Ja otsikko menee samaan kategoriaan kuin Ryssäreissuraportti.
Kirjoitin tällä matkalla ihan perinteistä päiväkirjaa, josta ongin lähdetietoni, ettei mitään unohdu. Kaikkea sinne rustaamaani en tosiaan kerro, mutta kerronta tulee kuitenkin olemaan melko läheistä.
12.05.2014 - MAANANTAI
Lähtöpäivä. Kuopion lentokentällä, herätys on ollut varttia yli kolmen. Minä ja Samppa (salanimi kaverilleni, joka on siis tyttö) olemme ensimmäiset täällä, hänen vanhempansa meidät tänne toivat ja vielä siinä odottavat että saavat viimeiseen asti vilkuttaa pienokaiselleen. Hieman ennen viittä pihaan alkaa ajaa autoja ja ne purkautuvat lastista luokkalaisiamme. Menevät istumaan eri paikkaan kuin me, ja se kiusaa minua. En halua eristyä.
Alkuselvitys sujuu ongelmitta, pian olemme jo odotushuoneessa katselemassa kahta konetta ja mietimme, kumpi on meidän. Ihmiset ovat väsähtäneitä, mutta kuitenkin odottavaisissa mielin.
Potkurikone kääntää nokkansa ylös ja olemme ilmassa. Kone on pieni ja se tuntuu heiluvan välillä epämiellyttävästi. Lasku on jokseenkin töksähtävä, mutta turvallinen.
Helsingissä emme kauan viivy, jatkolento Müncheniin on pian noussut ilmaan. Suurempi kone, joka lentää korkealla, yhdessätoista kilometrissä. Ulkona on viisikymmentä astetta pakkasta. Pelaamme hirsipuuta ja vieressä istuu mukava nainen joka juttelee siinä välillä Sampan kanssa. Tämä lento on yli kaksi tuntia pitkä, ja sen aikana tarjoillaan epäilyttävä muoviin pakattu pullasämpylä. Mauton.
Ensimmäiset näkymät Saksasta ovat vehreät. Kävelemme kentältä ulos bussille, ja saksalainen bussikuski rageaa saksaksi koska pientä Samppaa ei auteta painavan matkalaukkunsa kanssa.
Ajamme ulos suurkaupungista. Vehreä maaseutu valloittaa maisemat. Huomattavaa on aurinkopaneelien runsaus katoilla. Jokaisessa pienessä kyläkeskustassa on valko-sininen salko ja krusifikseja on ripoteltu ympäriinsä.
Pysähdymme Glonnin kylän koululle. Meidät ja laukkumme viskataan pihalle ja marssimme sisään kouluun. Päädymme ruokahuoneeseen. Siellä on vastassa muutama opettaja. Paikalle saapuu pian myös oppilaita, jotka meidät majoittavat. Enää hetki, ja eteemme kävelee majoittajamme. Hämmentävä hetki. Meille jaetaan paikalliset suolarinkelit, pretzelit. Ihania. Pian tytön äiti saapuu paikalle. Siirrymme parkkipaikalle, jossa odottaa pieni Fiat. Nousemme sen kyytiin, ja kaahailu saa alkaa.
Kotona heillä on kanoja ja kissa. Talon portaat narisevat, talo on useamman asunnon maalaistalo. Siellä on vastassa herrasmiesmäinen isoveli, joka kantaa laukkumme yläkertaan. Katonrajassakin on risti. Käymme tutustumassa kameroiden kera läheiseen luontoon. Pian palattuamme meille annetaan ruoaksi lasagnea. Onkin tullut muutaman tunnin tauko, ja he alkavat kysellä mitä me siinä tekisimme.
Ehdotuksia on elokuvista ja kartingautoista minigolfin kautta keilailuun. Päädymme keilaamaan. En loista siinä parhaimmuudellani, vaan rännien heitto alkaa jurppia. Viereisellä radalla tanssii ammattimaisen oloisesti hieman kaljamahainen saksalaismies.
Palaamme vielä illalla koululle syömään yhdessä. Tarjolla on kaalisalaattia, jotain pastavuokaa, possua sekä leipäpallosia ja perunoita. Pöytään päästyään perunaansa halkaisevan ihmisen ilme on hieno, kun peruna ei halkea, vaan joustaa. Täydellinen valeperuna, kumiperuna. Siinä on kuulemma perunan lisäksi jauhoja ja kananmunaa. Jäi suurimmalta osalta syömättä, itse otin kylläkin sen sijaan sen leipäpallon.
On tullut aika kiivetä heiluvaan ja narisevaan yläsänkyyn. nitinitinitinitiniti*
Lentokentän vessa vetäisi itse itsensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti