Hypecon 7.-8.6.2025

Kesän coniputki on nyt ohi, toki Tracon vielä kummittelee heti syyskuun puolella. Nyt olisi vihdoin aikaa siis kirjoitella blogejakin kesän tapahtumista, joten aloitetaan kronologisesti Hypeconista, jossa kävin pyörähtämässä lauantaina poikaystävän kanssa. Oltiin etukäteen vähän puhuttu siitä, mitä coneja lähellä olisi, ja että Hypecon olisi yksi mahdollisuus. Mitään sen suurempia suunnitelmia ei kuitenkaan oltu tehty. Sitten lopulta havahduttiinkin siihen että oli viikko, jolloin coni järjestettäisiin, ja päätettiin, että no mennään nyt katsomaan, kerta on ilmainenkin.

Hype tosiaan järjestettiin viikkoa ennen Desuconia, johon minulla oli vielä järjestelyt kesken. Päädyin sen sekä tunnin junamatkan vuoksi siihen lopputulokseen, että en pistä cossia päälle. Viimeksi olin ilman cossia Frostissa 2013, joten tuntui kyllä hassulta. Tapahtuma tarjosi kuitenkin oivan tilaisuuden pistää päälle sellainen lookki, jota ei arjessa tulisi käytettyä, ja otin siitä ilon irti pistämällä päälle kirpparilta ostamani vintage-satiinimekon.

Yhdistelin muutaman eri ketjun yhdeksi vyötäröketjuksi

En oo oikeesti niin tympeä miltä näissä kuvissa näytän, unohdin vaan hymyillä haha

Emme olleet ihan heti aamusta paikalla. Ensimmäinen ohjelma, johon yritimme mennä oli AMV-kisa. En ole enää pitkään aikaan tullut käyneeksi niissä, mutta olisi ollut mielenkiintoista näyttää sellainen poikaystävälle, joka ei ole käynyt yhdessäkään. Jonossa kuitenkin selvisi, että siihen olisi tarvinnut paikkaliput. Paikkalippujen olemassaolo oli unohtunut minulta kokonaan, enkä ollut tullut katsoneeksi Hypen ohjelmaa tarkemmin etukäteen. Selvisikin nopeasti myös, että cossikisojen liput olivat myös menneet. Taisi tulla ensimmäinen coni siis ikinä, missä kisat jäivät välistä.

Onneksi ihan kokonaan ilman ohjelmaa ei tarvinnut olla, kun mahduimme Suomen ensimmäisen manzai-kilpailun katsomaan. Ne järjestettiin pienessä auditoriossa, ja yleisöä pakattiin istumaan myös portaille ja lattialle, mikä ei ehkä ihan minkään paloturvallisuusohjeiden mukaan mennyt. Kisaa juonsi Gen Takagi, joka on itse somessa esitellyt manzaita paljon suomalaisyleisölle. Hän on muuttanut joitain vuosia sitten Suomeen ja puhuu sitä erinomaisesti, vaikka sanoikin itse jännittävänsä suomeksi juontamista. Hän oli varsin sympaattinen läpipaistavassa innokkuudessaan ja sääntöjen säntillisessä kertaamisessa. Esittely manzaista ja kisan säännöistä oli niin pitkä ja perusteellinen, ettei varmasti kenellekään jäänyt mitään epäselväksi. Itse kisaesitykset olivat mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia keskenään. Jännää kyllä oli, että yhdessä esityksessä lavalle kaadettiin vettä, vaikka sääntöjen mukaan manzaissa ei edes käytetä proppeja. Voittajaesitys oli hiottu ja erottui selvästi muista, ansaittu voitto!

Kisan lisäksi aika kului kiertelyyn ja muutamien haastatteluvideoiden kuvaamiseen, jotka poikaystävä laittoi someensa. Conialueesta tuli aika hajanainen yleisvaikutelma, kun suurimpaan osaan tiloista kuljettiin ulkokautta, ja itse iso sali oli vielä varmaan useamman sadan metrin päässä muusta tapahtumasta. Löysimme sen itse asiassa vähän vahingossa vasta silloin, kun olimme jo lähdössä juna-asemalle päin.

Tapahtuman myyntipöytäsali oli varsin laaja. Ostin sieltä yhden söpön Chikorita-magneetin, joka jäikin conin koko lootiksi. Ilma salin sisällä oli kyllä varsin läkähdyttävää. Pyörähdettiin myös conin kirpputorilla, jossa muista conikirppiksistä poiketen oli ihmisiä myymässä omaa tavaraansa omilla pöydillään. Lisäksi kävimme hetken pelailemassa retropelejä pelikoneilla. Ylipäänsä Hypecon vaikutti ihan hauskalta tapahtumalta, ja pöhinää riitti paljon. Se voisi olla sellainen tapahtuma, jossa voisi ihan mielellään pyörähtää, jos asuu kohtuumatkan päässä, mutta tuskin jaksaisin itse sen vuoksi kuitenkaan Hyvinkäällä yöpyä.

Pieni söpöläinen <3

Kiitos conista! Desuconista ja Nekoconista olisikin sitten pitempää tekstiä luvassa, kunhan nyt ehdin ne ensin rauhassa kirjoitella.

Comic con 9.-11.5.2025

Käväisin pari hetkeä sitten Comic conissa. Kun se järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa, halusi coneissa aiemmin käymätön poikaystäväni käydä siellä, joten lähdin seuraksi, ja päädyttiin siellä myös kuvailemaan lyhytvideosisältöä. Tällä kertaa tarkoituksena olikin paitsi nauttia itse tapahtumasta, myös kuvata lisää humoristisia haastattelupätkiä. Pääsimme poikaystävän sometilin ansiosta sisään median edustajina, joten se oli viikonlopun tärkein missio. Valitsin viikonlopun asuksi käytännöllisen ja säähän hyvin sopineen Liikkuvan linnan Sophien. Lisäpisteitä asu sai siitäkin, että Ghibli on tuttu laajemmalle yleisölle, ja Comic conissa suurin osa kävijöistä ei ole niinkään animeihmisiä, vaan enemmän länsimaisen populaarikulttuurin perässä, mikä on toki tapahtuman painotuskin. Tuntui kuitenkin myös siltä, että tänä vuonna paikalla oli enemmän myös ns. meidän piirien ihmisiä ja kokeneempia cossaajia. Liekö syynä cosplayn suomenmestaruuskisat, uusi sijainti vai suurempi luottamus jo kerran järjestyneeseen tapahtumaan, ota ja tiedä.

Itse ohjelman puolesta emme oikeastaan löytäneet muuta kiinnostavaa kuin cossikisat. Kunniavieraista Don Rosan pääsimme näkemään jo viime vuonna, eivätkä muut vieraat sanoneet ainakaan minulle juuri mitään.

Tapahtumapaikka oli tosiaan vaihtunut Tampereen messukeskuksesta Helsingin messukeskukseen, mikä oli hyvä muutos, sillä tilaa oli huomattavasti enemmän. Vaikka tapahtumapaikka oli sama kuin Yukiconissa aikanaan, ei yhteisiä tiloja kuitenkaan ollut, vaan Comic con oli niissä tiloissa, joissa venemessut olivat Yukiconin aikaan. En ollut siis aiemmin käynyt näissä tiloissa. Sisällä oli useampia kiinteitä ravintoloita ja kahviloita, ja ravintolakäytävä oli hauskasti maisemoitu näyttämään ulkotiloilta. Emme itse käyneet näissä viikonlopun aikana, mutta ainakaan mahdottoman pitkiä jonoja ei näyttänyt olevan. Tästä päästäänkin aasinsillalla ohjelmiin jonottamiseen. Muistinvirkistyksenä viime vuonna jono pääsaliin kulki samassa tilassa kuin messualue, ja suosituimpien ohjelmien jonoon kertyi pari-kolmetuhatta jonottajaa. Pääsali veti kuitenkin vain 800 ihmistä, joten moni joutui pettymään. Tänä vuonna kysyin suuren salin kapasiteettia työntekijältä, joka kertoi salin vetävän noin 1800 ihmistä. Tämä oli siis todella upea parannus. Lisäksi jonolle oli paljon enemmän tilaa, kun se sijaitsi erillään messuhallista.

Itse messuhalli oli myös todella suuri, ja yksin kulkiessa olisin varmasti eksynyt sinne. Lauantaina väkeä oli ruuhkaksi asti, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että ulospääsy olisi estynyt, kuten viime vuonna. Sunnuntaina ja kuulemma myös perjantaina olikin sitten huomattavasti väljempää. Arvelen, että sunnuntain äitienpäivällä saattoi olla osuutta asiaan. (Vink vink Comic con voisitteko vähän vaihtaa ajankohtaa) Loputtomien myyntikojujen lisäksi halli imi sisäänsä mm. kunniavieraiden tapaamispisteen, kaksi esiintymislavaa ja aktiviteettialueen. Myös lautapelejä oli tarjolla, ja kävimmekin hetken pelailemassa. Se olisi muuten kiva idea muihinkin coneihin, en ainakaan muista että sellaisia rentoja peruspelejä olisi muualla ollut, roolipelit toki asia erikseen. Myyntikojuja oli enemmän laidasta laitaan kuin viime vuonna, ja esimerkiksi ruokamaistiaisia jaettiin kuppinuudelien, skyrin ja popcornin muodossa. Myyntikojuilla oli myynnissä myös jonkin verran epäilyttävää tavaraa, ja olikin ilahduttavaa huomata sunnuntaina, että ainakin yhden kojun kohdalla tähän oltiin puututtu, ja koju suljettu feikkien myymisestä.

Ilahduttava näky sunnuntaina

Suurimpana erikoisuutena olivat kuitenkin kiistatta Telian ja Elisan vierekkäin asetellut pisteet, joilla päivystivät vieri vieressä feissarit. Oli huvittavaa nähdä, kuinka sen vieressä kulkenut väylä ruuhkautui siltä toiselta sivustalta, kun kaikki pyrkivät välttelemään kontaktia. Varsinainen kammokuja. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että koen feissarit conissa naurettavaksi ja törkeäksikin ideaksi. Ei etenkään maksavien asiakkaiden pitäisi joutua kiusaantumaan tapahtumassa, jossa tarkoituksena on pitää hauskaa ja unohtaa arki. Kiinnostaisi kyllä kuulla, saivatko paljonkin uusia liittymiä solmittua viikonlopun aikana. 

Lauantain aikana poistuimme alueelta läheiseen Triplaan, joka olikin hyvin kätevän matkan päässä. Kävimme kohtuullisen ruuhkaisessa Burger Kingissä. Tilausta odotellessa ehdin kerätä huomiota muutamiltakin ihmisiltä, kun englantia puhuneet tytöt tulivat pyytämään yhteiskuvaa ja keski-ikäinen mies tuli kyselemään asustani ja tapahtumasta. Viimeksi mainitun keskustelun jälkeen oli sangen mielenkiintoista kuulla, kun ukko lähti soittelemaan jollekin tutulleen ja kertoili siinä sitten, miten oli puhunut ”yhdelle hahmolle”, ja alkoi kuvailla vaatetustani. Ehkä nillitän turhasta, mutta tulipas kyllä tuosta sanavalinnasta sellainen olo, ettei minua nähty oikeana ihmisenä, vaikka puhuimme melko pitkäänkin, ja olin ihan oma itseni, enkä vetänyt roolia.

Suurin osa kohtaamisista oli kuitenkin hauskoja, kuten se, kun vessassa tuli vastaan noin 3-vuotias, joka oli vakuuttunut siitä, että olen Elsa. Olin yllättynytkin siitä, miten paljon kehuja sain, koska itse koen että Sophie on niin yksinkertainen ja tavanomainen puku. Tähän varmaan vaikutti juuri kävijäkunta, joka ei ole niin tottunut näkemään cossaajia. Paras juttu oli kyllä se, kun eräs myyjä bongasi minut ja juoksi myyntipöydän takaa aivan täpinöissään pyytämään yhteiskuvaa. Jäimme vielä juttelemaan englanniksi Liikkuvasta linnasta ja elokuvan ja kirjan eroista.

Viime vuonna Comic conissa järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa ICL-karsinnat. Tänä vuonna luvassa oli suurin edustuskisapaketti ikinä, kun sen lisäksi jaossa olivat paikat NCC- ja E2C-finaaleihin. Kaikki nämä oli siis yhdistetty Cosvisionin järjestämiin suomenmestaruuskisoihin. Ainakin katsojan näkökulmasta homma toimi nyt paremmin ja taso oli noussut. Tämä varmasti johtui siitä, että nyt kisoja osattiin odottaa, kun ne viime vuonna olivat vain pudonneet yhtäkkiä taivaalta. Ohjelma alkoi myöhässä aiempien ohjelmien vuoksi, mutta se oli tiedossa hyvissä ajoin, eikä salin sisällä tarvinnut kuunnella samaa minuutin promovideota uudelleen ja uudelleen vartin verran kuten viimeksi. Vaikka kisojen taso oli yleisesti noussut, ei voittajia ollut vaikeaa arvata, ja kaikki heistä todellakin ansaitsivat edustuspaikkansa. Sunnuntaina menimme myös kuuntelemaan voittajien haastattelua. Sain tästä taas itselleni lisää kipinää ja inspiraatiota omienikin siipieni kokeilemiseen.

Sunnuntaina olimme paikalla lyhyemmän ajan kuin lauantaina. Ennen lähtöä kävimme kuitenkin etsimässä paikan, jossa voisi muutaman räpsyn Sophiesta ottaa. Loppujen lopuksi yllättävän lyhyen matkan päästä löytyikin tausta, jota rajaamalla sai häivytettyä Pasilan betonit. En ainakaan itse heti arvaisi, että nämä on otettu niin lähellä Messukeskusta.

Tää pose ja mekon rypytys saa tän näyttää ihan raskausmahakuvauksilta

Edustuskuva

Tää on suosikkikuvani shootista

Kukkien keskellä sattui onneksi olemaan sopiva kivi, jonka päälle pystyi menemään litistämättä kukkia

Ylipäätään kokemus tämän vuoden Comic conista oli huomattavasti positiivisempi kuin viime vuonna. Parantuneet tilat ja järjestelyt olivat iso ja tärkeä asia. Koen kuitenkin Comic conin aivan eri kategoriaan kuuluvaksi kuin esimerkiksi Desucon ja Tracon. Se on ihan kiva, mutta ei mikään välttämätön lisä conikalenteriini. Hauskinta tapahtumassa olivat kohtaamiset, joita kertyikin paljon, kun sen lisäksi, että minulle tultiin juttelemaan asustani, lähestyimme myös itse muita ja pyysimme videoille. Oli mukavaa, miten ihmiset lähtivät mielellään mukaan.

Desucon frostbite 24.-26.1.2025

Coniperjantai sujui edellisten Desujen tapaan etätöissä, jotka pääsin lopettelemaan juuri ennen siskon saapumista. Perjantaina ei varsinaista conitusta tapahtunut lippujen noutamista lukuunottamatta. Avajaiset olisivat olleet kivat, mutta eivät mahtuneet aikatauluun syömisen ja saunavuoron kanssa. Syömisen suhteen koimme tosin karvaan pettymyksen, kun Hesburger ei tarjonnutkaan enää kebabhampurilaista, vaikka oli varmaan vielä kaksi viikkoa aiemmin niitä mainostanut. En tajua miten lyhyitä nuo kampanjat oikein nykyään ovat... Onneksi Burger king oli toisella puolella katua eikä pettänyt.

Saunan jälkeen ohjelmassa oli vielä pientä viimeistelyä ja silitystä. Olin iloinen, kun ex temporesti käsityökaupan alennusmyynnistä ostamani nauha pääsi osaksi siskon pukua. Sisko oli siis tehnyt uutena Lumikin asun ja minä käytin jo aiemmin tekemääni pahaa kuningatarta.

Muutuin sattumien johdosta keskiaikaiseksi silityslautaa soittavaksi pelimanniksi

Olimme asettaneet lauantaiaamun tavoitteeksi ehtiä bussiin, jolla ehtisimme kiireettömästi eräälle luennolle. Aikaa kului kuitenkin sen verran ylimääräistä, että missasimme sen. Emme kuitenkaan jaksaneet odotella seuraavaa, vaan lähdimme kävelemään. Eihän siinä muuten mitään, mutta kävelytiet lainehtivat vedestä ja meillä oli pitkät helmat. Kävelystä tulikin varsinainen urheilusuoritus ja kättä kramppasi, kun piti samaan aikaan kaapia syliin monet kangasmetrit ja roikottaa toisessa kädessä kenkiä sisältänyttä kassia. Oli siinä ihan puhdas vitutuskin läsnä, kun varjelusta huolimatta kaikki osat eivät kastumiselta välttyneet ja muun muassa kengillä kesti yli vuorokausi kuivua tämän kylvetyksen jälkeen. Harvoin on Sibbelle saapuminen ollut niin palkitsevaa.

Herttainen perhepotretti

Miksi tytärpuoleni näyttää niin pelokkaalta?

Ensimmäisenä siis istuuduimme odottamaan elintarviketurvallisuutta animeravintoloissa käsitellyttä luentoa. En ollut ehtinyt liimata tekokynsiä kotona, joten ajattelin tehdä sen nopeasti takapenkissä. Liima olikin ehtinyt täysin kuivua sitten viime käyttökerran (Tracon), joten siitä ei tullut mitään. Tavallaan olin ihan helpottunutkin, ja ehkä siinä samalla opin, että aina ei ole pakko tehdä ihan 100 %, jos ei ole kisassa. Arvostin lopulta omien kynsien suomaa mukavuutta enemmän kuin hieman hienompia kuvia jo pariin kertaan pidetystä asusta.

Itse luento oli erinomainen ja inspiroiva. Sopivassa suhteessa huumoria ja faktaa. Tällaisesta omien vahvuuksien ja erityistietämyksen hyödyntämisestä tykkään!

Harvinaista kyllä samaan päivään mahtui jopa kaksi puheohjelmaa. Japanin kodittomista Yakuza-pelin silmin kertova luento oli informatiivinen ja mielenkiintoinen. Harmi kyllä kesken sen iski joku ihme väsymyskohtaus, ja hetken pidinkin silmiä kiinni.

Seuraavaksi meillä oli tarkoitus käydä yhdistetyllä kuvaus- ja ruoanhakureissulla, mutta ne kuvaukset unohtuivat. Istumapaikan metsästäminen syömistä varten tuntui tavallistakin vaikeammalta. Lastu olikin vienyt suuremman osan metsähallin pyödistä kuin aiemmin.

Pakollinen propinostokuva

Ajattelimme, että voisimme pitkästä aikaa käydä kuvauspisteellä yhteiskuvan toivossa, mutta päätimme sitä ennen hyödyntää vielä jäljellä olevan päivänvalon ja käydä ulkona kuvaamassa. En jaksanut käydä narikan kautta hakemassa ulkokenkiä vaan päätin kärvistellä korkkareissa. Vetisen jään läpi selviäminen niillä oli todellinen koitos. Lopulta kuitenkin päädyinkin tassuttelemaan jäisellä lumella paljain jaloin... Ainakin kylmä turrutti kipua, vaikka majesteettisuus taisikin olla aika kaukana. Tärkeintä oli kuitenkin saada siskon uudesta asusta kuvia.

Sisko ehti nappaamaan todisteenkin tallustelusta

Neitonen omenalla

Rousk

Olotila maistiaisen jälkeen

Juonitteleva.jpg

Tuo kruunun vinossa olo vielä parantaa tätä maanista vaikutelmaa

Oi miten hauska oletkaan, laatikkoni!

Sisälle päästyämme suuntasimme pian kuvauspisteelle, mutta jouduimmekin toteamaan, että se oli jo suljettu. Eipä ollut tullut mieleen tarkistaa etukäteen, joten turhapa sitä oli sitten murehtia.

Löydettiin toinenkin Lumikki (insta: @magicalgirlmia101)

Päivään mahtui vielä kolmaskin ohjelma, eli perinteiset cosplaykisat. ECG:stä en tänä vuonna osannut sanoa yhtä suosikkia yli muiden. Craftmanshipissä perinteiset numerosijoitukset olivat vaihtuneet kategoriapalkinnoiksi, mikä tuntui aika kömpelöltä. Kategoriat olivat paras askartelu, paras käsityö ja paras innovatiivinen, ja etenkin kaksi ensimmäistä ovat jo nimenä todella epämääräisiä. Nyt yksi ihminen voitti molemmat kategoriat, varmasti täysin ansaitusti, mutta onhan se vähän hassua että on tehty sellainen mahdollisuus että yksi voisi voittaa teoriassa kaiken. Mieluummin jakaisin arvostusta ja iloa laajemmin kuin vain kilpailun parhaalle puvulle, koska ero parhaan ja toisiksi parhaan välillä voi olla hyvinkin pieni.

Ennen kuin lähdimme takaisin kävimme vielä klassisessa värivalonurkassa räpsäisemässä pari kuvaa.

Shootin kuningasotos (vai prinsessaotos?)

Tätä kuvaa katsoessa piti hetki miettiä, että mihin se toinen käsi oikein katosi

Tässä vaiheessa huomasin, että kruunustani puuttui helmi, mutta se onneksi löytyi

Paluumatkalla en enää jaksanut taiteilla helmojen kanssa, vaan annoin niiden kastua, koska asu piti joka tapauksessa pestä ennen säilytykseen laittamista. Ennakoimme illan ruokailua ja tilasimme jo kävellessämme kotipizzasta kotiinkuljetuksen. Lopulta ehdimme kotiin vain muutamaa minuuttia ennen pitsaa. Olin juuri ehtinyt riisuutua, ja pesemässä viittaa kylppärissä. Onneksi siskolla oli jo vaatteet päällä ja edustavat meikit naamassa, joten sain itse piiloutua rauhassa. Pitsa maistui makoisasti, ja loppuilta oli loikoilua.

Sunnuntaina aamusta kului taas jokunen hetki gangsterioitumiseen, kun päälle vedettin Yakuza 0:sta karaokeversiot Majimasta ja Kiryusta. Tavoitteena oli ehtiä ajoissa paikalle ja karaokeen, ja siinä onnistuimmekin varsin hyvin. Karaokea vedettiin pari kierrosta, kun ruuhkaa ei suuremmalti ollut. Parasta oli, kun huomasimme että listaltahan löytyy Ari Koivusen Hear My Call ja sehän muuten meni molemmilta erinomaisesti! Ex temporesti mentiin sitten myös vieressä ollelle kuvauspisteelle, kun siellä kerta oli tyhjää. Nämä kuvat siis kuvannut Helene Lindfors ja ohjannut Saaraz.

Sunnuntaille ei ollut muuta sen kummempaa ohjelmaa kuin päättäjäiset, joten ennen niitä päivä koostui muun muassa hengauksesta, kirpparin ja myynti- ja taidekujapöytien kiertämisestä ja pakollisesta ankkurikäynnistä. Sen yhteydessä otettiin pari räpsäisyä, vaikka tiedettiin, ettei niistä mitään hienoa tule. Tänne blogiin siis täytteeksi vain. Toivottavasti nautitte siis näistä viimasta kärsien napatuista otoksista.

Ilme on ainakin säähän sopiva

Todella kaunis tausta, eikös

Parasta oli jutella innokkaitten Yakuzafanien kanssa. On aina huomattava ero siinä, kun on vähemmän tiedetty asu päällä kuin kaikkien tunnistama. Disneycosseissa saa paljon huomiota, mutta ei synny samanlaisia keskusteluja ja intoa kuin pienempien fandomien jutuissa.

Pirkka Parhaat -kiryu

Päättäjäiset olivat ihan jees, toki harmi oli että avajaisiin kun ei päästy, niin tarinaa ei saatu kokonaan nähdä. Oli kuitenkin mukava nähdä vaihteeksi muuta kuin desurangersia, vaikka ne hauskoja ovat olleetkin.

Coniloottia: worblaa, olkatoppauksia, pari magneettia ja tarra sekä Witcher 3 kirpparilta.

 

Ostamani sormus ei tykännyt tiskaamisesta, mutta onneksi löysin korvaavan kiven kadonneen tilalle

Kotona emme heti kuoriutuneet vaikka mieli tekikin, vaan pidimme vielä pienen kännishootin persikkajääteellä. Tähän syynä olivat luonani majailleet Yakuza-viskilasit, jotka siis ovat siskoni, mutta ovat kulkeneet mukanani (mm. muutossakin...) jo useamman vuoden. Tämä siis siitä syystä, että meillä on ollut tarkoitus ottaa kuvia niiden kanssa, ja koska ruokapöytäni on enemmän baarimainen kuin siskolla. Vaikka kuvat eivät mitään varsinaista photoshootlaatua olleetkaan, olen ihan tyytyväinen siihen että lasit pääsivät tämän myötä vihdoin oikealle omistajalleen.

Minuakin kiinnostaisi kuulla mitä Majima tässä oikein Kiryulle kuiskailee

Uskomaton tahti

Laskuhumala

 

 

Ihan tyylikäskin kuva tähän väliin

Tukka pystyssä ja molemmat silmät päässä

Shootin jälkeen raahauduimme kauppaan, ja ilta kuluikin mukavasti muun muassa italialaistyylisten täytettyjen leipien ja 90 day fiancen parissa. Maanantain olimme ottaneet kummatkin töistä vapaaksi. Aamulla ennen siskon junan lähtöä kävimme vielä nauttimassa maittavan brunssin. Tiistaina olikin sitten huomattavasti kevyempi palata töihin, kun oli saanut rauhassa palautua conista.

Kiitos conista owo