sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Suzie Q WIP

Battle Tendency on suosikkini JoJon parteista, minkä vuoksi olen jo pitkään halunnut päästä cossaamaan siitä. Parhaat pojat eli Joseph ja Caesar olivat jo varattuja, eikä oikein huvittanut ruveta pilarimieheksi, joten valitsin hahmoksi Suzie Q:n. Käytän tätä sitten frostin sunnnutaina.


Tekaisin korvakorut jo syyskuussa fimosta samalla kun tein Mononoken fimo-osia. Maalasin akryylimaalilla ja lisäsin päälle erikeepperiä tuomaan pientä kiiltoa.


Aloin kaavoittamaan mekkoa pari vuotta sitten ompelemani mekon perusteella. Siihen käyttämäni kaavat olivat tietenkin hävinneet jonnekin, joten hommasta ei tullutkaan niin helppo kuin olin ajatellut. Mekosta kaavoja piirtäessä lisähaastetta toivat muotolaskokset. Sain hioa kaavaa hyvän tovin ennen kuin se oli sopiva.

Kaavasta näkee hyvin, että ensimmäisellä yrityksellä ei mennyt nappiin.
Helman tein täyskellona. Vähemmän runsaskin olisi voinut riittää, mutta satun pitämään kellohelmoista ja kaavoituskin on niin helppoa.

Ostin pari vuotta sitten vanhojentanssimekkoani varten aivan liikaa tylliä, ja halusin saada ylijäämän hyötykäyttöön, joten käytin suurimman osan siitä tyllialushameeseen. Hameen ei tarvitsisi olla niin muhkea kuin se on, mutta olkoon, Jojojututhan voi aina olla vähän övereitä.


Essua en ole vielä aloittanut ompelemaan, mutta onneksi palloja varten on jo täydellisen värinen kangasmaali odottamassa.

Pääkoristeeksi tulevat ruusut tein tavallisesta punaisesta Perla-puuvillasta. Yritin ensiksi tehdä yhtä ruusua spiraalin muotoisesta kappaleesta, koska olin jostain kuullut, että niin tulisi hyvät. En kuitenkaan saanut sitä toimimaan haluamallani tavalla, joten vaihdoin suunnitelmaa. Katsoin hyödyllisen tutoriaalin (tämän) ja tein loput ruusut onnistuneesti sen mukaan suorasta kappaleesta ja huovanpalaan kiinni ommellen. Huivi, johon nämä kiinnittyvät, on vielä ompelematta.



Löysin kirpputorilta cossiini käyttämättömät yksinkertaiset punaiset ballerinat. Oikeasti Suziella on kengissä vähän korkoa, mutta korottomat pohjat ovat tässä tapauksessa paremmat, sillä Suzien pitäisi olla lyhyempi kuin Joseph ja Caesar, ja me olemme kaikki suurin piirtein saman mittaisia.

Blondin lace front- peruukin hankin alun perin Yurion free skate- asua ajatellen. Koska Puricon, johon olin tuota cossia suunnitellut, peruuntui, en ole tehnyt sille vielä mitään. Tilatessani kuvat antoivat ymmärtää että peruukki olisi tavallinen blondi, mutta pussista paljastuikin aivan platinablondi yksilö. Edessä lienee siis ensimmäinen värjäysyritykseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti