Yukicon 9.-10.3.2019

Tämänvuotinen Yukicon oli erittäin opettavainen coni, sillä se muistutti siitä, miksi asiat pitäisi todellakin hoitaa ajoissa eikä viimeisellä mahdollisella hetkellä. Yöunien karsimisen ei pitäisi olla mikään maaginen vaihtoehto, jolla aikaa saa taiottua silloin kun sitä ei ole, ja sen vaihtoehdon käyttäminen on silkkaa typeryyttä ja itsensä vihaamista. Olimme conissa sekä cossikisaamassa että pitämässä ohjelmaa ja selvisimme molemmista lopulta ihan kunnialla, mutta ärsyttää silti oma ylioptimistisuus aikataulutuksen suhteen sekä siitä aiheutuneet seuraukset.

Perinteisesti perjantaina olemme käyneet jo conipaikalla rannekkeenlunastuksessa ja Helsingin keskustassa syömässä, mutta vaikka olimme nyt melko aikaisin liikkeellä, ei meillä ollut varaa käyttää aikaa sellaiseen, vaan meidän piti suunnata suoraan majoitukseen mummolaamme Vantaalle, sillä mikään ei ollut vielä valmista viikonloppua varten.

Tässä vaiheessa sisko oli valvonut koko edellisen yön silmiään ummistamatta ja minä taas olin nukkunut kahtena edellisenä yönä viisi tuntia kumpanakin, mikä on minulle erittäin vähän. Ennen varsinaisen cossipajan aloittamista sisko otti nopeat 20 minuutin torkut, ja sittenpä alettiin hommiin. Sisko maalasi ja kokosi propit, maalasi kenkänsä ja kiinnitti niihin valkoiset laput. Minä päättelin langat useammasta vaatteesta, säädin nyörit oikeaan mittaansa ja kiinnitin ne, ompelin kiinni kymmenen nappia ja kahdeksat hakaset sekä stailasin siskon peruukin ja lisäksi kiinnitettiin rusetit ja niihin tulevat sydämet siipineen paikoilleen.

Voi kuulostaa siltä että eihän tuossa nyt niin paljon tekemistä ole, mutta juuri sellainen asenne johtaa tällaisiin kiipeleihin. Kaikessa menee kauemmin kuin luulisi, sillä kaikki vaatii sovittamista, kokeilemista ja pohtimista eikä huonosti nukkuneen toimintatehokaan ole parasta mahdollista tasoa.

Lupasin, etten mene nukkumaan ennen siskoa, sillä olen yleensä aina se, joka saa oman asunsa valmiiksi ensimmäisenä, ja myös painaa päänsä tyynyyn ensimmäisenä joka coni-iltana. Cossikisaajina meidän piti olla conipaikalla normaaliin verraten hyvin aikaisin, ja aamuun tarvittiin aikaa meikkaamiselle ja matkustamiselle. Pääsimme nukkumaan vasta kun puoliyö oli jo kauan sitten ohitettu, joten unet jäivät 2,5 tunnin mittaisiksi. Tämä ei todellakaan siis ollut erityisen juhlallista, etenkin kun muistaa sen, että mitään riittäviä unia ei ollut aiempinakaan öinä nukuttu.

Saavuimme kisan ilmoittautumisen vuoksi conipaikalle ennen kuin ovet olivat auki tavallisille kävijöille. Napattuamme ohjelmanpitäjäbadgemme ja ilmoittauduttuamme kävimme vielä kaupassa hakemassa evästä myöhemmäksi, sillä emme halunneet lähteä loskaan rämpimään enää sen jälkeen, kun cossit olisivat päällä niiden likaantumisen pelossa (ja laiskuuden vuoksi myös, myönnetään).

Ennen ryhmäkisan tuomarointia oli ihan hyvin aikaa silittää ja pukea cossit ja peruukit päälle. Cossasimme yhdestä lempisarjastamme, eli Binan Koukou Chikyuu Bouei-bu Love!sta, minä olin vaaleanpunainen Zao Ryuu ja sisko taas Yufuin En.

Lisää rakkautta maailmaan, kiitos!

Tuomaroinnissa suurimpana erona aiempiin, joskin rajallisiin kokemuksiimme oli se, että tuomarit istuivat koko tuomaroinnin ajan pöytänsä takana, eivätkä tulleet lähemmäs katsomaan ja tutkimaan materiaaleja ja työnjälkeä. Tämän vuoksi tuomareista jäi vähän etäinen mielikuva, minkä vuoksi conin jälkeen pyytämämme palautteen positiivisuus yllätti. Mainitut korjauskohdat tunnistimme myös itse.

Tuomaroinnin jälkeen mietimme pari yhteisposeerausta ja kävimme pakollisessa kisaajakuvauksessa. Kun lähdimme sieltä, oli Messukeskus jo kerennyt täyttyä conittajista. Usein Yukiconien yhteydessä kuulee puhetta siitä, miten paljon lapsia paikalla on, mutta nyt se, miten nuori kävijäkunta onkaan vasta konkretisoituikin vahvasti, kun oli koko aamun ensin viettänyt täysi-ikäisten seurassa. Yritimme käydä pyörähtämässä myyntipöydillä, mutta ruuhka oli niin tiheä, ettei siitä mitään tullut. Päätimme yhteistuumin luopua aikeestamme, ja molempien yhteinen tunne siinä hetkessä oli "Oon liian vanha tänne".

Kiertelyn sijasta yritimme etsiä paikkaa, jossa saisimme otettua kuvia toisistamme. Löysimme neutraalin seinän, jossa saimme napsaistua pari kuvaa, ennen kuin sen eteen tultiin istumaan.

Siirryttiin vähän toiseen paikkaan sitten, missä kuvien räpsintä saattoi jatkua.

Jos väsymyksestä jotain positiivista haluaa hakea niin ainakin se oli Enille hahmouskollista

"This looks suprisingly good on me!"

Jossain vaiheessa uskaltauduttiin ruuhkasta huolimatta taidekujalle. Siellä näin yhdessä pöydässä korvakoruja ja yhtäkkiä muistin että niin, minullakin pitäisi muuten olla korvakorut. Muistin ne vielä edellisenä iltana ja olin pannut ne turvaan lompakkooni, joten ne olivat onneksi mukana, ja napautinkin ne korviini heti asian muistettuani, mutta ärsytti silti vietävästi. Pikkuasiahan ne kokonaisuudessa ovat, eivätkä ne varsinkaan tuomaroinnissa olisi mitään muuttaneet, mutta sijaintinsa takia ne eivät todellakaan ole mikään merkityksetön pikkuasia, sillä pää nyt on sellainen alue joka näkyy joka kuvassa.

Onneksi muistin asian sentään keskellä conipäivää, enkä sen jälkeen.

Ennen cossikisojen alkua kävimme nakertelemassa eväitämme bäkkärillä. Juontaja kävi kyselemässä juonnonsa sisällöstä kohdallamme, ja sisko kertoi proppinsa kanssa edellisenä torstaina käyneestä "pienestä" styroksin syöpymiskatastrofista, mikä sitten päätyi myös lopulliseen juontoon. Juontaja oli ihanan huumorintajuinen ja muutenkin kohtaamisesta jäi todella hyvä mieli.

Aikaa riitti vielä, joten lähdimme taas bäkkäriltä tutkimaan paikkoja. Conissa oli ensimmäistä kertaa kuvaustaustoja, ja pitihän niitä nyt kerran kokeilla.

Kuvailimme vielä hotellin aulassakin, kun sinne nyt kerta sai tällä kertaa mennä. Valotus nyt ei ehkä ollut kuitenkaan mikään paras.

Palasimme takaisin bäkkärille hyvissä ajoin. Meille kerrottiin tarkasti, miten kisa etenisi ja missä kohtaa lavaa piti poseerata. Kun kisan alkaminen oli jo lähellä, asettauduimme jonoihin odottamaan vuoroamme. Jonossa ilmapiiri oli hyvä, ja muutaman muun kisaajan kanssa tuli myös vaihdettua pari sanaa.

Svingi ja Kingi ottamassa rennosti bäkkärillä

Lavalle meno alkoi jännittää vasta siinä vaiheessa, kun olimme jo niin lähellä sitä, että verhojen takaa pystyi näkemään sinne ja meitä ennen oli jäljellä enää yksi pari. Sitten meidät juonnettiin sisälle, ja astuimme lavalle juuri niin kuin olimme suunnitelleet. Siinä hetkessä tuntui siltä, kun oma kuulo olisi kadonnut kokonaan, en kiinnittänyt ennalta valitsemaamme musiikkiin mitään huomiota ja juontajan puheesta erotin ainoastaan sen, milloin hän puhui ja milloin lopetti. Yleisön reaktiosta ei ole mitään hajua. Tunne oli jännä, mutta varsinaisesti lavalla olo ei ollut pelottavaa tai mitään sellaista, hyvin tavallisesta poikkeava tilanne vain, kun edellisestä kerrasta oli jo kolme vuotta.

Loppujen kisaajien ja väliaikashown jälkeen julistettiin voittajat, ja tiesimme jo muut kisaajat läheltä nähtyämme, että sarjassamme oli varmasti kolme meitä parempaa ryhmää, ja niin olikin. Sijoittumattomuus ei harmita, vaan pikemminkin saimme tästä kokemuksesta lisää intoa lähteä mukaan tuleviin cossikisohin.

Kisojen jälkeen emme jääneet paikalle enää pitkäksi aikaa, koska sen lisäksi, ettei meillä ollut enää tehtävää conipaikalla, kuumotteli mielessä jo seuraavan päivän luento ja etenkin se, ettei se ollut vielä missään esittelykunnossa. Kävimme kuitenkin pienen hetken istuskelemassa green roomissa.

Sydänfiltterit sopivat täydellisesti teemaan

Tosi nätteinä täs

Yksi asia, joka jatkui muuten koko päivän läpeensä, oli En-vitsit, johtuen tietenkin tuosta siskon cossihahmon suomalaisittain hulvattomasta nimestä. Tämähän siis tarkoitti sitä, että aina kun jompikumpi sattui sanomaan sanan En, tai edes sanan, jonka lopussa oli En, seurasi siitä jonkinasteinen kulmienkohottelu tai vastaava velmuilu. "Otatko vielä vettä" "En. Heh." En tiedä voinko edes kutsua En-vitsejä vitseiksi, kun väsyneet aivomme eivät saaneet niistä irti juuri mitään oikeasti hauskaa. Päivän lopussa fiilikseni olikin siis hyvin vahvasti se, että jos kuulEn vielä yhdenkin En-vitsin En vastaa seuraamuksista.

Ehdottomasti yksi parhaista hetkistä conissa oli, kun pääsimme lauantaina päivän päätteeksi mummolassa saunaan puhdistumaan ja rentoutumaan. Sen jälkeen oli edessä tietenkin se luennon viimeistely. Avasimme powerpointtimme ja aloimme käydä sitä läpi, kirjoittaa ylös pointteja joita ei vielä ollut siihen kirjattu. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului tehdä luento valmiiksi ja mennä sitten nukkumaan, mutta tajusin jonkin aikaa sen parissa puurrettuamme, ettei meillä ollut siihen enää tässä vaiheessa riittämiin voimia, ja jos olisimme yrittäneet vääntää sen väkisin valmiiksi senhetkisessä mielentilassa, siihen olisi mennyt niin paljon aikaa että olisimme voineet heittää hyvästit nukkumiselle. Päätimme siis ensin nukkua kunnolla ja viimeistellä luennon sitten aamulla. Nukuimmekin peräti seitsemän tuntia, mikä tuntui taivaalliselta, mutta ei tietenkään riittänyt kuittaamaan rästissä olevia univelkoja.

Aamulla heti herättyämme emme löytäneet voimia tehdä luentoa, ja asiaa hetken mietittyämme päädyimme ratkaisuun, että lähdetään conipaikalle vähän aiemmin kuin suunnittelimme ja mennäänkin green roomiin tekemään luento valmiiksi. Koska ohjelmamme, eli siis Initial D:hen keskittynyt Takumi, vuoristoteiden kuningas, alkoi vasta kello 14:00, meillä oli siihen varaa. Ennen lähtöä vedettiin päälle cossit peruukkiani ja siskon kenkiä lukuun ottamatta. Nekin olivat tietysti Initial D:stä, minulla Takahashi Keisuke ja siskolla Fujiwara Takumi.

Ei paljoa hymyilytä ku pitää olla jossain muualla ku auton ratissa

Conipaikalle jälleen saavuttuamme ensimmäinen asia, minkä teimme oli piipahdus pukuhuoneeseen, jossa pistin peruukin päähäni. Sieltä lähdimme conikaraokeen, jossa oli onneksi vain hyvin lyhyt jono sen juuri auettua. Emme olisi muuten menneet, mutta edellisenä päivänä karaokekappalelistaa tarkistessaan sisko oli löytänyt sieltä jotain, minkä laulamisesta olimme jo pari conia haaveilleet, nimittäin eurobeattia. Jos olisimme päättäneet ensin viimeistellä luennon, ja sitten mennä laulamaan, emme olisi varmastikaan kerenneet, sillä silloin sitä luentoa olisi vain tullut hierottua juuri se 10 minuuttia pidempään. Oli varsin hauskaa päästä viimein hoilottamaan tuttua kappaletta conikaraokeen, vaikka äänenvoimakkuus olisi voinut olla suurempikin.

Luennon alkuun noin tunti

Karaokesta siirryimme green roomin rauhaisaan nurkkaan. Tänä vuonna se oli paljon edellisvuotta suuremmassa tilassa, joka oli oikein viihtyisä pehmeine sohvineen. Tässä vaiheessa luennon alkuun oli vielä yli kaksi tuntia aikaa, joten mitään paniikkia ei ollut. Avasimme läppärin ja aloimme hommiin. Lisäsimme vielä muutaman dian, täytimme olemassaolevia ja erityisen paljon tekemistä riitti kuvien etsimisessä. Fiilis oli hyvä, mutta kun alkuun oli enää tunti aikaa alkoi toden teolla kuumottaa. Viimeinen dia lisättiin kun luennon alkuun oli enää vartti. Mikäli sitä aikaa olisi ollut enemmän (eli siis toisin sanoen mikäli olisimme osanneet hoitaa hommat ajoissa) olisi lopullinen esitys ollut ulkomuodoltaan hiotumpi ja ehdottomasti järjestykseltään loogisemmin etenevä. Eniten harmittaa se, että koska emme kerenneet käydä esitystä lopullisessa muodossaan kunnolla läpi ennen itse luentoa, huomasimme vasta yleisön edessä puhuessamme, että ensimmäisissä dioissa mainitaan henkilöitä ja asioita, jotka esitellään vasta myöhemmin. Tämä ei varmaan häirinnyt niitä, joille sarja oli tuttu, mutta paikalla oli viittauskartoituksemme mukaan paljon myös sellaisia, jotka eivät olleet siihen sen enempää tutustuneet, eivätkä siten varmastikaan saaneet luennon alusta irti niin paljoa kuin olisivat järkevämmällä diajärjestyksellä saaneet.

Luentosalimme edellinen ohjelmanpitäjä meni hieman viidentoista minuutin siirtymäaikamme päälle, mutta aikaa oli onneksi riittävästi siihen, että pystyimme katsomaan esityksemme toimivuuden nopeasti läpi. Varsin mielenkiintoista oli se, että salivänkäriä ei ollut paikalla missään vaiheessa, sillä edellisvuonna oli ollut ja ilmeisesti niin olisi pitänyt olla tänäkin vuonna. Yleisöä saapui lopulta ihan mukavasti paikalle, ja onnistuimme selvästi houkuttelemaan paikalle sitä vähän vanhempaa coniväkeä lapsosten sijaan, niin kuin olin uumoillutkin.

Epäloogista järjestystä lukuunottamatta luento meni pääpiirteittäin hyvin, vaikka parissa kohtaa tulikin sellainen olo että öö, mitä tästä pitikään sanoa. Ehdottomasti paras tunne oli, kun sai yleisön muutamaan otteeseen nauramaan, sillä luentomme ei ollut tarkoituskaan olla mikään asiallinen väitöskirjanesittelytilaisuus, vaan viihdyttävä ohjelma viihdyttävästä sarjasta. Käytimme ohjelma-aikamme melko hyvin, 75 minuutin ajasta jäi noin viisi minuuttia jäljelle. Positiivista palautetta saatiin paikan päällä ja myöhemminkin, mutta kuitenkin mieltä kaihertaa se, että jos olisimme hoitaneet kaiken ajoissa, olisi luento ollut vielä sujuvampi ja hiotumpi kokonaisuus.

Puuhastelin luentoa varten kaikennäköistä pientä kivaa, ja esimerkiksi tämän päivämäärien mukaan eurobeatkappaleita luovan generaattorin väsäsin jo viime kesänä.

Luennolla hörpittiin veden sijaan Driver's Energy ja Motor Oil- energiajuomia koska ihan liian hauska juttu

Luennonpidon jälkeen olo oli auvoisa. Jäljellä ei ollut enää mitään velvollisuuksia ja cossiemme mukavuuskin oli huippuluokkaa. Vietettiin loppuconi hyvin rennoissa merkeissä, otettiin kuvia ja nautittiin siitä että kaikki oli nyt hoidettu.

 

Nice.

Otin mukaan vanhan Nokia 3310-kännykkäni siitä ilosta, että sillä voisi pelata matopeliä, mutta unohdin ladata sen enkä ottanut latausjohtoakaan mukaan, joten se jäi pelkäksi propiksi...

Kun tuntematon numero on puhelinmyyjä joka vetää monen minuutin monologia mutta oot liian kohtelias lyömään luurin korvaan

Sleepy speed bois

gasp

Käytiin myös bäkkärillä napsimassa vähän ilmaista evästä. Tarjolla ollut sekamehu herätti hilpeyttä, sillä sitä oltiin laimennettu päivän kuluessa vedellä niin paljon, että jos sitä olisi juonut silmät kiinni niin ettei hentoa punasävyä olisi havainnut, ei mitään eroa veteen olisi huomannut.

Maailman laihin sekamehu

Kawaii~

Naamanvaihtofiltterillä saa kyl hulvattomia otoksia

Myös eväät valittiin teeman mukaan

nom nom

On se kyl jännää päästä ilmatteeks coniin vaan siks et käy noin tunnin hölöttämässä yleisölle ihan mitä lystää. En valita.

Ei menty päättäjäisiin mutta oltiin kuitenkin paikalla lähes viimeiseen asti. Paluujunamatkalle, jonka vietimme Lappeenrantaan asti yhdessä, meillä oli onneksi kahden hengen työskentelyhytti, jossa sai pälättää ilman pelkoa muiden matkustajien häiritsemisestä. Mietittiin yhtä meillä olevaa luentoideaa ja siitä vähän enemmänkin innostuttuamme päätettiin ihan ennätysajassa (valehtelematta tyyliin minuutissa parissa, eikä asiaa oltu aiemmin mietitty yhtään) että mitä cossataan kyseisestä sarjasta sitten ku pidetään luentoa. On vaan ihan liian hauskaa pitää luentoa asiaan liittyvät cossit päällä.

Mutta niin, lopputuloksena todettakoon että tästä conista opimme sen, että on erittäin huono idea mennä cossikisaamaan ja pitämään luentoa samaan coniin, jos sekä cossit että luento eivät ole valmiit jo reilusti etukäteen. Sen jälkeen kun on pitänyt uutta cossia päällä ensimmäistä kertaa huomaa yleensä vähintään muutaman asian, jotka voisivat olla paremminkin. Ideaalitilanne kisaan lähtiessä olisikin se, että pukua on jo pidetty, nämä virheet havaittu ja korjattu. Tämä olisi hyvä pitää mielessä tulevaisuuden kisoja varten. Vaikkei olisikaan menossa kisaamaan, olisi myös oikeasti tavoiteltavan arvoista, että conimajoitukseen jäisi tehtäväksi korkeintaan sitä lankojen päättelyä, sillä siinä vaiheessa kun kello on jo lyönyt keskiyön ja yhä vaan pitää puurtaa, ei hauskaa ole kenelläkään.

Kiitos conista etenkin niille ihanille jotka tuli kattomaan luentoa!

Seuraava coni on Desucon. Suunnitelmat löytyisi kaikille kolmelle päivälle ja täysin varma olen siitä, että lauantaina ja sunnuntaina pääsen paikalle, perjantai on vähän epävarma vielä mutta toivotaan senkin suhteen parasta.