunut kauaa kun he olivat lavalla pyörähtäneet. Sen jälkeen olikin välittömästi vuorossa kahden tuomarin esittely ja sijoittuneiden julistus. Koko homma oli ohi 8 minuutissa, mikä kuului katsomopuheissa epäuskona, sillä ohjelmalle oli kuitenkin varattu tunti aikaa.

En todellakaan olettanut tunnin kestoista kisaa, mutta tämä oli kyllä oikeasti aivan naurettavan lyhyt ja sisällötön. Ymmärrän ettei 6 pukukisaajaa ole paljon, mutta miksi kisaan oli varattu tunti jos ohjelman formaatti oli jo tiedossa? Ei tuplamääräkään kisaajia olisi tällä taktiikalla ollut kuin ehkä 15 minuuttia. Jos olisin itse ollut järjestemässä, olisin halunnut ottaa kisaajista hieman enemmän irti: pienet kertomukset kisaajasta, puvunteon hauskoista sattumuksista tai edes hehkutusta siitä, miten paljon kisaaja rakastaa hahmoa olisivat heti tuoneet mukaan eloa ja pituutta. En olisi uskonut jääväni kaipaamaan muinaista käytäntöä siitä, että kisaajilta kysytään jokin kysymys lavalla, mutta sekin olisi ollut parempi kuin ei mitään... Nyt tuntui siltä että ohjelma vedettiin alta pois velvollisuudentuntoisesti kuin kouluesitelmä.

Aikataulutuksen vuoksi lava oli parhaaseen ohjelma-aikaan tyhjillään peräti tunnin ja 22 minuuttia, mikä ärsytti, koska oma ohjelmamme olisi siis aivan hyvin voinut alkaa tunnin aikaisemmin.

Aikataulutus olisi voinut onnistua paremminkin ja nimimerkkini oli typottu

Tapahtuma oli tosiaan auki kello 12 - 20, paremmin olisi toiminut 10 - 18, mistä conin järjestäjätkin olivat samaa mieltä, mutta kuulemma syy oli siinä, että tapahtumapaikan tapahtumat on aina ajoitettu kyseiselle aikavälille. Nykyisessäkin aikavälissä ohjelmia olisi voitu sijoitella eri tavalla varaamalla cosplaykisalle realistisempi aika ja lyhyemmät tauot ohjelmien välille. Sinällään ymmärrän, että haluttiin ohjelmaa riittävän koko tapahtuma-ajalle, mutta kumpi on oikeasti tärkeämpää: se, että ne muutamat, jotka ovat paikalla illalla saavat ohjelmaa koko ajalle, vai se, että ne, jotka haluavat mennä katsomaan ohjelmaa pääsevät katsomaan sitä silloin, kun ovat paikalla? Ottaen huomioon tapahtumakävijöiden nuoren keski-iän tulisi olla selvää, että heillä ei ole täyttä päätäntävaltaa kotiintuloajoistaan ja kello 18-20 alkaa olla aika myöhä etenkin pimeässä marraskuussa, ja jos matka kotiin on muutamaa kilometriä pidempi.

Oma ohjelmamme oli sijoitettu samalle lavalle kuin cossikisa ja sen aikana meille oli herännyt kysymyksiä muun muassa siitä, miten edes saamme esityksemme näkymään, joten kävimme kysymässä asiasta infossa. Saimme kysymyksiimme vastaamaan paikan tekniikkatyöntekijän, ja latasimme esityksemme etukäteen tietokoneelle. Conin tähtihetkeni olikin, kun ulkoinen kovalevyni yhdistettiin koneeseen, ja opastin työntekijälle, että "sen nimi on Lahna" ja powerpoint-kansio sisälsi tämänkertaisen luentomme lisäksi mm. esitykset nimeltä "Rakkauspojat", "Perkele" ja "Miksi Saksa valitsi diktatuurin 1933". Jätin varmasti hyvin uskottavan kuvan itsestäni. Jälkikäteen tajusimme myös, että esityksemme jäi kummittelemaan tietokoneelle, sillä emme poistaneet sitä.

Pian löysimme itsemme taas greenroomista, sillä siellä oli helppoa hengata ja tilaa istua. Otettiin pari pöljää kuvaa.

Ilmaiset rypäleet maistuivat

En halunnut rypistää viittaa mutta tämä huvitti jostain syystä siskoa

shook

Face swap, joka näyttää melkein uskottavalta

Kestosuosikkimme eli syvänmerenkalakuva, nyt extrapörröisenä

Lopulta löysimme taas itsestämme voimaa lähteä sopukastamme conia katselemaan ja vielä paria kuvaa ottamaan. Parasta greenin ulkopuolella hengailussa oli nuorien kävijöiden ilo. Saimme parilta söpöltä nuorelta kävijältä ujot kehut cosseistamme ja lisäksi ilmaiset pockyt, hih. Eräs toinen kävijä taas katsoi meitä hetken ja totesi sitten ihmetellen, että miten ihmeessä me ei oltu cossikisassa. Tähän oli parikin syytä, kuten se, että asuissamme on paljon omaa sovellusta ja epäselvät referenssikuvat, mutta pohjimmiltaan se johtui siitä, että tunnistimme, ettei tämä ole meidän paikkamme kisata. Luentomme johdosta olimme paikalla tietyssä auktoriteettiasemassa mutta ilman sitäkään emme olisi lavalle kehdanneet mennä, vaan mielestämme näin pienien conien kisat olisi hyvä jättää aloittelevemmille cossaajille, joilla ei ole vielä oikein mahdollisuuksia sijoittua isommissa kisoissa. Nyt tietääkseni kaikki cossikisassa sijoittuneet olisivat kelvanneet meriiteiltään kokeneet-kategoriaan. On vaikea sanoa, olisiko kisa sitten ilman heitä ollut vain kolmen osallistujan kisa vai olisiko useampi aloittelija uskaltanut mukaan, kun heidän hienot asunsa eivät olisi näyttäneet niin uhkaavilta ilmoittautumispisteellä. En kuitenkaan halua liikaa arvostella kenenkään henkilökohtaisia valintoja lähteä kisaan mukaan, sillä missään ei oltu asetettu rajoituksia kokemuksen suhteen.

Kun lopulta alkoi olla meidän ohjelmamme alun aika, oli kävijämäärä jo pudonnut selvästi. Muutamaa minuuttia ennen tasaa yleisössä istui vain muutama ihminen ja ohjelmavastaava kävi luonamme kysymässä, haluammeko siirtää ohjelman alkua myöhemmäksi ja käydä mainostamassa sitä ylemmissä kerroksissa. Emme halunneet lähteä, mutta aloitimme tasan sijasta viisi minuuttia yli tasan, jolloin yleisöä oli hieman enemmän. Olisimme mielellämme ottaneet suuremman yleisön kun kerta olimme paikalla juuri ohjelmanpitämisen vuoksi, ja jos olisimme saaneet pitää ohjelman aiemmin, varmasti useampi olisikin tullut kuuntelemaan. Desuconissa ohjelma-aika olisi ollut varsinainen prime time, mutta siellä kävijöillä ei olekaan kotiintuloaikoja. Ohjelmamme oli conin ainoa varsinainen puheohjelma ja pisin kaikista ohjelmista.

Lopulta oli aikamme aloittaa. Ohjelmamme diat julkaisinkin jo aiemmin, ja ne pääsee lukemaan tästä. Ohjelmanpito meni suurin piirtein siten kuten olimme ajatelleetkin, mitä nyt muutamassa kohdassa toinen hyppäsi jonkin asian yli, kun emme olleet sopineet kumpi sanoo mitäkin vaan annoimme puheen sujua omalla painollaan. Toivon, ettemme harrastaneet liikaa informaatiodumppausta, vaan että kuulijoille jäi jotain mieleenkin. Halusimme pitää ohjelman tyylin kepeänä, ja sen vuoksi kerroimme lukuisia esimerkkejä omista epäonnistumisistamme. Sainkin aikaan ainakin vähän hilpeyttä kertomalla tarinan siitä, kun tiukkoja housuja sovittaessani yksi nuppineula kääntyi ja pisti minua takapuoleen, enkä saanut sitä itse irrotettua vaan piti parkua äiti apuun... Onneksi virheistä oppii.

Kohdeyleisömme vuoksi olimme sopineet etukäteen että ei sitten kiroilla yhtään, mutta minulta livahti silti ilmoille yksi helvetti. Jälkikäteen huvittaa se, että sisko kuulemma katsoi järkyttyneenä, ainakin hahmouskollisuus meni tässä oikein päin. Saatiin ohjelma päätökseen kello 18:24, eli käytimme aikamme varsin optimaalisesti, vaikka en edes tiennyt missään vaiheessa, mitä kello oli. Ohjelmanpito oli parhaita hetkiä conissa, aiemmin on ehkä vähän jännittänyt mutta nyt siitä ei ollut tietoakaan. Ehkä syynä oli väsymyksemme ja yleisön pienuus, mutta oli kivaa pitää ohjelmaa rennolla otteella. Tulevaisuutta varten olisi jo kaksi uutta ohjelmaideaa, mutta katsotaan mihin väliin ne saamme pidettyä.

Vielä meidän jälkeemmekin ohjelmassa oli musiikkiesitys. Kävi sääliksi se, ettei paikalla ollut juuri ketään, mutta mekään emme jääneet kuuntelemaan. Kävimme viimein kuoriutumassa cosseistamme greenissä ja lähdimme sitten Heseen. Juna vei meidät lopulta takaisin Lappeenrantaan ja seuraava päivä oli ihana, koska mitään velvollisuuksia ei enää ollut.

Haluan vielä loppuun huomauttaa, että vaikka olen ollut tässä tekstissä kriittinen, arvostan sitä, että tämä ilmaistapahtuma ylipäänsä järjestettiin. Kaikki sujui kuten oli luvattu ja järjestäjät olivat mukavia ja avuliaita. Kohderyhmä nautti varmasti conista ja sai iloisia muistoja, me olemme ehkä vähän jo kasvaneet yli tämän kokoisista tapahtumista, mutta se ei ole järjestäjien vika. Kumakumassa käyminen ei kaduta, päivä oli ihan kiva, mutta emme ehkä jaksaisi lähteä sinne uudestaan.

Kiitos conista etenkin yleisöllemme <3

Seuraava coni on Desucon Frostbite ja sinne olisi tulossa perjantaille Jojosta pikku-Dio, lauantaille Neon Genesis Evangelionin Misato ja sunnuntaille lisää Jojoa eli nelospartin Tomoko Higashigata.