keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kiviä.

Miksi, miksi se maistuu puulta? Siksi, koska siitä on tullut pakko, se kummittelee mielessä. Pitäisi. Ja koskaan ei sille löydä aikaaa, tai ei vain viitsi. Tai sitten se ei vain sillä hetkellä ole mielessä.


Monet arjen pienet pikkumaisuudet kokoontuvat suureksi ärsytykseksi.
Maitopurkki, jossa on muovikorkki kuluttajien toiveesta. Ihmiset, jotka ruokalassa ottavat kaksi lasia ja molempiin vettä. Samaan aikaan puhutaan kestävästä kehityksestä ja maailman pelastamisesta. Eivät ne maitopurkit muovia kaipaa, ja saman lasin voi täyttää uudelleen. Turhaa.

Ympäröivät ihmiset vaikuttavat rutkasti omaan mielialaan ja ajatuksenkulkuun. Jatkuvan pessimismin kanssa ei eläminen ole niin iloisaa, kun muutoin voisi olla. Hankala tässä on kuitenkaan ketään pakottaa olemaan iloinen, mutta kunhan jotenkin voisi kutakin tällaista avittaa.

Kevät lähestyy. Se sisältää paljon. Ennen viimeistä pistettä koulussa on Saksan luokkaretki. Ja sitäkin ollaan draamaa jo saatu aikaiseksi. Sitten on tietenkin moninaiset lopputapahtumat koulussa. Onneksi kesäkuussa saa tietoon uutta alkua. Jännittelee tämä oppilaitosmuutos.

Ei huvittaisi kököttää täällä hämärässä nurkassa tietokoneella niskat hieman jumissa ja varpaat jäässä. Tahtoisi, että ulkona ei olisi lunta ja pakkasta, vaan pääsisi kunnolla hölkkäilemään ympäri lähitienoota. Haluan paremman kunnon, että voin juosta ystävämme lammen ympäri kolmesti. Terveellisemmät elämäntavat, nyt kun vielä nuori on. Tällöinhän se pohja luodaan.

Onnellista ja muovitonta maitopurkkielämää teille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti