Luontolomakuvia

Tänä kesänä tuli käytyä katsastamassa moni Suomen kansallispuisto, joissa emme olleet ennen käyneet. Käytiin sekä idässä että pohjoisessa. Lähes kaikki kuvat ovat isosiskoni ottamia, muissa maininta.

Heinäkuun puolessavälissä suuntasimme Joensuuhun ja sieltä jatkoimme Ilomantsiin. Pikkuisessa Ilomantsissa ei ole oikein mitään muuta nähtävää kuin luonto. Mopojonnet päristelivät pitkin keskustan ainoaa katua myöhään perjantaiyöhön ja paikallinen intialainen ravintola tarjosi pahaa ruokaa.

Ilomantsissa sijaitseva pieni Petkeljärven kansallispuisto tarjoaa nätit järvimaisemat.

Jääkauden muodostelmista nähtävinä olivat hiekkaharjut ja supat.

 Petkeljärvellä aikamme käveltyämme lähdimme kohti Ilomantsin toista nähtävyyttä, Suomen ja samalla koko manner-EU:n itäisintä pistettä. Paikka sijaitsi tietenkin hyvin syrjässä, hiekkateiden päässä. Itäisin rajapyykki oli pienellä luodolla, johon ei tietenkään päässyt, lähellä se oli kuitenkin. Paikassa ei ollut oikein muuta, pari opastustaulua vain. Ei siis erityisen railakas retkikohde, mutta voipahan sanoa siellä käyneensä. Lähdettyämme sieltä poikkesimme vielä lyhyesti Patvinsuon kansallispuistossa. Siellä ihmeellisintä oli oikeastaan maassa piipittävä luultavasti pesästäänpudonnut järjettömän pieni hippiäisenpoikanen, jolla ei ollut vielä lentokuntoisia siipiä. Toivottavasti se oli kunnossa ja selvisi elossa.

Toinen retkemme olikin sitten pidempi, pohjoiseen sijoittunut. Ensimmäinen majoituspaikka oli Puolangalla, jossa sijaitsee Suomen korkein vesiputous, Hepoköngäs. Se on selvästi koko paikkakunnan ylpeys, koska paikallisessa leipäpaketissakin oli siitä kuva. Könkäälle oli melkoisen mukavaa kävellä pitkospuita pitkin, ja itse putous oli rauhoittavaa katseltavaa.

Seuraavana päivänä matka jatkui Saariselälle. Kävimme tekemässä kolmen kilometrin lenkin matkan varrella sijainneessa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Maastossa ei ollut varsinaisesti mitään ihmeellistä, lähinnä harvaa kuusikkoa ja yksi pieni suo. Reitit oli kuitenkin merkitty hyvin ja polkuja oli helppo kävellä. Saariselällä käytiin sitten illalla lillumassa Euroopan pohjoisimmassa kylpylässä.

UKK:n maasto oli melko tasaista ainakin tällä lyhyellä reitillä.

Seuraavan yöpymisen oli alun perin tarkoitus olla teltassa Lemmenjoella, mutta päästyämme sinne selvisi, että siellä oli jotkin erityispäivät ja aivan liikaa väkeä. Käväisimme kuitenkin metsässä vähän käveleskelemässä, mutta helle oli kova, eikä siellä kauaa voinut siksi viihtyä. Lemmenjoelta jatkoimme kohti Pallastunturia, josta oli varattu sitä seuraavaksi yöksi hotellimajoitus. Päädyimme yöksi leirintä-alueelle, jossa oli oikea kota. Siellä paistoimme makkaraa porontaljoilla päällystetyillä penkeillä istuen. Paikka olisi varmasti talvella todella tunnelmallinen.

Lemmenjoen metsikkö oli mäntykangasta.

Seuraavana päivänä siirtymä hotelliin oli hyvin lyhyt, joten oli aikaa tehdä kunnon lenkki tunturilla. Kävelimme yhdeksän kilometrin matkan, johon sisältyi kahden tunturin huipulle nousu ja takaisintulo. Nousu oli lämpimässä säässä hengästyttävää, mutta melko helppoa. Laskeutuminen jyrkässä kivikossa sen sijaan vaatii paljon tarkkuutta, ja oli rasittavaa. Uupuneen kehon sai kätevästi virvoitettua hotellin saunan vieressä olleessa lammessa, jossa oli jääkylmää vettä.

Taivaskerolta näkyi huippuja vaikka kuinka pitkälle. On aina mahtava tunne katsella jotain niin ylhäältä, siinä hahmottuu hyvin se, minkälainen maa tämä oikein on.

Hotelli näytti ylhäältä käsin kovin pieneltä.

Aamulla kävimme taas huipulla, Ylläksellä, jonne oli joitakin kymmeniä kilometrejä matkaa. Nyt nousu tapahtui vaivattomammin gondoli-hissillä. Näkymät olivat nätit, etenkin kun näkyi sadetta ja jopa muutama salama kaukaisuudessa.

Ylläksellä näkyi upeat pilvet, ja niiden alareunasta lähti tummempi sadealue. Itse ottamani kuva.

Matka pääsi taas jatkumaan, ja päädyimme muutaman kymmenen kilometrin matkalta Ruotsinkin puolelle. Hienoa ulkomaanmatkailua, kun ei edes autosta noustu. Suomen puolella tuli käytyä katsomassa Aavasaksan näköalat hellehelvetin kera.

Aavasaksalta näkyi Ruotsia joen toisella puolella.

Luonnon mitä-helkuttia- teos: mänty, josta kasvaa kuusi.

Yöpyminen tapahtui tässä välissä Rovaniemen sokoshotellissa. Huoneessa oli aivan sairaan upea seinän valaiseva ja väriä vaihtava revontulilamppu ja sängyn päällä ultrapehmeä karvapetausjuttu. Hyvä hotelli se oli siis. Seuraavana päivänä luontokohteena oli Riisitunturin kansallispuisto, mutta kuumuus oli jälleen saatanallista. Siellä oli jostain syystä hirveästi porukkaa, eivätkä äkkivilkaisulla maisematkaan olleet upeat. Retki jäi siis lyhyeksi, enkä saanut erityisen hienoja kuvia otettua.

Tässä on jonkinlainen suo, kai.

Variksenmarjat ovat aina suloisia, niin napakoita palluroita.

Seuraavan yön aioimme olla teltassa, piti vain etsiä sopiva leirintäalue. Lopulta löytyi alue, jossa halpa mökki maksoi saman verran kuin telttapaikka, joten majoittauduimme sinne. Mökin lähellä oli kätevästi järvikin, jonka rantavedessä pystyi uiskentelemaan yhdessä pikkukalaparven kanssa. Silloin tällöin yksittäinen poro köpötteli mökin ohi, mutta alue oli muuten melko rauhallinen.

Seuraavana matkallamme oli Syöte. Kelohonkamökki Iso-Syötteen päältä oli jo varattu, ja siirtymä oli lyhyt. Ajaessamme satoi vettä. Kun saavuimme Syötteen kansallispuiston luontokeskukselle, siellä ukkosti. Juuri kun olin sitomassa lenkkareiden nauhoja takapenkin ovi auki, välkähti kirkas valo ja aivan samassa hetkessä kuului sähköinen napsahdus ja todella kova jyrähdys. Salama iski varmaan alle puolentoistasadan metrin päähän, koska välähdyksestä ääneen ei kulunut puolta sekuntiakaan. Oli aika hurjaa, ei ole ikinä ennen osunut niin lähelle. Päätimme olla hetken luontokeskuksessa. Emme lähteneetkään vielä metsään, vaan kävimme ensin Pudasjärvellä tapaamassa tuttua vanhusta. Palattuamme sää oli selkeytynyt, ja teimme muutaman kilometrin lenkin.

Syötteen pitkospuilla oli pieni sisilisko, mutta se liikkui niin vikkelästi, ettei tämän parempaa kuvaa saanut.

Heräsimme Syötteeltä, ja lähdimme kohti Kuopiota. Matkalla kävimme vielä Rokuan kansallispuistossa. Navigaattori ohjasi meidät menemään pitkän matkan jotain pientä hiekkatietä. Juuri kun tuntui sille, ettei tässä koskaan päästä mihinkään tätä reittiä, seuraava mutka paljasti opastaulun ja pienen parkkipaikan. Siitä lähti polku, joka vei kauniin lätäkön rannalle. Alueella oli hyvä nuotiontekomahdollisuuskin, ja paistoimme makkarat sekä söimme savukalaa.



Hirviösieni absorboi kaiken ympäriltään itseensä.

Rokualta matka jatkui kotiin, jossa oma sänky tuntui kovin kutsuvalta. Turvalliselta myös. Mielenkiintoinen sattuma tämän kesän aikana on ollut se, että aina kun olemme heränneet hotellista, jotain pahaa on ollut pääotsikoissa. Ensin oli Nizza, heti seuraavana päivänä Turkin väkivaltainen vallankumousyritys. Myös Saksan iskut ja joukkomurha japanilaisessa vanhuskodissa sattuivat juuri hotelliaamuille. Mökkiöinä oli aina rauhallisempaa.