torstai 7. syyskuuta 2017

Prinsessa Mononoke/San WIP

Tämä Traconin ainut cossi on ollut suunnitelmissa jo yli vuoden. Materiaaleja siihen olen hankkinut kesän alkupuolelta, peruukin jo aiemmin. Varsinainen tekoprosessi alkoi kuitenkin vasta heinäkuun lopulla, kun Animeconin ja Norjan jälkeen oli taas aikaa.

 

Hammaskaulakoru inspiroi eniten, joten sen myös tein ensiksi. Materiaalina käytin uunissa kovettuvaa fimoa. Lähdemateriaalissa hampaat ovat aika yksinkertaiset pötkylät, mutta halusin omiini enemmän aidon hampaan näköä, joten muotoilin ne kaareviksi oikeiden sudenhampaiden tapaan. Lisäsin paistamisen jälkeen pintaan kevyesti mustaa maalia, jotta ne näyttäisivät patinoituneemmilta.


Korvakorut on tehty kevyemmästä, ilmakuivuvasta fimo air lightista. Minullahan ei ole korvareikiä, joten kiinnitin niihin painokorvakorupohjat. Keveytensä ansiosta ne pysyvät niillä hyvin kiinni.



Mekon kangas on pellavaa. Ompelin sen autenttisuuden vuoksi kokonaan käsin. Kaavoitus ei mennyt heti ihan nappiin, ja muutaman kohdan joutui siksi ompelemaan pariin kertaan. Alareunan repiminen oli hauskaa.

Liivin materiaali näytti minusta pehmeälle mokkanahalle. Löysin kankaita.comista siihen sopivaa, laadukasta mokkanahkaimitaatiota. Liivissä ei paljoa tekemistä ollut.



Tossujen materiaali on peräisin vanhasta nahkasohvastamme. Käytin nahkaa mokkapuoli ylöspäin värjättyäni sen ensin mustalla teellä. Ompelin kokoon ja sujautin sisään huovasta tehdyt pohjalliset, jotta tossuissa olisi edes vähän ryhtiä. Nauhoiksi laitoin kaapista löytynyttä sisalnarua.

Nahka teekylvyssä
Valmis tossu
Puukko ja keihäs on tehty harjanvarresta ja fimosta. Fimoterämötkäleet olivat ärsyttäviä tehdä, koska niiden piti olla onttoja keskeltä, jotta tukikeppi mahtuisi sisään. Uunista tullessaan ne näyttivät rumilta. Hioin niitä hiekkapaperilla aimo tovin, ennen kuin olin jokseenkin tyytyväinen. Maalasin kuviot ja kiinnitin terät paikoilleen.

Tämän jälkeen lisäsin vielä kevyesti mustaa.
Haaveilin tekeväni kaulakorutikarin läpinäkyvästä hartsista, mutta realismi puuttui peliin. Liian tiukka aikataulu alkaa opettelemaan mitään niin uutta (ja kallista). Tein sen sijaan tikarin kahdesta jumppamatto-softis palasesta. Liimasin niiden keskelle pienehkön kiven tuomaan vähän painoa. Veistelin ja leikkelin mötikän muotoonsa, maalasin ja laitoin parit erikeeperkerrokset päälle. Punoin villalangasta koristenauhat ja ompelin kiinni.


Pään ja käsien ympärille tulevat nauhakorut tein aidosta mustasta nahasta. Pääkoruun ompelin pienen kivimäisen napin, muuten vain leikkasin kaiken muotoonsa.



Turkkiin kiinnittyvät korvat tekaisin leikkaamalla maitopurkista sopivat palat. Teippasin ne yhteen ja laitoin sisälle taitellut palaset tuomaan kolmiuloitteisuutta. Vahvistin saumat liimaamalla päälle sanomalehteä. Päällystin Fimo air lightilla ja maalasin.


Korvat kuivumassa liimauksesta


Maski olikin haastavampi. Täysin sopivaa muotoa sille ei ollut valmiina. Otin sopivan kokoisen siivilän, jota täytin vähän syvyyden vähentämiseksi, ja tein maskille pohjan sanomalehti-liima-taktiikalla. Hökötyksen kuivuttua leikkasin silmä- ja suuaukot ja päällystin air lightilla. Massa toimii hyvin, kun on kyseessä vain littana pinta, mutta tämähän ei sellainen ollut. Maskin kohokuvioiden teko olikin yhtä tuskaa, kun massaa ei saanut pyöriteltyä pötkyläksi, vaan se hajoili. Leikkasin lopulta kaulitusta massasta nauhoja, mutta nekään eivät kiinnittyneet ongelmitta pohjaan. Kuivuessaan massa vielä halkeili, ja paikkailin sitä monesta kohtaa liimalla ennen maalausta.

Maski ei edes ole täysin symmetrinen, ja sekös minua risoo.
Karvajuttu on ainoa vielä vähän kesken oleva osa. Sen huppua pitää vähän muokata ja maski, korvat ja hammaskoru kiinnittää.

Asun söpöin osa eli muhkea häntä.
Tein myös pienen laukun, jotta puukko ja kännykkä kulkisivat kätevästi mukana. Laukulle ei ollut valmista referenssiä, joten sovelsin. Käytin ruskean nahkavuodan jämäpaloja ja ompelin käsin. Kiinnitys hoituu katajanapilla ja hihna on letitettyä villalankaa.



Bonuksena tein myös tällaisen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti