Pienoisia edistysaskeleita

Taas on vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi olen tänne mitään jaaritellut. Viime kuukausien aikana olen saanut joitain asioita tehdyksi niin Animeconin Dio-cossin kuin muunkin elämän eteen. Lukiovuoden päätteeksi sain valmiiksi laskostetun kirsikkakuosisen hameen. Tai valmiiksi ja valmiiksi, aioin kyllä ommella helmaan vielä tylliä mutta kummasti se vähän jäi. Jossain vaiheessa aion sen kyllä vielä tehdä.

Siinä se hame möllöttää.

Kevään aikana olen alkanut soittelemaan kitaraa taas hieman enemmän. Suurimpina innostuskappaleina ovat olleet Yesin Roundabout (arvatkaapa miksi) ja muutama Hopeanuoli-kappale, joihin löysin mahtavat tabit täältä.

Cossia on tosiaan tullut pikkuhiljaa edisteltyä. Kengät ja peruukki ovat olleet kotona jo pidemmän aikaa, ja sukatkin sain valmiiksi jo hyvän aikaa sitten. Ostin tarjouksesta paksut sukkahousut, koska ne eivät aikakaan valu sitten ärsyttävästi, niin kuin sukat tekisivät. Kotona olikin kirjontalankaa, jolla tarvitsi vain huitaista sukkiin raidat.

Raidat oli helppo ommella suoraan, koska neulos oli selkeästi näkyvissä.

Kankaat cossiin kävin ostamassa kesäkuun alussa leffaillan ohessa. Kravaatti valmistui yhdessä illassa. En käyttänyt valmista kaavaa, vaan piirsin kaavan omasta hieman normaalia kapeammasta kravatistani, koska kapeampi näytti tyylikkäämmältä. Olen lopputulokseen tyytyväinen, vaikka luomus ei olekaan aitoa silkkiä niin kuin alunperin olin suunnitellut. Kangas on satiinia, ja kravatin hinnaksi tuli sen ansiosta lopulta huimat 1,47 €.

Valmis kravatti tyylikkäästi peilin kautta kuvattuna.

 Paransin myös tulevien conien mukavuuttani ja hommasin optikolta kertakäyttöisiä piilolinssejä. Tulee olemaan hyvin jännittävää, kun coni on kirkas, koska viimeksi näin hyvin vuoden 2013 animeconissa, koska hahmolla oli silmälasit. Aina muulloin (paitsi aiemmin kaksi kertaa, kun ei ollut cossia) olenkin kulkenut miellyttävän sumuisissa tunnelmissa. Joskus aiemmin kammosin ajatusta piilolinsseistä, mutta kun ne ovat silmissä niitä ei juuri edes tunne. Olen siis tyytyväinen. Himoitsen kuitenkin värillisiä piilolinssejä penkkaricossia varten, koska juuri siihen cossiin keltaiset silmät toisivat upean loppusilauksen. No, saa nähdä sitten helmikuussa minkälaisilla silmillä varustettuna oikein heittelenkään lapsille karkkia.

Loppuun ennenjulkaisematon kaappicossikuva talvelta Shingeki no Kyojinin Mikasasta (ihan vaan koska sattui olemaan sopivahko peruukki ja punainen kaulaliina, niin pitihän sitä leikkiä hieman)

Kirsikkaessu ja animekatsaus

Löysin sattumalta kaapista oikein herkullista kirsikkakangasta. Se ei ole normaalia vaatetuskangasta, vaan paksumpaa, joten se sopii mainiosti pöytäliinaksi tai essumateriaaliksi. Meillä on ennestään sukulaisen ompelema sininen essu 50-luvulta, jota yleensä käytän, koska pidän sen mallista. Halusinpa kokeilla tehdä kankaasta vähän samantyylisen essun, koska miksipä ei.

Vanha essu ja uuden materiaalit.

Tein kirsikkaessuun hieman leveämmän etukappaleen kuin vanhaan, ja ompelin siihen punaista vinonauhaa.

Vanhassa essussa helma on rypytetty, mutta tämä kangas on siihen liian paksua. Tein helmasta oikeastaan liian kapean, kun en tajunnut, että siitä olisi voinut tehdä levenevän myös A- linjaisemmalla leikkauksella. Ompelin vinonauhareunaisen taskun kiinni ompelukoneen automaattisella koristeompeleella, joka ei asettunutkaan ihan suunnitelmien mukaan kohdatessaan neljä kerrosta kangasta.

Ompelin yläosan ja helman kaksipuolisen vyötärökaitaleen sisään, jossa on luonnollisesti päissä kiinnitysnauhat. Tästä näkee hyvin sen, että helma saisi olla leveämpi, mutta muuten essusta tuli kyllä ihan kelvollinen ainakin omasta mielestäni.

Talvikauden animet ovat nyt loppuneet ja kevät on lähtenyt iloisesti käyntiin. Ihan tässä viimeaikoina minut pahiten on pauloihinsa saanut Hunter x Hunter (vuoden 2011 uusintaversio tietenkin). Kyseinen ihanuus on ollut jo pitkään sellainen, minkä olen ajatellut joskus katsoa. Into lähteä katsomaan sitä juuri nyt syntyi eräästä erittäin hienosta ideasta, jota en ihan vielä lähde kertoilemaan tarkemmin :3 Oli miten oli, olen koukussa ja pahasti. Sarjan hahmot ovat todella rakastettavia ja juoni kulkee ihanan sujuvasti eteenpäin ollessaan samalla moniulotteinen ja yllättävä. Myöskään turhia fillereitä (paitsi pari recappia) ei ole. Mitäpä sitä voi muuta animeltaan toivoa.

Tällä hetkellä kevätkauden animeista seuraan kolmea. Tärkein näistä on JoJon nelospartti, eli JoJo no Kimyou na Bouken: Diamond wa Kudakenai. En ole lukenut mangaa, joten odotan mielenkiinnolla kaikkea, mitä siinä vielä tapahtuu. Tähän mennessä on tullut vasta kaksi jaksoa, mutta voin jo sanoa että pidän kyllä tästä uudestakin JoJosta, Josukesta. Ei JoJoista vain oikein voi olla pitämättä. Animaatio on kivan pastellia.

Toinen seuraamistani sarjoista on Kyokai no Rinnen kakkoskausi. Siitä ei ole paljoa sanottavaa. Ihan kiva sarja, mutta ei mikään maailmaa mullistava mistä olisin ihan täpinöissäni.

Aivan tässä muutama päivä sitten minua kovasti maaniteltiin katsomaan Boku no Hero Academiaa, joka myös alkoi pari viikkoa sitten. Yukiconin luennolla taisikin olla tästä maininta, mutta olin autuaasti unohtanut sen. Sarja vaikuttaa kahden jakson perusteella ihan lupaavalta, mutta (hyvä tosiaan tuomita niiden kahden jakson perusteella) ei miltään überhyvältä. Jään seurailemaan kumminkin, saa  nähdä mitä siinä vielä tapahtuu.


Talvikauden loputtua päättyi neljä seuraamaani animea, mikä jätti kyllä hieman tyhjän tunteen, joka on nyt kyllä onnistuneesti poistunut.

Prince of Stride vaikutti aluksi ihan lupaavalta sarjalta (nätti animaatio ja kivan energinen) ja kyllä se ihan kiva- kategoriaan pääseekin. Kaksitoista jaksoa oli sarjalle kuitenkin auttamattomasti liian vähän. Juoni eteni liian nopeasti ja draamat ratkesivat kuin niitä ei olisi ollutkaan. Etenkin sarjan loppu oli aivan liian täyteen ahdettu ja viimeisen jakson jälkeen tuli petetty olo. Sarjasta lähti aika vahvat Free!-vibat ainakin sen puolesta, miten helposti shipattavaksi etenkin Takeru x Riku oli tehty. Siis pliis, antakaa vähän haastetta ees. Plussaa sarjassa oli se, että tuli mielihalu lähteä itse juoksemaan (mikä nyt ei talvella niin helppoa ole, joten hukkaan meni sekin sitte).

Sekkou Boys oli kaunis tarina laulavista patsaista. Lyhyet jaksot sopivat erinomaisesti sarjan luonteeseen. Pidin siitä, miten sarjasta alkoi pikkuhiljaa kadota sen oma logiikka patsaiden liikuntakyvyn suhteen. Se kävi ovelasti. Sarja oli viihdyttävä mutta onnistui sisältämään silti myös syvempiä osia, ja oli kyllä kaikessa järjettömyydessään katsomisen arvoinen.

Haikyuu!!:n toinen kausi oli mahtava. Erittäin kaunis animaatio yhdistettynä suuriin tunteisiin ja mahtavaan hahmokaartiin ei voi pettää. Onneksi lentopallopoikia näkee seuraavan kerran jo syksyllä.

Talvikaudella sangen yllättäen tuli päätökseensä myös Fairy Tail (2014), jota olinkin kerennyt aktiivisesti seuraamaan yli vuoden. Tämä on vähän surullista, koska juuri oli alkanut tuntua siltä että nyt tämä sarja lähtee taas nousuun ja tällä on jotain uutta ja kiinnostavaa annettavanaan. Ymmärrän kyllä, että sarjan laittaminen katkolle oli tarpeellista, koska kukaan ei oikeasti toivo niitä yli kolmeakymmentä fillerijaksoa, jota sinne muuten joudutaan änkeämään. (Kuten tosiaan tämä kauden kohdalla kävi)

Lokakuusta lähtien olen myösen katsellut Gintamaa. Samoihin aikoihin kun talvikausi loppui, sain vihdoin katsottua ensimmäisen 201 jaksoa ja näinollen pääsin ihanaan laajakuvaan. Vähän ironista, että juuri kun pääsin siihen, mitä olin odottanut, tuli Hunter x Hunter ja vei sydämeni, ja olen nyt viime viikkoina katsonut tätä vain muutaman hassun jakson. Aktiivinen katsominen jatkuu sitten kun tilaa sydämessä vapautuu.