Hitsi, miten positiivinen mieli tästä päivästä jäi. En voi lakata hymyilemästä. Nitisevästä sängystä herää ja lähtee koululle. Sieltä sitten reitti-linja-autolla eteenpäin. Taisi eräs hiippari livahtaa takaovesta sisään pummilla.
Matka jatkui lähijunalla, joka muuttui jossain vaiheessa metroksi. Nousimme pois Münchenissä, suurin osa meistä pääsi oikealle puolelle. Kolme poikaa nousi sille toiselle puolelle. Kaikkien reaktiot olivat aika muikeita.
Löysivät ne lampaatkin tiensä oikeaan paikkaan sieltä, Marieplazille. Sen kiintopiste oli yksityiskohtainen raatihuone, mielenkiintoinen ilmestys. Niin oli myös opas, joka saapui kertomaan meille historiaa. Ainakin intoa riitti. Ilma oli sellainen, että kaikki valittivat kylmää, mitä suotta.
Päivän historia- annoksen jälkeen menimme syömään perinteisenoloiseen, mutta isoon oluttuvantapaiseen. Siellä oli ''bändi'' soittamassa perinteistä saksalaista musiikkia aivan liian kovaa ääntä pitäen. Minä ja Samppa lyöttäydyimme Retken, Gerbiilin (Toivon ettei kukaan näistä tätä lue), Turvamiehen, Epäturvamiehen, Klassikon ja Symppiksen seuraan. Tämä oli jo ihana edistysaskel eilisen masenteluruokailun jälkeen. Ohitse purjehtii välillä työhönsä kauan sitten kiinostuksen menettänyt nainen, kansanpuvussa ja kädessä prezeleitä.
Tähän oli jätetty vapaata kiertelyä, pöytäläistemme lisäksi poimimme matkaan Kohteliaan. Kävimme taas siellä himskatin Abergrombiessa sekä muutamassa muussa ja ostamassa ylihinnoiteltua suklaata. Kello kolmelta tapaamispaikalle, suihkulähteelle. Saimme mukaamme sen saksalaistytön, jonka luona olemme ja hänen kaverinsa. Läksimme Starbucksiin. En ollut sellaisessa ennen käynyt. Otin jääteetä ja mansikkajuustokakkua. Sain jääteeheni kirjoitettuna uuden nimen, en luullutkaan että sitä oikein osattaisiin kirjoittaa, mutta oikein kirjaimia taisi mennä 3. Ja uudessa nimessäni mokomia oli 7. Myös Symppis sai hienon, uuden nimen. Yksi kirjain vain, ja hänen nimensä oli muuttunut tytön nimeksi.
Jatkoimme rentouttavan istuskelun jälkeen etsimään Forever 21 -kauppaa. Hukkasimme sinne ensin saksalaiset ja kun olimme jo lähteneet muistimme unohtaneemme sinne Epäturvamiehen. Löysimme hänet kuitenkin. Vielä Pimkien kautta tapaamispaikalle. Metro/lähijuna matkalla Klassikko piirtää väärällä kädellään muotokuvaa Gerbiilistä, ja puhumme henkeviä piirtämisestä.
Muut jatkoivat bussilla, mutta meitä oli jälleen isä vastassa. Saksalaisemme informoi meitä siitä että meillä oli ravintolaan meno vielä edessä., luokkamme kesken siis. Meidät viedään sinne autolla, mutta eihän siellä niitä bussilla tulleita vielä ole. Odottelemme siinä, ja puhun ruotsia saksalaisille, taisin selittää jotain siitä miten kaunista on ja saksa jotain. Jätin muuten mainitsematta kokonaan loput kielitaidostani, en halunnut tietoa tuputtaa.
Pian näemmekin letkan suomalaisia marssivan kohti. Istahdamme pöytään ja seuraamme liittyvät Turvamies, Symppis, Klassikko, Epäturvamies, Gerbiili ja Retki. Lisäksi pöydän päähän saapuu kaksi lukioikäistä saksalaispoikaa häiritsemään keskittymistä. Tässä vaiheessa iltaa aloin siirtyä sokerihumalaa muistuttavaan tilaan. Jatkuvaan repeilyyn ja käsien heiluttamiseen. Aluksi merkit eivät olleet vakavia.
Tilasin ruoaksi pastaa. Aiemmin päivällä olleen ruokailun muistot alkoivat palata mieleen, kun kaikkien muiden ruoat olivat neniensä edessä. Odotin, mutta mitään ei kuulunut. Mainitsin asiasta tarjoilijalle ja saan olla tyytyväinen siihen, että lopulta sain ruokani. Täyttävää se oli, kaikkea en syödä jaksanut.
Poistuimme syötyämme pihalle, Turvamiehen, Symppiksen ja Klassikon kanssa. Muut olivat jo lähteneet paikalta. Yritimme soittaa saksalaisemme paikalle, mutta vastausta ei tullut. Vaan hilpeä soittorasiamusiikki ja saksankielinen infoäänite. Tässä vaiheessa alkoi mennä lujaa. Nauroin sille musiikille ja pyörin ympyrää, pojat katsoivat huvittuneina kohtaustani. Aloimme olla pahasti paniikkinauru-kohtaus-humalassa ja lähdimme kylille päin. Siinä kävellessä viimein sain vastaussoiton saksalaiselta, se oli valtava helpotus. Samppa määräsi vielä pojat turvaksi odottamaan, että kyytimme varmasti saapuisi perille. Oli mukavaa istua autossa, vaikka nopeusmittari läheni 100 pikkutiellä.
Nimistä. Ne eivät ehkä ole ihan henkilön sisintä olemusta kuvaavia. Tarkoitus on ilmentää sitä, miten kyseiset henkilöt itse koen, päällimmäinen mielikuva. No, paitsi se Samppa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti