Haettu

Nyt on lähetetty tärkeitä lomakkeita. Tarkistettu tiedot. Tarkistettu uudelleen. Kyllä, syksyllä löydän itseni puolipakokauhuisena uudesta lukiostani. Tai jo kesällä, kun todistusta kiikuttaa.

Tuntuu tulevaisuudelta. Jo ala-asteelta olen sanonut että menen lukioon. Pian on se tulevaisuus, joka on ollut niin selkeä. Viimeiset puoli vuotta olen unelmoinut ja vaan ajatellut. Miettinyt olen, mutta päätökset tuntuvat hehkuvan helppouttaan. Ei ole ongelmaa, ei mitään. Kyllä kai sellaisia olla pitäisi. Eikös?

Viime aikoina on tullut ajateltua paljon tunnelmaa, tunnetta. Sitä tunnetta kun maailma kierii ohitse, kun tulee kevät, kun kuuma hiekka polttaa. Tunnelmat ovat vahvoja, ja tunteminen on vahvaa. Joskus havahtuu, kun kostuneet silmät saavat liikutuspurkauksen, ei itkuisen, vaan hyvin tuntevan, aistivan. Maailma on todellisuus ja se on tässä juuri nyt.

Ihmisten tuntuu olevan hieman hankalaa käsittää erästä asiaa. Että he ovat se ''joku'' josta kaikki puhuvat. He ovat se esimerkki lapsille, se joku joka lopulta poimii sen roskan roskiin. Ai, joku on tehnyt noin. Joku vastasi kysymykseen. Se joku oli jonkun minä. Se joku joka sen teki mietti, miksei joku muu ollut jo niin tehnyt. Joku muu, eli sinä. Ihmiset eivät ymmärrä, miten samanlaisia kaikki ovat. Siltä se vain tuntuu.

Arkkivihollisoksa

Jokaisella pitää olla jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Vaikka sitten oksaan. Se oksa, joka huitaisee kotimatkalla hatun pois päästäsi. Jonka näkemistä odotat, joko tällä kertaa muistaisin väistää. Arkkiviholliseni, sinulle en halua hävitä.

Ilmeisesti kyseisestä oksasta on ollut muillekin harmia. Se on käyty raa'asti katkaisemassa. Solmin kengännauhani arkkivihollisoksani muistolle.


Välistä vain tuntuu, että elämä on täydellistä. Sain kirjailijakansiostani luokan parhaan numeron, täyden kympin. Kokeet tuntuvat helpoille ja purjehdin kohti peruskoulun loppua. Jatkosuunnitelmat ovat järkähtämättömän selvät. Olen jatkuvasti onnellinen. Saan kylmiä väreitä ja kyyneleitä poskilleni hyvästä musiikista. Ei ole lovea, joka saisi tuntemaan olonsa huonoksi, ainakaan kokonaisuudessa.

Paitsi se, että asioista tulee pakkopullaa. Internet- aktiivisuus on alhainen. Miksi siitä potee huonoa omaatuntoa, parempi se on kuin riippuvaisuus. Kukaan ei vaadi minua päivittämään säännöllisesti facebookkia tai kirjoittamaan blogiin. Syy on pohjimmiltaan tässä saamarin nykyajassa. Kaikki on siirretty tai siirtymässä samaan paikkaan: internettiin. Katkeruus vie välillä voiton mielialasta, mutta ainakin voin nähdä uniani millaisesta maailmasta vain haluan. Unitodellisuudella on hurja voima.