Terävyys

Ulkona on terävä pakkanen.
Ajatukset ovat teräviä.

Ihmisten terävyydessä on selkeitä eroja. Joistain ihmisistä miettii, miten he voivat olla niin epäteräviä, sellaisia jotka eivät tajua sarkasmia ja muuta hieman ''edistyneempää'' ajattelua. Se on outoa, miten jotkut ovat niin pehmeitä.

Eilen oli taksvärkki ja uhanalaisten orankien vuoksi siivosin huoneeni. Sain hirveästi inspiraatiota kaikesta. Haluan saattaa projektini loppuun ja piirtää mieleen piirtyneet kuvat. Haluan ottaa valokuvia sellaiseen ihanaan valokuvakehys- seinähommaan. Haluan ommella toisen nahkahanskan.

Nyt huoneen lattia on tyhjä, se auttaa ajattelemaan.

Eilen sain myös jonkinmoisen päätöksen aikaiseksi. Aloitan lukiossa saksan. En toki tyydy näihin viiteen kieleen, joista jo jotain osaan. Ja sitten haaveilen vielä siitä norjasta, mutta missään ei sitä opeteta. Mutta olisi se hienoa esittäytyä suomalaiseksi, joka osaa englantia, ruotsia, japania, venäjää, saksaa ja norjaa. Olisihan se ruotsi kyllä kiva syrjäyttää mielestä, mutta siitä ei pääse eroon vielä pitkään aikaan.

Aamulla pakkasta oli -27 celsiusta. Takki on hyvin paksu ja lämmin, sormille tulee kuuma lapasissa. Sen sijaan sisään päästyään jalkojaan on sulatettava puolisen tuntia. Havaitsin kuitenkin, että pakkasen purressa jalkoja paras puudutusaine on Forever Young (by Alphaville) sijoittuu kymmenen parhaan kappaleen joukkoon kautta aikain.


Tahtoo talon, jota sisustaa

Sula maa, sula mieli

Ei siitä säästä enempää. Kun pään liimaa ikkunaan, näkee.

Viikonloput ovat ihmeellistä aikaa. Niitä odottaa koko viikon.
Sitten ne tulevat. Matelevat ohitse eikä niistä saa otetta.
Sitten on taas arkiaamu ja luulet että viikonloppu juoksi käsistäsi vaikka syy oli vain saippuassa.


Muutamana viimeyönä nukahtamisessa on ollut pientä häikkää. En ole löytänyt mitään oikeaoppista tapaa saada mieli tyhjennettyä ajatuksista. Se on vaikea vaivuttaa uneen. Yritän jotenkin pyöristää ajatuksia. Keskeyttää ne ennen kuin ne ehtivät muodostua kokonaisiksi sanoiksi.

Ainakin sitä tietää nukahtaneensa, kun herää kolmen maissa. Jostakin syystä sitä alkaa miettiä, mitä söisi viimeiseksi ateriaksi ennen kuin kuolemantuomio pantaisiin toimeen.
Panna cottaa, tiramisua, suklaamoussea? Ei, jotain kotoista. Salmiakkia. Maitoa. Fazerin salmiakkipussi ja kaksi litraa Valion Hyla- maitoa. Oiva ateria.


Vuoden ensimmäinen koe on ohi. Se oli ruotsin pienimuotoinen. Minua risoo aineen numeron pudotus, ja onnekseni koe tuntui menevän hyvin.

Tein juuri elämäni ensimmäiset kohokkaat. Appelssiinista. Meille on kärrätty appelssiineja, hurjan mehukkaita. Parempi ne on syödä tuoreina. Kohokkaasta tuli Lässäkäs.

Vuodesta on jo kohta yksi kahdeskymmenesneljäsosa tahkottu.

Numeron vaihdos

Eihän sitä mikään ole oikeasti muuttunut. Numero muuttui. Ei siinä pitäisi olla mitään erityistä. Kuitenkin, vuodet ovat tärkeitä mittoja. Nyt tuntuu erilaiselta kuin eilen. Tästä tulee moninainen vaihdosvuosi. Päätän peruskoulun ja menen lukioon. Ja minusta tulee perheen ainoa alaikäinen. Se jos mikä tuntuu kummalta. Luulisi tulevan ''en tahdo'' olo. Ei. On jännittävää katsoa tulevaan päin. Ja minä tahdon jo siihen lukioon.

Ensimmäisestä nykyajaksi määrittämästäni vuodesta on kahdeksan vuotta.
Selkeästä nykyajasta on neljä vuotta.

Kolmekymmentä vuotta ja yksi päivä sitten julkaistiin Van Halenin Jump.

Ei minulla ole ollut tapana tehdä mitään oikeita uudenvuodenlupauksia. Tipaton tammikuu tulee olemaan, mutta se ei ketään nyt yllätä.
Mutta ainakin koulussa yhden arvosanan on noustava. Ruotsi tipahti kahdeksikkoon ja laski keski-arvoni yhdeksään pilkku yhteen.

Tahtoo viettää aikaa ulkona ja tehdä asioita jotka kiinnostaa, piirtää vielä paremmin, opetella soittamaan kitaraa koska rumpuja en saa. Mutta kunhan olo on kotoisa, kaikki onni on sylissä hellittävänä.