Sellainen perinteinen: mitäs tänä vuonna

Alkuvuoden olin vielä yläasteelainen. Helmikuussa oli yhteishaku, jossa hain Kuopion Lyseoon. Toukokuussa oli erittäin antoisa Saksan luokkaretki. Oli tanssit. Pääsin peruskoulusta kelvolla keskiarvolla.

Kesällä kävin jälleen Norjassa. Tein Animeconiin kolmannen cossini ihan kokonaan itse. Ennen Animeconia sivistäydyin katsomalla Shingeki no Kyojinin ja Mirai Nikin. Tämän jälkeen katsoin myös Free!:n. Minulle hommmattiin oma läppäri, koska opinahjoni ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset sitä vaativat.

Elokuussa aloitin uudessa lukiossani. Sain monta uutta hyvänpäivän tuttua. Tunsin itsenäistyväni hieman. Kotitehtävien teko jäi välillä hieman vähille, josta syytän Fairy Tailin koukuttavuutta. Sain elämäni ensimmäisen seiskan Venäjän kokeesta. Syyskuussa kävin Traconissa kierrättämässä vanhaa cossia. Täytin 16.

Odottelin talvea tulevaksi. Se suvaitsi saapua vasta joulukuussa. Lucian päivänä oli Chibicon, johon väsäsin cossia oikeastaan syys- tai lokakuusta alkaen. Halusin sen kaulaliinan jo ennen kun päätin Natsua cossata. Ja nyt tässä vuoden loppumetreillä se Haikyuu! tuli kuvaan.


Tein tänä vuonna enemmän käsitöitä kuin viime vuosina. Olinpa niihin jopa tyytyväinenkin. Tämä vuosi oli kolmine coneineen selkeästi japani/anime/otaku painotteisin pitkään aikaan. Viime vuonna keskityin enemmän toiseen kiinnostuksenkohteeseeni, menneiden vuosikymmenien musiikkiin.

Blogissa tänä vuonna oli selkeästi vähiten päivityksiä. Laatu korvaa kuitenkin määrän, koin myötähäpeää lukiessani niitä parin vuoden takaisia.


Taidan nimittää tämän vuoden uudeksi ''elämäni vuodeksi'' vuoden 2012 tilalle. Sen verran positiivinen mieli tästä jäi, ykkösjuttu on kyllä opiskelijaelämä.

Joulu on taas... Eiku sehän menikin jo.

Lapsena sitä joulua tuli odotettua koko joulukuun ajan. Joka aamu aukesi luukku. Oli kamalasti lahjatoiveita, joita oli etsitty lelukuvastosta. Riisipuurokin oli manteleineen hirveä jännittävää syömistä.

Nyt se sitten vain pyyhkäisi ylitse. Kinkkua, herneitä, rosollia. Joulukuusi on ja sen alla oli jotain paketteja. Mietin tässä, että onko enää mahdollista päästä yhtä hyviin jouluhuuruihin kuin silloin lapsena.

Lahjaksi tuli saatua muunmuassa suklaata. Tässä onkin viime viikot syöty sitä aika määriä. Pitäisi ottaa niskasta kiinni, mutta joulun taakse on helppo piiloutua.

Siirryn huomenna virallisesti älypuhelimenkäyttäjäksi Nokia Lumia 735: sen myötä. Ei hirveästi kuitenkaan huvittaisi tulla lasketuksi samaan joukkoon puhelimeni-on-kädenjatkeeni- porukan kanssa. On se jännää. Jos ei olisi älypuhelimia ei minulla olisi ollut mitään tarvetta sellaiselle. Jos ei olisi internettiä niin en kirjottaisi tätä, vaan olisin nukkumassa, en tuntisi tälläiselle tarvetta.

---**Aloin pienen painostuksen seurauksena katsomaan lentopalloanimea, Haikyuu! :ta. Alku oli hieman tahmea, mutta nyt olen jo hyvää vauhtia uppoamassa sarjan syövereihin. Aikaisemmin urheiluanimesta on kokemusta vain Free! :n kautta. (Mikä juttu näillä on huutomerkkien kanssa?) Ainakin sen voi sanoa, että tässä on vähemmän fancerviseä  ja ärsyttäviä hahmoja. Lisäksi en saa katsomisesta hankalasti selitettäviä fyysisiä oireita, niin kuin uimasarjan parissa.

Haikyuussa kliseitä ei ole liikaa ja hahmot ovat kiinnostavia. Päähenkilöparia eli Hinataa ja Kageyamaa on mukava seurata, alkuasetelma on kiinnostava. Pidän siitä, että Kageyamallekin on annettu taustaa ja syytä sille, miksi hän on aluksi niin ylimielinen. Näin vältytään yksiulotteisuudelta. Ystävyyden ja luottamuksen kehkeytyminen on hienosti toteutettu.

Juoni kulkee tosiaan hieman tahmeasti, mutta selkeästi eteenpäin. Se on hienoa, että pelejä ei aina voitetakaan. Täytyy kyllä nostaa hattua sille, joka on tehnyt jostain hemmetin lentopallosta näin kiinnostavaa.

Tässä kuvassa on tosi kiva asettelu.

 

//Ei, en omista tätä//

30 vuotta parasta ennen- päivästä

Tein pienen ennen-jälkeen kollaasin muutamista lempimuusikoistani.

On traumaattista tajuta, miten aika on kulkenut eteenpäin 80-luvun jälkeen. Maitokasvoiset nuorukaiset ovat muuttuneet vanhoiksi kääkiksi, jotka yrittävät turhaan vielä räpiköidä pinnalla.


''Kai joku hänet muistaa, hän oli tähtenä eilisen taivaan''
-Likaiset Legendat, 1984
Olli Lindholm osasi ennustaa tulevaisuutensa 30 vuotta sitten.

Ei minulla muuta.

Päivitetäänpäs.

Olen tässä nyt sen viikon ajan sulatellut conia. Yukiconiin mennessä pitäisi parantaa erästä tärkeää asiaa, poseeraamista. Minua itkettää, kun katson kuvia, näytän niin typerältä. Puvussa ei ole vikaa, mutta asennossa ja ilmeessä on. Nyyhkis.

Motivaationi opetella venäjää parani tilapäisesti, kun masentava opettaja oli korvattuna äidinkielenään venäjää puhuvalla, jota kiinnosti opettaminen. Kuulimme myös, että kun Venäjällä joku pullistelee, hän on "suurtakin käpyä" ja esimerkikisi juuri ajokortin saanutta kutsutaan teepannuksi. Ihania nämä tälläiset kielten piirteet ja sanonnat, jotka eivät muihin kieliin istu.

Nyt kun olen saanut pahimmat cossipaineet pois alta olen voinut aloittaa uuden projektin. (oikeasti minun pitäisi saattaa vanhat päätökseen) Projektin nimi on suuresta miesten kauluspaidasta pieni ja pitsinen. Muitakin vaatteita olisi mielessä, mutta yritän olla aloittamatta liian monta asiaa yhtä aikaa.

Käsitöiden lisäksi kesken olisi piirroksia. Erään sain jo valmiiks.

Hyppytunnilla alkunsa saanut piirros.

Tämän on täytynyt olla maailmanhistorian lyhyin joulukuu. Vaikka ikkunassa killii joulutähti ja maassa on lumipeite, niin joulufiilis on hukassa.

Chibicon 13.12.2014 Kuopio

Luokassamme conitarinat:
Tracon 2014
Animecon 2014
Animecon 2013
Desucon Frostbite 2013

Eittämättä hämmentävin con tähän asti. Kauppakeskusconi. Pieni sellainen.

Kun conipäivä oli vielä edessä

Kaikille avoimessa ympäristössä on se etu, että paikalla oli myös tavallisia ihmisiä. Silloin kuulee kivoja kommentteja, kuten ''Mitä täällä oikein tapahtuu'' ja ''Mitkä helvetin naamiaiset täällä on''. Oli myös oikein mukavaa kuunnella, kun joku yritti siellä jotain uskonnollista tilaisuutta pitää (vai oliko se vain laulelua, korjatkaa jos olen väärässä)

Apajan paneeleista ei löytynyt meitä kiinnostanutta ohjelmaa, joten aikaa oli kulutettava toisenlaisin keinoin. Kävimme sitä aikaa sitten pelihuoneessa viettämässä. Ennen ei ole tullut vastaavassa käytyä missään conissa. Idea tällaisesta on hyvä, ja kyllä meillä taisi aika hauskaa ollakin.

Mietin sitä cosplay-kisaan osallistumista, mutta en kuitenkaan uskaltautunut taikka kehdannut lähteä mukaan. Pikkukisaa oli siis kivaa seurata katsomosta. Kiki oli oikein herttainen ja muutkin cossit hienoja, vaikken suurinta osaa niitä tunnistanutkaan.

Cosplay-deitti oli vallan viihdyttävä. Pienet musiikilliset ongelmat eivät juuri haitanneet. Juontajat sopivat rooleihinsa täydellisesti. Mukana oli myös hienosti improttua Death Note- draamaa.

FFFight olikin sitten jännempi. Tavallaanhan se on kivaa, että suoraan yleisöstä voi sinne eteen pompata, mutta pidän kyllä enemmän hiotuista suurempien conien faiteista. Tässä tapauksessa ymmärrän kyllä, miksi tähän päädyttiin. Taistelutiikeri (oliko se sen niminen?) oli hyvä veto. Vaikka osallistujia saatiinkin hetki maanitella, niin kyllähän tästäkin saatiín ihan kelpo ohjelma kokoon riivittyä.
Btw, shippaan sitä Juontaja x Järjestyksenvalvojaa.

Olihan tämä erittäin mielekäs tapa viettää Lucian päivää, vaihteeksi vähän kevyemmällä conilla. Seuraava onkin sitten isompi, Yukicon.

Epätoivoinen opettejamme.

Sotilaallisen kurin ylläpitäjämme.

Minä, vailla poseeraustaitoa.

Kotipaikan conissa näkyi paljon tuttuja. Tunnistittekohan minua?


Loppuun vielä kiitos teille jotka halusitte kuvata ja halata, piristitte päivääni.

#Ainii näitä hakusanoja
Chibicon mini Kuopio Apaja Kulttuuriareena 44 cosplay cossi Fairy Tail Natsu Dragneel Celestial Järjestyksenvalvoja

Smells like a cosplay

Huomenna on Chibicon. Pieni siitä tuleekin. Sain cossini valmiiksi ajoissa, ja olenkin sopivan virittäytynyt tunnelmaan tuoksuteltuani hiuslakkaa.

Koska con on niin pieni, sen cosplay-kisan sanottiin olevan aloittelijaystävällinen. Ilmoittautuminen olisi paikanpäällä ja käyn läpi kriisiä. Kehtaisinko?

Olen huolissani siitä, että con on floppi pienen kävijämäärän vuoksi. Ei olisi ollut pahitteeksi mainostaa hieman enemmän. Aika lyhyellä aikavälillä kokoon kursitulta tämä idea vaikuttaa, mutta onhan se aina kivaa conittaa.

Kello on vasta kymmenen mutta jo väsyttää.

Housut ja vanhoja koulutarinoita.

Perjantaina tein fysiikankokeen. Se kertonee jotain, että tunsin suunnatonta riemua kun sain yhden tehtävän oikein. Tulossa on oletettavasti huonoin numeroni ikinä <3

Koska valokuvien ottaminen on liian mainstreamia.

Sen kokeen ja ihanan ruotsin kertaustunnin jälkeen pääsin ihanan viikonlopun viettoon. Olin etsiskellyt vanhoista Suuri Käsityö- lehdistä sopivia kaavoja cosplay- housuilleni. Löysin sellaiset. Numerosta 8/2002. Hyvin aneemisen näköiset ne siinä kuvassa olivat, mutta täyttivät tärkeimmän kriteerin, saumat edessä ja takana.

Lauantaina aloin noita ommella. Eivät ne ole vielä kokonaan valmiit, mutta erittän hyvällä mallilla. Olen tyytyväinen, ainakin tähän asti.

Tämä päivä sitten ei mennyt mihinkään huomiseen ruotsinkokeeseen lukiessa, vaan töitä tehdessä. Papereita kopioidaan. Papereita siirrellään eri paikkoihin. Papereita rei'itetään. Papereita liitetään nipuksi. Seitsemän tuntia, saumuri sentään.

Tiedättekö, en edes välittäisi vaikka siitä ruotsinkokeesta tulisi kehnonpuoleinen numero. Mitä minä muka hyvällä ruotsinnumerolla tekisin? Koko hemskatin pakkoruotsi on alkanut tosissaan keittää yli tässä viimeaikoina. Haluaisin kuulla edes yhden hyvän argumentin sen puolesta.

Luin eilen yöllä illalla erään keskusteluketjun innoittamana vanhoja koulutarinojani. Löysin seuraavanlaista kamaa alkaen nelosluokalta;


Merenneidot. Nimiä myöten kopioitu H2O- ohjelmasta, jota siihen aikaan tillitin jatkuvasti. Ainoana erona surkea juoni.

Erikoiset estekisat. Jotain ihme sotkua jostain hienosta ratsastajasta Sarah Davisista. Tungettu täyteen hevostermejä, joiden merkitystä en enää muista. Olin hevoshullu, täytyy myöntää.

Aarre metsässä. Liisa lähtee kävelylle metsään. Hän kompastuu luuhun ja juoksee kotiinsa soittamaan äidilleen. Arkeologit käyvät poimimassa luun, joka osoittautuu arvokkaksi löydöksi.

Tapahtui eräänä talvisena yönä täydenkuun aikaan... Tyttö on käymässä nukkumaan, mutta näkee ikkunastaan ufon. Hän tippuu ikkunasta, mutta alieni hidastaa hänen putoamistaan. Alieni leikkaa hänen hiuksensa saadakseen ihmisen DNA:ta. Tyttö herää huoneessaan. Se olikin unta. Harjatessaan hampaitaan hän huomaa hiustensa lyhentyneen.
     ''Hyvin värikkäästi ja eloisasti kirjoitat! Jännittävä loppu!''

Jos voittaisin lotossa. Kertomus siitä miten tuhlaisin rahani. Kamalaa kulutusjuhlaa. Ei lisättävää.

Kauhujen yö. Tyttö on talossaan ja (taas) näkee ikkunasta kummituksen. Hän piiloutuu sängyn alle. Kummitus käy hakemassa kirjahyllystä kirjan ''Tosielämän kummitukset''. Tyttö näkee loppuyön panajaisia.

Kaupunki meren pohjassa. Meren pohjassa on kaupunki, jossa elää vedenihmisiä. Sinne tippuu syvyyspommi ja se tuhoutuu.

Ovi salaiseen taloon. Kaupungin laitamilla on vanha talo, jonka asukkaat ovat kuolleet yli kymmenen vuotta sitten. Joku tyyppi menee sinne ja päätyy ullakolle. Jokin tuijottaa häntä. Se on vanha ja takkuinen kissa. Siellä on myös kissanpentuja. Hän poistuu talosta ja kutsuu eläinsuojeluviranomaisen hakemaan kisulit pois.

Petollinen Ronja. Ronja pöllii kolmekymppiä ja menee bussilla kaupunkiin. Hän tuhlaa muutaman euron ennen kuin hänen vanhempansa hakevat hänet kotiin. Tämän opettaja luki ääneen. Hävetti jo silloin.

Yläaste:

Mutanttien maa. Fantasiatarina. Sisältää parhaan henkilökuvauksen, minkä olen ikinä kirjoittanut. ''Hän on melko pitkä ja normaali Jari.'' Kertoo oudosta tytöstä Shaggysta ja Jarista, jotka karkaavat orpokodista ja päätyvät maailmaan, jota hallitsee paha puolikäärme Severna. Tämä paljastuu Shaggyn äidiksi. Jari uhraa itsensä, mutta hänet herätetään eloon. Severna murhataan ja kaikki ovat onnellisia. Shaggy ja Jari palaavat maailmaamme, jossa on kulunut vuosia ja orpokodin ärtsy ylläpitäjä-akka on kuollut. Olin tästä tarinasta oikein innoissani.

Tihkusateessa. Masentunut henkilö lähtee kävelemään kouluun. Alkaa tihkuttaa vettä. Aluksi hän pitää siitä, mutta sitten se alkaa ahdistaa, sade voimistuu. Hän on myöhässä tunnilta ja meinaa koputtaa oveen, mutta ei koputakaan, koska ''Tiesin ettei kukaan oven takana olijoista halunnut olla kanssani missään tekemisissä.'' Hän menee pihalle sateeseen ja lakkaa välittämästä. ''Suljin silmäni uudelleen enkä enää herännyt''

Punaposki. Punahilkasta modernisoitu slasher. Naurattaa vieläkin, koska niin naurettava. Kokonaisuudessaan luettavissa vanhalta kotisivultani.

Olenko minä murhaaja? Työntekijä tappaa kettumaisen pomonsa firman pikkujouluissa. Hän ei kestänyt tämän aikaansaamia homojuoruja. Tyyppi tulee katumapäälle ja tappaa ihtensä.

Hiljaisuus on ääni, jonka kuulen. ''Otsikko on erityisen hieno.'' Luettavissa täällä. Jossain menneessä ajassa pikkupoika on jätetty yksin kotiin. Hän lähtee etsimään vanhempiaan, mutta löytää jotain muuta...

Väärä aikakausi.  Luettavissa täällä. Katkeraa tekstiä tulevaisuudessa elävän ihmisen kaipuusta menneseen aikaan. Sisältää kosolti tablettivihaa.

Kauneimmat kukat kuihtuvat liian aikaisin. Kaksilapsisen ja yksivanhempisen perheen Thaimaanloma. Nuorempi poika kuolee yksin tsunamissa. Sydäntäsärkevä kirjoittaa.

Ajatuksen siementä ei pidä ruokkia. Päiväkirjaa kirjoittava päähenkilö matkaa junalla läpi Euroopan ystävänsä kanssa. Hän alkaa katkeroitua ja potea koti-ikävää.

Olen parempi luomaan tunnelmaa ja kertomaan ihmisten tunteista kuin keksimään hyviä juonia.
Onneksi olen päässyt ärsyttävästä tavasta antaa henkilöille ''hienot'' ulkomaalaiset nimet.

Ei jaksa

Toisen jakson koeviikko lähestyy kovaa vauhtia. Erityisesti fysiikan koe pelottaa. Ruotsin kokeeseen ei tekisi mieli opetella yhtään mitään. Motivaatio mokoman pakkosyötetyn täyshyödyttömän kielen opetteluun on aika matalalla. Miksi Suomi tekee pakkoruotsilla hallaa itselleen?

Nyt on jo marraskuu.

Kuopion chibiconiin on kuukausi. Tasan.
Cossi on vaiheessa kaulaliina valmis, peruukki olemassa, yksi kangas ostettu. Olen melko luottavainen siihen, että saan ajoissa valmista. Mielipide saattaa olla erilainen sitten perjantai-iltana ennen conia.

''Ei jaksa'' on sanapari jota kuulee ihan liian usein. Miksi ihmiset eivät jaksa mitään? Miksi se pitää ilmaista kanssaihmisille? Ihmiset, miten olisi pieni vaihtelu: Jaksan kyllä.

Lisäsin tällaisen täytteeksi