Jos juomasi on katossa, tiedät että laiva uppoaa.
Kun olet selvinnyt läpi Vinking Linen sekavista sivuista...Sunnuntaina lähdetään. Poikkeuksellisesti ei tarvitse herätä kello neljältä. Tai edes viideltä.
.
.
.
Matkaa.
.
.
Ja pian oletkin perillä. Vantaalla. Auto on parkkeerattu pihaan. Sisällä ovat kaksi serkkuani, molemmat minua vanhempia poikia, sekä setäni ja kummitätini.
Ja heidän trooppinen ilmastonsa. Siellä on varmaankin viisi astetta kuumempaa kuin meillä yleensä. Kettuilemme siitä. Etelän ihmiset.
No, kyllä ihmiset rupeavat minullekkin kettuilemaan. Kummitätini ojentaa minulle LP-levyn, jonka siis ostin huutonetistä. Kävi hakemassa sen, kun pyysin. Vältyin postikuluilta.
Mutta aikuiset ovatkin sitten kuittailemassa siitä, miten Dingo kuulostaa heidän mielestään niin ikävältä.
Tästä huolimatta kummitäti kertoo, että saan levyn nimipäivälahjaksi, eli näin ollen ilmaiseksi.
Talo on täynnä Xbox 360- pelejä.
Vain muutamaa voi tosin pelata useampi henkilö. Yksi näistä on NHL 13. Pelaamme sitä, ja nauran omalle pelityylilleni. Heittäydytään joka välissä kiekollisen pelaajan jalkoihin. Saan kiekon. Ja jäähyjä. Ihmiset ihmettelevät. Mutta se on minun pelityylini.
Sitä paitsi. Onnistuin tekemään yhden maalinkin :D
Vaihdamme kuitenkin peliä. Todella outoon Star Wars- peliin. Ei hajuakaan siitä, miten se toimii. So, Kameli killed himself.
Autopeli luonnistuu jo paremmin, kun on rattikin. Mutta mitä olisi se ilman seinillä pelattavaa tennistä.
Koska ilma on niin trooppinen käyn laittamassa olohuoneen patterin pois päältä.
Pian on kuitenkin mennä aika nukkumaan. Minä ja siskoni saamme nukkua ullakkohuoneessa, joka on toisen serkkuni huone. Hänet taas häädetään muualle. Olisi aika siistiä että oma huone olisi sellainen, vaikkä pää kattoon kolahtelisikin.
.
.
.
Nukkumista.
.
.
Aamulla alakerrassa vastassa on peittoon kääriytynyt, paleleva kummitäti. Patteri jos toinenkin on toimestamme käännetty nollille.
Ja meidän mielestämme onkin juuri sopivan läämin, kunnes ihmiset käyvät tuikkaamassa takan tuleen.
Rubikin kuution sielunelämä ei aukene minulle, ja ihmiset kutsuvat sitä lukion pääsykokeeksi. Uhkailevat virnuillen amiksella, mutten siltikään saa kuutiota kuosiin.
Pian meidän on määrä lähteä. Tilataan taksi viemään meidät Helsingin keskustaan. Se mikään taksi ole. Kuin bussi. Seitsemän istumapaikkaa takana ja siihen vielä etupenkit.
Koska meillä on aikaa ja ulkona käy ikävä viima, menemme Stokmannin tavarataloon.
Itken pienille kumkvateille. Sormenpäänkokoisia. Hellyyttäviä.
Tui.
Käymme myös musiikki- ja elokuvaosastolla.
Sieltä löytyy pari elokuvaa, Avengers ja Captain Amerika.
Huomaan kuitenkin jotain mielenkiintoista. Uutuudessaan loistavia LP-levyjä. Inventaario tosin osoittaa kaikki ulkomaisiksi, tunnettujen artistien ja bändien levytyksiksi. Siltikin. Joku taistelee nykyaikaistumista vastaan tekemällä uutta vanhaa. Hyvä.
Käymme vielä Stokmannin kyljessä sijaitsevassa Akateemisessa kirjakaupassa. Mangaa. Englanninkielistä. Kohtuuhintaista. Poimin mukaani Death Noten ensimmäisen osan.
Meillä oli yhä runsaasti aikaa. Poikkesimme Fazerin kahvilaan. Siellä oli paljon suloisia kakunpaloja. Eräskin juustokakku vihreänä kuultavalla päällysteellä. Hyvää.
Meidän oli tarkoitus mennä kauppahalliin. Tuulee. Tuulee kylmästi. Ja kauppahalli onkin remontissa. Muiden paikkojen puutteessa ja viiman yhä pahetessa askeleet saavat uuden suunnan. Terminaaliin. Siellä on lämmintä.
Ja siellä lämpimässä saamme odottaa kaksi ja puoli tuntia.
Luen sitä Death Notea. Kuuntelen musiikkia. Täytän lastenristikkoa isäni kanssa.
Ja vihdoin saa nousta laivaan.
Ensin hyttiin. Minulla ja siskolla on oma. Sängyt eivät lähde seiniltä ennen kuin niitä nykii kunnollisella voimalla. Suloista. Patjalla on turvavyöt.
Kotiudumme ensin.
Sitten lähdemme kohti buffettia.
Siellä on oikein fiinin näköisiä alkupaloja. Ja lämpimiä ruokia. Ja jälkiruokia. Suloisia jälkiruokia, joista jauhetaan kaikissa kokkiohjelmissa. Macaroneja ja Panna Cottaa. Jälkimmäinen on suloisessa pienessä muovipurkissa. Aww. Ja buffetin ongelma ei ikinä olekaan se, ettei ole mistä ottaa. On liikaa.
Ja sitten olet liian täynnä. Yök.
Kun on saanut sulatella puolen tunnin ajan, on vuorossa Tax Free- myymälä.
Mitä siellä on?
Sitä mitä ostetaan.
Kosmetiikan ja kenkien lisäksi tottakai ne kestosuosikit; kaljaa ja suklaata.
Ja näistä kahdesta ensimmäinen ei oikein iske. Oikeastaan haluan sieltä vain Lakrisaleja. Salmiakkia ja lakritsia. Ja liitulakuja.
Käväisemme vielä vanhempiemme hytissä pummaisemassa tölkitettyä vettä. Sitä löytyi jääkaapista. Haha, sille tölkkivedelle nauran.
Ilta alkaa hämärtää ja hytin ikkunasta ei erota veden ja taivaan rajaa. Etsin radiokanavia. Löydän jotenkin kummasti kaksi vironkielistä poppikanavaa. Ja jonkun aidon merimieskanavan, tai jotain.
Kuulet jäälauttojen iskeytyvän laivan kylkeen. Aamulla kuulet enää aaltojen loiskeen.
Maihinnousuun on vielä aikaa. Aamu alkaa aamiasbuffetilla. Taas sama olo. Että jos vaan voisi.
Ikkunasta näkyy Stocholms skrägård. Eli olemme jo lähellä. Mutta silti kestää iäisyys.
Tukholma.
Ja miltä se näyttää tähän vuodenaikaan. Ankeaa. Kylmät ja paljaat kadut. Ei hivele silmää.
Saamme odottaa pitkään bussia, joka vie keskustaan.
Sellainen saapuu. Ostamme liput ja olemme sisällä. Sitten sanotaan
Että tilaa ei ole. Odottakaa seuraavaa bussia.
...
Ja taas kuluu aikaa.
Tällä kertaa pääsemme sisällekkin.
Ohi kivisten maisemien. Harmaiden. Joka puolella ruotsalaisia.
Ulos.
Olemme ulkona. Ja nyt tulee mieleen se, miten pääsemme takaisin. Mutta ennen sitä.
Info.
Ja sieltä selviää miten pääsemme Vasa-laivaa katsomaan. Siispä kävellään ratikan luo. Ratikalla Djurgårdenin saarelle. Ohi menevät piipaa autot. Yksi, kaksi. Välissä ajaa kalliin näköinen auto. Kolme. Poliisisaattue. Kuka lienee kyydissä.
Maa on täynnä vesilammikoita. Ohuista tennareista vesi tulee sisään. Tuuli puhaltaa pehmeänä. Maisemat näyttävät olevan kuukauden edellä Suomen kevättä.
Pihalla on poliisiautoja. Kolme rivissä ja yksi muuten. Mitä tälläkin lienee.
Sisälle rakkennukseen. Ovia. Paljon ovia. Liput ostetaan. Etiäpäin. Siinä se möllöttää. Vanha laiva. Vain köydet ovat uusia. Muuten alkuperäinen. Onhan se hieno. Siihen aikaan todella hyvä taidonnäyte. Tosin, kuten äiti epäilee, suunnittelijan pää meni varmaan pölkylle. Laivahan seilasi ruhtinaalliset muutama sata metriä ennen kuin pulahti syvyyksin.
Museo on kuitenkin muutakin kuin laiva. Siellä on pienoismalleja. Kuvia.
Ja kahvila kamalilla ylihinnoilla.
Mielenkiintoista.
Ratikalla takaisin lähtöpisteeseen.
Tukholmassahan ei muuta kiinnostavaa ole kuin tuo historia. Vanhakaupunki on seuraava kohteemme. Näemme kuninkaanlinnan. Ei mitenkään hohdokas. Sen vieressä on joku toimittaja televisiokameroineen. Olisimme voineet jäädä hyppelehtimään kuvan nurkkaan suomea huutelemaan. Jatkamme kuitenkin matkaa.
Vanhassakaupungissa on lukuisia liikkeitä, joissa myydään piparminttutikkarien ja kookospullien lisäksi lippuja. Ruotsin lippuja, Norjan lippuja ja Suomen lippuja. Olisi ollut aika hohdokasta ostaa Ruotsista Suomen lippu matkamuistoksi.
Käveltyämme läpi vanhan kaupungin otamme taksin ja pääsemme takaisin laivaan.
Matka kohti kotia alkaa.
Laiva lipuu eteenpäin. Mielessä on jo paluu. Mitään hyttibileitä ei tule järjestettyä. Suurimman osan ajasta hytissä viettäen kuitenkin.
Laiva murskaa jäälautat jotka eksyvät tielle. Ikkunan ulkopuolella on ruostetta.
Käymme hakemassa Tax- Freestä mentoseja sekä kokista. Haluamme kokeilla paljon puhuttua ilmiötä. Sitä laittaa jännittyneenä kokista muovimukiin ja tiputtaa pastillin sinne. Petymme. Taitaa tosin olla kyse siitä, että kokiksemme ei ole kevytversiota. Se kun ei ole hyväksi elimistölle.
Kuitenkin, kun tämä episodi on ohi,
laitan mikrokuituliinan silmien päälle ja kuulokkeet korviin. Keskityn vain olemaan.
Tämä tosin rikkoutuu kuk siskoni rupeaa nauramaan sille, miltä näytän. Rätti naamalla ja ilme vakavana, hievahtamatta maaten. Itsekin alkaa naurattaa.
Aamulla heräät korvasi vierestä kuuluvaan tiedotukseen. Laiva ei ole vieläkään uppoamassa. Kerrotaan vaan jotain, en edes muista mitä. Sitä kumminkin herää.
Ennen kuin laiva saapuu satamaan on siivottava hytti. Ja etsittävä joka ikinen sängyn alle eksynyt likainen sukka.
Astut Suomen maankamaralle.
Ankean Helsingin maankamaralle.
Jälleen taksiin. Ahtaaseen taksiin. Litistyt. Ja Vantaalle asti pitää jaksaa.
Nouset pois autosta. Tilaa hengittää. Tavarat siirretään omaan autoomme. Käymme vielä sisällä talossa.
Pian kuitenkin pääsemme lähtemään pääkaupunkiseudulta.
Kohti Kuopiota.
Kohti kotia.
.
.
.
.
.
.
Ja on muuten melkoinen lumimyräkkä matkalla.
Paikoin näkyvyys on niin huono, että ainoa mitä näet on valkoista, pätkän kaidetta ja vastaantulevien kaistan ajovalot. Käy vähän mielessä, että entä jos tulee kolari.
Tässä sitä nyt ollaan. koti on paras paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti