Tracon 2.-4.9.2022

Tämänvuotinen coniputki päättyi Traconiin, eli omalla kohdallani kolmanteen koronan jälkeiseen coniin. Traconissa oli Nekoconin tapaan vuorossa pukukisaan osallistuminen, tällä kertaa parikisaan Disney-pahiksilla. Oma hahmoni oli Lumikin paha äitipuoli, kuningatar Grimhilde, ja sisko oli Pahatar Prinsessa Ruususesta. Jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet harkita hieman enemmän pukukisaan ilmoittautumista puvuilla, joita ei ollut vielä aloitettukaan sillä hetkellä. Olemme siskon kanssa huomanneet, että kisaaminen on aina huomattavasti mukavampi (ja myös palkitsevampi, kirjaimellisesti) kokemus silloin, kun päällä on asu, jota on ehtinyt käyttää aiemmin jossain conissa vähintään kerran. Tästä kerrasta tuli sen sijaan ikävä pieni deja vu vuoden 2019 Yukiconiin etenkin yöunien määrän puolesta. (Onneksi tällä kertaa emme sentään olleet myös pitämässä ohjelmaa). Joka tapauksessa tämän tekstin kautta lupaan pyhästi, että tällaista "yhteensä kuusi tuntia unta kahtena yönä" -conia ei ole enää tulossa. Ei hemmetissä.

Kellon kääntyessä torstaista coniperjantain puolelle olin kotona ompelemassa viittaani käsin kiinni viiden metrin karvareunusta. Sain lopulta nukuttua neljä tuntia ennen lähtöä, ja sillä välin sisko valvoi koko yön oman cossinsa kanssa toisessa kaupungissa. Saavuimme Tampereelle samoihin aikoihin, heitimme tavarat hotellille ja menimme syömään hot wingsejä. Mukavan lämpimän aterian jälkeen lähdimme conipaikalle, lunastimme rannekkeet, minä vein muutaman tavaran kirpputorille ja etsiydyimme bäkkärille opastettua kierrosta varten. Kierros oli hyödyllinen, koska emme olleet aiemmin käyneet Tampere-talon takahuoneessa, ja se oli monikerroksinen ja hieman mutkikas paikka. Kuitenkin kierrokselta eniten mieleen jäi meille paripuku- ja hardcore-kisaajille annettu kommentti siitä, että meidän lavallaoloomme haluttiin samaa fiilistä kuin Närconissa ennen NCC-kisaa olevassa lavajuoksussa. Kyseisessä conissa siis kuka vaan saa ilmoittautua lavajuoksuun, jossa lavalla ollaan kerrallaan muutama sekunti ennen kuin seuraava tulee paikalle, eikä kyseessä ole kisa vain näytös. Tänä vuonna siihen osallistui muistaakseni noin 180 ihmistä, joten olimme ihmeissämme siitä, miksi meitä pukukisaajia haluttiin kohdella samantyylisesti. Kyseessähän on aivan eri asia.

Emme jääneet suuremmin tutkimaan coniperjantain tarjontaa, vaan lähdimme kierroksen jälkeen hotellille, jossa otimme ensin tunnin torkut. Sitten alkoi cossipajailu. Aloitin seuraavan päivän peruukkien valmistelusta, ja omista pikkujutuistani, kuten muutaman proppiasian liimaamisesta ja nepparien kiinnittämisestä. Saatuani ne valmiiksi siirryin auttamaan siskoa. Siskon viitta koostui useammasta eri palasesta, jotka eivät olleet vielä hotellille saapuessa kiinni toisissaan. Lisäksi viitan kaulus oli kokonaan tekemättä, ja propeissa oli vielä hieman maalailtavaa. Tein siskolle kauluksen alusta loppuun, koska olin tehnyt samantapaisen jo omaan asuuni, ja minulla oli visio. Ompelukoneen puutteesta huolimatta siitä tuli lopulta mielestäni parempi kuin omastani, haha. Koska omat kisamme olivat vasta sunnuntaina, pystyimme ottamaan seuraavana aamuna rauhallisesti. Siitä huolimatta pääsimme nukkumaan niin myöhään, että unta tuli vain neljä tuntia.

Lauantai alkoi aamiaisella ja paikkalippujen metsästyksellä päivän cossikisoihin. Laittauduimme kaikessa rauhassa päivän cosseihin, eli Neon Genesis Evangelionin Misatoksi ja Ritsukoksi. Asut valikoituivat käyttöön, koska ne ovat kivat, vievät vähän tilaa, eivätkä vaatineet muokkausta ennen käyttöä. Meikkaillessa taustalla soi teemaan sopiva soittolistani, helevetin enkelit . Rauhallisen aamun vuoksi olimme lopulta conipaikalla kello 12 maissa. Tavanomaisen pyörinnän ohella kävimme muun muassa myyntipöytäsalissa, jossa sisko vaihtoi Nekoconista voittamansa Bard & Jesterin lahjakortin taskukelloksi, omallani olin jo hankkinut nahkaisen laukun, joka kulki mukana conilauantain.

Valmiina suojelemaan ihmiskuntaa

Pian oli jo nälkä, ja kävimme vilkaisemassa Hesburgerin jonoa, mutta totesimme, ettemme jaksaisi odottaa. Sen sijaan kokeilimme jotain uutta, ja menimme Tullintorissa sijaitsevaan thaimaalaiseen ravintolaan, Ming Zhuhun. Kokemus oli oikein positiivinen lukuun ottamatta omaa pösilöyttäni. Löysin lautaseltani puolikkaan chilin, totesin, että saatan tulla katumaan tätä, ja pistin sen suoraan suuhuni. Kyllä muuten kaduin, ja nopeasti. Kesken aterian siskon minulle hakema vaniljajäätelö sentään pelasti minut lopulta pahimmalta poltteelta, mutta opinpahan jatkossa olemaan aliarvioimatta thaimaalaisen ruoan chilien tulisuutta.

Jäätelö pelastaa

Ennen päivän cossikisoja ehdimme vielä hyvin ottamaan hieman kuvia toisistamme mahdollisimman väljässä kohdassa rappusia.

Sisko oli tekaissut meille hienoksi propiksi NERV-kansion

NGE on tietenkin hyvin tunnettu sarja, mutta conit eivät kuitenkaan yleensä vilise siitä cossaavia. Olikin hauskaa bongailla päivän aikana sarjan muita hahmoja, ja vaihtaa pari sanaakin muutaman cossaajan kanssa. Koska kaverimme oli perjantain ja lauantain ajan taidekujalla, emme uskoneet saavamme paricossikuvia. Olikin kivaa, että eräs hahmoistamme kovasti tykkäävä ihminen pyysi saada ottaa meistä kuvia, ja antoi yhteystietonsa, jotta saimme kuvat myös itsellemme. Kiitos siitä!

Kuvaaja: @pillutukka (instagram)

Saimme kesken päivää pienen side missionin, kun taidekujalla ollut kaverimme pyysi tuomaan kaupasta energiajuomaa. Tilanne toi hauskasti mieleen kolmen vuoden takaisen Traconin, jossa pyörimme paikalla Yakuzoina ja autoimme sillonkin taidekujakaveriamme, kuin hyvät videopelihahmot konsanaan.

Päivän ainoa ohjelma oli cossikisat, joissa oli mukana WCS, NCC, photoshoot sekä hardcore-pukukisa, johon saivat osallistua vain aiemmin arvokisakarsinnoissa sijoittuneet henkilöt. Photoshoot-kisan kuvat olivat fyysisinä esillä Tampere-talolla, mikä oli mukavaa, muuten niitä ei varmaan olisi tullut katsottua etukäteen. Kisoissa oli tuttuun tapaan hienoja esityksiä ja pukuja, mutta muutama seikka järjestelyissä pisti silmään. Photoshoot-kisan kuvista ja hardcore-kisan kisaajista ei kerrottu mitään, mikä oli harmi. Parikin lausetta olisi tuonut lisää eloa. Koska hardcoreen pääsi kriteerien vuoksi niin harva, olisi ollut edes kiva kuulla, missä kisaajat olivat sijoittuneet ja siten saaneet oikeuden osallistua siihen. Kisaa katsoessa toki tiesin jo etukäteen, että pukukisaajien esittelyitä ei ollut tulossa, sillä meille parikisaajillekaan ei ollut tulossa sellaisia. Sen sijaan hardcoressa tuli esille uusi yllätys - minkäänlaisia referenssikuvia ei heijastettu näytölle. Miten yleisön on tarkoitus täysillä arvostaa pukuja, jos he eivät tiedä, miltä niiden on tarkoitus näyttää? Tämä päätös ärsytti todella paljon, sillä kyseessä on niin helposti toteutettavissa oleva asia, jonka puuttumista ei voi perustella ajan säästämisellä, toisin kuin juontoja ehkä vielä jotenkin voi.

Palkintojenjaossa kokeiltiin uutta tyyliä, jossa kaikkien kategorioiden kaikki kisaajat olivat lavalla samaan aikaan. Idea oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta käytännössä se teki tilanteesta varsin sekavan. Näyttögrafiikan puuttuminen häiritsi taas siinä vaiheessa, kun julkistettiin photoshoot-voittajat, mutta voittajakuvia ei heijastettu näytölle. Eihän siinä sitten edes tajunnut, että mille kuvalle tässä taputetaan. Kisoissa siis riittää petrattavaa, mutta kisaajat itse tekivät kisoista siitä huolimatta hienot.

Kisojen jälkeen etsiydyimme vielä karaokehuoneeseen, johon menimme laulamaan tietysti päivän teeman mukaisesti A Cruel angel's thesisin eli Evangelionin tunnarin. Oli mahtavaa, kun lähes kaikki huoneessa tunnistivat kappaleen, ja osa lauloikin innoissaan mukana. Vaikka laulaminen ei ole kummallekaan meistä mikään erityinen vahvuus, meni veto silti ihan mukavasti, ja siitä jäi hyvä mieli. Karaoken jälkeen oli aika palata kaupan kautta hotellille, sillä siskon cossissa oli vielä tekemistä. Useasta kappaleesta koostuva viitta piti ommella kasaan käsin, ja lisäksi oli vielä jäljellä jonkin verran maalaamista. Valmista tuli lopulta vasta hieman kello viiden jälkeen aamuyöllä, mikä tarkoitti ruhtinaallisia yhden tunnin mittaisia yöunia, sillä tällä kertaa aamuaikataulussa ei ollut jouston varaa.

Yöuniksi nimittämiltäni torkuilta herättyämme lähdimme aamupalalle, ja sen jälkeen oli taas aika meikata. Meikkeihin meni aikaa enemmän kuin tavanomaiseen cossimeikkiin, sillä molempien piti muun muassa peittää kulmakarvat ja siskon piti maalata ihonsa harmaaksi. Oli hyvin palkitsevaa, kun pääsimme lopulta pukemaan asut kokonaan päälle, vaikka siinä tulikin sitten heti huomattua muutama pieni virhe. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun cossasimme länsimaisesta lähteestä, jonka hyvin moni conin ulkopuolellakin tunnisti. Heti hotellilta lähtiessämme saimmekin hauskoja katseita lapsilta. Hotellilta lähtiessä ei ollut suuremmin luppoaikaa ennen tuomarointiaikaamme. Siskon piti vielä käydä tarkistuttamassa proppinsa ennen tapahtuma-alueelle pääsyä (voisin kirjoittaa tähän paljon kritiikkiä koko proppisekoilusta ja siitä, miten epäjohdonmukaista valvonta oli, mutta en vain jaksa), ja koska minä kapean mekkoni ja korkokenkieni kanssa olin paljon hitaampi, jättäydyin suosiolla jälkeen. Ystävällinen satunnainen conikävijä jäi hieman juttelemaan kanssani kun kävelimme samaan suuntaan, se oli mukavaa.

Pääsimme onneksi bäkkärille ilman ongelmia tai keskeytyksiä, ja hetken päästä olikin jo tuomarointiin lähdön aika. Pyysimme saada käyttää hissiä, koska pitkät helmat portaissa ovat jo turvallisuusriskikin. Hississä oli samaan aikaan joku (ehkä?) huoltomies, joka totesi, että harvoin sitä pääsee samaan hissiin kuninkaalisten kanssa. Se oli hauskaa, ja kaikki meni muutenkin hyvin aina siihen asti, kunnes pääsimme itse tuomarointiin, ja tajusimme, miten järjettömän lyhyt se tuomarointiaika olikaan. Kahdelle ihmiselle oli varattu yhteensä 8 minuuttia aikaa, eli siis 4 minuuttia per puku. Aika loppui täysin kesken, enkä ehtinyt sanoa sanaakaan esimerkiksi meikistäni, manikyyristäni, pienistä hihoista isojen hihojen alla tai vyöstäni. Tuomarit eivät tulleet lähelle katsomaan, vaan ottivat meistä valokuvat, mitä ei ole aiemmin missään tuomaroinnissa otettu. Tuomareilla ei siis ollut hajuakaan esimerkiksi siitä, että siskon viitta oli ommeltu kasaan käsin. Tuomaroinnissa meiltä kysyttiin, mikä on taustamme cosplayn parissa, mikä tuntui todella tarpeettomalta kysymykseltä ajan vähyyden vuoksi. Siihen vastaamisen sijaan olisin mieluummin kertonut puvustani asioita, joita en nyt ehtinyt käydä läpi. Lyhyestä tuomaroinnista jäi suuhun aika ikävä maku, ja se vahvisti ajatustani siitä, että meitä kohdeltiin vain vähäpätöisenä sideshowna.

Heti tuomaroinnin jälkeen lähdimme kuvaukseen, ja sen jälkeen meillä oli noin puolitoista tuntia luppoaikaa ennen kuin meidän piti olla takaisin bäkkärillä. Kävimme syömässä bäkkärillä edellisiltana ostamamme eväsleivät. Tässä vaiheessa tätä kirjoittaessa tuli muuten mieleen sellainen juttu, että lauantaina bäkkäri oli kiinni puolentoista tunnin ajan ilman, että päivän kisaajille kerrottiin asiasta. Ei kovin mallikasta tiedotusta Traconilta siis.

Kuvaaja: Jennifer Couloigner

"Siis mitä sä kuvastin oikein selität? Seitsemän kääpiötä, häh?"

Vaikka päivästä ei ollut vielä kulunut kuin hetki, olivat "yllättävän mukavat" korkkarini alkaneet hiertämään pikkuvarpaitani ikävästi. Olin unohtanut sellaisen asian, että kengät pitää ajaa sisään ennen kuin niitä käyttää pitemmän aikaa, vaikka korot itsessään eivät olisivatkaan huimaavaa kokoa. Siksi ensimmäinen asia, joka bäkkäriltä lähtiessä oli tavoitteena, oli laastarien hankkiminen. Se onnistui onneksi kätevästi ensiapupisteellä. Astuin pisteeltä hieman syrjään laittamaan laastarit paikalleen, ja jäimme siihen odottamaan, että edellispäivänä taidekujalla ollut kaverimme tulisi viettämään hetken aikaa kanssamme. Siinä paikoillamme seisoessamme kuvanpyytelijöitä tuli jatkuvasti. Osasin kyllä odottaa, että asut ovat tunnistettavat, mutta silti huomion valtava määrä yllätti. Oli kyllä erittäin hauskaa, etenkin kun ryhmä Disney-prinsessoja halusi kanssamme yhteiskuvan. Kaverimme saavuttua siirryimme pihalle ottamaan kuvia itse, ja sielläkin kuvien pyytäjiä tuli useampia. Olisi ollut mielenkiintoista olla pitempäänkin bäkkärin ulkopuolella, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ollut.

Suloinen kukkatausta sopii luonnollisesti pahiksille

En tiedä miten hyvin se välittyy kuvista, mutta tämä asuhan siis painaa kuin pahan kuningattaren synnit

Dramaattista kävelyä

Tää näyttää sille kuin aikoisin viskata omenan jotakuta päin

 

"Korppi! Tule luokseni!"

Viitta otti komeasti tuulta alleen ulkona kävellessä

Helpoin pose ikinä

"Eats apple seductively"

Big UwU energy

Ironisesti tää on tosi semmonen "kuninkaalinen tervehtimässä alamaisia" -vilkutus

Niist

Kuvaustuokion jälkeen palasimme bäkkärille, jossa vallitsi mukava tunnelma kisaajien kesken. Oli hyvä päästä vaihtamaan muiden kisaajien kanssa muutama sana kisojen järjestelyistä, kuten tuomarointiajan pituudesta ja referenssikuvien puutteesta kisassa. Emme olleet mielipiteidemme kanssa yksin. Paripukukisa oli ohjelmassa viimeisenä, joten seurasimme esitys- ja CMV-kisat bäkkärin televisiosta. En kuitenkaan jaksanut kunnolla keskittyä niihin, sillä väsymys oli niin vahvasti läsnä. Tässä vaiheessa asenne omaa kisaamista kohtaan oli vain että hoidetaanpas tämä nyt pois alta. Minkäänlaista kisajännitystä ei oikeastaan ollut. Osittain syynä oli väsymys, osittain ärtymys kisan järjestelyjä kohtaan. Hoidimme oman osuutemme kunnialla ja menimme sitten sovitusti yleisöön istumaan. Palkintojenjaon koittaessa arvasimme, että emme olleet sijoittuneet. Se ei haitannut, sillä kärkikolmikko todellakin ansaitsi paikkansa, ja etenkin voittajapari oli aivan kiistatta kisan upein. Onnea kaikille sijoittuneille!

Kisan jälkeen palauduimme bäkkärille ja kuoriuduimme rauhassa irti asuistamme, sillä siihen meni runsaasti aikaa. Kävin kirpputorilla lunastamassa voittoni, sillä olin suureksi riemukseni onnistunut pääsemään eroon sinne viemistäni peruukeista. Hamsteripäiväkirjat 3 -pokkarin päätin viimein hylätä, koska se oli kulkenut mukana ainakin kolmella conikirpparilla tulematta myydyksi.

 

Meikit näytti jotenkin oudosti aika kivalta omalla tukalla

Haluan uskoa, että sain peruukit myytyä hienojen havainnollistavien kuvien ansiosta

Lopulta poistuimme conista ja lähdimme Burger Kingin kautta juna-asemalle. Conista jäi ihan ok fiilis - kävijät ja muut kisaajat olivat mukavia. Sen sijaan Traconilla itsellään on petrattavaa tiedotuksessa, proppisäännöksissä ja kisajärjestelyissä. Meillä itsellämme taas on petrattavaa siinä, että emme enää menisi kisaamaan yhtä tiukalla aikataululla. Jos olisi ollut enemmän aikaa nukkua, conista olisi voinut saada enemmän irti.

Kaikesta huolimatta kiitokset conista <3

Seuraava coni on Desucon Frostbite, johon olisi tarkoitus tehdä asu, josta vielä joskus tulee kisa-asu, mutta ei vielä. Yritän tässä ottaa oppia omista neuvoistani.