Nekocon 19.-20.7.2025

Tämän vuoden Nekocon-reissu alkoi jo keskiviikkona. Olin osallistumassa conissa yksilöpukukilpailuun, eikä cossi ollut vielä puettavassa kunnossa. Osittain minun oli ihan fyysisesti mahdotontakin saada se valmiiksi yksin, koska tarvitsin apua yläosan mallailuun, jotta kaikki osat tulisivat oikeisiin kohtiin ja kiinnitykset olisivat toimivia. Osittain kyse taas oli perinteisestä aikataulujen pettämisestä, kun kaikessa menikin pitempään kuin luuli. Torstai ja perjantai kuluivatkin kokonaan cossia tehdessä. Sisko auttoi minua merkittävästi muun muassa stailaamalla kokonaan lauantain cossini peruukin, tekemällä kisacossini peruukille pohjaa ja päällystämällä vaahtomuovipiikkejä niille valmistelemillani lycranpaloilla. Öisin kyllä nukuttiin, mutta ei todellakaan mitään täysiä yöunia. Toivottavasti kukaan ei ota tätä minään crunchaamisen glamorisointina... Olen kyllä moneen kertaan vannonut ettei näin enää pääse käymään, mutta niin vaan omat sanat tulee näköjään syötyä. Aloitin konkreettisesti tekemään asuani maaliskuussa (sitä ennen hankin materiaaleja), mutta näin moniosaiselle puvulle se olikin liian myöhään huomioon ottaen sen, että kävin samalla kokopäivätöissä ja minulla oli muutakin elämää. Tästä johtuen päätin lopulta, että en edes yritä tehdä Nekoon mennessä asuun kuuluvia pyssyjä. Crunchaaminen ei ole kivaa. Crunchaaminen on syynä siihenkin, miksi nämä coniraportit laahaavat pahasti jäljessä. Kaikesta huolimatta priorisoin tässä tapauksessa muutaman päivän epämukavuuden mieluummin kuin sen, että olisin luovuttanut ja jättänyt kisan välistä. Eniten harmittaa kuitenkin, että jouduin vetämään tähän siskon mukaan (kiitos vielä avusta <3).

Conia edeltävät päivät tosiaan kuluivat tiiviisti sisällä. Perjantaina pieni ulkoilmakurkistus tuli tarpeeseen, ja se onnistui näppärästi rannekkeenhaun kanssa. Samalla reissulla käytiin täydentämässä pikaliimavarastot ja nauttimassa torilla gelatosta.

Lauantaina ei ollut vielä kisapäivä. Pistimme päälle rennot K-pop demon hunters -cossit, joiden tekemisestä olimme päättäneet sillä hetkellä, kun tajusimme, että meillä oli valmiina niihin sopivat peruukit - Rumille Saint Seiyan Athena ja Zoeylle Howlin musta peruukki ja jotain satunnaisia irtokuituja. Minulta löytyi sattumalta valmiiksi kaapista Rumin collegeasu, joka määritti sen että hahmo päätyi minulle. Tein asuun erikseen vain erillisen kaulurin ylijäämäpaloista ja lisäsin collegehousuihin resorit lahkeeseen. Sisko taas tekaisi Zoeylle collegehousut, jotka oli muutenkin aikonut jossain välissä ommella. Käytännössä asuja voi siis pitää täysin päästöttöminä (lukuun ottamatta parin hiuslakkapurkin tyhjentämistä peruukkeihin).

Bussi jätti meidät torille, josta kävimme hakemassa jo perinteeksi muodostuneet Aina Kesän bobat

Zoey ja Suomen paras tori

Rentous oli päivän avainsana ja se oli aivan parasta. Elokuva oli tuohon aikaan erittäin pinnalla, ja sen huomasi siitä, että huomiota tuli varsin paljon, vaikka asumme olivatkin casuaalit versiot. Muun muassa yksi pirpana kävi useampaan otteeseen huikkaamassa jotain ohi kulkiessaan.

Innostuin hieman jumppailemaan, ja poistuessamme huomasin parin lapsukaisen kopioivan tekemääni

 

Varsinaista ohjelmaa päivässä oli ainoastaan illalla Animekonsertin muodossa. Ennen sitä ehdimme siis hyvin pyörimään ympäriinsä ja käymään torilla. Torin vieressä kaupassa käydessä eräs selvästi jo huononäköisempi mummeli kävi kysymässä minulta, miten pitkään olen kasvattanut hiuksiani. Kyllä harmitti, kun mummo selvästi pettyi kertoessani kuontaloni olevan muovia.

Hesburger idolit tiellä pitää

Maiskis

Torilta palatessa otimme hieman kuvia. Ensin löysimme sisätiloista portaikon, jossa otimme pari räpsyä. Ulkona Lumitin vierellä kävellessämme huomasin kuitenkin kiinnostavamman potentiaalin lasista maahan heijastuvassa vihreässä kajastuksessa. Jäimmekin shoottaamaan paikalle vähän pitemmäksi aikaa.

 

 

Narutojuoksulla demonien perään

Kuvittelin et tää näyttää kivalta mut oikeesti näyttää vaan siltä kun letti olis leikattu irti

Improvisaatiotanssiharjoitus

Pistäydyimme myös karaokessa. Muistissani oli tuoreena Desussa tapahtunut äänen häviäminen, joten tällä kertaa yritin hyvissä ajoin avata ääntäni. Halusin laulaa Aikakoneen Odotan, koska sitä tulee aina joskus hoilattua, ja se sattui listalta löytymään. Kappaleen pyytämisen jälkeen työntekijästä huokui hänen oma mielipiteensä kyseistä biisiä kohtaan... Netistä karaokelistaa etsiessämme huomasimme kuvituskuvassa jotain yllättävän tuttua. Haha, näköjään meitä oli viime vuonna käyty kuvailemassa samassa paikassa!

  

Illemmalla koitti Animekonsertin aika. Sitä olikin odotettu pitkään ja hartaasti. Viimeksi konsertti järjestettiin vuoden 2019 Nekoconissa, ja sen jälkeen olen haikaillut sen perään jokaisessa Nekossa. Tällä kertaa konsertti ostettiin etukäteen lippujen kanssa samassa paketissa. Muistaakseni se ei myynyt kokonaan loppuun. Varmaan nuorempi kävijäkunta ei halunnut maksaa ylimääräistä, kun heillä konserttiin ei liity samaa nostalgiaa kuin meillä kokeneemmilla kävijöillä. Olimme itse paikalla jo vuonna 2012, kun konsertti järjestettiin ensimmäisen kerran, ja se iski täydellä voimalla heti ensikuulemalta.

Tämänkertaisen konsertin settilista oli omaan makuuni kokonaisuutena ihan ok -tasoa. Tietysti kaikki musiikki kuulostaa orkesterin soittamana hyvältä, mutta varsinaisia tunteenpurkauksia tuli lopulta vain muutaman kappaleen kohdalla. Suosikkini olivat Prinsessa Mononokesta ja Pokemonista, ja niiden aikana tuli muutama kyynelkin tirautettua. Vaivaa oli nähty myös siinä mielessä, että kaikille kappaleille oli tehty omat taustavideot/diaesitykset. Näistä kyllä selvästi huomasi, että eivät olleet kaikki saman tekijän kädenjälkeä, mikä hieman rikkoi kokonaisuuden harmonisuutta. Kaikenkaikkiaan oli kuitenkin hienoa ja ehdottomasti rahan arvoista päästä kuulemaan konsertti taas uudelleen. (Ja jos se vielä joskus tulee uudelleen niin soittakaa SADAME! :D)

Kevyen demonista tunnelmaa musiikkikeskuksen nurkassa

 

Lauantai-iltakaan ei valitettavasti ollut vapaa cossinteosta. Täysiä yöunia ei siis ollut tiedossa, mutta useampi tunti sentään. Sunnuntaina oli herätessä ihan hyvä fiilis, eikä aikataulu ollut liian tiukka. Päätin pukea asun päälle vasta conipaikalla, koska bussimatka se päällä ei kuulostanut houkuttelevalta idealta. Peruukin ja meikit laitoin kuitenkin kuntoon jo siskon luona. Tykkään coniaamuissa siitä, kun saa rauhassa istua meikkaamaan. Erityisen kivaa se on silloin, kun meikissä on jotain spessua, ja Blue rosen siniset meikit sopivatkin tähän rakoseen erinomaisesti. Sinisen nestemäisen huulipunan ostin jo vuonna 2020, joten se oli odotellut tähtihetkeään pitkään. Siinä ajassa se oli kuitenkin kuivunut, joten notkistin sitä sekoittamalla siihen huulirasvaa. Valitettavasti siitä tuli jo turhankin lipsuvaista, ja se alkoi päivän mittaan levitä.

Pikainen ja heikkolaatuinen bäkkäriselfie

 

Sunnuntaina pääsimme paikalle sisään ennen ovien virallista aukeamista. Vilautin nopeasti naamaani bäkkärillä, ja sitten menimme kisaajien pukuhuoneeseen laittamaan minua valmiiksi. Tarvitsin siis todellakin siskoa avuksi pukeutumiseen, koska hän tietää takakiinnityssysteemien toiminnan minuakin paremmin, ja asua pukiessa pitää tulla aivan iholle. Onneksi Nekossa oli niin chilli meininki, että siskon sallittiin tulla avustamaan minua pukkariin ja bäkkärillekin. Yritin kyllä viimeiseen asti viivyttää korsettiosan pukemista, koska tiesin, että se päällä ei voisi olla enää rennosti. Kun lopulta tuli aika laittaa sekin päälle, näin ensimmäistä kertaa koko kokonaisuuden peilistä ja olin kyllä erittäin innoissani ja ylpeä itsestäni.

Siskolla on vuosia sitten ostettu Tiger & Bunnyn fanipaita, ja mikä olisikaan ollut parempi tilaisuus käyttää sitä

Pian tuli aika lähteä odottamaan tuomarointia. Tuomarointihuoneen ulkopuolella jonkin aikaa epämukavat korot jalassa seistyäni äkkäsin, että pystyn lepuuttamaan jalkaparkojani astumalla polvilleni viereiselle sohvalle. Toimi oikein hyvin, vaikka näytti varmasti erittäin hupsulta, ja sain itse tuijotella suoraan edessä olevaa seinää. (ja tottakai siinä käytävällä sattui juuri samaan aikaan liikkumaan kunniavieras lol) Tätä polvi-istuntaa hyödynsin myöhemminkin päivän aikana, ja se sai aikaan huvittuneen vastaanoton. Pystyin jotenkuten istumaan myös korkeilla jakkaroilla, mutta itse asiassa tämä tapa oli vähemmän rasittava selälle, kun ei tarvinnut nojata oudosti taaksepäin.

Itse tuomarointi sujui oikein mukavasti. Ehdin kertomaan muistaakseni kaiken olennaisimman ja tuomarit olivat selvästi kiinnostuneita ja validoivia. Tuomaroinnista jäi hyvä mieli, ja siitä jatkettiin sujuvasti suoraan kuvauksiin. Myös kuvaukset sujuivat oikein kivasti. Sain hyvää ohjausta, kun en ollut itse ehtinyt ajatella mitään poseerauksia etukäteen. Tässä vaiheessa koroilla seisominen kuitenkin todellakin alkoi riittää, joten heti kuvauksien jälkeen vaihdoin ne matalampiin. Olin siis ostanut käytettynä Mime et moi -merkin muuntautuvat kengät, joten pystyin vaihtamaan pelkät korot ilman että tarvitsi riisua koko kenkiä ja siten isoa osaa puvusta. Tämä toimi hyvin, koska sain suurimman osan ajasta priorisoitua mukavuuden. Kuitenkin juuri tästä erikoisuudesta johtuen kengät eivät koroilla tarjoa juuri mitään tukea ja muuttuvat paljon tavallisia korkokenkiä nopeammin erittäin tuskallisiksi. Korot on siis tosiaan varattu vain kuvien ottamisen tai muun edustushomman ajaksi.

Seuraavat kuvat kuvannut Riikka Luomajoki, ohjannut Gwennoth 

Kaikella rakkaudella itseäni kohtaan mutta huvittaa tää tyrannosauruksenomainen käsivarsi-reisi suhde

Kuvausten jälkeen sisko kävi hakemassa meille syötävää. Ehdimme myös mukavasti muun muassa kiertelemään läpi taidekujan ja laulelemaan karaoket.

Kun kisa alkoi lähestyä, oli tiedossa lavakierros. Olin Nekossa kisaamassa ja siten Musiikkikeskuksen lavalla jo neljättä kertaa, joten mitään uutta ei varsinaisesti tullut. Kierroksen jälkeen oli vielä aikaa valmistautua. Ehdin käydä vessassa, ja siksi aikaa otin tietenkin korsetin pois. Ongelma tulikin siinä vaiheessa, kun se piti laittaa takaisin - yksi liimaamistani tarranauhoista oli irronnut toiselta puolelta. Muuten olin huolehtinut hyvin kiinnitysten pysyvyydestä ja varmistanut kiinnitykset myös ompelemalla, mutta unenpuutteen vuoksi tämän yhden kohdalla ei selvästi ollut ajatus liikkunut. Eipä siinä mitään, sisko lähti saman tien Lumitin pukkareille etsimään liimaa, kun selvisi, että sellaista ei ainakaan kisaajien pukkareissa ollut. Minun osani oli siis odottaa kärsivällisesti, kun en muutakaan voinut. Ainakin nautin siitä, että sain istua normaalisti hieman pitempään. Sisko palasi pian, mutta liimaa ei ollut ollut. Sen sijaan hänellä oli mukanaan neulaa ja lankaa, ja niillä saatiin kiinnitys pelastettua. Siskon ommellessa muut kisaajat järjestäytyivät jo jonoon. Olin onneksi viimeisten joukossa lavalla, mutta silti tuossa vaiheessa alkoi miedosti kuumottaa. Lopulta valmista tuli kuitenkin ennen ensimmäisenkään kisaajan menoa lavalle, joten välikohtauksesta ei sen suurempaa harmia aiheutunut. Sisko lähti katsomon puolelle, minä jäin jonottamaan.

Jonotuksen alussa hyödynsin taas erinäisiä istuinratkaisuja, koska päkiäni olivat tässä vaiheessa päivää jo varsin tulessa. Oman lavahetken lähestyessä luulin pärjääväni seisten, mutta tuskailuni oli ilmeisen selvästi havaittavissa, koska penkki seurasi kuitenkin perässäni. Ihanaa, miten meistä kisaajista pidetäänkin niin hyvää huolta <3

Lopulta tuli aika kävellä lavalle. Poseerauksien suhteen ei taaskaan ollut selkeää suunnitelmaa, vaan heittäydyin hetken vietäväksi. Seuraavat lavakuvat kuvannut Juce.

Sain jälkikäteen vasta tietää mikä reffi oli valittu planssikuvaksi. Pyssyjen puuttuminen ei varmaan tämän kuvan myötä jäänyt keneltäkään huomaamatta...

Lavalta pääsin kömpimään suoraan korkealle jakkaralle, jollaista olin pyytänyt yleisön sivuun. Yritin istua sillä taaksepäin nojaten, jotta korsetin etuosan lärpäke ei kärsisi. Jos joku erehtyi minua vilkaisemaan, niin huomasi varmaan epämukavan kiemurteluni. Olin silti kiitollinen, ettei tarvinnut seistä.

Kiiltelin näemmä hyvin hämärässäkin, siskon ottama salakuva

Palkintojenjaon tullessa osasin odottaa, että sijoitus voisi olla ihan mahdollinen. Olin kuitenkin mielessäni jo vetänyt yli mahdollisuuden voittoon, koska ajattelin että pyssyjen puuttuminen on liian iso miinus. Siksi olinkin yllättynyt, kun en ollut kolmannella enkä toisella sijalla. Lavalle voittopokaalia hakiessani lähtemään olo olikin, että oletteko nyt ihan tosissanne. Kerroinkin myöhemmin Discordilla järjestetyssä palautetilaisuudessa tuomareille, että tämä yllätti minut. He kuitenkin perustelivat asian niin, että koska kaikki muut yksityiskohdat olivat mukana ja asu oli muuten niin toimiva, asia ei ollut estänyt voittoa. Loppujen lopuksi olen todella kiitollinen ja häkyltynyt saamastani tunnustuksesta.

Kuvannut Fapio

Kisojen jälkeen useampi ihminen tuli kysymään, miten olen tehnyt asun takaosassa näkyvät lonkerot. Tämä oli hieman yllättävää, mutta avasin tietenkin mielelläni niiden anatomiaa. Niiden pohjana on kerrostettua rautalankaa, joka on päällystetty (vanhasta sohvasta saadulla) vaahtomuovilevyllä, jonka päällä on lycrasukka. Ne kiinnittyvät korsettiin kierrekorkeilla ja pullonkauloilla. Tämän rakenteen ansiosta ne siis taipuvat, ja ovat siten turvalliset niin itselleen kuin muille.

Jäimme conipaikalle vielä hetkeksi kuvaamaan läppiä kuvia. Mukaan pääsivät muun muassa siskon Tiger & Bunny actionfiguurit, jotka on ostettu joskus kymmenisen vuotta sitten.

Hei mitäs figuureja sinä siellä kattelet kun täällä ois ihan takanasi ilmielävä sankari!

Kukapa ei haluaisi näiden kahden halaavan

 

Todellinen colasuosikki paljastuu

Eiku hups älkää kertoko äskeisestä sponsorilleni!

Lopulta koitti päivän toiseksi paras hetki, kun kävin ottamassa asun pois pukkarissa. Lumitin pukkarit ovat kyllä oikein tilavat ja viihtyisät.

Todella elegantti conin jälkeinen look bussia odotellessa

Nekocon oli jälleen oikein onnistunut kokonaisuus. Erityiskiitokset jälleen hyvin järjestetyistä cossikisoista sekä animekonsertista! On ilo nähdä, miten Nekocon vuosi vuodelta kasvaa ja kehittyy. 

Kiitos conista <3