Avoimien ovien päivä lukioissa. Kahteen lukioon oli aikaa käydä tutustumassa. Valitsin ensimmäiseksi Kallaveden lukion. Ihmiseni menivät siitä poiketen Klassikkaan. Tämän lisäksi se lukio, johon tiedän olevani menossa. Lyseo.
Ihan heti aamustahan ei sinne lähdetty, mutta oma alkupäiväni oli kymmeneen kouluun ja tunnin hallituskokous. Syömään ja yksin siihen Kallaveteen uppoavaan bussiin. Siellä pienestä siemenestä alkaa versota pakokauhu. Ei ole Kallaveteen menijöissä ketään, jonka seuraan lyöttäytyä. Enkä oikein tiedä miten sieltä taaperretaan torille.
Astuu ulos, ilma ei ole lainkaan kylmä. Maassa oleva lumi on loskaantunut. Ulkoa katsottunahan tämä on jykevä, jylhä rakennus. Meidät poimitaan mukaan ja viedään luokkaan, jossa saamme lahjontakarkit. Diaesitys heijastetaan kankaalle, jota katsoessa joutuu vääntämään niskansa nurin. Taustalla ihminen soittaa Nightwishiä. Ei- järin- suureen luokkaan lappaa lisää väkeä. Nämä eivät ole meidän koulustamme. Puhuminen loppuu, ja pääsemme seuraamaan tutoria joka esittelee meille koulua. Ilmasto on kylmän kosteaa. Käytävillä ei juuri näy ihmisiä.
Esittely on pintaraapaisu. Mietin, onko rakennus niin pieni mitä meille näytetään. Sitten se jo loppuukin. On aika hakea takki naulakosta ja etsiä joku, jota seurata seuraavalle etapille.
Etenen.
Seison Lyseon pihalla. Muutkin ovat jääneet siihen odottamaan. En tiedä, mitä he odottavat mutta minä odotan että näkisin jonkun jota voin kutsua ystäväkseni. Joku lyseolainen kulkee ohi toisen kanssa, valittaa ''näistä ysiluokkalaisista'' Ystävällinen tutor kehottaa seuraamaan. Se on sitten seurattava. Meidät ohjataan istumaan pikku- saliin. Sen edessä näkyykin puolituttu naama. Ihmisiä on aluksi vähän. Puhuja- ihmiset aloittavat puhumisensa. Esittäytyvät ja kehuvat koulun ilmapiiriä. Mietin sitä inisijää siellä pihalla. Kehottavat ne siellä takana seisovat istuutumaan. Niitä tulee jatkuvasti lisää. Siellä näkyy tuttuja naamoja, omia luokkalaisia, omankoululaisia, entisiä luokkalaisia.
Vieressäni on tyhjä paikka ja yllättäen siihen istahtaakin ystäväni. Eri koulua käyvä, kaupungissa asuva. Ihana sattuma. Pakokauhu-kasvi kuihtuu. Lukiota esitellään. Portaikossa on kitaraa soittavia hyyppiä. Vastaan kävelee naamoja. Aika menee hienohkon tasoisiin keskutelukkaisiin.
Vaikuttaa hyvältä, mutta siihen taitaa myös liittyä se, että olen tästä päättänyt pitää.
Hienot stalkkausepisodit saadaan sitten vielä aikaan kun bussia odotetaan. Oli virkistävä päivä, virkistävä nähdä. Nyt tuntuu elämä kokonaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti