Ystäväni käärmekaktus ja rahapuu

Tämä enteilee nyt sitten suursiivousta. Ensimmäinen huone, johon hyökättiin oli ompeluhuone. Sen sisälle mahtuu kumman paljon tavaraa, vaikka pieni se onkin. Sieltä nyt sitten on evakossa kyseiset veijarit. Muistan silitelleeni salaa pienenä tuota kaktusta, se kun ei ole perinteisen piikikäs, vaan hyvin pehmeä. Pehmeitä piikkejä vieri vieressä ja lonkerot versoavat jokaiseen ilmansuuntaan. Ihana. Rahapuu puolestaan näyttää siltä, kun sille olisi kasvanut kasvain sen levittäytyessä asumaan laajemmalle alalle.

Olen sitten saanut innostusta suoraan suoneen tai D-vitamiinin voimalla tai jotakin. Olen ryhtynyt ompelemaan itselleni kesävaatemallistoa. Mekko on vielä kesken, mutta olkaimellinen kynähame ja jonkinsortin kimonomainen/yöpukumainen paidake ovat jo käytössä. Ihaninta on se, että kaavat eivät kahlitse, kaikki ovat lähteneet ideasta, eivät idean etsimisestä. Kankaita on löytynyt, sitten vaan kasataan. Olen onnellinen.

Alkaa pian kuulua perinteistä epäuskon ja epätoivon sekoitusta. Ja kaipa sitten perinteisestä vielä pahempaa versiota, peruskoulu päätty vähän päälle kuukaudessa. Numeroihin ei enää liiemmin vaikutella, mutta ei sieltä mitään suurempia floppeja ole tulossa, en minä niistä huolissani ole.

Mutta-kun ihmiset, muistot, aikakausi. Osa lähtee samaan lukioon, mutta joitakin opettajiakin ja heidän hienoja juttujansa tulee kyllä ikävä. Sitten sulkeutuu aikakausi koululainen. Et voi enää vaikuttaa siihen, mitä teit koululaisena. Ihmisetkin olettavat, että oikeasti opiskelet. Minä en pidä irti päästämisestä, enkä varsinkaan tällaisesta asiasta päästämisestä, mikä on ollut läsnä niin tiiviisti.