Kirsikkaessu ja animekatsaus

Löysin sattumalta kaapista oikein herkullista kirsikkakangasta. Se ei ole normaalia vaatetuskangasta, vaan paksumpaa, joten se sopii mainiosti pöytäliinaksi tai essumateriaaliksi. Meillä on ennestään sukulaisen ompelema sininen essu 50-luvulta, jota yleensä käytän, koska pidän sen mallista. Halusinpa kokeilla tehdä kankaasta vähän samantyylisen essun, koska miksipä ei.

Vanha essu ja uuden materiaalit.

Tein kirsikkaessuun hieman leveämmän etukappaleen kuin vanhaan, ja ompelin siihen punaista vinonauhaa.

Vanhassa essussa helma on rypytetty, mutta tämä kangas on siihen liian paksua. Tein helmasta oikeastaan liian kapean, kun en tajunnut, että siitä olisi voinut tehdä levenevän myös A- linjaisemmalla leikkauksella. Ompelin vinonauhareunaisen taskun kiinni ompelukoneen automaattisella koristeompeleella, joka ei asettunutkaan ihan suunnitelmien mukaan kohdatessaan neljä kerrosta kangasta.

Ompelin yläosan ja helman kaksipuolisen vyötärökaitaleen sisään, jossa on luonnollisesti päissä kiinnitysnauhat. Tästä näkee hyvin sen, että helma saisi olla leveämpi, mutta muuten essusta tuli kyllä ihan kelvollinen ainakin omasta mielestäni.

Talvikauden animet ovat nyt loppuneet ja kevät on lähtenyt iloisesti käyntiin. Ihan tässä viimeaikoina minut pahiten on pauloihinsa saanut Hunter x Hunter (vuoden 2011 uusintaversio tietenkin). Kyseinen ihanuus on ollut jo pitkään sellainen, minkä olen ajatellut joskus katsoa. Into lähteä katsomaan sitä juuri nyt syntyi eräästä erittäin hienosta ideasta, jota en ihan vielä lähde kertoilemaan tarkemmin :3 Oli miten oli, olen koukussa ja pahasti. Sarjan hahmot ovat todella rakastettavia ja juoni kulkee ihanan sujuvasti eteenpäin ollessaan samalla moniulotteinen ja yllättävä. Myöskään turhia fillereitä (paitsi pari recappia) ei ole. Mitäpä sitä voi muuta animeltaan toivoa.

Tällä hetkellä kevätkauden animeista seuraan kolmea. Tärkein näistä on JoJon nelospartti, eli JoJo no Kimyou na Bouken: Diamond wa Kudakenai. En ole lukenut mangaa, joten odotan mielenkiinnolla kaikkea, mitä siinä vielä tapahtuu. Tähän mennessä on tullut vasta kaksi jaksoa, mutta voin jo sanoa että pidän kyllä tästä uudestakin JoJosta, Josukesta. Ei JoJoista vain oikein voi olla pitämättä. Animaatio on kivan pastellia.

Toinen seuraamistani sarjoista on Kyokai no Rinnen kakkoskausi. Siitä ei ole paljoa sanottavaa. Ihan kiva sarja, mutta ei mikään maailmaa mullistava mistä olisin ihan täpinöissäni.

Aivan tässä muutama päivä sitten minua kovasti maaniteltiin katsomaan Boku no Hero Academiaa, joka myös alkoi pari viikkoa sitten. Yukiconin luennolla taisikin olla tästä maininta, mutta olin autuaasti unohtanut sen. Sarja vaikuttaa kahden jakson perusteella ihan lupaavalta, mutta (hyvä tosiaan tuomita niiden kahden jakson perusteella) ei miltään überhyvältä. Jään seurailemaan kumminkin, saa  nähdä mitä siinä vielä tapahtuu.


Talvikauden loputtua päättyi neljä seuraamaani animea, mikä jätti kyllä hieman tyhjän tunteen, joka on nyt kyllä onnistuneesti poistunut.

Prince of Stride vaikutti aluksi ihan lupaavalta sarjalta (nätti animaatio ja kivan energinen) ja kyllä se ihan kiva- kategoriaan pääseekin. Kaksitoista jaksoa oli sarjalle kuitenkin auttamattomasti liian vähän. Juoni eteni liian nopeasti ja draamat ratkesivat kuin niitä ei olisi ollutkaan. Etenkin sarjan loppu oli aivan liian täyteen ahdettu ja viimeisen jakson jälkeen tuli petetty olo. Sarjasta lähti aika vahvat Free!-vibat ainakin sen puolesta, miten helposti shipattavaksi etenkin Takeru x Riku oli tehty. Siis pliis, antakaa vähän haastetta ees. Plussaa sarjassa oli se, että tuli mielihalu lähteä itse juoksemaan (mikä nyt ei talvella niin helppoa ole, joten hukkaan meni sekin sitte).

Sekkou Boys oli kaunis tarina laulavista patsaista. Lyhyet jaksot sopivat erinomaisesti sarjan luonteeseen. Pidin siitä, miten sarjasta alkoi pikkuhiljaa kadota sen oma logiikka patsaiden liikuntakyvyn suhteen. Se kävi ovelasti. Sarja oli viihdyttävä mutta onnistui sisältämään silti myös syvempiä osia, ja oli kyllä kaikessa järjettömyydessään katsomisen arvoinen.

Haikyuu!!:n toinen kausi oli mahtava. Erittäin kaunis animaatio yhdistettynä suuriin tunteisiin ja mahtavaan hahmokaartiin ei voi pettää. Onneksi lentopallopoikia näkee seuraavan kerran jo syksyllä.

Talvikaudella sangen yllättäen tuli päätökseensä myös Fairy Tail (2014), jota olinkin kerennyt aktiivisesti seuraamaan yli vuoden. Tämä on vähän surullista, koska juuri oli alkanut tuntua siltä että nyt tämä sarja lähtee taas nousuun ja tällä on jotain uutta ja kiinnostavaa annettavanaan. Ymmärrän kyllä, että sarjan laittaminen katkolle oli tarpeellista, koska kukaan ei oikeasti toivo niitä yli kolmeakymmentä fillerijaksoa, jota sinne muuten joudutaan änkeämään. (Kuten tosiaan tämä kauden kohdalla kävi)

Lokakuusta lähtien olen myösen katsellut Gintamaa. Samoihin aikoihin kun talvikausi loppui, sain vihdoin katsottua ensimmäisen 201 jaksoa ja näinollen pääsin ihanaan laajakuvaan. Vähän ironista, että juuri kun pääsin siihen, mitä olin odottanut, tuli Hunter x Hunter ja vei sydämeni, ja olen nyt viime viikkoina katsonut tätä vain muutaman hassun jakson. Aktiivinen katsominen jatkuu sitten kun tilaa sydämessä vapautuu.

Maailma on vihdoin valmis

Karttalaukun tarina lähtee keväästä 2014, jolloin entinen laukkuni alkoi jo olla siinä määrin kulunut, että oli aika hommata uusi. Kaupan laukuista mikään ei tuntunut oikein iskevän. Päädyin ostamaan hyvin yksinkertaisen, mustan laukkun. Ihan sellaisenaan se olisi ollut tylsä, joten päätin kirjoa siihen jotain. Melkein heti tuli mieleeni maailmankartta.

Kotiin päästyäni tulostin kuvan maailmankartasta, otin valkoista lankaa ja aloitin Australian lähellä olevista saarista. Laukun ensimmäisinä päivinä etenemistä tapahtui lähes joka päivä, hieman kerrallaan. Kun mannerta alkoi kertymään enemmän, omat virheensä alkoi huomata, kun mittasuhteet ja muodot eivät osuneetkaan yksiin. Jouduin purkamaan koko Euraasian yläosan, kun siitä tuli suhteettoman pitkä. Afrikan tein kerran uudestaan ja Aasia on täynnä mustaksi tussilla väritettyjä harha-askelia. Kartan kirjominen jäi vähitellen muiden asioiden jalkoihin.

Vuoden 2014 loppuun mennessä valmiina olivat Australia, Aasia, Afrikka ja Etelä-Eurooppa. Sellaiseksi kartta jämähti noin vuoden ajaksi, kunnes otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja asetin tavoitteeksi, että kartta valmistuu hiihtolomalla. Tänään on viimeinen hiihtolomapäivä, ja kartta on ollut valmiina jo parin päivän ajan. Onnistuinpas siis.

Aloitin kartan loppuunsaattamisen Pohjois-Euroopasta.

Eräs iso ongelma kartan oikeudellisuudessa on se, että en ole aina käyttänyt samaa karttaa. Karttaprojektiothan ovat todella erilaisia, koska pyöreästä pallosta on mahdotonta saada täydellistä littanaa kuvaa. Tällä viikolla käytin kotoa löytämäni karttakirjan karttaa, jossa on järkevä projektio, eli se ei vääristä napa-alueiden kokoa tuhottomasti. Oma karttani on aivan omanlaisensa väännelmä, jota maantieteilijät kauhistelisivat, mutta joka maallikon silmin näyttää ihan hyvältä.

Olin kerrankin edes vähän järkevä ja oikeasti merkkasin Amerikkojen paikat ennen kuin aloin kirjomaan.

Kartta on nyt virallisesti valmis, vaikkakin siihen olisi voinut lisätä Etelämantereen ja Pohjois-Amerikan loppuosan (Kiinni Venäjään). Voi toki olla, että kartta muuttuu joskus näiltä osin vielä valmiimmaksi, mutta tältä erää olen tyytyväinen. Joku voisi kysyä, että eikö vailinnainen Amerikka haittaa, mutta eipä tuo oikeastaan. Maailma on jo riittävän jenkkikeskeinen, mikäs siinä jos nyt yhden suomalaisen kartassa vähän jäävät tappiolle. Heh heh.