Päätösosa.
16.05.2014 PERJANTAI
Laukku on pakattu. Viimeinen kerta kun kaahaamme koululle. Miettii, mitä sanoa näille ihmisille jotka meidät auliisti kotiinsa päästivät. Luokkamme ottaa ulkona ryhmäkuvan. Laukut ovat nyt bussissa ja pian olemme mekin.
Ajaudumme areenan pihaan. Japanilaisturistit haluavat erään pellavapään porukastamme poseeraamaan kameralle kanssaan. Pääsemme kävelemään sisään Allianz Areenaan nuoren miesoppaan johdolla. Tämä opas puhuu vahvaa englantia ihanalla saksalaiskorostuksella. Areena on valtava ja moderni. Pelikentällä ei ole ruohoa. Työntekijöitä siellä on, työntelemässä hiekkaa ympäriinsä. Mitä lie tekevät. Saamme tehtäväksemme säikäyttää heidät.
Käymme lehdistön huoneessa ja oikein Bayer Münchenin pukukopeissakin. Säväyttäisi enemmän jos jalkapallo kiinnostaisi. Kierroksen jälkeen tietenkin patistetaan myymälään hankkimaan fanituotteita. Siellä oli pelaajien pohjalta tehtyjä pehmoleluja, moinen olisi kyllä ollut aika söötti. Jätin kuitenkin väliin.
Olisin voinut jättää myös väliin pikaruokalassa syömisen. Saksalaisruokaan kyllästyneen yleisön pyynnöstä menimme hampurilaiselle. Olisivat halunneet Mc Donaldsiin, mutta menimme sentään Burger Kingiin. Minä ja Samppa otamme ainoina lastenateriat ja facepalmaamme kun saamme niiden mukana lelut. Jätän omani tarjottimelle, mutta Samppa ottaa omansa mukaansa. Ei tehnyt yhtään mieli hampurilaista.
Näin vatsamme täytettyämme matkaamme paikkaan, jossa sellainen ei ollut tavallista. Dachaun keskitysleiri. Meille teroitetaan sitä ennen, että tavalliset saksalaiset eivät ole näihin kauhuihin syyllisiä. Kierros on suomeksi. Astumme sisään Työ tekee vapaaksi- portista. Linnut sirkuttavat ja paikka on vihreä. Valheellisen kaunis. Laajaa aukiota reunustavat päätalo ja asuntoparakit. Sisältä päärakennus on kylmä ja kivinen. Kunkin huoneen rutiineista kerrotaan. Suihkuhuonettakin voitiin käyttää kidutukseen, säätämällä veden lämpötilan jääkylmäksi tai tulikuumaksi. Opas selittää kidutuskeinoista, ruoskimisesta, ripustuksesta ja seisomaselleistä.
Kävelemme puiden reunustamaa käytävää, sivuilla on ollut parakkeja, nyt niiden paikalle on laitettu muistoksi kivireunukset. Kirkonkellomainen kello soittaa dramaattisesti. Sen heilunnan näkee. Kolkko olo. Pääsemme kamalimpaan paikkaan. Kaasukammioon. Seinät ovat moninkertaiset, koska viimeisillä voimillaan ihminen voi rikkoa tavallisenpaksuisen seinän. Ajatukset vaeltelvat niissä tunteissa mitä siellä koettiin.
Käväisemme vielä ihan tavallisessa kaupassa, aikaa annetaan kymmenen minuuttia, joten matkaan tarttuvia suklaita ei paremmin etsi katsella tai miettiä, kenelle se on tuliaiseksi. Lentokentälle. Suklaat tungetaan jo valmiiksi pinkeään matkalaukkuun. Käymme läpi turvatarkastuksen. Ostan lentokentältä vielä minulta tilatun Tobleronen ja janooni Spritea. Lennolla Helsinkiin piirrän muotokuvan Sampasta.
Helsingissä luokanvalvojamme jakaa käteemme kympin per pari, luokan ylijääneitä rahoja. Tarkoitus oli taas mennä Starbucksiin, mutta mokoma on kiinni. Valitsemme siis toisen kahvilan, ja sieltä hedelmäsalaatti. Tulee aika hakeutua oikealle paikalle odottamaan viimeistä lentoa ja miettimään kaikkia niitä tuntemuksia. Se on pian ohi, miltä se tuntui? Suklaaseen kastetulta mansikalta.
Lennolla kotiin Kuopioon silmät kiinni mietin asioita. Pidän kiinni ajatuksistani, etten vaivu uneen. Perillä kello on kamalasti ja sitä oloa vähän lisää aikaerorasitus. Kotikaupungin kamaralla, ja tuota pikaa kotona. Äiti saa ensimmäisen halin. Siskoni johdattelee minut matkahuuruissani huoneeseensa ja minut onnistuu yllättämään nurkassa kököttänyt Hämy. Selittelyni matkasta ovat siihen aikaan tasokkaita. Nyt, hyvää yötä. Omassa, turvallisessa, narisemattomassa sängyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti