lauantai 20. joulukuuta 2014

Päivitetäänpäs.

Olen tässä nyt sen viikon ajan sulatellut conia. Yukiconiin mennessä pitäisi parantaa erästä tärkeää asiaa, poseeraamista. Minua itkettää, kun katson kuvia, näytän niin typerältä. Puvussa ei ole vikaa, mutta asennossa ja ilmeessä on. Nyyhkis.

Motivaationi opetella venäjää parani tilapäisesti, kun masentava opettaja oli korvattuna äidinkielenään venäjää puhuvalla, jota kiinnosti opettaminen. Kuulimme myös, että kun Venäjällä joku pullistelee, hän on "suurtakin käpyä" ja esimerkikisi juuri ajokortin saanutta kutsutaan teepannuksi. Ihania nämä tälläiset kielten piirteet ja sanonnat, jotka eivät muihin kieliin istu.

Nyt kun olen saanut pahimmat cossipaineet pois alta olen voinut aloittaa uuden projektin. (oikeasti minun pitäisi saattaa vanhat päätökseen) Projektin nimi on suuresta miesten kauluspaidasta pieni ja pitsinen. Muitakin vaatteita olisi mielessä, mutta yritän olla aloittamatta liian monta asiaa yhtä aikaa.

Käsitöiden lisäksi kesken olisi piirroksia. Erään sain jo valmiiks.
Hyppytunnilla alkunsa saanut piirros.
Tämän on täytynyt olla maailmanhistorian lyhyin joulukuu. Vaikka ikkunassa killii joulutähti ja maassa on lumipeite, niin joulufiilis on hukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti