Eikä mitään tieteellisiä selityksiä
Katson ulos ikkunasta. Näen pallon. Pienen, keltaisen jalkapallon. Joku on viskannut sen varastomme katolle. Puoliksi on kinokseen hautautunut. Päässä sillä on luminen hattu.Ulkona kävellessäni mp3:ni liukui pois otteestani ja nykäisi mennessään kuulokkeet korvista pois. Kuulokkeessa ollut ''pehmuste'' tai jokin oli hävinnyt. Ei sitä maasta löytynyt. Ei mistään.
Takaisin korvaan kuuloke vaan. Jospa pysyisi ilman sitä.
Ja mikäs se siellä olikaan... Kätevää etsiä jotain mikä on korvassa.
Aamunavausta pitämään ei ehkä olisi kannattanut päästää niitä kahtaa jonnea.
Nenästänsä määkivät, joka väliin ''kovia'' kommentteja heittelevät pellet eivät naurattaneet. Olisi tullut myötähäpeää, mutta ovat liian säälittäviä siihenkin.
Tällä kertaa säästyttiin merenneidoilta. Mutta kyllä osa näistä ammattiesitelmistä oli kanssa aikas huvittavaa seurattavaa. Jos pääni sisällä räkätinkin kuin porsas onnistuin ulospäin näyttämään ehkä edes jokseenkin välinpitämättömältä. Ovat ne power-point animaatiot kyllä aika upeita.
Miksi löydän itseni aina jostain naamallani pingottunut naurunpidätyhymy? Miksi kihisen?
Miten onnistuu nauramaan asioille jotka eivät naurata, jotka eivät koske minua?
Kaipa se on hyvä että osaa löytää elämästä huvittavia puolia, mutta taidan näyttäytyä toisten silmiin melkoisena idioottina.
Ja kyllä, ihmisten mielipiteistä ei pitäisi välittää. En välitäkkään kaikkien.
Mutta-kun.
Taidan tasapainoilla tässä optimismin ja pessimismin rajamailla. Saa nähdä kuka tulee tökkäisemään minut alas nuoralta ja kummalle suunnalle kaadun.
Kiitän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti