Eikös ruusuilla tanssiminen sattuisi jalkoihin?
Hiljalleen se alkaa iskeä tajuntaan että viimeisiä viedään. Kuusi päivää?
Toisiksi viimeinen viikko loppui.
Numerot ovat todistuksessa.
Välillä tuntuu ihanalta mutta välillä tekee vaan mieli itkeä ja tarttua ihmisten paidanhelmoihin. Älkää menkö.
Kaksi viime päivää ja olen ymmärtänyt miten ihania ihmiset voivat olla.
Voi luottaa. Olla itsensä. Ilman mitään.
Ikävää vain, että toiset ihmiset ovat omiaan laskemaan mielialan niin onnellisesta järven pohjamutiin.
Eiliset kaksi kemiantuntia, kun opiskelut on opiskeltu. Ihan oikeasti kiinnostavan dokumentin maapallon erikoisista ilmiöistä. Vielä on aikaa.
Aliaksen korteissa on sanoja, jos ne voi selittää niin myös piirtää.
Eli tavallaan kuva-arvoitusta.
Tämä puolikas luokka, tähän sisältyvät juuri ne ihanimmat ihmiset. Kun ikävät vaikutteet ovat muualla, ovat aitoja. Ilman mitään turhia esittämisiä. Ihania.
Se on hieno tunne kun huomaa olevansa hyvä edes jossain.
Muut eivät arvanneet eskimoa eivätkä lastenhuonetta. Takatukan ja helmitaulun älysin nopeammin. Se mitä muut sanoivat hiireksi ja hamsteriksi ymmärsin jyrsijäksi. Siinä ei ollut mitään ylimielistä asennetta. Ei mitään ''minäpä tiesin, kuka on paras'' Vaan iloa.
Omiaan parantamaan mielialaani oli vielä piirtämäni mustekala, joka jäi kaksilonkeroiseksi sekä sänky, jota piti ''katsoa luovasti'' Molemmat kun arvasi se ihanin, kiitos. Niin aitona.
Kun kissa on poissa rotat hyökkäävät hiiren kimppuun.
Ne tunnit pidettiin yhteen, vartti lisäaikaa. Yksi kaveri olikin pahaksi onnekseen jälleen kipeänä, toinen pääsi jo koulusta ja toisella oli työryhmän kokous. Hänen reppuinensa meninkin puolen tunnin välitunniksi ulos penkille istumaan. Aurinko porottaa ja vedän päähäni hatun. Otan jonkun monisteen ja töhertelen siihen kasvoja.
Viereeni istuu yhtaikaisesti kaksi poikaa. Ovat olevinaan niin ystävällisiä. Äänensävy viestii kyllä selvästi miten he minuun suhtautuvat. Sanovat moi ja alkavat olla inhottavia. Toinen kysyy missä asun. Toinen sanoo että miksi hemmetissä se sinua kiinnostaisi. Häipykää. Sanon. Toi on törkeetä, eksä haluu ystäviä? Mul on jo. No niin mutta aina voi olla lisää. En tarvi idiootteja. Toinen huomaa piirrokseni ja toteaa; mä oon parempi piirtää ku sä. Vittuako kiinnostaa, vastaan. Siitä niille vasta ilo irtosikin. Kiroilet vaan koska esität olevasi isompi kuin olet. Toi on tosi paskamaista käytöstä. Olen hiljaa. Ooksä _ kaveri? Riippuu vähän kenen. Ton tuolla. Tiedän sen, mutten erityisemmin kaveri. Onks kiva? En oo pahemmin jutellu. Kyseessä on siis ihminen, joka ulkovälitunneilla hengaa samassa porukassa kuin minä. Nämä haaskat ovat siis nähneet minut siinä ja hyökkäävät nyt, kun olen yksin. Taitavat olla kyseisen luokkalaisia. Ja muuten todella inhottavia. Onneksi lähtevät. Pistää vihaksi. En ole tehnyt mitään ja silti tullaan vittuilemaan. Luulin jo, että olin päässyt eroon tuollaisesta kun ylä-asteelle tulin. Minkä mukaan se edes määräytyy kuka on suosittu ja ketä kiusataan? Miksi ihmeessä ihmiset ovat niin julmia toisilleen?
No, kaksi ihmistä on jo lupautunut vetämään näitä tyyppejä turpaan. Kiitos. On tosiaan onni että on niin hyviäkin ihmisiä ympärillä.
Ja jos mietitte mitä hyvää on ihmisessä joka on valmis vetämään turpaan
Niin eikö se todellakin tarkoita että välittää, ei salli tuollaista. Oikeasti välittää.
Tämä päivä se oli kauttaaltaan ihana.
Kemiantunnilla olikin kortinpeluuta. Opetin kavereille miten pelataan lupausta ja ainakin melkein opin myös korttipelin nimeltä koira.
Historiassa avaruuslentoja.
Terveystiedossakin oli elokuvan katselua.
Opon tunnilla saimme olla vapaasti tietokoneilla.
Jopa päivän ruoka oli hyvää kouluruoaksi, kanaa jossa oli miedosti mausteita ja se oli kanaa kastikkeessa eikä kastiketta kanahippusilla.
Sitten oli ysien tanssien aika.
Istuin siinä toiseksi alimmaisella rivillä. Pukumiehiä~
Siinä ne tanssivat muutaman tanssin. Tulee aika, jolloin saa hakea yleisöstä sinne tanssahtelemaan. Osasin aavistaa tämän mahdolliseksi...
Kun ensimmäinen ei suostu tanssimaan niin herra O pyytää minut sinne. Okei. En olisi kyllä arvannut päätyväni sinne eteen valssaamaan. (tai ainakin yrittämään valssata) Olihan se kuitenkin hauskaa. Surullista, miten tämäkin henkilö lähtee pian. Kun meistä tulee koulun vanhimpia ei alemmille luokille jää ketään tuttua.
Mutta en minä ikinä halua hylätä ystäviäni, en sitten kun he häipyvät tai kun koko koulu on lopullisesti loppu.
Vaikka harvemmin näkisi ei kukaan saa jäädä unholaan.
Se olisi kamalinta mitä voisi käydä.
