lauantai 29. syyskuuta 2012

7 tervettä ihmistä

Ja paljon kofeiinipitoisia juomia

Hyvä resepti.

En ole tässä vähään aikaan päässyt koneelle. Siispä pikakertaus.

VAROITUS. Romaani.

*Keskiviikko


Tämän päivän huomenna oli terveystiedon koe. En kumminkaan jaksanut lukea siihen. En sitten okíkein tehnyt muutakaan, mitä olisi pitänyt. Esimerkiksi siivoaminen. Jätin sitten kaiken järkevästi myöhemmäksi.


*Torstai

Tälle päivälle siis jätin järkevästi kaiken tehtäväksi.
Leipomiset, siivoamiset, kokeeseen lukemiset...

Ja ensin kouluun. Seitsemän tuntia joista yksi oli terveystiedon koe. Onneksi se oli helppo.

Kotona sitten alkoi työt.
  Leivon. Mokkapaloja.
Ja koska meillä kaikki on jotenkin rikki tai toimii väärin, uunissa ei toimi muu kuin kiertoilma.
Ja kiertoilma on kuumempi kuin tavallinen uuni.
Ja äiti ei kertonut asiasta.
Ja uuni oli liian kuuma. Ja mokkapala kärähti reunoista.
  No. Kuorrutetaanpas se.
Oho, kuorrute failasi.
Siitä tuli jotenkin kuivaa ja kokkareista.
  Lisätäänpä vähän nompparelleja.
Ne eivät tartu. Painetaan ne kiinni.
 -Tadaa!
-Mikäs se tämä on.................?

Kakku.
  Tulipas tätä taikinaa vähän.
Mutta se on välittömästi laitettava uuniin.
-Se tosiaan on liian pieni. Siitä saisi vain kaksi kerrosta.
No, tekaisempa lisäksi taikinan.
Laitanpas sen tähän tähdenmuotoiseen vuokaan.
Hmm. mitähän tästäkin tulee.................?

No niin, nyt voisi alkaa tehdä coctail-tikkuja.

Tässä vaiheessa kello on yhdeksän.

Menen nukkumaan.
-Ai perhana, se koe.
Yhyy ;n; pakko ainakin yrittää lukea siihen.


*Perjantai

Kouluun tietysti. Blaa blaa blaa.
Ja biologian koe. Siinä kyllä meni pieleen ainakin muutama asia. Ehkä omien termien keksiminen ei auta.
Mutta yllättävän helppo silti.

Kotiin. Viimeistelen siistin näkymän.

Odotan että isosiskoni tulee ja tuo mukanaan ensimmäisen vieraan. Kutsun häntä nyt nimellä Hämy, koska en ole varma saisinko käyttää hänen oikeaa nimeään.

  Kakku on vielä vaiheessa. Kun sisko ja Hämy ovat paikalla aloitamme sen tuhoamisen kokoamisen.
Leikkaan sen. Mielenkiintoisesti. Tähtikakku hajoaa atomeiksi.
  Kakku kostutetaan. Väliin lätkitään mansikkaa, mansikkahilloa ja kermavaahtoa.
Neljä kerrosta. Kakku on niin kaunis.
  Seuraavaksi se päällystetään suklaalla.
Päälle tulee koristeeksi irtokarkkeja. Sellaisia missä on alaleuka ja hampaita. Ja nallekarkkeja. Ja pääkalloja.
Tuli niin komia että otettiin kuva. Laitan sen mahdollisesti tänne.

Kun vielä olemme hommailemassa jotain kakun kanssa saapuu vieraani koodinimeltään Piru. (anteeksi)
Piru katsoo touhujamme mielenkiintoisella ilmeellä.
Laitan siinä sitten pöytään astiota. Kello käy. Muut vieraat ovatkin myöhässä.
  Pian saapuu Duracell-pupu. (anteeksi)
Avaan hänen kehotuksestaansa lahjani. Sieltä paljastuu erikeepperiä joka ei ole vielä kuivunut, sitruuna ja puolenkymmentä hakaneulaa. Juuri niin kuin toivoin.
  Vähän pahemmin myöhästynyt Sohjo (anteeksi) tulee seuraavaksi. Emme odota Kääpiötä (anteeksi)
Vaan käymme pahaa-aavistamattoman kakun kimppuun.
  Pöydässä sitten on niin järkevää keskustelua, ettei repeämisiltä vältytä.
Ahmimme ja odotamme Kääpiön saapumista.
  Kääpiö saapuukin pian. Möllötämme edelleen pöydän ääressä.
Jossain vaiheessa sitten päätän avata lahjani, ja sisko ja Hämy liittyvät seuraamme Inceptionin ääreltä.
 
Pirulta saan kummallisen kissabadgen ja kymmenen euroa sekä laatikon pohjaan teipatut kaksi euroa lisää.
Kiitos.
Sohjolta saan sikaripötkylän muotoon paketoidut neljä Copic- tussia, vihreän, sinisen, oranssin ja violetin. Lisäksi suklaalevyn.
Kiitos.
Kääpiöltä saan ihonvärisen Promarker- tussin sekä laadukasta piirrustuspaperia.
Kiitos.
Hämyltä saan paksun lehtiön sekä Fazerin suklaalevyn.
Kiitos.
Siskolta saan Scullcandyn keltaiset nappikuulokkeet.
Kiitos.

Ihmiset intoutuivat kokeilemaan lahjatussejani ja paperia. Varsinaisia taiteilijasieluja.

Lahjojen avaamisen jälkeen suuntaamme minun huoneeseeni.
  Ihmiset löytävät sieltä kaikkea mielenkiintoista miekoista ja viikatteista kettuturkkeihin ja jäniksenkäpäliin.
Duracell-pupun kehotuksesta alamme pelaamaan joskus vuosia sitten tekemäämme sotapeliä.
Se on niin epic. Kaikilla on hauskaa, mutta ikävä kyllä Pirun täytyy lähteä.
  Sotapelin jälkeen meillä on kaksi kaatunutta, Sohjo ja Kääpiö.
Koska Kääpiö halusi pelata Hiirenloukkua, kokoamme sen. Se osoittautuu kuitenkin surkeaksi.
  Tämän jälkeen Kääpiön on lähdettävä.
Duracell-pupu saa idean, että pelaisimme Twisteriä.
Pelaamme. Ja pian olemme elvyttämässä Sohjoa. Yleensä elvytettävät eivät virnistele niin.
   Palaamme huoneeseeni ja löydämme viisikielisen epävireisen kitaran, jonkun venäläisen kielisoittimen ja nokkahuilun.
  Kamala ääni.

Pelaamme vielä hieman improvisoitua korttipeliä ja Sohjo tutkii Lontoosta kerättyä ''muistolaatikkoani'' Eli läjää roskia.

Sohjon täytyy lähteä.

Duracell-pupu jää vieä hetkeksi kanssamme sekoilemaan. Sitten saatan hänet bussiin.
Alkaa olla pimeää, joten juoksen kotiin etteivät hämäräveikot saisi minua kiinni.

Hämy siis jää meille yöksi. Huomaamme kauhuksemme, etteivät Coca-colamme riittäneetkään.
Katsomme Thor- elokuvan ja tutkimme Google map:ia.
Ei, Loki, ei.
Nauramme ja sokerihumallumme.
Lopulta äiti häätää eidät nukkumaan.


*Lauantai

Herään kymmeneltä. Ensiksi poimin kännykkäni lattialta ja huomaan että en sammuttanut musiikkia, vaan se on kuulunut kuulokkeista koko yön.
  Tungen kuulokkeet korviini ja alan piirtää.

Vanhemmat ovat jo lähteneet. Menen alas ja kohtaan siskon ja Hämyn.
Syömme aamupalaa ja katsomme Masterchefiä.

He lähtevät hakemaa meille lisää Cocista ja minä tulen tietokoneelle kirjoittamaan tätä.

Kiitän, että jaksoit lukea.

2 kommenttia:

  1. Sohjo ilmoittautuu~
    Pienimuotoinen repeäminen. Kikatin noille nimille kymmenisen minuuttia. Ei saa. Ja ole hyvä. Hyvä kuvaus... Öh... Tapahtumista. Elvytystä ja Twisteriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimet olivat niin hauskoja keksiä. Ja voi, oli oikein rattoisaa kirjoittaa.

      Poista