Huomaako sen heti herätessään, että vieras on sänky? Kyllä sen huomaa siinä vaiheessa, kun olet havahtunut yöllä muutamaan kertaan siihen, kun kylkeä kääntäessä on nitinä ollut huomattava. Tiesin siis, mistä heräsin. Tulin osittain järkyttäneeksi alasängyllä nukkuneen Sampan, kun pistin pääni näkyviin. Huomenta.
Aamupalalla on sämpylöitä. Normaalien päällisien, juuston ja kinkun lisäksi tarjolla olisi hilloa ja nutellaa, joita talon asukit vetelevätkin leivilleen. Ennen lähtöä on vielä pilkottava mukanamme oleva ruisleipä. Muutaman siivun vedän liian pienellä veitsellä. Perheen äiti kuitenkin huomaa tavan helpottaa tätä. Täältä nimittäin löytyy sellainen ihmehärveli, jolla leikataan samanpaksuisia siivuja leivistä. Nopeutti kummasti, mutta kenellä oikeasti on sellainen?
Kierrämme aluksi kylää ottaen kuvia ja kuunnellen tarinoita siitä, että jos kylän nuorukaiset onnistuvat viemään (en kyllä keksi miten) sellaisen painavan, metallisen, korkean valkosinisalon, heidät on lahjottava makkaralla ja oluella että se saataisiin takaisin.
Olimme tässä sateisessa kylässä ilmeisesti niin suuri ilmestys, että meidät vietiin näytille kaupunginjohtajan luo. Siellä sitten osa meistä valjastettiin kertomaan muutamalla lauseella jostain esitelmäaiheesta. Eräs kertoi sitten Petosesta näin: ''Petonen is a pretty place. There is nice people''
Petosellahan on hieman erilainen maine, ja kaikilta petti tässä vaiheessa pokka.
Palasimme koululle pitämään jonkinlaisia Suomi- esitelmiämme. Aiheenamme oli suomalainen ruoka. Yläkuvan poronkuva on siskoni ottama. Se on muuten norjalainen poro, mikä huijaus.
Pienet viitosluokkalaiset eivät tietenkään ymmärtäneet näin hankalaa sanastoa, saksassahan englanti alkaa vasta viidennellä luokalla. Heidän opettajansa käänsi saksaksi. Lopuksi pienet saivat palan sitä ruisleipää ja salmiakin. Kaikki eivät kuitenkaan salmiakkia huolineet, liekö siitä traumoja.
Koutosluokkalaiset ymmärsivät ehkä jo paremmin, heitä ei opettaja pahemmin auttanut. Seiskaluokkalaisille piti pitää ilman powerpointia, koska sitä ei löytynyt luokan tietokoneelta. Hoidin suurimmaksi osaksi puhumisen. Tuntuu siltä, että kaikkea eivät ymmärtäneet, helpompi se on jos voi lukea.
Yhdeksännen luokan esityksen alku oli kivinen, koska joku opettaja oli tallentanut gmailiin nimensä, josta siis esitykseni esille ongin. Lopuksi tämä hieman Teemu Selänteen näköinen opettaja halusi vielä sen esityksen koneelleen. Kävi ilmi, että olin jo ladannut sen, vahingossa. Myös niille muille koneille. Argh.
Pääsimme koulusta. Perhe halusi tietää, mitä halusimme syödä. Something German.
Se paljastui bratwurstiksi, pahaksi raesinapiksi ja pretcheliksi. Hyvää, lukuunottamatta sinappia ja hankaluuksia makkaraa kuoriessa.
Lähdimme perheen äidin ja tytön kanssa autolla lähijuna-asemalle määränpäänämme München. Satoi, lämpö liikkui kymmenen ja viidentoista asteen välissä. Minulla oli hame, ja sehän herätti ihmetystä, että miten sillä pärjäsin. Helposti, lämminhän siellä oli.
Bongasimme yllättäen luokkamme. Perillä kuljimme kuitenkin perheemme seurassa. Ensimmäinen kohde oli itsensä tukehduttaminen hajuvedeltä löyhkäävässä, pimeässä, pienihuoneisessa, liian kovalla huonoa musiikkia soittavassa rättiluolassa, Abergrombiessa. Vaatteet olivat siellä ylihintaisia ja niiden ostajat vaateripustimia.
Poikkesimme sitten siinä välissä pienessä Accesorice- liikkeessä. Muistan ostaneeni samaisesta liikkeestä, mutta Lontoosta viime luokkaretkellä huonolaatuisen ja ylihintaisen korun, jota en ole kertaakaan käyttänyt. Nyt ostin viuhkan, joka kuitenkin alkoi kaduttaa myöhemmin. Se on siskolleni, mutta ei ole yhtään siskon tyylinen. Kirottu putiikkiketju.
Jatkoimme meren kohinalla ja surffareilla höystettyyn Hollisteriin, joka oli kutakuinkin samanlainen loukko kuin aiempi Abergrombie. Vietimme siellä ihan liikaa aikaa, koska Samppa ensin etsi itselleen shortseja, sitten laittoi työntekijän etsimään ne itselleen, sovitti niitä odotettuaan ensin kymmenen minuuttia jonossa että pääsi sovittamaan ja sitten pääsi maksamaan niitä odottettuaan ensin jonossa päästäkseen maksamaan. Siinä vaiheessa sitä mietti että mitä ihmettä minä täällä teen, miksi.
Päästyämme raittiiseen ulkoilmaan kävelimme raittiiseen kauppaan, Onlyyn josta hommasin itselleni sellaisen keveän maximekon. Hinta rumemmalla yksilöllä tyyrimmässä kaupassa oli 65 € korkeampi.
Ulkopuolella törmäsimme taas luokkaamme, joka halusi tietää ihmisiltämme, ''Varliggerstarbucks''
Poikkesimme vielä lähijuna-aseman (joka muuten muuttui jossain välissä metroksi) luona Pimkiessä. Ostin sieltä ensin rannekorun ja sitten vielä hulmuilevan maxihameen. Siirrymme sillä metrokkeella takaisin pienempään kaupunkiin, ja siellä Mr. Lady- kauppaan josta silmään pistävä ihana vyö päätyy tuliaiseksi sille, joka ei ihan juuri päässyt mukaan, koska sairastui. Lisäksi halpa, kolme euroa maksanut musta pitkähihainen.
Sieltä sitten jo aivan väsyneinä shoppailuun pääsemme kotiin. Tänään ei tarvitse kiivetä siihen natisevaan yläpetiin.
se on valio plus
VastaaPoistaEii
PoistaSe on karmiva(a)