torstai 24. tammikuuta 2013

Ajatustoiminta

Takaisin tulleita pohdintoja

Hahahahaha.

Ei

Ei taas

Taas päädyin tänne

Ei, en halua kirjoittaa


No tuota. Taas jotain ympäripyöreää liian merkityksellistä tai merkityksetöntä.



Joo, tuota. Laitoin nyt tuon tuohon vähän paikkaamaan tekstin puutteita.

Taloni <3

Niin ihanan yksinäinen, masentava ja sateinen että oikein itkettää.





Miten sen nyt sanoisi niin yksinkertaisesti ja viattomasti että uneliaat stalkkerit eivät löytäisi mitään.
  Tuossa joulun ympärillä oli sellainen kuorrutusaika että oli kuin ei mitään. Kuorrutus, eli molemminpuolin.
Tai itse asiassa se alkoi paljon ennen joulua. Mutta nyt sitten taas niin että viikonloput. Mitä silloin piirtelenkään. Yksinäisiä savuavia talosia. Juu.

Rupesin nyt sitten miettimään, että en ole oikeastaan kertonut mitään ajatustoiminnastani.
Se toimii kuin kolme kanaa jolle heitetään jyviä. Tai leijonia joille heitetään gaselli. Kinastelin pääni sisällä siitä, kumpi vertaus on osuvampi. Eivät ole vielä laatineet päätöstä.

Tottahan toki ihmisellä täytyy päässään olla useampi persoona. Useampi ääni.
Näin tosi kökösti kutsun omiani realistiksi, optimistiksi ja pessimistiksi.
Nuo eivät edes kuvaa kaikkea.
Pessimisti on se, joka tunkee päähäni mielikuvia joita en kaipaisi. Ja on sarkastinen vielä päälle.
Optimisti sitten hokee rasittavuuteen asti sitä, miten hyvä olen ja riitelee jatkuvasti pessimistin kanssa.
Realisti ei ole puolueeton, mutta on niin hiljainen että jää usein huomiotta. Yleensä potkii yhdessä optimistin kanssa pessimistin pervot mielikuvat nurkkaan.

Ja sitten on se kovaäänisin ääni, joka usein sooloilee ja jota kutsun minuksi. Joskus raja realistin ja minun välillä on häilyvä. Vaikka kyllä kaikki persoonat ovat omiani. Oman mieleni tuotetta. Minua on turha passittaa psykiatrille näiden äänien takia.
Mutta viihdyn yksin mainiosti. En ole ikinä yksin, kun voin heittää jonkin syötin näille kanoille. Ne nykivät sitä eri suuntiin ja siinäkös itse saa nauraa.


Älkää epäilkö minua hulluksi. Kaikki tuntuvat jo valmiiksi pitävän minua vähintäänkin outona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti