Vuodenvaihteen mietteitä

Laitoin tässä vuoden viime metreillä vielä tänne blogiin tuollaisen tunnistesysteemin. Kun tagailin tekstejäni, huomasin, että oikeastaan kaiken, minkä olen kirjoittanut ennen vuotta 2015 olisi voinut tagata #cringe. Rajoitinkin koko homman vanhojen tekstien osalta vain jotenkin merkittäviin teksteihin, enkä suosittele niitä muita lukemiseksi kenellekään.

Tässä nyt kuitenkin tuli toden teolla vanha olo, kun väkistenkin ajatteli, miten paljon olen kasvanut elokuusta 2012. Silloin 13-vuotias minä sai huikean hienon idean ruveta kirjoittamaan myötähäpeää herättäviä ajatuksiaan julkisiksi. Eipä kukaan siinä iässä vielä erityisen kypsä ole, vaikka varmasti lähes jokainen on niin kuvitellut, minä myös tietenkin. Blogin nimi "Mitä ikinä mahtaakaan tapahtua" on täysin samassa muodossa kuin aloittaessanikin. Kaikessa epämääräisyydessään ja korniudessaan se on kuitenkin vielä sen verran kiva, etten aio sitä ainakaan lähiaikoina vaihtaa. Se on muisto siitä pienestä nolosta minusta, jota ei enää ole, ja joka varmasti olisi hyvin kiinnostunut siitä, mitä näiden vuosien aikana onkaan mahtanut tapahtua.

Vuoden 2016 muistot

Vuoden alku meni valmistautuessa vanhojentansseihin. Puvun ompeleminen ja tanssiaskeleiden opetteleminen samaan aikaan, kun lukujärjestyksessä oli maksimimäärä kursseja (8), joista vain vanhojentanssikurssi ei ollut lukuaine, ei ollut hyvä yhdistelmä. Selvisin kuitenkin siitä vaiheesta ihan kunnialla. Tanssien jälkeen oli kaksi conia, Yuki ja Winter Neko. En tehnyt mitään uutta, koska ajattelin, etten kerkeäisi tanssiaismekon viedessä aikani. Päällimmäisenä coneista jäi mieleen jälkimmäisen cossikisa, ja sieltä nappaamani voitto.

Keväällä vapaa-aikani vei Hunter x hunter, joka todellakin oli sen arvoista. Jos haluat nähdä parasta shounenia, mitä on tehty, niin katso se. Sarjasta päätin napata penkkaricossiksenikin lempihahmoni Hisokan.

Kesällä sitten väsäsin Dio-cossin, jossa olen kyllä tyytyväinen oikeastaan kaikkeen. Uudelleencossaushalut ovat korkeat. Muuten kesä menikin siivotessa ja muurahaisia kirotessa. Meillä ei tässä talossa ollut ennen ollut mokomia kiusanhenkiä, eikä toivottavasti ole jatkossakaan, kun nyt kerran saatiin ne hävitettyä.

Jos saisin Diolle vielä keltaiset piilolinssit, joista haaveilin jo alkuvuodesta, niin olis aika täydellistä.

Kontrastina tyytyväisyyteeni Dion suhteen tuli sitten Tracon ja Takasugi. Koko cossi oli kiireessä väkerretty. Yukata oli vielä kiva, mutta kun siihen lisäsi miekan, jonka huotra näytti jätesäkistä tehdyltä, sandaalit, joiden väri peseytyi pois, ja ei-niin-hienon peruukin rasittavine silmäsideharsoineen, oli kokonaisuus vähän plääh. Tämä nyt pääsee sitten "korjaile ja käytä joskus uudestaan" listalle. Ensi vuosi nyt kyllä on aika ylibuukattu, että ihan heti ei ainakaan coneissa tule tilaisuutta uudelleenkäytölle.

Kokonaisuus kyllä paranee kun jättää jätesäkkimiekan pois kuvista.

Syyskuun loppupuolella alkoivat tulevat psykologian kirjoitukset painaa päälle. Suurin luku-urakka jäi viimeiselle viikolle, ja tankkasin kurssin päivässä tehden aina käsitekartan kustakin kurssista. Kirjoituspäivänä jännitti vähän, mutta tiesin kuitenkin osaavani asiat, jotka olivat tuoreena mielessäni. Marraskuussa sain tietää saaneeni E:n 27 pisteellä. Olen tähän toisiksi parhaaseen arvosanaan oikein tyytyväinen, ja se antaakin hyvin lähtöpisteitä hakiessani opiskelemaan psykologiaa.

Kirjoitusten jälkeinen aika vuodesta, eli siis koko se aika, kun olen ollut 18, tuntuu menneen todella nopeasti. Syytän tästä suurelta osin Yuri!!! on Iceä, joka lokakuun alusta asti on saanut minut aina innolla (tai tuskalla) odottamaan seuraavaa keskiviikkoa. Sarja ei ollut pelkästään hyvin tehty urheilusarja monipuolisilla ja stereotypioita rikkovilla hahmoilla, vaan sen syvällisyys ihmismieltä ja ihmissuhteita käsitellessä oli upeaa. Suosittelen ehdottomasti katsomaan, jos joku on tältä jotenkin ihmeellisesti vielä onnistunut välttymään.

Sittenpä tuli ja meni joulu. Ennen sitä kulutin aikaani kirjoittamalla isosiskolleni joululahjaksi vitsistä lähtenyttä Saint Seiya- fikkiä. Sen voi lukea tästä , ao3-sivulta tai tästä, fanfiction.net- sivulta, en kyllä sinällään varsinaisesti suosittele.

Tässä on pakollinen joulukuusikuva. Pidän koristeiden maltillisuudesta ja kauhulla muistelen lapsuuden kuusia, joihin oli ihan pakko laittaa ne kaikki rumat koulussa askarrellut koristeet.

Siskokin osallistui kuusenkoristeluun tällä viattomalla kivimaskilla.

Äiti oli osannut hankkia cossaajalle sopivia lahjoja: Eurokankaan lahjakortti ja kofeiinisuklaata yöompelua varten. Ihana äiti.

Näistä lahjoista kyllä huomaa sen, että itsenäistyminen alkaa olla lähellä. Kattila, paistinpannu, käsipyyhkeet, raastinrauta, puulasta, lakanat, sateenvarjo ja hirvivaroitus-heijastin tulevat ainakin oikeaan käyttöön.

Nyt on vain muutama päivä vuotta jäljellä, ja pian pitää taas palata kouluun. Tarkoitus olisi saada nyt vähintäänkin hyvään alkuun frostbiten toiset cossit- kaksoset Haruhiko ja Akihiko Binanista. Materiaalit on nyt hommattuna sekä niihin, että frostin toisiin asuihin, joista lisää myöhemmin.

Uusi, pelottava vuosi 2017

Suomi täyttää sata vuotta, ja minulla alkaa elämäni suurin muutoksen vuosi. Vuonna 2017 kirjoitan viisi ainetta lisää; äidinkielen, englannin, pitkän matikan, historia ja maantiedon. Kolme ensimmäistä on pakko saada läpi, ja kahdella ensimmäisellä on jatko-opintojen kannalta merkitystä. Kirjoitusten jälkeen pitääkin alkaa lukemaan Jyväskylän psykologian pääsykokeisiin. Koska psykologia on ikävä kyllä muotiala, sinne on oikeasti hankala päästä. Koska sisäänpääsy ei ole mikään läpihuutojuttu, saa nähdä, miten minulla menee. Toivotaan parasta ja selvitään, vaikka pahin kävisikin. Ehkä.

Cosplayn puolesta vuodesta tulee kirkkaasti aktiivisin vuosi minulle ikinä. Ainakin viisi asua tulen tekemään, joista kolme jo penkkareihin, eli 16.2. mennessä. Siitä alkaakin se lukuloma ja opiskelu jatkuu, kunnes on pääsykoe toukokuun loppupuolella. Oikeastaan pidemmälle meneviä suuria suunnitelmia on mahdoton tehdä, koska en edes tiedä, asunko ensi vuoden syyskuussa Kuopiossa vai Jyväskylässä. Jotenkin on vähän vaikeaa käsittää, että olen jo tälläisessä vaiheessa elämässäni. Sitä kyllä odotan, että pääsen sisustamaan kämppäni oman mieleni mukaan, mutta yksinäisyys ei houkuta. Yli yhden yön yksinolo alkaa masentaa. Olen tottunut olemaan se huollettava, koko lähisuvustani olen nuorin. Että joo, jännittäähän tuo tulevaisuus.