Kalkkuna ja muita otsikoita

Viimein olen tässä

Jostakin syystä viime päivityksestä on kulunut tuhottomasti aikaa. Tällä välin olen suunnitellut useampaan otteeseen tätä aktiivisuuscomebackin sisältöä. Ja otsikkoa. Kalkkunan lisäksi eilen teemaan olisi sopinut ''minut on tartutettu''. Muitakin luonnoksia oli, mutta aika on pyyhkinyt ne ja lisäksi miltei kaiken muunkin siitä mitä ajattelin kirjoittaa.

Viikonloppuna kuitenkin.


FAR CRY 3

 Oli muuan yllätyssaanti gigantista. En olisi uskonut että vanhemmat suostuisivat noin vain sen ostamaan. Onhan se K18, mutta ei sen, vaan lähinnä hinnan takia.

Mutta hyvä niin.

Pelikokemuksia vertaan luonnollisestikin ensimmäiseen kosketukseen videopeleistä, eli Far Cry:n ensimmäiseen PC-versioon.

 Silminpistäävin ja luonnollinen ominaisuus on grafiikat. Parannusta on tietenkin hurjasti. Nämä ovat osasyy pelin ikärajan nostoon kahdella vuodella.
Trooppisella saarella on runsaasti kontrastia.

Juonessa tuntuu olevan helpompi pysyä mukana. Se tosin on osaksi myös sen syytä, että olin noin kymmenen kun viimeksi pelasin ensimmäistä osaa. Jos jokin ärsyttää, niin se että peli on kantapäästään asti ensimmäisen persoonan, eli itse Jasonia, jolla pelaat et koskaan näe käsiä enempää. Kannessakin poseeraamaan on valittu mielenvikainen pahis.

Kun aiemmin tunsit oikeasti olevasi yksin, vailla ketään, nyt olet saanut oikein kylällisen puolestasi taistelijoita, ja ystäviäkin pelastettavaksi. Ihmisystävien lisäksi on runsaasti eläimiä.
Red Dead redemption taisi olla niitä ensimmäisiä, jotka ottivat metsästyksen osaksi peliä. Siellä sudet ja karhut olivat kimpussasi, täällä taas kalkkunat ja kissapedot.

Kehittyneistä grafiikoista huolimatta jotkin puolet on jätetty huomiotta. Eläintä nyljettäessä kädessäsi lojuva talja ei lähde eläimen päältä, ja venettä veteen työnnettäessä osaat näemmä tehdä sen koskemattakaan siihen.

Kyllä sen huomaa, että peli on Ubisoftin. Tämä yhtiöhän on Assanssin's Creedien tekijä. Siinä, missä Creedissä oli wiewpointit on Far Cry:ssa Radio Towerit, joihin kiipeämällä saat karttaasi vesialueet ja tiet näkyviin. Ainakin eräs seuraustehtäväkin oli aivan samanlaiselle pohjalle toteutettu.

Onhan se taattua Far Cry:ta. Sinut halutaan tappaa.
 Onhan tuo miellyttävämpää pelata isolla näytöllä kuin jollakin laatikolla,  joka kuulostaa aikapommilta.


TARTTUMATUM

Minusta vaan on tuntunut siltä, että kaikki ovat aina kipeänä. Mutta en minä. Kotiin kuitenkin kannettiin kuumeinen yskätauti, ja sain kuin sainkin sen itsellenikin.

Maanantaina menin kuitenkin kouluun. Yskin koko päivän ja olin valmis nukahtamaan valokuvaustunnille. Kun sitten kotona kuumemittari ilmoitti minulle lukemaksi 37,5 , se ei yllättänyt. Se loppupäivä meni vuoroin paleltuessa ja vuoroin paistuessa. Vaikka menin nukkumaan aikaisin ja sainkin laskettua lämpötilaani puoli astetta, oli silti parempi jäädä kotiin. Kuume vain nousisi ja kävisin tartuttamassa kaikki muut.

Sain mukavasti vapaapäivän, jonka käytin pelaamiseen...


NIELE METALLIA

Illalla lämpö oli palannut ihan tarpeeksi normaaliksi. Pääsisin siis keskiviikoksi kaavaillulle Ponsse- vierailulle.
Sen etuoikeutuksestahan oli jaksettu jauhaa.
Meistä kahdeksasluokkalaisistahan oli valittu jonkin verran sinne emenemään. Liekö ollut matemaattis-luonnontieteellispainotuksellisuutemme syynä valintaamme.

Miten lieni. Kuitenkin, kun olin päässyt hienoista laskutoimituksistani (Paikalla pitäisi olla viittä vailla kahdeksan, eli pitää lähteä viittä minuuttia aiemmin kuin yleensä. Yleensä menen kouluun kello 08.10.)
Kiirehdin tätä kuunnellen koulun parkkipaikalle. (Sivumennen sanoen, tuon kertosäe on jotain mitä haluaisin mennä lauleskelemaan eräälle hiipparille. Niin totta.)

Siitä bussiin. Taas kerran bussissa menossa jonnekkin hiipparipaikkaan. Menemme aina.
Matkahan olisi muuten ollut hyvä nukkumatilaisuus, mutta ''ihana auringonpaiste'' paistoi silmiin, olivat ne sitten auki tai kiinni. Se matka meni ihmetellen sitä arvoitusta, miten eilen ladattu akku voi vilkuttaa välillä kuolemaa ja seuraavassa hetkessä näyttää kahtaa lisäpylvästä.

Etuoikeutetut joutuivat jättämään kännykkänsä bussiin. Mehua ja neljää erilaista keksintapaista.
Auditorium oli seuraava kohde. Siellä pitkää diaesitystä edelsi pitkä selitys sen sisällöstä. Jos siinä oli jotakin mielenkiintoista, niin Ponsse sai nimensä kylällä olleen ruman mutta sisukkaan ajokoiran mukaan.

Sitä mielenkiintoisempaa oli vanha kaitafilmikameralla kuvattu esitys yhtiön perustajista. Siinä oli taustalla ihan jänää musiikkia. Vanhaa.

Huomioliivit päälle ja metallia nielemään. Itse tehdas. Kamala meteli. Sitäkin pahempi käry. Tuntuu, että joka hengenvedolla saat sisääsi metallipölyä, joka tarttuu henkitorveesi, jonka olet jo muutenkin yskinyt piloille. Kaiken metelin yli kantautuu hiljaisempia hetkiä paikkaamassa päällä ollut radio. Lisää melusaastetta, tai ei nyt ihan saastetta, sieltä tuli Eppu Normaalia.
     Eikö se ole vähän hukkaa se tehdaskierros, jos kokoajan ahdistaa ja haluat vain rynnätä ensimmäisen tilaisuuden tullen tiehesi?

Takaisin.
Koulun peruseväät, pillimehun särpimenä banaani ja paksulti margariinilla voideltu sämpylä. Syydän sämpyläni vieressä istuvalle kaverilleni ja kaivan esiin kotisämpylän, jossa ei todellakaan ole sitä inhottavaa ''terveystuotetta''.
 Ja siinä se taas torkkuu. Nuokkuu vuoroin ikkunaa ja vuoroin minua vasten. Itse taas siinä hiljalleen paistuessa.

 
Pff, energia loppuu kesken.