Nyt on lähetetty tärkeitä lomakkeita. Tarkistettu tiedot. Tarkistettu uudelleen. Kyllä, syksyllä löydän itseni puolipakokauhuisena uudesta lukiostani. Tai jo kesällä, kun todistusta kiikuttaa.
Tuntuu tulevaisuudelta. Jo ala-asteelta olen sanonut että menen lukioon. Pian on se tulevaisuus, joka on ollut niin selkeä. Viimeiset puoli vuotta olen unelmoinut ja vaan ajatellut. Miettinyt olen, mutta päätökset tuntuvat hehkuvan helppouttaan. Ei ole ongelmaa, ei mitään. Kyllä kai sellaisia olla pitäisi. Eikös?
Viime aikoina on tullut ajateltua paljon tunnelmaa, tunnetta. Sitä tunnetta kun maailma kierii ohitse, kun tulee kevät, kun kuuma hiekka polttaa. Tunnelmat ovat vahvoja, ja tunteminen on vahvaa. Joskus havahtuu, kun kostuneet silmät saavat liikutuspurkauksen, ei itkuisen, vaan hyvin tuntevan, aistivan. Maailma on todellisuus ja se on tässä juuri nyt.
Ihmisten tuntuu olevan hieman hankalaa käsittää erästä asiaa. Että he ovat se ''joku'' josta kaikki puhuvat. He ovat se esimerkki lapsille, se joku joka lopulta poimii sen roskan roskiin. Ai, joku on tehnyt noin. Joku vastasi kysymykseen. Se joku oli jonkun minä. Se joku joka sen teki mietti, miksei joku muu ollut jo niin tehnyt. Joku muu, eli sinä. Ihmiset eivät ymmärrä, miten samanlaisia kaikki ovat. Siltä se vain tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti