Tracon 7.-8.9.2019

Lähdin junalla matkaan kohti Traconia heti perjantaiaamusta. Sunnuntain cossin takia mukana matkaa vaikeuttamassa oli 183 cm pitkä valtikka, jota en jaksanut ruveta erikseen peittelemään. Sainkin vastata kahdesti kysymyksiin siitä, miksi ihmeessä minulla on sellainen mukana. Mielenkiintoista on, että nykyään cosplay sanana ei olekaan enää täysin tuntematon normoillekaan, mutta harrastuksen laajuus tuli yllätyksenä ainakin tälle yhdelle mukavalle kanssamatkustajalle, joka kyseli uteliaana enemmänkin tapahtumasta, johon olen menossa, hän kun kuvitteli että tapahtumassa olisi ehkä jotain 50 osallistujaa.

Saavuttuamme Tampereelle kävimme siskon kanssa Tampere-talolla hakemassa rannekkeet ja vilkaisemassa erilaisia kanoja, sitten palasimme hotellille odottelemaan kaveriamme ja katselemaan ikkunasta rautatieasemaa ja alhaalla kulkevia ihmisiä. Suunnittelimme menevämme Itsudemon sushibuffaan syömään, mutta täytenä yllätyksenä tuli, että Tampereelle oli putkahtanut sitten viime käynnin toinenkin Itsudemo, joka vielä sattui näkymään hotellin ikkunasta. Kävimme siis siellä, mutta täytyy sanoa ettei paikka ollut yhtä hyvä kuin se toinen, sillä susheja oltiin maustettu hieman liian eksperimentaalisesti, ihan kuin useamman päällä olisi ollut paprikajauhetta tai jotain. Tämän jälkeen kävimme vielä Tigerissä etsimässä kaverille kirjatukea, sillä hän oli lauantaina ensimmäistä kertaa taidekujalla ja halusi sellaisen zinelleen. Kaikenlaista jännää roinaahan siellä taas oli, mutta ei oikein mitään valmista tukea, joten lopulta sellainen improvisoitiin metallisista pyyhekoukuista ja mustasta kartongista, kiitos siskon insinööritaitojen.

Tällä kertaa hotellilla ei onneksi ollut paljon mitään tehtävää, vähän vain peruukin kanssa leikkimistä, mitä pitää kyllä myös jatkaa ennen seuraavaa käyttökertaa. Ehdimme siis hyvin ihastella kaverin taidekujajuttuja (etenkin Akuprinttiä) ja katsoa roskaohjelmia, kuten Sinkkuillallista, jossa oli mies, joka ei ollut ikinä maistanut kananmunaa. Olin ja olen tästä edelleen niin järkyttynyt että piti oikein tähän kirjoittaa.

Kohtuullisten yöunien jälkeen aamulla menimme aamupalalle heti seitsemältä, sillä tiesimme että laittautumiseen menee aikaa. Kaveri lähti laittamaan pöytäänsä valmiiksi kun taas minä ja sisko jäimme meikkaamaan. Lauantain cosseina meillä oli Yakuzaa - minulla Majima Goro ja siskolla Kiryu Kazuma. Sisko kursi hawajipaitaversion kasaan muokatuista kirpparivaatteista hätäratkaisuna, kun pukuversioon tilatut kankaat matkasivatkin kankaita.comin sekaannuksen vuoksi Hollantiin eivätkä ehtineet ajoissa perille. Meikkaamiseen meni tosiaan pidempään kuin mitä geneeriseen animehahmomeikkiin menee, kun piti parratkin taiteilla. Lisäjännitystä tuottivat siirtotatuoinnit, jotka laitoin bindattuani ensin teipillä. Ne olivat erittäin helppokäyttöiset, vähän pelkäsin ettei kuva siirtyisi kokonaisena, mutta nämä olivat selvästi laadukkaampia kuin lapsena jostai kylkiäisenä saadut pikkutatuoinnit, joten ongelmaa ei ollut.

Päästiin lopulta lähtemään coniin, ja heti ensimmäisenä kävimme näyttämässä naamojamme taidekujalla. Aamupalasta alkoi tässä vaiheessa olla jo jonkin aikaa, joten lähdimme pian ruokakauppaan etsimään evästä kaverille ja meille. Kuten sisko hyvin totesikin, oli tämä ihan kuin sivutehtävä pelissä, nääntyvä taitelija pyytää ruokatoimitusta koska ei itse voi liikkua. Heh. Tehtävä hoidettin kunnialla loppuun.

Myöhemmin päivän aikana teimme myös uuden aluevaltauksen, kun pääsimme kaverin vessatauon ajaksi taidekujapöydän toiselle puolen. Oli jännää, mutta lyhyessä ajassa ei keretty myydä mitään.

Kaverin hieno taidekujapöytä <3

Heti aamusta jo huomasin, että vaikka Majima on teippibindejä lukuun ottamatta mukava cossi, rajoitti kyklooppilook kuitenkin selvästi elämää. Näkökenttä ei tietenkään ole yhtä laaja, mutta sitä enemmän häiritsi syvyysnäön puute. Lisähaastetta toi se, että lapun alla oli nimenomaa se parempi silmäni, oikeassa kun taas on hajataittoa mitä eivät piilarit korjaa. Vaikka piilari ei tuntunut silmässä mitenkään pahalle, kutitti silmää silti aika-ajoin niin että vuodatin siitä silloin tällöin yksinäisiä kyyneliä, mikä varmaan näytti vähän huvittavalle.

Kukkakassi täydensi kauniisti ootd:ni

Kävimme ulkona aikeenamme kuvailla, mutta kovin montaa kuvaa emme kerenneet ottaa ennen kuin alkoi sataa ja kaikki pakenivat ripeästi sisätiloihin. Loppupäivänkin ajan sateli enemmän tai vähemmän eli kovin kuvausystävällinen ei päivä ollut.

Harkitsimme kirpputorilla käväisemistä, mutta ne aikeet rapisivat, kun näimme millainen jono sinne oli, eikä se edes helpottanut koko päivänä. Vähän kyllä harmitti että taas kerran unohdettiin tuoda omat roinat myyntiin, nyt niille olisi ainakin ostajia riittänyt. Toisaalta eivätpä ainakaan tulleet varastetuiksi, sillä tässäkin conissa vohkittiin tiettävästi ainakin useampi figuuri, vaikka ovilla oli järjestyksenvalvoja. Ongelmaan pitäisi kyllä pystyä löytämään jonkinlainen ratkaisu.

Koska sää oli mitä oli, etsimme vaihtoehtoista kuvauspaikkaa sisältä. Päädyimme kellarin ja ensimmäisen kerroksen välisiin portaisiin, joissa yritimme olla mahdollisimman vähän kenenkään tiellä.

Unohdin kuvista aluksi hanskat ja siksi tämä näyttääkin jotenkin väärältä

Seura tekee kaltaisekseen

Ei kannata ryttyillä hei

Kiryun nopeet lasit on saatu palkinnoksi ilmakehätietämyksestä Nesteen turvallisuuspäiviltä

Löysin muotokuvakehyksen kirpparilta 10 sentillä ja tulostin Kiryun yliopiston kirjastolla. En kertonut tästä siskolle etukäteen, joten sain tällä perjantaina aikaan pienen naurukohtauksen 

On muuten aina ihan parasta cossata sellaisesta lähteestä, joka ei ole kaikkien tietämä, sillä ne jotka sen tietävät, ovatkin sitten yleensä innoissaan, kun näkevät cossaajia sarjasta. Yksittäinen suosikkikommenttimme conista oli, kun istuimme lattialla ja ohikulkija kommentoi ainoastaan: "Te ootte mun suosikkirikolliset". Ihanaa on muutenkin, kun ihmiset tekevät muutakin, kuin pyytävät vain kuvaa ja lähtevät sitten pois (vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole). Välillä on hauskaa, kun ihmiset haluavat yhteiskuvaan, kuten nyt kun varmaan 20-30 cm pidempi mies tuli samaan kuvaan ja sai meidät näyttämään miniversioilta hahmoistamme. Annan myös aina mielelläni haleja niitä pyytäville, ja tällä kertaa pääsin myös fistpumppaamaan muutamaa, mikä olikin astetta jännempää ilman sitä syvyysnäköä. Kivaa on myös ylipäänsä jäädä vaihtamaan muutama sana sarjasta kuvailujen jälkeen.

Menimme katsomaan päivän cossikisoja, joihin lippujen varaus oli sujunut aamulla kätevästi sähköisessä muodossa. Kisat olivat perinteiset WCS- ja NCC-karsinnat. WCS:ssä oli kova taso, oma suosikkini oli toiseksi tullut Madokaesitys. Sijoituksia paljastettaessa hämmennystä aiheutti se, että mitään perusteluita tuomarit eivät sijoituksille kertoneet, kertoivat vain suoraan että toiseksi tulivat nämä, voittajat olivat nämä. Eipä varsinaisesti kerinnyt jännittämään. Myös NCC:ssä oli hienoja esityksiä. Surullista ajatella, että Närconin finaalilava on niin paljon huonompi ja pienempi kuin karsintojen, eikä osa esityksistä olisi mitenkään edes päässyt sillä oikeuksiinsa, kuten paljon liikettä sisältäneet Tuhkimo ja Yuri!!! on Ice -esitykset. Karsinnan voittajalla tätä ongelmaa ei onneksi ollut.

Lähtiessämme hotellille valoa oli vielä jonkin verran jäljellä, ja koska meillä ei ollut kunnon yhteiskuvia, päätimme ettemme vielä ota cosseja pois vaan käymme vain viemässä roinat ja hakemassa kaverin ja otetaan sitten pari kuvaa ennen kuin mennään syömään.

Maastouduin tiilitaustaan vähän liian hyvin

Rageavautumista ja empaattinen Majima

Kuvien oton jälkeen kävellessä huomasin, että toisen kenkäni kärjen liimaukset alkoivat kovasti löystyä. Se ei kuitenkaan onneksi pudonnut matkalla heseen, mikä olisi ollut hieman liian suuri deja vu vuoden 2015 Traconin sandaalikatastrofiin. Kello oli jo lähempänä yhdeksää kun jonossa vuoroamme odottaessa tuli päivän viimeinen kuvapyyntö, mikä oli jokseenkin huvittavaa. Eipä ole muistaakseni aiemmin kukaan halunnut kuvaa hesessä. Kengänkärki tajusi onneksi pysyä kiinni vielä tuonkin hetken, mutta istumaan päästyäni se roikkui kiinni enää yhdestä pisteestä, joten katsoin järkevimmäksi nyppäistä sen kokonaan irti. Onneksi kukaan ei halunnut kuvaa enää sen jälkeen.

Kiryu-chan burgerilla

Hotellille lopulta taas selvittyämme oli vihdoin aika kuoriutua cossista. Teippauksia poistaessani huomasin, että ne olivat hanganneet rakkoja rintojeni sivuille. Auts. Niin ei ollut käynyt koskaan aikaisemmin, vaikka olen open chest bindejä harrastanut jo neljän vuoden ajan. Teipit taisivat olla päällä liian pitkään, ja ehkä myös päälle laitetut tatuoinnit vaikuttivat asiaan, mutta joka tapauksessa aion olla ensi kerralla paljon huolellisempi. Koska seuraavan päivän valkoinen mekko oli läpikuultava, jouduin vielä irrottamaan tatuoinnitkin, jotka olisivat kyllä selvästi mieluusti pysyneet kauemminkin ihossani. Tuntui kuin olisin viettänyt suihkussa ikuisuuden niitä saippuan kanssa pois rapsuttaen, ja toimenpiteestä jäänyt punoituskin kesti koko sunnuntain. Ensi kerralle taas siis muistiinpanona että seuraavan päivän cossin pitää peittää tatuoinnit, ettei tätä tarvitse tehdä uudestaan.

Illalla silitin vielä seuraavaa päivää varten mekon, mihin upposi myös ihan kunnolla aikaa. Sunnuntaina käytimme siis uudelleen Saint Seiya: The Lost Canvas- cossejamme eli minä Sashaa/Athena-jumalatarta ja sisko Alonea/Kuolemanjumala Haadesta. Nämä valikoituivat uudelleenkäyttöön, koska näistä ei ollut lainkaan hyviä kuvia viime vuoden frostista, jossa kameran pielessä olleet asetukset tekivät kaikesta rakeista eivätkä kuvausolot muutenkaan olleet ihanteelliset (eli toisin sanoen oli pirun kylmää ja ankeaa ja etenkin minulla se näkyy ilmeissäkin). Täksi kerraksi tein myös muutaman parannuksen: ohensin otsatukkaa jotta se ei varjostaisi kasvoja niin pahasti, vaihdoin korkkarit kirpparilta löytyneisiin sandaaleihin, mikä oli erittäin hyvä päätös mukavuuden kannalta ja nostin mekon sivut taakse, sillä vaikka se ei ollut hahmouskollista, se näytti paljon paremmalta ja tarkoituksellisemmalta kuin tekemäni kaavoitusvirhe...

Aamulla laittauduimme kuunnellen samalla youtubesta anime opening quizzeja. Meikkaamisessa oli suuri kontrasti edellispäivään, sillä nyt sai olla ihan niin tyttömäinen kuin huvitti, innostuin huulikiiltoakin laittamaan. Coniin lähtiessämme oli hotellin aulassa pikkulapsia, jotka katsoivat ihmeissään ja puhuivat enkelistä. Niin söpöjä.

Nämä cossit siis kaivettiin esiin kuvien takia, ja niitä tulikin sitten tosiaan otettua paljon pitkin päivää. Olosuhteet olivat edellispäivää suotuisammat, enää ei satanut ja kaverikin oli nyt vapaa kulkemaan ja kuvaamaan. Hahmommehan ovat keskenään sisaruksia, jotka kohtalo ajoi erilleen täysin eri suuntiin, ja tämä näkyy luonnollisesti myös kuvissa, vakavissa ja ei-ihan-niin vakavissa. Meillä oli taas erittäin hauskaa kuvaillessa, mikä näkyy myös tässä perseilykuvien yliedustuksena.

Vapise, paholainen! Täältä tulee aimo annos pyhyyttä!

Lopulta pahuus aina voittaa No ei aina mut nyt ehkä

Sivuttaisleijuntaa

Lliki puolentoista metrin peruukki on kyllä aika riesa, mutta myös näyttävä

Veli vei voimani

Kukkien kuihduttaja

Hippi-Ateena ja kukkien elvytys

 

 

Hieman kättä pidempää. Yhtään pidempi yhtenäinen proppi olisi liki mahdoton kuljettaa julkisissa.

Jotenkin vain unohdettiin katsoa ohjelmalehteä eikä menty sunnuntaina mihinkään ohjelmiin, mutta katsoin jälkikäteen youtubesta siskon vinkistä luennon Oliko ennen kaikki paremmin? Cosplay-tädit muistelevat, joka oli erittäin hauskasti pidetty ohjelma mielenkiintoisesta aiheesta. Ohjelmien sijaan päivämme kuluikin kuvailujen ohella lähinnä sorsapuistoa kierrellessä ja muuten hengaillessa.

Ostettiin taidekujalta kaksipuoleiset Dio ja Jonathan -charmit koska oli hienot ja koska pikkujojot on meille niin rakkaat cossit. Minä sain tietenkin Dion, jonka henki ja poseeraukset aina välillä puskevat päälle monia muitakin hahmoja cossatessa

Sunnuntaina tuli kyllä todellisena yllätyksenä se, miten moni halusi kuvia, sillä sarja on niin tuntematon Suomessa ja viimeksi frostissa juuri kukaan ei välittänyt meistä. Kaikki kuvanpyytelijät tuskin tunnistivatkaan edes, vaan halusivat muuten vain kuvia, mistä tulee kyllä hyvin imarreltu olo.

Lopulta käytiin vaihtamassa siviilit päälle ja lähdettiin kotimatkalle. Conista jäi oikein hyvä mieli.

Kiitos conista <3

Seuraava coni onkin hyvin mielenkiintoinen nähtävä, nimittäin yksipäiväinen pikkuconi Kumakumacon Kouvolassa. Ei oltaisi muuten menossa, mutta mietittiin että olisi hauskaa mennä pitämään lapsukaisille ohjelmaa cosplaysta, ja siskon kämpiltä käsin matka Kouvolaan taittuu halvalla ja alle tunnissa, joten miksipä ei. Suunnitelmana on käyttää Bnha:n fantasy Bakugoa, johon kerkeän vielä hyvin lisätä pari puuttuvaa elementtiä marraskuun loppuun mennessä. Onpahan sellaiset cossit että ollaan tunnistettavampia nuoremmillekin harrastajille.