Tracon 6.-8.9.2024

Tähän alkuun täytyy kirjoittaa bloggaajien perinteinen: kylläpäs onkin jo päässyt vierehtämään pitkä aika tästä conista ja nyt vasta kirjoitan yli kahden kuukauden päästä... En aio pyytää anteeksi edes itseltäni, koska ei ole yksinkertaisesti ollut siihen puhtia ja motia. Tänään, kun tätä aloitan kirjoittamaan on ensimmäinen päivä sitten syyskuun ensimmäisen, kun olen ihan kokonaisen päivän heräämisestä nukkumaan menemiseen yksin kotona. Ja kuten tästä tekstistä aivan pian selviää, ei se elokuun loppukaan mitään varsinaista lomailua ollut. Hälyttävän pitkästä tauosta huolimatta en siis ole lopettamassa blogiani. Minulla on aivan liian suuri arkistoinnin ja muistamisen tarve, että voisin jättää nämä tekstit kokonaan kirjoittamatta.

Mutta sitten itse asiaan. Joskus muistaakseni heinäkuun lopulla katsoin siskon kanssa Prinsessa Ruususen, koska siskolla oli tulossa siihen liittyen NCC-esitys, jossa minäkin olin avustajana mukana. En ollut nähnyt sitä pitkään aikaan, enkä ollut yhtään varautunut siihen, että siitä iskisi cossihimot, mutta niin vain kävi. Auroran mekon ihastuttava kulmikkuus alkoi kovasti houkutella. Prinsessa Ruusunen oli muuten lapsenakin lempiprinsessani, koska hänellä oli pitkät, vaaleat hiukset kuten minullakin, ja hänen mekkonsa oli vaaleanpunainen. Tuotin kuitenkin lapsiminälle pienen pettymyksen, kun valitsinkin tehdä mekon sinisenä versiona. Olin avoin molemmille vaihtoehdoille, mutta sopivat siniset kankaat löytyivät helpommin, ja muutoinkin sininen versio toimii paremmin Pahattaren kanssa. Luulin, että saisin cossin hyvin valmiiksi ajassa, mitä oli käytettävissä, mutta eihän se nyt ihan niin mennytkään. Elokuussa alkoivat taas työt, ja mekon, kruunun ja kaulakorun perfektionistinen pakertaminen kaiken muun elämän ohella veivät aika tehokkaasti mehut. Keskityin lopulta niin paljon tiettyihin suuriin linjoihin mekossa, että lopussa jouduin kiirehtimään muutamaa asiaa, joihin en ole tyytyväinen. Ne aion korjata ennen seuraavaa kertaa.

Concrunchin jälkeen oli ihanaa, että olimme päättäneet ottaa viikonlopusta kaiken irti rauhallisesti, ja olimmekin saaneet sekä perjantain että maanantain vapaaksi töistä. 4 päivän viikonloppu kolmella hotelliyöllä oli todellista luksusta. Kyllähän sitä pitää välillä itsensä palkitakin siitä, että puurtaa päivästä toiseen töissä.

Tänä vuonna syyskuu oli harvinaisen helteinen, tuntuu kyllä että siitä on jo ikuisuus

Saavuimme siis Tampereelle jo aikaisin perjantaina. Kävimme ihailemassa historiallista ja nykyaikaista muotia museo Milavidassa, suuri suositus paikalle! Sen jälkeen olimme jo nälkäisiä. Olimme ajatelleet menevämme RAX:iin, jonka ruoka ei oikein ikinä pääse sille herkullisuuden tasolle, miltä se lapsena tuntui, mutta jossa käymiseen kuitenkin syttyy himo muutaman vuoden välein. Kauppakeskuksen ulkopuolella liikennevaloissa törmäsimme kuitenkin (ilmeisesti) polttariporukkaan, jolla oli mukana pumpattava barbara, ja jonka yksi jäsen ei millään tuntunut uskovan, että en aio mistään hinnasta myydä heille mukanani kantamaani nahkalaukkua. Tämä äänekäs lauma olikin matkalla juuri RAX:iin, ja uhkui sellaista määrää testosteronia, että se karkoitti meidät muualle. Sen sijaan päädyimme ramenille Momotokoon. Kävimme vielä pikaisesti kultamaaliostoksilla, ja siitä sitten hotellille.

Ihana siluetti, ahhhh

Puvuissa riitti syynättävää

Hotellilla oli kohtalainen määrä pientä valmistelua. Sisko maalaili kultavahamaalilla valtikkaansa, ja lopulta minäkin päätin käyttää sitä omiin kultaosiini, jotka olin maalannut rumemman sävyisellä kultaisella spraymaalilla. Se oli hyvä päätös, koska uusi väri oli paljon harmonisempi peruukkini kanssa. Käytin myös minun ja siskon aikaa mekkoni helman asetteluun referenssikuvan mukaisille laskoksille. Jälkikäteen juuri tämä työvaihe harmittaa, koska hutaisten tehtynä se saa koko cossin näyttämään huonosti tehdyltä. Laskostamaton helma olisi ollut vähemmän reffin mukainen, mutta kuitenkin siistimpi. Pitää keksiä siihen jokin toimivampi ratkaisu ja tehdä myös kaulus uudestaan liimaharson kanssa, niin ollaan jo paljon paremmalla mallilla.

Nukkumaan päästiin perjantai-iltana melkein asettamamme aikataulun mukaisesti. Lauantaiaamuna ei ollut erityistä kiirettä, vaan ehdimme rauhassa syömään aamiaista. NCC-kisa oli siis poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina LOTR-näytelmän vuoksi. Laittauduimme ja taitoimme lyhyen matkamme Tamperetalolle.

Ensimmäinen missiomme oli löytää ja ostaa taidekujalta kaunis kangaskassi, koska kumpikaan meistä ei ollut muistanut ottaa sellaista mukaan, emmekä halunneet kantaa tavaroitamme muovikassissakaan. Löysimmekin sopivan yksilön, joka jäi samalla ainoaksi conilootikseni.

 

Ruokatauko

Lauantai sujui poikkeuksellisesti ilman ohjelmaa, kun perinteisiä cossikisoja ei sinä päivänä ollut. Asumme olivat hyvin tunnistettavia, ja saimmekin varsin paljon huomiota osaksemme. Erityisen hauskaa oli se, että päästiin mukaan oikein Ylen kuvakokoelmaan, sekä myös kohtaamiset lasten kanssa. Mieleeni jäi erityisesti yksi arviolta 2-3-vuotias pikkutyttö, jonka isä kertoi tämän olleen surullinen, kun ei ollut tunnistanut yhtään hahmoa. Halattiin ja otettiin kuvat muistoksi ja pikkuinen halusi pitää minua kädestä kiinni. Oli todella söpö!

Mekon helma oli lopulta liian pitkä, koska olin hölmönä kuvitellut pystyväni käyttämään korkokenkiä koko päivän ajan

Onko paha jos pelkää itsestään otettua kuvaa ;~;

Muuten päivä koostui yleisestä pyörimisestä, valokuvien ottamisesta ja siitä, että näin pitkästä aikaa paria vanhaa kaveria, mikä oli ihanaa. Järjestelmäkamerakuvia otettiin lauantaina pelkästään minusta, koska siskolla oli sunnuntaina luvassa erillinen kisaajaphotoshootti, ja kuvia on mukavampi ottaa itse silloin kun ei ole cossia päällä.

Porojen laskeminen ei kysy paikkaa

Tämä asu on itse asiassa täydellinen minulle, koska olen tunnettu hyvistä unenlahjoistani

Ironisesti lempikuvani, koska asun kaikki virheet ovat piilossa ja hyvät puolet korostuvat

 

Illalla sisko muisti, ettei ollut ottanut mukaansa silmätippoja, joita nyt kipeästi kaipasi. Lähimpien apteekkien aikataulut katsottuamme tulikin yhtäkkiä lentävä lähtö, että ehdittiin viime minuuteilla ostamaan niitä ajoissa. Kävimme samalla reissulla syömässä tällä kertaa ilahduttavan tyhjässä RAX:issa. Muutoin illalle oli vielä pienimuotoista puuhastelua jäljellä. Sain muun muassa piirtää esitykseen propiksi tulleen kirjerullan vahaliiduilla, mikä oli juuri sopivaa tekemistä väsyneessä mielentilassa.

"Ei voip mittää, ei oo enempi lautasia"

Sunnuntaiaamun aikataulu oli lauantaita tiukempi, mutta kuitenkin ihan inhimmillinen. Laittautumiseen kuitenkin joutui varaamaan niin paljon aikaa, että se piti aloittaa jo ennen aamupalalle menoa. Tämä johti siihen, että sisko meni paikalle villeillä kulmakarvoilla varustettuna ja solidaarisuudesta tätä kohtaan laitoin myös itse jo oudot kananpöksyni jalkaan.

Astetta avantgardempi hotelliaamiaislookki

Pieni kiire yllätti silti lopulta. Koska en ole yhtään illalla aikaansaaja, olin jättänyt siskon asun silittämisen aamulle. Se osoittautui luultua aikaavievämmäksi tehtäväksi, enkä lopulta ehtinyt saada sitä kokonaan sileäksi, mikä harmitti. Oman lookkini pistin kasaan kaaottisesti bäkkärillä harmaata maalia naamaani läiskien. Huvittavinta oli, että autoin siskoa liimaamaan tekokynsiä, ja liimaa läikkyi niin, että sormenpääni ihoa jäi kynteen kiinni paraatipaikalle.

En jaksanut pitää nokkaa koko aikaa, joten näytin sitten suurimman osan sunnuntaista tältä

Pieni säikky lintunen

Ensimmäisenä ohjelmassa oli lavaharkat. Lava oli aiemmin mainitun näytelmän vuoksi lavastettu luontoteemaiseksi, mikä sopi hyvin meille. Piti olla vain normaalia tarkempi liikkumisessa, koska lava oli kahdessa tasossa ja siellä oli rekvisiittakiviä. Harjoitukset sujuivat mukavasti ja saatiin kivaa palautetta. Seuraavaksi ohjelmassa oli valokuvaus. Bäkkärille palattuamme huomattiin, että yksi siskon kynsistä oli tippunut jonnekin, eikä sitä näkynyt missään. Varakynnet olivat jääneet hotellille, joten juoksin sinne nopeasti, ja sieltä suoraan photoshootpaikalle.

Kuvaajanamme toimi Nianmaho ja avustajana mukana oli Faroni (NCC voittaja 2023!). Meininki oli oikein hyvä ja lopputulokset upeita. Oli ilo toimia epävirallisena lisäavustajana helmoja oikoen ja kynsiä kiillottaen.

Kaikki seuraavat kuvat kuvannut ja muokannut Nianmaho

Kuvauksen jälkeen ohjelmassa oli vielä tuomarointi. Itse en tietenkään päässyt sisälle sinne, koska olin vain avustajana. Odotin kuitenkin huoneen ulkopuolella, ja oli hauskaa, kun sisko tuli ulos naurunremakan saattelemana.

Ennen itse kisaa oli hyvin aikaa syödä, ja helppouden vuoksi tehtiin niin, että minä kipaisin meille molemmille sapuskat kaupasta, jotka sitten nautiskeltiin bäkkärillä. Oli mukavaa jutella muidenkin kanssa bäkkärillä. Kisoista tulee kyllä aina hyvää bäkkäripöhinää.

Kun tuli aika järjestyä jonoon, oli ilmassa enemmän ja vähemmän kuumotusta ja ahdistuneisuutta. Minulla ei ollut suurta jännitystä, koska osani oli niin pieni, mutta kyllä se aina vähän alkaa tuntua siinä vaiheessa, kun pitää odottaa se omaa vuoroa edeltävä esitys vielä paikoillaan. Itse esitys meni omalta osaltani kuten odotinkin. (paitsi että lavakuvia katsottuani huomasin että en ollut aivan niin kyyryssä kuin olin kuvitellut olevani) Siirryttiin katsomoon, ja loppushow oli kiva katsoa rauhassa. Palkintojenjaossa kaikki kisaajat otettiin lavalle yhtä aikaa. En itse oikein välitä tästä tavasta, eikä haitannut ettei minun tarvinnut mennä.

Kuvannut Nyymix

Kuvannut Nyymix

Kuvannut Megurinemagnet

Tämä oli siskolle ja samalla myös minulle ensimmäinen kokeilu arvokisakarsintoihin liittyen. Tavoitteena tai odotuksena ei ollut sijoittuminen, eikä sitä tullutkaan. Saimme kuitenkin mukavasti kastettua varvasta veteen tulevaisuuden projekteja ajatellen. NCC:n voitti upea tolkuncos Hadesin Hypnos-asullaan. Oli ilo päästä näkemään asu bäkkärillä aivan läheltä, ja täytyy kyllä sanoa, että siitä tuli voittajavibat heti.

Kisan jälkeen kisaajat saivat käydä kuuntelemassa tuomarien palautteen. Sain pyydettäessä luvan tulla mukaan kuuntelemaan, vaikka olinkin vain avustaja. Vaikka sisko oli virallisesti yksilö, olemme kuitenkin vahvasti tiimi, ja haluamme molemmat imeä itseemme kaiken mahdollisen opin ja kehitysehdotukset. Palaute annettiin todella ihanasti, hyvällä mielellä. Kuuntelin vierestä hyvin ylpeänä miten rakasta siskoani kehuttiin. Myös kritiikki ja kehitysehdotukset annettiin asiallisesti ja kehittävästi, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Kaikenkaikkiaan tilaisuudesta jäi meille hyvä ja inspiroitunut mieli, ja siihen oli ilo lopettaa coni.

Sleeping evil

Tässä vaiheessa todellakin kiitimme itseämme siitä, että olimme ottaneet maanantain vapaaksi, ja edessä oli vielä rento ilta ja hyvät yöunet. Kävimme hotellin (Lapland) ravintolassa syömässä valehtelematta elämämme maukkaimmat hampurilaiset. Ainoa asia joka harmitti siinä oli se, että Tampere on niin kaukana, että jos makuelämyksen haluaa kokea uudelleen, se ei helposti onnistu. Nam nam.

Fiini tyrnimocktail

Ilta jatkui vielä hotellin saunaosastolla. Kävimme infrapunasaunassa, jossa oli huvittavasti televisio sisällä, ja katsoimme iltauutiset koska pitihän tilaisuus hyödyntää. Tavallinen sauna taas tarjoaisi upean näkymän pimenevään Tampereen yöhön, jos siitä siis näkisi muutakin kuin sumeita muotoja. Suosittelen paikkaa erityisesti, jos sinut on siunattu silmillä, jotka näkevät ilman apuvälineitä.

Aamulla nautimme kiireettömästä aamiaisesta ja rauhallisesta laskeutumisesta arkeen. Mahdollisuuksien mukaan tätä lisää kyllä kiitos! 

Kiitos kaikille oikein kivasta conista <3