Jokaisella pitää olla jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Vaikka sitten oksaan. Se oksa, joka huitaisee kotimatkalla hatun pois päästäsi. Jonka näkemistä odotat, joko tällä kertaa muistaisin väistää. Arkkiviholliseni, sinulle en halua hävitä.
Ilmeisesti kyseisestä oksasta on ollut muillekin harmia. Se on käyty raa'asti katkaisemassa. Solmin kengännauhani arkkivihollisoksani muistolle.
Välistä vain tuntuu, että elämä on täydellistä. Sain kirjailijakansiostani luokan parhaan numeron, täyden kympin. Kokeet tuntuvat helpoille ja purjehdin kohti peruskoulun loppua. Jatkosuunnitelmat ovat järkähtämättömän selvät. Olen jatkuvasti onnellinen. Saan kylmiä väreitä ja kyyneleitä poskilleni hyvästä musiikista. Ei ole lovea, joka saisi tuntemaan olonsa huonoksi, ainakaan kokonaisuudessa.
Paitsi se, että asioista tulee pakkopullaa. Internet- aktiivisuus on alhainen. Miksi siitä potee huonoa omaatuntoa, parempi se on kuin riippuvaisuus. Kukaan ei vaadi minua päivittämään säännöllisesti facebookkia tai kirjoittamaan blogiin. Syy on pohjimmiltaan tässä saamarin nykyajassa. Kaikki on siirretty tai siirtymässä samaan paikkaan: internettiin. Katkeruus vie välillä voiton mielialasta, mutta ainakin voin nähdä uniani millaisesta maailmasta vain haluan. Unitodellisuudella on hurja voima.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti