sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntain kiireet

Voin uskotella että niitä oli muuallakin kuin päässäni

Tosin-typerä-sieni-retki-vei-aikaani

Onneksi tosin nämä vieraat häipyivät jo aamulla.
  Ja heidän takiaan tämä huone haisee hajuvedelle.

Alkaa tosiaan tulla paineita niistä synttäreistä.
Virallinen päivä on sunnuntaina. Mutta yksi kaveri ei pääse silloin.
Toinen kaveri taas ei pääse kuin perjantaina.
No, jos ei muuta niin ainakin yksi tulee trollisti koko viikonlopuksi.
Mutta siitä yhdestä en ole saanut vielä vastausta.
Yhdelle tuntuu sopivan kaikki.

Lisäksi stressaan siitä, että en keksi ohjelmaa.
  Syömisistä
     Ja lahjoista

Ensi viikolla on terveystiedon ja biologian koe.
Pitäisi lukea dekkari ja tehdä lukupäiväkirja äikkään.

Seuraavalla viikolla matiikan koe ja hallituksen kokous.

   Tässä välissä pitäisi keretä siivota ja kuunnella Dingoa.
Pitäisi opiskella ja hillua netissä ja liikkua ja syödä terveellisesti ja harjata hampaat.
   Ja ruinata netti kännykkään.

Ja käydä sienessä ja olla kiltti lapsi ja lukea mangaa.
     Ja olla rohkea ja kokeilla uutta ja pukeutua vaatteisiin.

Pitäisi piirtää ja ottaa valokuvia ja olla yhteydessä ihmisiin
Ja pelata xboxilla ja olla hyvä ihminen ja kirjoittaa liirumlaarumiin ja ties mitä...

Puoliakaan en tule tekemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti