Tracon 2.-4.9.2022

Tämänvuotinen coniputki päättyi Traconiin, eli omalla kohdallani kolmanteen koronan jälkeiseen coniin. Traconissa oli Nekoconin tapaan vuorossa pukukisaan osallistuminen, tällä kertaa parikisaan Disney-pahiksilla. Oma hahmoni oli Lumikin paha äitipuoli, kuningatar Grimhilde, ja sisko oli Pahatar Prinsessa Ruususesta. Jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet harkita hieman enemmän pukukisaan ilmoittautumista puvuilla, joita ei ollut vielä aloitettukaan sillä hetkellä. Olemme siskon kanssa huomanneet, että kisaaminen on aina huomattavasti mukavampi (ja myös palkitsevampi, kirjaimellisesti) kokemus silloin, kun päällä on asu, jota on ehtinyt käyttää aiemmin jossain conissa vähintään kerran. Tästä kerrasta tuli sen sijaan ikävä pieni deja vu vuoden 2019 Yukiconiin etenkin yöunien määrän puolesta. (Onneksi tällä kertaa emme sentään olleet myös pitämässä ohjelmaa). Joka tapauksessa tämän tekstin kautta lupaan pyhästi, että tällaista "yhteensä kuusi tuntia unta kahtena yönä" -conia ei ole enää tulossa. Ei hemmetissä.

Kellon kääntyessä torstaista coniperjantain puolelle olin kotona ompelemassa viittaani käsin kiinni viiden metrin karvareunusta. Sain lopulta nukuttua neljä tuntia ennen lähtöä, ja sillä välin sisko valvoi koko yön oman cossinsa kanssa toisessa kaupungissa. Saavuimme Tampereelle samoihin aikoihin, heitimme tavarat hotellille ja menimme syömään hot wingsejä. Mukavan lämpimän aterian jälkeen lähdimme conipaikalle, lunastimme rannekkeet, minä vein muutaman tavaran kirpputorille ja etsiydyimme bäkkärille opastettua kierrosta varten. Kierros oli hyödyllinen, koska emme olleet aiemmin käyneet Tampere-talon takahuoneessa, ja se oli monikerroksinen ja hieman mutkikas paikka. Kuitenkin kierrokselta eniten mieleen jäi meille paripuku- ja hardcore-kisaajille annettu kommentti siitä, että meidän lavallaoloomme haluttiin samaa fiilistä kuin Närconissa ennen NCC-kisaa olevassa lavajuoksussa. Kyseisessä conissa siis kuka vaan saa ilmoittautua lavajuoksuun, jossa lavalla ollaan kerrallaan muutama sekunti ennen kuin seuraava tulee paikalle, eikä kyseessä ole kisa vain näytös. Tänä vuonna siihen osallistui muistaakseni noin 180 ihmistä, joten olimme ihmeissämme siitä, miksi meitä pukukisaajia haluttiin kohdella samantyylisesti. Kyseessähän on aivan eri asia.

Emme jääneet suuremmin tutkimaan coniperjantain tarjontaa, vaan lähdimme kierroksen jälkeen hotellille, jossa otimme ensin tunnin torkut. Sitten alkoi cossipajailu. Aloitin seuraavan päivän peruukkien valmistelusta, ja omista pikkujutuistani, kuten muutaman proppiasian liimaamisesta ja nepparien kiinnittämisestä. Saatuani ne valmiiksi siirryin auttamaan siskoa. Siskon viitta koostui useammasta eri palasesta, jotka eivät olleet vielä hotellille saapuessa kiinni toisissaan. Lisäksi viitan kaulus oli kokonaan tekemättä, ja propeissa oli vielä hieman maalailtavaa. Tein siskolle kauluksen alusta loppuun, koska olin tehnyt samantapaisen jo omaan asuuni, ja minulla oli visio. Ompelukoneen puutteesta huolimatta siitä tuli lopulta mielestäni parempi kuin omastani, haha. Koska omat kisamme olivat vasta sunnuntaina, pystyimme ottamaan seuraavana aamuna rauhallisesti. Siitä huolimatta pääsimme nukkumaan niin myöhään, että unta tuli vain neljä tuntia.

Lauantai alkoi aamiaisella ja paikkalippujen metsästyksellä päivän cossikisoihin. Laittauduimme kaikessa rauhassa päivän cosseihin, eli Neon Genesis Evangelionin Misatoksi ja Ritsukoksi. Asut valikoituivat käyttöön, koska ne ovat kivat, vievät vähän tilaa, eivätkä vaatineet muokkausta ennen käyttöä. Meikkaillessa taustalla soi teemaan sopiva soittolistani, helevetin enkelit . Rauhallisen aamun vuoksi olimme lopulta conipaikalla kello 12 maissa. Tavanomaisen pyörinnän ohella kävimme muun muassa myyntipöytäsalissa, jossa sisko vaihtoi Nekoconista voittamansa Bard & Jesterin lahjakortin taskukelloksi, omallani olin jo hankkinut nahkaisen laukun, joka kulki mukana conilauantain.

Valmiina suojelemaan ihmiskuntaa

Pian oli jo nälkä, ja kävimme vilkaisemassa Hesburgerin jonoa, mutta totesimme, ettemme jaksaisi odottaa. Sen sijaan kokeilimme jotain uutta, ja menimme Tullintorissa sijaitsevaan thaimaalaiseen ravintolaan, Ming Zhuhun. Kokemus oli oikein positiivinen lukuun ottamatta omaa pösilöyttäni. Löysin lautaseltani puolikkaan chilin, totesin, että saatan tulla katumaan tätä, ja pistin sen suoraan suuhuni. Kyllä muuten kaduin, ja nopeasti. Kesken aterian siskon minulle hakema vaniljajäätelö sentään pelasti minut lopulta pahimmalta poltteelta, mutta opinpahan jatkossa olemaan aliarvioimatta thaimaalaisen ruoan chilien tulisuutta.

Jäätelö pelastaa

Ennen päivän cossikisoja ehdimme vielä hyvin ottamaan hieman kuvia toisistamme mahdollisimman väljässä kohdassa rappusia.

Sisko oli tekaissut meille hienoksi propiksi NERV-kansion

NGE on tietenkin hyvin tunnettu sarja, mutta conit eivät kuitenkaan yleensä vilise siitä cossaavia. Olikin hauskaa bongailla päivän aikana sarjan muita hahmoja, ja vaihtaa pari sanaakin muutaman cossaajan kanssa. Koska kaverimme oli perjantain ja lauantain ajan taidekujalla, emme uskoneet saavamme paricossikuvia. Olikin kivaa, että eräs hahmoistamme kovasti tykkäävä ihminen pyysi saada ottaa meistä kuvia, ja antoi yhteystietonsa, jotta saimme kuvat myös itsellemme. Kiitos siitä!

Kuvaaja: @pillutukka (instagram)

Saimme kesken päivää pienen side missionin, kun taidekujalla ollut kaverimme pyysi tuomaan kaupasta energiajuomaa. Tilanne toi hauskasti mieleen kolmen vuoden takaisen Traconin, jossa pyörimme paikalla Yakuzoina ja autoimme sillonkin taidekujakaveriamme, kuin hyvät videopelihahmot konsanaan.

Päivän ainoa ohjelma oli cossikisat, joissa oli mukana WCS, NCC, photoshoot sekä hardcore-pukukisa, johon saivat osallistua vain aiemmin arvokisakarsinnoissa sijoittuneet henkilöt. Photoshoot-kisan kuvat olivat fyysisinä esillä Tampere-talolla, mikä oli mukavaa, muuten niitä ei varmaan olisi tullut katsottua etukäteen. Kisoissa oli tuttuun tapaan hienoja esityksiä ja pukuja, mutta muutama seikka järjestelyissä pisti silmään. Photoshoot-kisan kuvista ja hardcore-kisan kisaajista ei kerrottu mitään, mikä oli harmi. Parikin lausetta olisi tuonut lisää eloa. Koska hardcoreen pääsi kriteerien vuoksi niin harva, olisi ollut edes kiva kuulla, missä kisaajat olivat sijoittuneet ja siten saaneet oikeuden osallistua siihen. Kisaa katsoessa toki tiesin jo etukäteen, että pukukisaajien esittelyitä ei ollut tulossa, sillä meille parikisaajillekaan ei ollut tulossa sellaisia. Sen sijaan hardcoressa tuli esille uusi yllätys - minkäänlaisia referenssikuvia ei heijastettu näytölle. Miten yleisön on tarkoitus täysillä arvostaa pukuja, jos he eivät tiedä, miltä niiden on tarkoitus näyttää? Tämä päätös ärsytti todella paljon, sillä kyseessä on niin helposti toteutettavissa oleva asia, jonka puuttumista ei voi perustella ajan säästämisellä, toisin kuin juontoja ehkä vielä jotenkin voi.

Palkintojenjaossa kokeiltiin uutta tyyliä, jossa kaikkien kategorioiden kaikki kisaajat olivat lavalla samaan aikaan. Idea oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta käytännössä se teki tilanteesta varsin sekavan. Näyttögrafiikan puuttuminen häiritsi taas siinä vaiheessa, kun julkistettiin photoshoot-voittajat, mutta voittajakuvia ei heijastettu näytölle. Eihän siinä sitten edes tajunnut, että mille kuvalle tässä taputetaan. Kisoissa siis riittää petrattavaa, mutta kisaajat itse tekivät kisoista siitä huolimatta hienot.

Kisojen jälkeen etsiydyimme vielä karaokehuoneeseen, johon menimme laulamaan tietysti päivän teeman mukaisesti A Cruel angel's thesisin eli Evangelionin tunnarin. Oli mahtavaa, kun lähes kaikki huoneessa tunnistivat kappaleen, ja osa lauloikin innoissaan mukana. Vaikka laulaminen ei ole kummallekaan meistä mikään erityinen vahvuus, meni veto silti ihan mukavasti, ja siitä jäi hyvä mieli. Karaoken jälkeen oli aika palata kaupan kautta hotellille, sillä siskon cossissa oli vielä tekemistä. Useasta kappaleesta koostuva viitta piti ommella kasaan käsin, ja lisäksi oli vielä jäljellä jonkin verran maalaamista. Valmista tuli lopulta vasta hieman kello viiden jälkeen aamuyöllä, mikä tarkoitti ruhtinaallisia yhden tunnin mittaisia yöunia, sillä tällä kertaa aamuaikataulussa ei ollut jouston varaa.

Yöuniksi nimittämiltäni torkuilta herättyämme lähdimme aamupalalle, ja sen jälkeen oli taas aika meikata. Meikkeihin meni aikaa enemmän kuin tavanomaiseen cossimeikkiin, sillä molempien piti muun muassa peittää kulmakarvat ja siskon piti maalata ihonsa harmaaksi. Oli hyvin palkitsevaa, kun pääsimme lopulta pukemaan asut kokonaan päälle, vaikka siinä tulikin sitten heti huomattua muutama pieni virhe. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun cossasimme länsimaisesta lähteestä, jonka hyvin moni conin ulkopuolellakin tunnisti. Heti hotellilta lähtiessämme saimmekin hauskoja katseita lapsilta. Hotellilta lähtiessä ei ollut suuremmin luppoaikaa ennen tuomarointiaikaamme. Siskon piti vielä käydä tarkistuttamassa proppinsa ennen tapahtuma-alueelle pääsyä (voisin kirjoittaa tähän paljon kritiikkiä koko proppisekoilusta ja siitä, miten epäjohdonmukaista valvonta oli, mutta en vain jaksa), ja koska minä kapean mekkoni ja korkokenkieni kanssa olin paljon hitaampi, jättäydyin suosiolla jälkeen. Ystävällinen satunnainen conikävijä jäi hieman juttelemaan kanssani kun kävelimme samaan suuntaan, se oli mukavaa.

Pääsimme onneksi bäkkärille ilman ongelmia tai keskeytyksiä, ja hetken päästä olikin jo tuomarointiin lähdön aika. Pyysimme saada käyttää hissiä, koska pitkät helmat portaissa ovat jo turvallisuusriskikin. Hississä oli samaan aikaan joku (ehkä?) huoltomies, joka totesi, että harvoin sitä pääsee samaan hissiin kuninkaalisten kanssa. Se oli hauskaa, ja kaikki meni muutenkin hyvin aina siihen asti, kunnes pääsimme itse tuomarointiin, ja tajusimme, miten järjettömän lyhyt se tuomarointiaika olikaan. Kahdelle ihmiselle oli varattu yhteensä 8 minuuttia aikaa, eli siis 4 minuuttia per puku. Aika loppui täysin kesken, enkä ehtinyt sanoa sanaakaan esimerkiksi meikistäni, manikyyristäni, pienistä hihoista isojen hihojen alla tai vyöstäni. Tuomarit eivät tulleet lähelle katsomaan, vaan ottivat meistä valokuvat, mitä ei ole aiemmin missään tuomaroinnissa otettu. Tuomareilla ei siis ollut hajuakaan esimerkiksi siitä, että siskon viitta oli ommeltu kasaan käsin. Tuomaroinnissa meiltä kysyttiin, mikä on taustamme cosplayn parissa, mikä tuntui todella tarpeettomalta kysymykseltä ajan vähyyden vuoksi. Siihen vastaamisen sijaan olisin mieluummin kertonut puvustani asioita, joita en nyt ehtinyt käydä läpi. Lyhyestä tuomaroinnista jäi suuhun aika ikävä maku, ja se vahvisti ajatustani siitä, että meitä kohdeltiin vain vähäpätöisenä sideshowna.

Heti tuomaroinnin jälkeen lähdimme kuvaukseen, ja sen jälkeen meillä oli noin puolitoista tuntia luppoaikaa ennen kuin meidän piti olla takaisin bäkkärillä. Kävimme syömässä bäkkärillä edellisiltana ostamamme eväsleivät. Tässä vaiheessa tätä kirjoittaessa tuli muuten mieleen sellainen juttu, että lauantaina bäkkäri oli kiinni puolentoista tunnin ajan ilman, että päivän kisaajille kerrottiin asiasta. Ei kovin mallikasta tiedotusta Traconilta siis.

Kuvaaja: Jennifer Couloigner

"Siis mitä sä kuvastin oikein selität? Seitsemän kääpiötä, häh?"

Vaikka päivästä ei ollut vielä kulunut kuin hetki, olivat "yllättävän mukavat" korkkarini alkaneet hiertämään pikkuvarpaitani ikävästi. Olin unohtanut sellaisen asian, että kengät pitää ajaa sisään ennen kuin niitä käyttää pitemmän aikaa, vaikka korot itsessään eivät olisivatkaan huimaavaa kokoa. Siksi ensimmäinen asia, joka bäkkäriltä lähtiessä oli tavoitteena, oli laastarien hankkiminen. Se onnistui onneksi kätevästi ensiapupisteellä. Astuin pisteeltä hieman syrjään laittamaan laastarit paikalleen, ja jäimme siihen odottamaan, että edellispäivänä taidekujalla ollut kaverimme tulisi viettämään hetken aikaa kanssamme. Siinä paikoillamme seisoessamme kuvanpyytelijöitä tuli jatkuvasti. Osasin kyllä odottaa, että asut ovat tunnistettavat, mutta silti huomion valtava määrä yllätti. Oli kyllä erittäin hauskaa, etenkin kun ryhmä Disney-prinsessoja halusi kanssamme yhteiskuvan. Kaverimme saavuttua siirryimme pihalle ottamaan kuvia itse, ja sielläkin kuvien pyytäjiä tuli useampia. Olisi ollut mielenkiintoista olla pitempäänkin bäkkärin ulkopuolella, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ollut.

Suloinen kukkatausta sopii luonnollisesti pahiksille

En tiedä miten hyvin se välittyy kuvista, mutta tämä asuhan siis painaa kuin pahan kuningattaren synnit

Dramaattista kävelyä

Tää näyttää sille kuin aikoisin viskata omenan jotakuta päin

 

"Korppi! Tule luokseni!"

Viitta otti komeasti tuulta alleen ulkona kävellessä

Helpoin pose ikinä

"Eats apple seductively"

Big UwU energy

Ironisesti tää on tosi semmonen "kuninkaalinen tervehtimässä alamaisia" -vilkutus

Niist

Kuvaustuokion jälkeen palasimme bäkkärille, jossa vallitsi mukava tunnelma kisaajien kesken. Oli hyvä päästä vaihtamaan muiden kisaajien kanssa muutama sana kisojen järjestelyistä, kuten tuomarointiajan pituudesta ja referenssikuvien puutteesta kisassa. Emme olleet mielipiteidemme kanssa yksin. Paripukukisa oli ohjelmassa viimeisenä, joten seurasimme esitys- ja CMV-kisat bäkkärin televisiosta. En kuitenkaan jaksanut kunnolla keskittyä niihin, sillä väsymys oli niin vahvasti läsnä. Tässä vaiheessa asenne omaa kisaamista kohtaan oli vain että hoidetaanpas tämä nyt pois alta. Minkäänlaista kisajännitystä ei oikeastaan ollut. Osittain syynä oli väsymys, osittain ärtymys kisan järjestelyjä kohtaan. Hoidimme oman osuutemme kunnialla ja menimme sitten sovitusti yleisöön istumaan. Palkintojenjaon koittaessa arvasimme, että emme olleet sijoittuneet. Se ei haitannut, sillä kärkikolmikko todellakin ansaitsi paikkansa, ja etenkin voittajapari oli aivan kiistatta kisan upein. Onnea kaikille sijoittuneille!

Kisan jälkeen palauduimme bäkkärille ja kuoriuduimme rauhassa irti asuistamme, sillä siihen meni runsaasti aikaa. Kävin kirpputorilla lunastamassa voittoni, sillä olin suureksi riemukseni onnistunut pääsemään eroon sinne viemistäni peruukeista. Hamsteripäiväkirjat 3 -pokkarin päätin viimein hylätä, koska se oli kulkenut mukana ainakin kolmella conikirpparilla tulematta myydyksi.

 

Meikit näytti jotenkin oudosti aika kivalta omalla tukalla

Haluan uskoa, että sain peruukit myytyä hienojen havainnollistavien kuvien ansiosta

Lopulta poistuimme conista ja lähdimme Burger Kingin kautta juna-asemalle. Conista jäi ihan ok fiilis - kävijät ja muut kisaajat olivat mukavia. Sen sijaan Traconilla itsellään on petrattavaa tiedotuksessa, proppisäännöksissä ja kisajärjestelyissä. Meillä itsellämme taas on petrattavaa siinä, että emme enää menisi kisaamaan yhtä tiukalla aikataululla. Jos olisi ollut enemmän aikaa nukkua, conista olisi voinut saada enemmän irti.

Kaikesta huolimatta kiitokset conista <3

Seuraava coni on Desucon Frostbite, johon olisi tarkoitus tehdä asu, josta vielä joskus tulee kisa-asu, mutta ei vielä. Yritän tässä ottaa oppia omista neuvoistani.

Nekocon 9.-10.7.2022

Kolmen vuoden tauon jälkeen kotikaupungissani oli taas coni. Koska en kuitenkaan ole asunut Kuopiossa enää muutamaan vuoteen, alkoi conimatka perjantaina Joensuusta. Perillä kävin ensin vanhempieni luona pyörähtämässä, ja otin äitin ompeluhuoneesta mukaani kaksi lyhyttä punaista vetoketjua. Sitten siirryin siskon luokse, jonne kaverimme olikin jo saapunut aiemmin. Sekä minä että sisko olimme osallistumassa lauantaina cosplay-kisoihin, ja pientä näpertelyä oli vielä hieman jäljellä.

Lauantain kisacossini oli Misato Neon Genesis Evangelionista, sisko taas oli Prinsessa Mononoken Ashitaka. Tein oman asuni alun perin vuoden 2020 frostiin. Ennen Nekoa tein siihen uutena vielä hatun, sekä hankin rannekellon. Tajusin vasta kisaa varten referenssikuvia etsiessäni, että hahmolla on sellainen. 1970-luvulla tai jopa aiemmin valmistettu kello löytyikin sopivasti vaarin ullakolta, ja päällystin sen rannekkeen uudelleen nahalla. Lisäksi perjantai-iltana ompelin juuri hakemani vetoketjut kiinni takin hihoissa oleviin halkioihin, ja lakkasin niiden kultaiset vetimet punaisiksi. Valmistelin myös peruukin lopulliseen loistoonsa. Olin testannut uutta kiharrustekniikkaa jo aiemmin. Suoristin ja lämmitin ensin suoristusraudalla pienen kuituosion, ja pyöräytin sen sitten vaahtopapiljotin ympärille. Ostin vaahtopaplarit alun perin ihan vain itselleni haaveillessani ihanista vintage-kiharoista, mutta ne eivät toimineet oman hiuslaatuni kanssa, joten oli erityisen kiva keksiä niille järkevää käyttöä. Lisäksi kihersin ja kähersin peruukin otsiksen kanssa saadakseni siitä mahdollisimman ison ja ysärin. Parasta peruukinmuokkauksessa oli se, että siskolla oli kameranjalka, johon peruukkipään sai helposti ja vakaasti asetettua. Toimi paljon paremmin kuin vedellä täytetty puolentoista litran pullo, jota olen itse käyttänyt apuna.

Peruukinmuokkaus ei ole ikinä ollut näin helppoa

 

Näpertelyn lomassa virittäydyimme conitunnelmaan kuuntelemalla Youtubesta 2010-luvun animetunnareita, ja yritimme arvailla mistä sarjoista ne olivat. Yleisesti ottaen se meni aika huonosti, mutta Gintama oli aina varteenotettava veikkaus. Viimeinen hommani perjantai-illalta piti olla poseerauksien keksiminen kisaa varten. Sain kuitenkin ex tempore idean sen jälkeen, kun olin saanut omat juttuni tehdyksi, mutta siskolla oli vielä tekemistä. Tuumin, että voisin tehdä mukana kantamalleni kuulapyssylle kotelon, joka jäisi piiloon takin alle selkään. Ryhdyinkin tuumasta toimeen löytämieni jämämateriaalien kanssa, mutta kun olin saanut puoliksi valmista, sovitin hökötystä, ja huomasin että se näytti ihan typerältä. Luovutin, koska vaihtoehtoina oli joko näyttää Notre Damen kellonsoittajalta, tai sitten se, että asekotelo pilkistäisi takin helman alta. Ehkä tämä oli osoitus siitä, että ihan kaikki keskiyöllä Batteryn voimalla tehdyt päätökset eivät aina kanna hedelmää.

Aamulla sovitin vielä uudemman kerran päälleni Misaton mustaa mekkoa, ja totesin, että se voisi olla paremmin istuva. Sovituksen jälkeen kavensinkin mekkoa vielä sivusaumoista niin, että siitä tuli vyötäröltä kunnolla tyköistuva. Opin aiemmin tänä vuonna vujumekkoa tehdessäni sellaisen yksinkertaisen totuuden, että jos haluaa vaatteen olevan vyötäröltä erityisen snatched, siitä pitää vain rohkeasti tehdä juuri sellainen. Ei mitään loivia kaaria vaan jyrkkä käännös juuri oikeassa kohdassa.

Conipaikalle siirryttiin bussilla. Ensin haettiin rannekkeet, jotka minä ja sisko saimme Nekoconin ystävänpäiväkuvakisasta, sitten kisaajanumerot, ja lopuksi ilmottauduttiin vielä bäkkärillä läsnäoleviksi. Kävimme cossipukkarissa pistämässä päälle loput asuista, ja vapautin vasta siellä peruukin papiljoteista, jotta kiharat säilyivät mahdollisimman hyvinä. Pukkarin jälkeen oli noin tunti aikaa ennen tuomarointeja, ja kävimmekin ostamassa ruokaa. Kisahommien takia lauantai oli melkoisen aikataulutettu, mutta onneksi parissa välissä ehti tekemään hieman muutakin.

Koska olimme ilmoittautuneet siskon kanssa kisaan peräkkäin, myös kisaajanumeromme ja tuomarointiaikamme olivat peräkkäin, mikä oli mukavaa. Ennen tuomarointia juontaja varmisti lavajuontotekstimme, mikä oli hyvä, koska aiemmin lähettämäni sähköposti ei ollutkaan mennyt perille. Lisäksi saimme vastata kysymykseen "Onko hahmosi sankari", mikä olikin kohtalaisen haastava kysymys omalla kohdallani. Onko kukaan NGE:ssä oikeasti sankari?

Tuomarointi alkoi ajan lähestyessä hieman jänskättää, mutta ihan turhaan. Tuomarit olivat todella mukavia ja tuomaroinnista jäi hyvä mieli. Esitetyt kysymykset olivat järkeviä ja lisäksi muistin kertoa esimerkiksi miksi valitsin takin materiaaliksi softshelliä, kuten olin suunnitellutkin. Heti tuomaroinnin jälkeen oli kuvauksen aika, mikä hoitui oikein nopeasti ja mukavasti bäkkärille tehdyllä kuvauspisteellä. Vapauduttuamme lähdimmekin ulos vetämään omaa photoshoottiamme. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten Yukiconin 2017, kun cossasimme siskon kanssa eri lähteistä, joten oli hämmentävää, että yhteiskuvia ei tarvinnutkaan ottaa. Conipaikan lähistöltä ei oikein löytynyt täydellistä miljöötä Misatolle, mutta Ashitakalle ympäristöt olivat sen sijaan varsin oivalliset.

Yksinäistä puistonpenkkimurehtimista

"Oispa kaljaa"

Misato ja post-apokalyptinen pylväs

En tiiä mikä tää esine oikein on

Kädet ylös tai tulee kuulapyssystä

Hiiviskelyä

Viuuh-

Tää on tosi hieno cossikuva xD

Kaatunut kuusi toi puistoympäristöön heti enemmän aarniometsän tuntua

Pian olikin jo aika palata bäkkärille lavacheckiä varten. Ohjeistuksien jälkeen meidät pistettiin jonoon, jossa sitten alkoi taas hieman jänskättämään oman vuoron lähestyessä. Lavalle astellessa oli oikeasti todella ihanaa kuulla yleisön kannustus, ja jännitys kaikkosikin nopeasti. Lavaosuus meni suunnitellusti, ja sen jälkeen pääsin istumaan muiden kisaajien kanssa eturiviin loppukisojen ajaksi.

Kuvannut Mira Ojamo

Cossikisaajien jälkeen näytettiin photoshoot-kisan Classic-kategoria. Oli hauskaa nähdä, miten varmaan puolet kuvista oli selvästi otettu Desuconissa. Kaikki kuvat olivat kivoja mutta voittajakuva oli erityisen upea, ja sen arvasinkin voittavan heti sen nähtyäni. Kuvien jälkeen oli väliaikashown eli tanssiesityksien vuoro. Tanssiryhmä veti useamman eri tanssin, joita katsoessa mietin vain miten paljon aikaa niiden kaikkien opetteluun on täytynyt mennä, wow.

Väliaikashown jälkeen julkistettiin sijoittuneet. Olin ihan pähkinöissäni ja hirmuisen ylpeä, kun kokeneiden sarjan kolmannen sijan saajaksi julistettiin siskoni. Toisen sijan kohdalla sainkin sitten vielä yllättyä kunnolla, kun sen saaja olinkin minä itse. En ollut todellakaan odottanut sijoittuvani koko kisassa, vaikka olen itsekin sitä mieltä, että cossini on hyvä. Olin ajatellut olevani kisassa enemmän täytteenä, koska asuni on melko yksinkertainen, eikä ehkä sellainen, joka miellettäisiin yleensä automaattisesti kisacossiksi. Yllättyneisyyden lisäksi olin sijoittumisestani tietenkin äärimmäisen iloinen.

Kokeneiden sijoittuneet, ykkössija oli kertakaikkiaan upea ja kunniamaininnalla oli supersöpöt asusteet (Kuvannut Mira Ojamo)

Kisan jälkeen siirryttiin takaisin bäkkärille, ja sieltä melko pian tuomaripalautetta kuulemaan, mikä oli myös mukava kokemus. Sieltä lähdettyämme etsimme katsomossa olleen kaverin käsiimme ja menimme hetkeksi hengaamaan, nappaamaan pokaaliselfiet, ja tutkimaan, mitä oikein saimmekaan manga cafen kasseissa palkinnoksi. Muutamien erikoisten herkkujen lisäksi kasseista paljastuivat myös varsin avokätiset lahjakortit Bard & Jesteriin. Aion tilata sillä itselleni nahkaisen laukun, joka sopii varmasti hyvin ainakin historiallisempien cossien kanssa käytettäväksi.

Pokaalit ovat hurjan isot aiemmin saamiini verrattuna

Pian lähdettiin conipaikalta sushibuffan kautta takaisin siskon luokse, jossa maisteltiin porukalla saamiamme herkkuja. Elämyksenä esimerkiksi kupista nautittavat hyytelöpallerot olivat hauskoja, vaikka maku nyt ei ollut mitään päätähuimaavaa. Pokémon-suklaakeksit olivat ihan hyviä, mutta koska viisi pientä keksiä olisi maksanut normaalisti 3,5 €, niiden hinta-määrä suhde on aika rapea.

Herkut olivat elämyksenä hauskoja

Illalla vielä suoristin seuraavan päivän cossin eli Madoka magican Homuran peruukkia. Homuran tein alun perin yhdeksän vuotta sitten Animeconiin, ja nyt tein sen alusta loppuun uudestaan. Vain kengät ovat samat kuin ensimmäisellä kerralla. Yhdeksässä vuodessa olen kehittynyt sekä kirjoittajana että käsityöläisenä (jos käytte vilkaisemassa tuota vanhaa tekstiä ymmärrätte kyllä heti mitä tarkoitan :D), ja pääosin olenkin hyvin tyytyväinen kehitykseen. Nyt suurin mokani tapahtui takin vuorituksen kanssa, kun tein vuorista vahingossa liian pienen, mikä saa takin näyttämään ryppyiseltä. Se ärsyttää niin paljon, että korjaan takkia varmasti ennen seuraavaa käyttökertaa. Muutoin olenkin oikeastaan hyvin tyytyväinen uuteen asuun, etenkin kun vertaan sitä vanhaan. Koska pelkät kuvat eivät riitä kertomaan, miten kauheasta tapauksesta oli alun perin kyse, tässä on vielä linkki tekstiin, joka valottaa asiaa hyvin: pieni cosplayhistoriikki (2017). Sisko taas päätti lopulta vasta lauantaina oman sunnuntaicossinsa - casual Aomine Kuroko no Basketista, cossi josta olin aiemmin ottanut vain conin ulkopuolisia shoottikuvia.

Conipaikalla huolehdittiin ensiksi paikkaliput AMV-kisaan. Kun ne oli varmistettu, kävimme katsomassa taidekujaa, mitä kisahommien vuoksi en ollut edellispäivänä ehtinyt tehdä. Olen nyt yrittänyt etsiä taidekujilta lähinnä kivoja magneetteja ja haalarimerkkejä, ja tällä kertaa löysinkin suloisen haimerkin haalareihin ommeltavaksi. Kuulin myöhemmin, että taidekujalla oli ollut varastelutapauksia. Mieleen palasi se, kun viime Traconissa varasteltiin paljon kirppikseltä. Desuissa sen sijaan en muista olleen mitään vastaavaa - tämä ei siis anna hirveän hyvää kuvaa alaikäisistä, vaikka se varasteleva joukko onkin varmasti todella pieni.

On aina mukavaa saada täytettä opiskelijahaalareihin

Juuri ennen AMV-kisaa ehdin nähdä vilaukselta Madoka-cossaajan, ja kisan ajan sitten haikailinkin hahmouskollisesti Madokan perään, koska halusin ottaa yhteiskuvan. Itse kisa olikin mielenkiintoinen kokemus. Juonto oli paikoitellen hyvin kiusallisesti aiheesta eksyvä (esimerkiksi kisan tuomariston esittelyssä jäivät tuomarit esittelemättä, koska heiltä kysyttiinkin omien nimien jne. sijaan jotain aivan ihmeellisiä aiheeseen liittymättömiä kysymyksiä), ja videoissa oli hyvin vaihteleva taso. En yleensä halua kommentoida erikseen videoita, joista en pitänyt, mutta nyt on kyllä ihan pakko hieman avautua. Cringesin aivan hemmetin lujaa sille videolle, joka oli tehty jostain puhtaasta fanservice-sarjasta, ja jonka ainoa idea oli näyttää, miten naishahmoja tirkistellään ja tissejä puristellaan. Sellainen video olisi hyvän maun rajalla Desuconissakin, mutta tässä kisassa oli kyllä _erittäin_ väärä yleisö tälle ottaen huomioon, että varmaan ainakin puolet kävijöistä oli alaikäisiä. Lisäksi kisalla ei ollut mitään ikärajaa eikä sisältövaroituksia annettu. Kisassa olisi voinut aivan hyvin olla muutama video vähemmänkin, mutta toisaalta oli ihan virkistävää, että uudet tekijät pääsivät esille. Eniten tykkäsin kisassa Madokasta tehdystä Amaranthista, sekä Detroit Become Humanista tehdystä Kaupungin kovimmasta amiksesta, joka sai aikaan mukavasti hilpeyttä.

Kisan jälkeen pyörimme hetken ympäriinsä, ja onnistuinkin bongaamaan uudelleen Madokan, ja sain haluamani yhteiskuvan, yay.

Madoka on nimellä Atleast_not_sam instagramissa ja tiktokissa!

Kävimme hakemassa lähikaupasta ruokaa ja menimme syömään pihalle. Vanhoina kunnon Animecon-aikoina piha oli aina täynnä elämää, mutta nyt se oli hyvin väljästi kansoitettu. Nekoconiin myytiin 1 300 lippua, ja kummastelimme siskon kanssa sitä, että Savon Sanomien Nekocon-artikkelissa sanottiin, ettei conia voi nykyisissä tiloissa kasvattaa. Animeconien aikaan lippuja myytiin lähemmäs 3 000, joten tiloihin menisi kyllä ihan helposti ainakin se 2 000. Kiinnostusta conia kohtaan oli selvästi, joten toivon, että ensi vuonna olisi myynnissä siihen vastauksena myös enemmän lippuja.

Pihalla syödessämme lähelle asteli juuri sopivasti Sayaka-cossaaja, joten kävin pyytämässä myös häneltä yhteiskuvaa.

Sayakan insta-nick on Ali3n.cos !

Sitten lähdettiin taas vetämään photoshoottia musiikkikeskuksen lähistölle. Olin muuten ollut kaukaa viisas siinä vaiheessa, kun olin pakannut mukaan matalat mustat vaihtokengät. Ne jalassa oli huomattavasti mukavampi kävellä päivän aikana pitkiä matkoja, kuten matka shoottipaikalle, kuin korkeissa korkkareissa olisi ollut.

Kerrankin liike kuvassa onnistui aika hyvin

Se pakollinen "tein töitä näittenkin osien eteen, pakko saada ees yks kuva niistä" (kiitos peruukinpitelijälle)

Dynaamiset kuvakulmat on jänniä

Kenkien putsausta ruohosta

Oikeesti halusin vaan lepuuttaa jalkoja hetken

Komia koripallopoeka

 

Tässä kuvassa parasta on, että se on aito tilannekuva, ei lavastettu

Lentopallo

Mielenkiintoinen crossover

Arvoimme loppuun asti sen kanssa, mentäisiinkö katsomaan sunnuntain cossikisoja, ja lopulta paikkaliput haettiin noin kymmentä minuuttia ennen kisojen alkamista. Kisoina oli hall cosplay sekä photoshoot-kisan technical-kategoria. Oli ihan jees kisat taas, ja väliajalla esiintyi eri tanssiryhmä kuin eilen. Monipuolisuus oli kivaa. Kisojen jälkeen olisi ollut vielä päättäjäiset, joihin emme menneet, koska ajattelimme, että siellä tuskin olisi mitään kovin ihmeellistä. Jälkeenpäin satuin katsomaan Youtubesta, ja mukana oli kyllä ihan hauska koostevideo hieman samaan tapaan kuin Desuconeissa.

Hetken hengailun jälkeen lähdimme conipaikalta. Heitettiin heipat kaverille ja suunnattiin itse vanhempien luokse, jossa äiti avasi yllätyksenä aterian päätteeksi alkoholittoman skumpan meidän sijoittumisten kunniaks, ää. Ihana äiti.

Kokonaisuudessaan coni oli kiva, eniten jäin kaipaamaan sitä, että kävijöitä olisi ollut lisää. Toivon Nekoconin tulevaisuudessa kasvavan ja kehittyvän entistä paremmaksi. Tässä conissa ei sinällään ollut mitään vikaa, ja esimerkiksi cossikisoissa kaikki toimi juuri niin hyvin kuin vain on mahdollista. Conin laajentuessa olisi kiva, jos mukana olisi vielä esimerkiksi kirppari, ja cosplayesityskisa. Animekonsertin paluukin olisi vielä joskus mahtavaa kokea.

Kiitos conista!

Seuraava coni on Tracon, johon on tekeillä yksi uusi asu. Tiedossa olisi taas hieman kisahommia.