Värikästä kirkkoa hunajalla

Pimeää.

Tuo äskeinen sunnuntai. Mitenpäs sen voisi viettää paremmin kuin kirkossa istumalla?
No, oikeastihan minulla olisi ollut se perhekirkko vasta tämän viikon sunnuntaina. Eihän se nyt käynyt. En jätä Lahtea väliin kirkon vuoksi.
Ainahan olisin voinut valita jonkun muunkin sunnuntain korvaavaksi käynniksi. Tämä vain sopi... Erityisen hyvin.
Ja on niin mukavaa se, että yrittää ottaa yhteyttä kirkkohiippariin kysyäkseen toimintamallia. Ei vastaa aikoihin, ja kun vastaa niin menee sitten jyrkästi aiheen vierestä. Huokaus.

Sinne sitten kuitenkin raahauduttiin. Läpyskä epäilyttävään laatikkoon ja messuun.
Vieressä istuu sukkapuikkoja kilisyttävä äitini. Toisella puolella kaikista kovaäänisimmin veisaava kiihkouskovainen. Lähistöllä myös kokoajan yskivä ja niistävä tyyppi, ja huomionkerjääjä joka rukouksissa puhuu kovalla äänellä puhe kirjoitusvirheitä vilisten ja eri tahtiin kuin kaikki muut. Käytän kuitenkin suurimman osan ajasta toivoen, että kolme edessäni näkyvää niskaa väistyisi sen mielenkiintoisemman niskan tieltä. Jumalaa palvellessa aika vierähtää nopeasti... Ei, tylsää. Emme saa karata edes jumalanpalveluksen loputtua. Naamaamme isketään hieman pullaa ja pääsemme kuuntelemaan nuhaista kerrontaa urkujen ihmeellisestä maailmasta.
Ainoa, mikä siinäkin kiinnosti oli se, että kaikki saivat käydä soittamassa muutaman sävelen. Siitä vähän hakkaamaan niitä. Huomaa, kenellä on edes alkeellista rytmitajua ja kuka näkee sen vain asiana, josta lähtee hakattaessa ääntä.

Ja sitten leivoin kotona laskiaispullia.


Korvat lukossa. Nenä tukossa. Kurkkua kuivaa.
Ja aamulla herään tunteeseen, että näivetyn fossiiliksi.
Mutta tiedän kyllä vaistomaisesti avun.
Hunajaa. Teetä. Karpalo-kerma-teetä johon hunajaa niin paljon kun sielu sietää.
Se auttaakin huomattavasti.

Hiihtoa on, ja kun lähdössä olen panen merkille, että suksien side repsottaa aika nätisti.
Kuuluu asiaan, kaikki tässä talossa on jotenkin vinksallaan.

Kolme ensimmäistä tuntia menee sitten ihan hienosti. Mukavia väritystehtäviä ja repeämisiä ihmisten kirjoituksille aiheesta kaamos. On nimittäin aina silloin tällöin pitänyt kirjoittaa nimimerkin takana aina tietystä aiheesta ajatuksia paperille äidinkielentunnilla. ''Pimeässä tulee sellainen olo, että joku pimeä tyyppi tulee ja puukottaa'' ''Kaamos on suolesta'' ''Pimeästä voi saada juustotaudin'' ''Kannattaa muuttaa Italiaan'' ''Osta kirkasvalolamppu''
Kertovat oivasti ihmisten henkisen tason. Positiiviseksi määrittelimme viisi lappua, joista kaksi omaamme.

Ja sitten pääsemmekin hiihtelemään.
Kun kaikki ovat saaneet tavalla tai toisella ilmaistua hiihtoa vihaavansa, tikut ovat jaloissa ja käsissä alkaa se passiivinen eteneminen. En minäkään siitä erityisemmin nauti. Monot tuntuvat haluavan leikata varpaani irti.
Koululla päätän sitten raahata näitä hyödyttömiä hiihtimiä loppupäivän mukana. Mutta loppupäivä ei ole pitkä.

Valokuvauskurssitunnilla pääsemme vihdoin pimiöön, mitä on lupailtu jo pitkään.
Onnistun imbesillisesti valottamaan ensimmäisen kuvan väärin inhimmillisen erehdyksen takia. Se mustenee. Ja mustenee. Juu.
Mutta loput kuvat ovat ongelmattomia, kunhan ne kirotut sormenjäljet on saatu lähtemään negatiiveista.
Kaikenmaailman kehitteitä ja pysäytteitä ja kiinnitteitä haistellessa on aika mukaava siellä pimeässä kuluttaa puolitoista tuntia.

Pääsen huomenna sitten KalPa- Pelicans matsiin <3