tiistai 25. kesäkuuta 2013

(Kaikki) on sittenkin hyvin

Eeerittäin onnistunut päevä

Aamulla sitä herää ihanaisen Blue Highwayn ääneen.
Edessä on lyhyehkö työpäivä sekä kaupungilta tärkeähköjen cossinosien metsästystä.

Muutama tunti siellä, onneksi ilmastoidulla pääkonttorilla.
Sitten pääsemme siskon kera ''shoppailemaan''.

Käherrystarvikkeeseen peruukkeja katsomaan. Tarvitsen pitkän, mustan ja suoran peruukin. Kun myyntihenkilö ilmoittaa käsissään olevan peruukin olevan pisin mustista ehdin jo miettiä mistä ihmeestä löydän sopivan. Onneksi kuitenkin pituudesta tokaistuani hän ilmoittaa, että huomenna olisi saatavilla pidempiä.

Varausta tekemään.Jostain kumman syystä ihmisillä on vaikeuksia sukunimeni kanssa. Ei ole -nen päätteinen mutta ihan suomalainen on. Sain toistaa sen kolmasti. Ei tosin niin hienosti miten hotellissa, jolloin nimen o muuttui i:ksi ja toinen o sai pisteet päälleen.

Kun mukanamme on siskon peruukki sekä kaksi peruukkisukkaa on tullut aika löytää kengät. Tuollaiset mustat nilkkurikorkkarit. Kookengästä löytyy. Hinta on koomisesti  41,93 €. En kuitenkaan näitä osta.
Käymme hakemassa kolmet legginnsit/sukkahousut kaksien hinnalla. Tulee hauskaa olemaan kun ompelen niihin yön pimeinä tunteina kolmekymmentäkaksi vinoneliötä.
Käymme vielä toisessa kenkäkaupassa katsomassa kenkiä mutta mielessäni kummittelevat vain ne täydellisehköt kengät siellä. Käyn sitten hakemassa ne pois sieltä. Olen onnessani, kun kokoan lompakonpohjan hilut. Niistä tulee juuri euro ja yhdeksänkymmentäviisi senttiä. Hei hei viisisenttiset <3
Tästä riittikin hilpeyttä toviksi.

Kun kotiin suunnataan uudet kesärenkaat alla on rattoisaa. Ja köpöttelyn kaupassa elämäni ensimmäisillä korkkareilla on hilpeää.
-_-__-_--
Pääsemme vielä saareenkin. Saan ajaa koko menomatkan itse. Tietenkin vieressä isä antaa ohjeita, että tuo saari pitää kiertää kaukaa siinä on paljon kiviä rannassa. On se muuten vaan hienoa sekin, että veneilijöiden kuuluu tervehtiä toisiaan. Kohottaa kätensä toisensa kohdatessaan. Se on hyvien tapojen mukaista.

Vedestä ei voi suoraan sanoa lämpötilaa. Lämpimän ulkokuoren alta paljastuu kylmiä, jäätäviä ja lämpimiä alueita. No, päivä olikin kuuma. On se vaan mukavaa.

Paluumatkalla oivallankin hienon asian. Hieno tunne se on.


Minä olen juuri tässä juuri nyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti