Pehmokoira vauvaserkulle ja syksyn neulomukset

Syyskuun loppupuolella sukuun syntyi uusi pienokainen, kun enoni ja hänen vaimonsa saivat esikoisensa. Koska minulla oli vähän cosseista ylijäänyttä mustaa ja valkoista karvakangasta, päätin ommella pienelle ristiäislahjaksi pehmolelun. Valkoista karvaa ei ollut riittävästi haaveilemaani kuuttipehmoon, joten päädyin toiseen vaihtoehtoon, mustavalkoiseen huskyyn.

Aloitin koiran kaavoittamisen piirtämällä vartalon kaavat vitos- tai kutosluokan kässäntunnilla tedystä pehmokoirasta. Päästä halusin kolmiuloitteisemman kuin sillä, joten sen kaavoitus piti pohtia erikseen. Päähän tuli lopulta erikseen sivu- ylä- ja alaosat.

Tein tavallisesta ylijäämäkankaasta koiran pohjan. Karvakankaan leikkaaminen oli paljon haastavampaa kuin se. Valkoista karvaa oli niin niukalti, että esimerkiksi koiran jalkojen sivussa näkyvä valkoinen pala koostuu yhden palan sijaan neljästä erillisestä yhteenommellusta palasta, koska karva ei olisi riittänyt muuten. Eipä ainakaan jäänyt yhtään ylimääräisiä jämiä. Ompelin suurimman osan karvojen saumakohdista käsin.

Koiran silmät on tehty vaaleansinisestä ja mustasta kankaasta, jotka yhdistin turkoosilla siksak-ompeleella, ja lisäsin vielä valkoisella siksakilla vähän kiiltoa. Niitä tehdessä tuli jotenkin kauhean vahvat turrifiilikset. Kirsu on tehty hirvennahkasta ja suunpieli ommeltu villalangalla.

Kaikki materiaalit ovat jämiä tai kierrätysmateriaaleja (täytevanu on entisestä sohvastamme), joten koira ei maksanut euroakaan. Työtunteja siihen kyllä meni, joten on vähän surullista, että en ole tähän niin tyytyväinen kuin voisin olla. Lopullisessa ulkomuodossaan koira ei vain muistuta huskya niin paljon kuin toivoin sen muistuttavan, eikä se ole niin söpö kuin halusin sen olevan. Lahjan saaja ei kyllä varmasti katso sitä niin kriittisin silmin kuin minä, joten olkoon nyt tuollainen kuin on.

Kävimme muuten tutustumassa seitsenviikkoiseen vauvaserkkuun päivää ennen ristiäisiä. En ole ikinä tajunnut, että pikkuvauvat ovat oikeasti niin pieniä, se tuntui ihan painottomalta, ja pää mahtui helposti kädelle. Oli ihanaa pitää vaavia sylissä, ja vissiin se pieni siinä viihtyi, kun nukahtikin. <3

Ylipolvenvillasukat ovat olleet suunnitelmissa jo kolmisen vuotta, ja langatkin hankittiin heti silloin kun sain idean niistä. Juutuin siihen ongelmaan, että halusin niihin jotain koristekuviota, kuten palmikoita, mutta en osannut tehdä mitään sellaista. Tänä syksynä päätin kuitenkin, että sukat on saatava täksi talveksi valmiiksi. Hylkäsin palmikkoidean, koska se olisi ollut liian vaativaa yhdistettynä kaikkiin kavennuksiin ja sukkien pituuteen. Jottei mielenkiinto projektiin lopahtaisi heti, päätin siis toimia omien taitojeni mukaan turhia kikkailematta.

Varsien neuleiksi tuli 2-nurin 2-oikein -joustinneule sekä sivuissa helmineule, joka kapenee pois nilkkaa kohden. Kavennukset tein 6 kerroksen välein molemmilta puolilta, paitsi pohkeen kohdalla jätin yhden kavennuksen pois. Viimeksi neuloin sukat seiskaluokalla, joten en muistanut kantapäiden neulomisesta mitään, mutta äiti auttoi sitten niiden kanssa.

Nämä näyttävät jotenkin todella hölmöiltä silloin, kun eivät ole jalassa.

Aloin myös neulomaan kaulaliinaa Novitan Hohde-langasta, jossa villalankaa kiertää ohuempi heijastinlanka. Lanka vastaa paksuudeltaan tavallista seitsemän veljestä- lankaa, mutta on hieman karheampaa. Pääasiallisesti kaulaliina on neulottu 2-nurin 2-oikein -joustinneuleella, mutta lisäsin reunoihin yksinkertaisen ristikuvion koristeeksi.

 

Yritin ottaa havainnollistavaa kuvaa sängyn alla taskulampun kanssa. Heijastus näyttäytyy oikeassa elämässä paljon vahvempana.

Sain muuten siskolta lahjaks tosi päheet sukat.